Tämä on lupaava artikkeli.

Maamme

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vänrikki Stoolin tarinat vuoden 1898 painoksena. Kuvitus Albert Edelfelt. Maamme laulun sanat vielä alkuperäisessä vuoden 1867 muodossa: pohjainen, ei pohjoinen.
Maamme-laulun sävel.

Maamme (ruots. Vårt land) on Suomen kansallislaulu. Se on alkujaan Johan Ludvig Runebergin ruotsiksi kirjoittama runo, jonka on säveltänyt Fredrik Pacius. Runeberg kirjoitti sen eräänlaisena vastavallankumouksellisena runona kevätkesällä 1846 tunnelmissa, jotka enteilivät vuosien 1847–1848 ”hullua vuotta”. Hän tarkoitti runonsa sävellettäväksi ja julkaisi sen itsekin sävellettynä 1847.

Paciuksen sävellys sai ensiesityksensä ylioppilaiden Floranpäivän juhlissa 1848. Runeberg auktorisoi Paciuksen sävellyksen, kun hän julkaisi Vårt land -runon vuonna 1848 Vänrikki Stoolin tarinoiden ensirunona ja teoksen nuottiliitteenä Paciuksen sävellyksen. Kansallislaulun asemaan laulu nousi, kun se sai suomenkieliset sanat nimellä Maamme. Suomalaiset sanat perustuvat Julius Krohnin johtaman runoilijaryhmän käännökseen vuodelta 1867, ja nykyisen muotonsa sanoitus sai Paavo Cajanderin korjausten jälkeen. Maamme-laulu levisi ympäri Suomea erityisesti kuorojen ja kansakoulun avulla. Kansakoulujen laulunopetuksessa näkyi selvästi kansallinen herääminen, ja Maamme oli lauluopetusten suosituin laulu vuosien 1869–1881 aikana.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisuuskysymys nousi Suomessa aktiiviseksi puheenaiheeksi 1844. Sen taustalla oli koko Eurooppaa koskenut poliittis-kansallinen, oppositiomielinen liikehdintä, joka purkautui Euroopan hulluna vuotena 1848–1849. Sitä edeltänyt paine oli kuitenkin havaittavissa jo vuosia aiemmin.[1] Euroopan poliittisia näkemyksiä levitti Suomessa J. V. Snellmanin Saima-lehti, joka ilmestyi tammikuusta 1844 joulukuuhun 1846. Sen keskeisin lukijakunta tuli Helsingin yliopistopiireistä.[2]

Keväällä 1844 Aleksanterin yliopistossa päätettiin järjestää osakuntien yhteinen kevätjuhla, joka rehtorin painostuksesta kuitenkin peruutettiin. Kuraattori Zachris Topelius ei olisi tahtonut peruuttaa sitä, mutta hän sai kuitenkin revanssina tehdä kevään promootiorunon, jossa hänen itsensä mukaan "kuultiin ensimmäisen kerran fennomanian karjuntaa". Samana vuonna ilmestyi Emil von Qvanten kirjoittama runo Suomen laulu, jonka Fredrik Pacius sävelsi. Johan Ludvig Runeberg ihastui tähän honkien huokailusta ja Väinön runokanteleesta kertovaan romanttiseen lauluun. Topeliukselle se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, ja Porthanin päiväksi hän teki Marseljeesiista ruotsalaisen käännöksen, joka noudatti alkuperäistä taisteluhenkeä ja herätti huolestusta viranomaisissa.[3]

Runebergin runo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä perustettiin keväällä 1846 Akateeminen Lukuyhdistys, joka oli eräänlainen Ylioppilaskunnan esiaste.[3] Ylioppilaiden yhdistys- ja lauluharrastus huolestutti viranomaisia, ja sen johdosta Runeberg kirjoitti kevätkesällä 1846 runon Vårt land, jonka hän tarkoitti sävellettäväksi.[4] Hän antoi sen syyskuussa dosentti Robert Tengströmille. Toukokuussa järjestetyn ylioppilasjuhlan on arveltu innostaneen Runebergia runon kirjoittamiseen. Runossa on historioitsija Matti Klingen mukaan vastavallankumouksellinen näkökulma, joka tähtäsi Marseljeesin ja muiden vallankumouslaulujen torjuntaan.[5]

Runeberg sävelsi runonsa ensi kertaa syksyllä 1847 ja julkaisi sen Borgåbladet-lehdessä.[6] Runon sävelsivät myös August Engelberg ja Fredrik August Ehrström, mutta nämä sävellykset eivät saaneet erityistä huomiota. Runebergin melodia on tosin myöhemmin sovitettu ainakin sekakuorolle, mieskuorolle ja torviyhtyeelle.[7]

