Luettelo maailmanperintöluettelon kohteista Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde.


Struve-a
Struve-b
Struve-c
Struve-d
Struve-e
Struve-f
Merenkurkku
Petäjävesi
Rauma
Sammallahdenmäki
Verla
Suomenlinna
Maailmanperintökohteet Suomen kartalla

Maailmanperintöluettelo on Unescon ylläpitämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Luetteloon valittujen kohteiden ja alueiden katsotaankin olevan arvokkaimmat perintökohteet, joiden suojelulla ja säilyttämisellä pitäisi olla erityinen merkitys ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle.[1]

Unescon yleissopimus kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä allekirjoitettiin vuonna 1972. Tämän jälkeen 192 valtiota on ratifioinut sopimuksen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1987.[2][3]

Jäsenvaltioiden joukosta valitaan edustajisto 21-jäseniseen Maailmanperintökomiteaan, joka tekee päätökset maailmanperintöluetteloa koskevista muutoksista.[2] Vuonna 2016 maailmanperintöluettelossa on 1 052 kohdetta, joista 814 on kulttuurikohdetta, 203 luonnonkohdetta ja 35 molempiin ryhmiin kuuluvaa .[4]

Suomi on Unescon maailmanperintökomitean jäsen vuosina 2014-2017. Suomea maailmanperintökomiteassa edustavat Museoviraston ja Metsähallituksen edustajat, apunaan asiantuntijoita Museovirastosta, Metsähallituksesta ja ministeriöistä. Jotta kohde voidaan esittää sisällytettäväksi maailmaperintöluetteloon, se tulee ensin sisällyttää kansalliseen aieluetteloon. Kulttuurikohteiden esitykset valmistelee OKM/Museovirasto, luontokohteiden esittelystä vastaa ympäristöministeriö. Sekakohteet, joilla on sekä kulttuuri- että luonnonperintöarvoja ovat molempien viranomaisten vastuulla.[2]

Kohde Kuva Sijainti Kriteerit Vuosi Kuvaus viite
Merenkurkku – Höga kusten De Geer moraines at Kvarken.JPG Merenkurkku Luontokohde
VIII
2006 Merenkurkku – Höga kusten edustaa poikkeuksellista geologista arvoa: alueella jääkauden jälkeinen maakohoaminen on maailman nopeita ja Merenkurkun saaristossa on nähtävissä useita jääkauden aikaisia muodostelmia, kuten De Geer -moreenia. Merenkurkun maailmanperintökohteeseen lasketaan myös Höga kustenin Ruotsin puoleinen osuus. [5]
Petäjäveden vanha kirkko Petäjävesi Old Church from south.JPG Petäjävesi Kulttuurikohde
IV
1994 Luterilainen maalaiskirkko, joka on poikkeuksellinen esimerkki Pohjois-Euroopan puukirkkorakentamisen perinteestä. [6]
Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue Sammallahdenmäki Bronze age burial site Huilu Long ruin.jpg Rauma (Lappi) Kulttuurikohde
III, IV
1999 Hiidenkiukaita ja kehäröykkiöitä. Yli 30 hautaröykkiötä kertoo hautaustavoista, yhteiskunnasta ja uskonnosta Pohjois-Euroopassa kolmentuhannen vuoden takaa. [7]
Struven ketju Alatornio Church 20121107.JPG 6 kohdetta:
Stuorrahanoaivi,
Aavasaksa,
Alatornion kirkko (kuvassa),
Oravivuori,
Tornikallio,
Mustaviiri
Kulttuurikohde
II, III, IV
2005 Struven ketju on kolmiomittausketju Jäämereltä Mustallemerelle kymmenen valtion alueella. Se oli ensimmäinen tarkka pitkä pituuspiirin mittaus, ja lisäksi se on poikkeuksellinen esimerkki teknisestä rakennelmaryhmästä ja sillä on selkeä yhteys ihmisten kiinnostukseen Maan muodosta ja koosta. Suomen kuusi suojeltua pistettä sijaitsevat Enontekiöllä, Ylitorniolla, Torniossa, Jyväskylän Korpilahdella, Lapinjärven Porlammilla ja