Paciuksen sävellys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilaat saivat jälleen pitää perinteisen Flooran päivän kevätjuhlan 1848, kun yliopiston sijaiskansleri J. M. Nordenstam kumosi peräti 12 vuotta voimassa olleen kiellon.[8] Kevätjuhlasta piti tulla kansallisen, mutta vastavallankumouksellisen mielipiteen ilmaisu. Sen oli tarkoitus vakuuttaa lojaalisuutta Venäjän keisarille, jotta Suomi säästyisi Venäjän jyrkiltä toimenpiteiltä.[9] Kun historian dosentti Fredrik Cygnaeus alkoi järjestää juhlia, hän otti lähtökohdakseen Runebergin Vårt land -runon, joka oli kirjoitettu samaan vastavallankumoukselliseen henkeen. Cygnaeus tilasi lauluun sävelmän yliopiston laulunopettajalta Fredrik Paciukselta.[10]

Paciuksen toiminnasta on annettu usein turhan ihannoitu kuva, sillä hänellä ei ollut ilmeisesti pyrkimystäkään säveltää kansallislaulua. Topeliuksen mukaan Pacius sävelsi ”keveällä otteella” ja tarkoitti laulun vain juhlistamaan ylioppilaiden kevätretkeä.[7] Pacius ei työskennellyt sävellyksen parissa kovinkaan järjestelmällisesti. Hänellä oli vain kaksi päivää aikaa tehdä sävellys ja harjoittaa kuoro sekä toiset kaksi päivää sovittaa se torvisoittokunnalle, ja lisäksi tarvittavat esitysmateriaalit piti vielä kopioida käsin. Paciuksen sävelmän esittäisi hänen itsensä perustama Akademiska Sångföreningen ja soittaisi Kaartin soittokunta.[11]

Ensiesitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paciuksen säveltämä Vårt land esitettiin ensimmäisen kerran Floran päivän juhlissa 13. toukokuuta. Juhlapaikkana oli silloisen Helsingin ulkopuolella, nykyisessä Toukolan kaupungiosassa sijainnut Kumtähden kenttä. Osakuntien yhteinen juhlakulkue lähti liikkelle yliopistolta iltapäivällä. Kulkue pysähtyi Pitkälläsillalla, missä soittokunta oli jo odottamassa, ja laulu esitettiin silloin ensimmäisen kerran.[7] Pacius antoi kaartin soittaa laulua koko matkan Kumtähden kentälle asti. Näin varmistettiin, että kaikki oppivat sen, eikä annettu mahdollisuutta spontaaneille vallankumouksellisille lauluille.[10]

Kumtähden kentällä illansuussa Fredrik Cygnaeus piti kuuluisan ”Suomen nimi” -puheensa ja Akademiska Sångföreningen esitti Vårt land -laulun soittokunnan säestyksellä. Se sai aikaan juhlijoissa innostusta, ja se vaadittiin esittämään uudestaan useita kertoja. Paciusta kuljetettiin riemusaatossa ja heitettiin ilmaan eläköön-huutojen säestämänä. Juhlan riehakkuuteen vaikutti runsas alkoholin nauttiminen. Historioitsija Matti Klingen mukaan alkoholilla oli vaikutuksensa myös siihen, että kriittisimmät ja vallankumouksellisimmat ajatukset eivät päässeet juhlassa esiin.[7]

Kumtähden kentälle pystytettiin vuonna 1948, Maamme-laulun ensiesityksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema suuri muistomerkki, jonka rahoittivat Pro Helsingfors -säätiö ja ylioppilaskunta. Muistomerkkiin on kiinnitetty Viktor Janssonin veistämät muistomedaljongit, jotka esittävät Runebergia, Paciusta, Cygnaeusta ja Topeliusta, joka kirjoitti juhlasta muistorunon.[12]

Leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maamme-laulun nuottijulkaisun kansi vuodelta 1863.

Runeberg tunnusti Paciuksen sävellyksen aseman vielä vuoden 1848 aikana ilmestyneessä Vänrikki Stoolin tarinoiden ensilaitoksessa. Runeberg oli valinnut Vårt land -runon alkurunoksi, ja Paciuksen sävellys oli teoksen nuottiliitteenä. Paciuksen varsinainen nuottipainos lauluäänelle ja pianolle sekä mieskuorolle a cappella ilmestyi myös vuonna 1848. Vaikka Runeberg oli auktorisoinut Paciuksen sävellyksen, runoon tehtiin uusia sävellyksiä. Frederik Eimele sävelsi sen 1849 sekä lauluäänelle ja pianolle että mieskuorolle, ja Axel Gabriel Ingelius teki oman versionsa 1852.[7]

Kansallislaulun asemaan Maamme-laulu pystyi nousemaan vasta, kun siihen saatiin suomenkieliset sanat. Vårt land -runosta on tehty kymmeniä suomennoksia. Nykyään vakiintuneen käännöksen teki Paavo Cajander vuonna 1889, mutta sen pohjana on Julius Krohnin johtaman työryhmän varhaisempi suomennos.[13][14]

Ylioppilaskunta omaksui laulun ensimmäisenä. Se levisi Helsingin musiikkipiirien ulkopuolelle, kun Akademiska Sångföreningenin "ylioppilaskaksitoistikot" eli kolminkertaiset laulukvartetit kiersivät Suomea 1850- ja 1860-luvuilla ja keräsivät konserttien avulla varoja Ylioppilastalon rakentamiseen.[7] Ylioppilastalo vihittiin 26. marraskuuta 1870, ja Maamme-laulu esitettiin Paciuksen johtamana sekä vihkiäisten aluksi että lopuksi. Vihkiäisten jälkeen Ylioppilastalolta marssittiin vielä yliopistolle ja laulettiin Maamme-laulua.[15]

Maamme-laulun esittäminen levisi ensin virallisiin juhlatilaisuuksiin. Esimerkiksi Saimaan kanavan vihkiäisissä 1856 Richard Faltinin johtama viipurilaisen Behmin koulun oppilaskuoro lauloi sekä Maamme-laulun että Keisarihymnin. Maamme-laulua esitettiin usein Keisarihymnin parina, mikä kuvastaa sen nousua kansalliseksi symboliksi. Sitä laulettiin usein myös keisarin vierailujen aikana, ja Aleksanteri II kuuli sen Helsingissä 1856 ja Aleksanteri III 1885.[16]

Maaseudulla Maamme-laulu alkoi yleistyä vasta 1870-luvun lopulla seura- ja kokoustoiminnassa. Sitä teki tunnetuksi myös vuonna 1874 perustettu Kansanvalistusseura, joka perusti lauluseuroja ympäri maan. Lauluseurojen toiminta huipentui usein juhannuksena pidettyihin kansanjuhliin, joissa kansalliset symbolit tulivat kansalle tutuiksi.[17] Kansakoulu olivat todennäköisesti merkittävin reitti laulun leviämiseen.[18] Virret ja isänmaalliset laulut olivat kansakoulun laulunopetuksessa keskeisintä aineistoa, ja Maamme oli Reijo Pajamon tekemän tutkimuksen mukaan suosituin laulu vuosien 1869–1881 välisenä aikana.[19]

Maamme-laulu vakiintui koulujen ja seminaarien opetusohjelmaan kansallisen heräämisen ja kristillis-isänmaallisen hengen ansiosta. Sitä pidettiin tärkeänä erityisesti kansallislauluna, mutta sen menestykseen vaikuttivat myös muut tekijät: laulussa ihannoitiin Suomen luontoa, siinä nostettiin esille suomalaisten menneisyys ja maan omaleimaisuus ja vahvistettiin kansallista identiteettiä.[20]

Kielikiistat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilaskunnan 1870-lukua leimasivat kielikiistat, jotka repivät myös ylioppilaslaulajien joukkoa. Suomenmieliset laulajat vaativat ohjelmistoon suomenkielisiä lauluja, mitä ruotsinmieliset taas vastustivat. Yhteenotto kärjistyi, kun kuoro kieltäytyi harjoittelemasta August Ahlqvistin sanoittamaa laulua ”Nouse, riennä Suomen kieli”. Akademenista lokakuussa 1882 eronneesta Ylioppilaskunnan Laulajista (YL) tuli fennomaaniliikkeen äänitorvi. Kuoro otti taistelulaulukseen Emil Genetzin veljensä Arvidin runoon säveltämän laulun ”Herää Suomi!” Ruotsinkieliset pitivät laulun esittämistä provokaationa, koska runossa esiintyvä sorron teema vihjasi heidän mukaansa ruotsalaisuuteen.[21]

Ylioppilaskuorojen kielikiistat voimistuivat erityisesti Heikki Klemetin kaudella 1900-luvun alkupuoliskolla. Suomenkielisten päämääränä oli korvata saksalais-skandinaavinen ohjelmisto kokonaan suomalaisilla sävellyksillä. Klemetti suhtautui ruotsinkieliseen perinteeseen, kuten Paciuksen Maamme-lauluun, jyrkän kielteisesti. Riidat keskittyivät Runebergin päivän juhlinnan ympärille. Klemetin kanta oli, että kuoron tuli suunnata laulutervehdyksensä muille kansallisille merkkihenkilöille, jotka Runebergin juhlinta oli sivuuttanut, kuten Lönnrotille ja Kivelle. YL ilmoitti vuoden 1909 Runebergin päivän yhteydessä, ettei osallistuisi enää juhlallisuuksiin. Kuoro ei kuitenkaan ollut yksimielinen, sillä sortovuosien aikana Runebergin asema kansallisena suurmiehenä oli vahva myös perustuslaillisten keskuudessa.[21]

Ylioppilaskunta yritti liennyttää ylioppilaskuorojen välisiä suhteita, ja 1922 Akademenia suostuikin esittämään laulutervehdyksen Kalevalan päivänä Lönnrotin patsaalla, mutta YL ei saanut tietoa asiasta. Akademenin laulajat poistuivat paikalta välittömästi, kun YL aloitti laulun ”Nouse, riennä Suomen kieli”. Kolme vuotta myöhemmin YL palasi kuitenkin juhlistamaan myös Runebergia.[21]

Itsenäisen Suomen kansallislauluksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistymisen ja sisällissodan takia kansallislaulusta tuli keväällä 1918 myös osa luokkataistelua. Maamme-laulu oli palannut porvarillisiin itsenäisyysjuhliin, mutta sosialistien tilaisuuksissa soitettiin Marseljeesia ja Internationaalia. Ylioppilaat toivat esille myös Jääkärimarssin, joka onnistui ylittämään kielirajat. Akateemisissa itsenäisyysjuhlissa 1918 Akademiska Sångföreningen esitti sen ruotsiksi ja Ylioppilaskunnan Laulajat suomeksi.[22]

Valkoisten voitto sisällissodassa vakiinnutti myös Maamme-laulun aseman Suomen kansallislauluna.[22] Niin ei kuitenkaan käynyt ilman keskustelua. Aitosuomalainen-lehdessä kirjoitettiin 1925 voimakkaasti Runebergia ja Vänrikki Stoolin tarinoita vastaan. Tietyt suomalaisintoilijat halusivat kunnioittaa Runebergin sijasta ennemmin Lönnrotia ja Kalevalaa. Jyrkimmille tahoille Maamme-laulu esiintyi ”ruotsalaisen miehen sepittämänä ja saksalaisen säveltämänä”. Turun yliopiston ylioppilaskunta ilmoitti maaliskuussa 1928 pyrkivänsä siihen, että yliopiston rehtori V. A. Koskenniemen runo ”Isänmaan kasvot” saisi paikan kansallislauluna.[23]

Turun ylioppilaskunnan aloitetta seurasi laaja sanomalehtikirjoittelu. Joissain puheenvuoroissa korostettiin Maamme-laulun passiivisuutta. Kansallislaulun pitäisi kuvastaa aktiivista isänmaallisuutta, jota edustivat muun muassa valkoinen suojeluskuntahenki ja Akateeminen Karjala-Seura (AKS). Helsingin ylioppilaskunta päätti, että toukokuun Floran päivän juhlassa laulettaisiin myös ”Isänmaan kasvot”. Ylioppilaiden pyrkimykset eivät kuitenkaan lopulta saaneet vastakaikua, sillä juhlapuheen pitänyt maisteri Martti Haavio puhui kauniisti 80 vuotta aiemmin pidetystä Floran päivän juhlasta eikä AKS antanut lausunnossaan tukea Koskenniemen runolle.[24]

Maamme-laulun asemaa ei pystynyt lopulta uhkaamaan edes Jean Sibeliuksen vuonna 1938 Finlandiasta kuorolle sovittama Finlandia-hymni, johon V. A. Koskenniemi kirjoitti sanat 1940.[22] Lopullisesti Maamme saavutti kansallisen arvonsa talvisodan tunnelmissa. Sota-ajan yhteishenki vahvisti monia kansallissymboleita. Maamme-laulu esitettiin kaikissa isänmaallisissa tilaisuuksissa, ja se soitettiin radiossa joka ilta rintamauutisten jälkeen.[25]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin runo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maamme-laulun ruotsinkieliset sanat kuvanveistäjä Walter Runebergin vuonna 1885 toteuttaman J. L. Runebergin patsaan jalustassa Helsingin Esplanadin puistossa.

Runebergin ”Vårt land” -runossa on yksitoista säkeistöä, joista jokaisessa on kuusi jambisäettä ja niiden tavumäärä on 4, 3, 4, 4, 4 ja 3. Runo siis poikkeaa jambisäkeistöjen tavallisesta neljäsäkeisestä muodosta, jossa säkeiden tavumäärä on 4, 3, 4 ja 3. [26] Tämä runomitta on ollut haasteellinen suomentajille. Runon 66 säkeestä 57 alkaa ja loppuu yksitavuiseen sanaan, joita ruotsin kielessä on paljon mutta suomessa vähän, ja joissain säkeissä on pelkästään yksitavuisia sanoja. Runon yleisenä teemana on köyhän ja karun mutta luonnonkauniin synnyinmaan ylistys. Olennaista runossa on, että se ei suoranaisesti kerro, mistä maasta on kysymys. Runo alkaa sanoilla ”Vårt land, vårt land, vårt fosterland”, joka suoraan käännettynä olisi ”Maamme, maamme, synnyinmaamme”.[27]

Runeberg toistaa runossa kahta sanaa, joiden varassa se voidaan hahmottaa tietynlaiseksi kuvioksi: vår (”meidän”) esiintyy 22 kertaa ja här (”tässä, täällä”) 14 kertaa. Vår sijoittuu säkeistöihin 1, 2 ja 3 sekä 9, 10 ja 11, kun taas här esiintyy vain säkeistöissä 4, 6, 7 ja 7. Tämä kuvastaa koko runon rakennetta. Ensimmäiset kolme säkeistöä käsittelevät imperfektissä köyhän maan kaunista luontoa, kolme seuraavaa esi-isien kärsimyksiä hallan, nälän ja sotien vuoksi ja kolme viimeistä synnyinmaan merkitystä ja tulevaisuutta. Kahdeksannessa säkeistössä on laulun kultainen leikkaus, jossa palataan nykyhetkeen ja laulajien suhteeseen kotimaahansa.[26]

Historioitsija Matti Klinge on käsitellyt Runebergin runon sisältöä erityisesti lojaaliuden ja vastavallankumouksen teemojen kautta. Neljäs, viides ja kuudes säkeistö on säilyneiden käsikirjoitusten perusteella kirjoitettu muuta runoja myöhemmin. Ne ovat hyvin yleisluonteisia, ja ne voitaisiin liittää mihin tahansa kansaan. Niiden sanomassa keskeisintä on kärsivällisyys ja kohtaloonsa tyytyminen. Kuudes säkeistö voidaan tulkita jopa varoitukseksi vallankumouksesta, koska sen mukaan nopeilla muutoksilla ei välttämättä saataisi muutoksia aikaan, vaan "maamme" on köyhä ja pysyy sellaisena.[28] Runo korostaa rauhallisuutta, nykytilanteeseen tyytymistä, hidasta kehitystä ja valoisaa optimismia. Siinä ei siis ole nopean muutoksen eli vallankumouksen sanomaa, toisin kuin monissa muissa samoihin aikoihin kirjoitetuissa runoissa.[28]

Runon yhdeksäs säkeistö on vaikeimmin tulkittavissa, ja kirjallisuudentutkijat ovat pitäneet sitä arvoituksellisena. Sen sisältöä on selitetty uskonnolliselta kannalta, ja kirjallisuudentutkija Johan Wrede on liittänyt sen Runebergin romanttiseen platonisoivaan idealismiin. Englantilainen Michael Branch on puolestaan huomauttanut, että säe ”bland guldmoln i det blå” sisältää yksinkertaista värisymboliikkaa, sinisen ja kullan, Ruotsin värit.[29]

Suomalaiset sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin runosta on vuosina 1848–1948 tehty ainakin kaksi-kolmekymmentä suomennosta.[30] Siitä käytettiin vuonna 1847 suomalaista nimeä ”Meidän maa”, ja ensimmäisen, lyhyen suomennoksen nimi oli ”Suomenmaa”. Käännös ilmestyi Suomettaressa vuonna 1848. Nimi ”Maamme” on ollut käytössä toisesta suomennoksesta lähtien, jonka teki Konstantin Schröder vuonna 1849.[31] Pian Schröderin suomennoksen jälkeen ilmestyi K. Kiljanderin käännös, joka vastasi tarkoin lähtötekstiä. Sitä käytettiin paljon seuraavien viidentoista vuoden aikana.[32]

Suomennokset muuttuivat yhdenmukaisemmiksi, lähemmäksi toisiaan ja alkuperäistä runoa 1860-luvulla, samalla kun Maamme-laulu alkoi vakiintua kansallislaulun asemaan. Vuonna 1867 ilmestyi Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos, jonka johdantona Maamme oli. Suomennoksen teki viisihenkinen työryhmä, johon kuuluivat Julius Krohn, Aleksanteri Rahkonen, B. F. Godenhjelm, K. A. Slöör ja Anders Törneroos. Paavo Cajander paranteli Maamme-laulun tekstiä Vänrikki Stoolin tarinoiden myöhemmissä painoksissa, ainakin vuonna 1889.[33] Cajanderia pidetäänkin yleensä vakiintuneen, ”virallisen” suomenkielisen tekstin tekijänä. Ensimmäisen ja viimeisen säkeistön teksti perustuu Julius Krohnin johtaman työryhmän varhaisempaan käännökseen.[13][30]

Maamme-laulun suomalainen teksti ei ole sanatarkka käännös, vaan sitä on suomalaisettu fennomanian ihanteiden mukaisesti. Kun Runebergin runon ensimmäinen säe kuuluu Vårt land, vårt land, vårt fosterland, suomalaisissa sanoissa maa nimetään: Oi maamme, Suomi, synnyinmaa.[30] Runebergin runossa Suomea ei mainita kuin neljännen säkeistön sanoissa det Finska folket, mutta eri suomennoksissa sanat Suomi tai Suomenmaa ovat hyvin yleisiä.[34]

Sävellys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paciuksen sävellyksen alkuperästä on kiistelty, ja jo vuonna 1875 väitettiin, että sen esikuvana olisi ollut saksalainen kansansävelmä, niin sanottu Paavilaulu ”Der Pabst lebt herrlich in der Welt”. Säveltäjä Heikki Klemetti kutsui Maamme-laulua Paavilaulun muunnelmaksi. Kapellimestari ja musiikintutkija Toivo Haapanen väitteli Klemetin kanssa asiasta 1944. Haapanen myönsi, että Maamme-laulussa saattoi olla vaikutteita Paavilaulusta, mutta hän myös sanoi, että sen kutsuminen Paavilaulun muunnelmaksi on liioittelua. Haapasen mukaan siinä on ennemminkin neutraaleja kansainvälisiä standardiaineita, jotka voidaan liittää useisiin kappaleisiin.[35]

Musiikintutkija Erkki Salmenhaaran mukaan sävellyksen luonne viittaa puolalaiseen masurkkaan. Siitä aiheutuu sen takia vääriä mielleyhteyksiä Puolaan ja toisaalta sen tanssillinen ”keveys” on ristiriidassa kansallislaulun juhlavuuden kanssa. Pacius saattoi valita sävelmän tyylin siksi, että hän teki sen ylioppilaiden riehakkaisiin kevätjuhliin.[35] Maamme-laulua soitetaan yleensä tempossa 60–80 M, vaikka varhaisissa julkaisuissa sen tempoksi on merkitty andante maestoso.[35]

Asema Suomen kansallislauluna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen laissa ei ole mainintaa virallisesta kansallislaulusta, toisin kuin esimerkiksi Suomen lipusta ja vaakunasta.[13] Eduskunta ei ole missään vaiheessa käsitellyt virallisesti kansallislaulukysymystä, eikä siitä ole annettu erillisiä asetuksia. Matti Klingen mukaan Maamme-laulun asema onkin vakiintunut tapaoikeudellisesti, ja tällä tavalla muodostuneen kansallissymbolin asema on jopa lakisääteistä asemaa vahvempi. Kansallistunteen ilmaisutapana se sai asemansa, kun tarpeeksi suuri enemmistö kansalaisista otti sen omakseen. Maamme-laulun kansallista koskemattomuutta kuvastaa esimerkiksi se, miten yleisöä kummastutti modernisoitu sovitus, jonka Kalevi Aho teki Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhliin.[36]

Vaikka Maamme-laulu on vakiintunut Suomen kansallislauluksi, sen asemasta on silti syntynyt välillä keskustelua. Kansallislaulua on ehdotettu vaihdettavaksi, ja toisaalta Maamme-laulun asema on haluttu laillistaa. Eduskunnassa on tehty lakialoite sekä Maamme-laulun[37] että Finlandian[38] asettamisesta viralliseksi kansallishymniksi. Finlandian valitsemisesta kansallislauluksi tehtiin vuonna 2014 myös kansalaisaloite. Vaihtamisen syyksi on esitetty sitä, että Maamme-laulun säveltäjä on saksalainen Fredrik Pacius ja samaa sävellystä käytetään myös Viron kansallislaulussa Mu isamaa, mu õnn ja rõõm.[39][40] On myös väitetty, että laulu on vahvistettu Viron kansallislauluksi ennen kuin se vakiinnutti asemansa Suomessa. Viron parlamentti käsitteli kyllä asiaa vuonna 1922, mutta se ei ole sitä missään vaiheessa virallistanut. Maamme-laulun tavoin myös Mu isamaa on noussut asemaansa kansallislauluna kansan keskuudessa.[36] Lisäksi musiikintutkija Erkki Salmenhaaran mukaan Paciusta voi syntyperästään huolimatta pitää suomalaisena säveltäjänä. Hän saapui Suomeen helmikuussa 1836, omaksui nopeasti suomalaiset aatevirtaukset ja pyrkimykset ja alkoi rakentaa maan musiikkielämää.[41]

Viron ja liiviläisten kansallislaulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie Viron kansallislauluksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virossa Maamme-laulun teki tunnetuksi Johann Voldemar Jannsen. Hän oli lahjakas kansankirjailija, kuorolaulukulttuurin kehittäjä ja ensimmäisten virolaisten yleislaulujuhlien järjestäjä.[42]

Virossa järjestetiin jo 1860-luvulla paikallisia laulupäiviä, mutta Jannsenin Vanemuine-seura anoi 1867 lupaa virolaisten yhteislaulujuhlien järjestämiseksi. Laulujuhla naamioitiin Liviinmaan kuvernementin maaorjuudesta vapautumisen (1819) 50-vuotisjuhlapäiväksi, ja lupa myönnettiin helmikuussa 1869. Jansen oli alkanut jo aiemmin suunnitella, mitä virolaisissa musiikkijuhlissa voitaisiin laulaa. Hän oli 1862 julkaissut kirjan Eesti laulik (”Virolainen laulukirja”), jossa oli pääosin mukaelmia saksalaisista sävelmistä.[43] Vuoden 1869 laulujuhlia varten Jansen julkaisi nuoteilla varustetun laulukokoelman, jossa oli saksalaisten laulujen lisäksi kaksi virolaisen Aleksander Kunileidin sävellystä ja kaksi suomalaista sävellystä, Maamme ja Karl Collanin säveltämä laulu. Jannsen oli tehnyt Maamme-lauluun virolaiset sanat “Mo issama, mo õn ja rõõm” (“Isänmaani, onneni ja iloni”). Reigiin pastori G. F. Rinne oli tosin julkaissut Maamme-laulun viroksi jo vuotta aiemmin, 1868.[44]

Mu isamaa, mu õnn ja rõõm ei ollut seuraavien tsaarinvallan aikana järjestettyjen laulujuhlien ohjelmistossa, mutta eri kuorojen ohjelmistossa se tuli yhä suositummaksi. Viron musiikkihistoriasta vuonna 1937 kirjoittaneen Anton Kasemetsin mukaan laulusta tuli niin kansanomainen, että siitä muodostui kansallislaulu. Siitä otettiin säkeistö jo Viron itsenäisyysjulistukseen 1918. Kansa otti laulun omakseen todennäköisesti siksi, että sillä oli kaksinkertainen symboliarvo: se oli sekä isänmaallinen että suomalainen laulu. Suomalaisyhteys vahvisti virolaisten kansallista identiteettiä.[45]

Liiviläisten kansallislauluna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liiviläisten kansallislaulussa Min izāmō on sama sävelmä kuin Suomen ja Viron kansallislauluissa. Min izāmō -laulun esitti 1923 ensimmäisen kerran nelihenkinen kuoro samassa juhlallisuudessa, jossa nostettiin salkoon liiviläisten lippu. Kōrli Stalte oli kirjoittanut lauluun sanat.[46] Sävellyksen valinnalla haluttiin korostaa liiviläisten yhteenkuuluvuutta suomalaisten ja virolaisten kanssa.[47]

Sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cajanderin suomennos
Runebergin alkuperäisteksti
1.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Vårt land, vårt land, vårt fosterland,
Ljud högt, o dyra ord!
Ej lyfts en höjd mot himlens rand,
Ej sänks en dal, ej sköljs en strand,
Mer älskad än vår bygd i nord,
Än våra fäders jord.
2.
On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret,
ne meist on kultaiset.
Vårt land är fattigt, skall så bli
För den, som guld begär.
En främling far oss stolt förbi:
Men detta landet älska vi,
För oss med moar, fjäll och skär
Ett guldland dock det är.
3.
Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
Vi älska våra strömmars brus
Och våra bäckars språng.
Den mörka skogens dystra sus,
Vår stjärnenatt, vårt sommarljus.
Allt, allt, vad här som syn, som sång
Vårt hjärta rört en gång.
4.
Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.
Här striddes våra fäders strid
Med tanke, svärd och plog.
Här, här, i klar som mulen tid.
Med lycka hård, med lycka blid.
Det finska folkets hjärta slog.
Här bars vad det fördrog.
5.
Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?
Vem täljde väl de striders tal.
Som detta folk bestod.
Då kriget röt från dal till dal.
Då frosten kom med hungers kval.
Vem mätte allt dess spillda blod
Och allt dess tålamod?
6.
Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.
Och det var här det blodet flöt,
Ja, här för oss det var,
Och det var här sin fröjd det njöt,
Och det var här sin suck det göt.
Det folk som våra bördor bar
Långt före våra dar.
7.
Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?
Här är oss ljuvt, här är oss gott,
Här är oss allt beskärt;
Hur ödet kastar än vår lott.
Ett land, ett fosterland vi fått,
Vad finns på jorden mera värt
Att hållas dyrt och kärt?
8.
Ja tässä, täss' on tämä maa,
sen näkee silmämme.
me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss' on se,
maa armas isäimme.
Och här och här är detta land.
Vårt öga ser det här,
Vi kunna sträcka ut vår hand
Och visa glatt på sjö och strand
Och säga: se det landet där.
Vårt fosterland det är.
9.
Jos loistoon meitä saatettais
vaikk' kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.
Och fördes vi att bo i glans
Bland guldmoln i det blå,
Och blev vårt liv en stjärnedans.
Där tår ej göts, där suck ej fanns.
Till detta arma land ändå
Vår längtan skulle stå.
10.
Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss' elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.
O land, du tusen sjöars land,
Där sång och trohet byggt,
Där livets hav oss gett en strand,
Vår forntids land, vår framtids land.
Var för din fattigdom ej skyggt.
Var fritt, var glatt, var tryggt.
11.
Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.
Din blomning, sluten än i knopp,
Skall mogna ur sitt tvång;
Se, ur vår kärlek skall gå opp
Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp.
Och högre klinga skall en gång
Vår fosterländska sång.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jansen, Ea: Maamme-laulun tulo Viroon. Teoksessa: Kolbe, Laura & Valjus, Risto & Wrede, Johan (toim.): Soi sana kultainen: Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-393-X.
  • Junkkari, Olli: Kuorolaulu ja Maamme-laulun leviäminen. Teoksessa: Kolbe, Laura & Valjus, Risto & Wrede, Johan (toim.): Soi sana kultainen: Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-393-X.
  • Klinge, Matti: Keisarin Suomi. Espoo: Schildt, 1997. ISBN 951-50-0682-1.
  • Klinge, Matti: Euroopan kumousvuosi ja suomalaisuuden synty. Teoksessa: Kolbe, Laura & Valjus, Risto & Wrede, Johan (toim.): Soi sana kultainen: Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-393-X.
  • Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15314-5.
  • Laitinen, Lea: Maamme – meidän maa. Virittäjä, 2008, nro 1, s. 84–114. Kotikielen Seura. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 3.8.2015.
  • Oksala, Teivas: ”Maamme” ja kuva Suomesta. Tieteessä tapahtuu, 2004, nro 1. Tieteellisten Seurain Valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 15.8.2015.
  • Pajamo, Reijo: Maamme-laulu ja koulut. Teoksessa: Kolbe, Laura & Valjus, Risto & Wrede, Johan (toim.): Soi sana kultainen: Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-393-X.
  • Salmenhaara, Erkki: Maamme-laulu kansallisena symbolina. Teoksessa: Vierimaa, Irma & Kilpeläinen, Kari & Sivuoja-Gunaratnam, Anne (toim.): Siltoja ja synteesejä. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-746-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Klinge 1999, 139.
  2. Klinge 1999, 140.
  3. a b Klinge 1999, 141–143.
  4. Klinge 1998, s. 18.
  5. Klinge 1999, 146.
  6. Maamme-laulu 160 vuotta Sulasol. Viitattu 1.8.2015.
  7. a b c d e f Salmenhaara, s. 194–195.
  8. Salmenhaara, s. 193.
  9. Klinge 1997, s. 151–153.
  10. a b Klinge 1997, s. 154–155.
  11. Salmenhaara, s. 193.
  12. Maamme-laulun muistomerkki Julkiset veistokset -tietokanta, Helsingin taidemuseo. Viitattu 15.8.2015.
  13. a b c Uolevi Lassander: Vårt land - Maamme - Mu isamaa, mu õnn ja rõõm Tuglas-seuran kotisivut. 1.1.1998. Viitattu 15.1.2016.
  14. J.L. Runeberg finlit.fi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry. Viitattu 17.1.2016. (archive.org)
  15. Klinge 1999, s. 178–179.
  16. Junkkari, s. 74–75.
  17. Junkkari, s. 76.
  18. Junkkari, s. 77.
  19. Pajamo, s. 53.
  20. Pajamo, s. 61–62.
  21. a b c Junkkari, s. 78–79.
  22. a b c Salmenhaara, s. 196.
  23. Klinge 1999, 209.
  24. Klinge 1999, 210.
  25. Klinge 1999, 211.
  26. a b Laitinen, s. 86–87.
  27. Oksala, s. 38.
  28. a b Klinge 1999, s. 150–152.
  29. Klinge 1999, s. 161.
  30. a b c J.L. Runeberg finlit.fi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry. Viitattu 17.1.2016. (archive.org)
  31. Laitinen 2008, s. 84, 88, 89.
  32. Laitinen 2008, s. 90.
  33. Laitinen 2008, s. 95.
  34. Laitinen 2008, s. 88
  35. a b c Salmenhaara, s. 200–201.
  36. a b Salmenhaara, s. 204.
  37. LA 158/2003: Laki Suomen kansallislaulusta Kansan muisti. Viitattu 15.1.2016.
  38. LA 166/2003: Laki Suomen kansallislaulusta Kansan muisti. Viitattu 15.1.2016.
  39. Sirén, Vesa: Finlandia kansallislauluksi? – Kansalaisaloite hämmentää Sibeliuksen sukua HS.fi. 9.12.2014. Sanoma company. Viitattu 1.8.2015.
  40. Aamulehti su|asiat, 4.2.2007, s. 8.
  41. Salmenhaara, s. 205.
  42. Jansen, s. 88.
  43. Jansen, s. 94–95.
  44. Jansen, s. 96.
  45. Jansen, s. 100–101.
  46. The Liv Anthem Livones.net. Viitattu 13.8.2015. (englanniksi)
  47. Vaalgamaa, Edgar: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Jälkisanat Valda Šuvcāne. Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-235-5

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kolbe, Laura & Valjus, Risto & Wrede, Johan (toim.): Soi sana kultainen: Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-393-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: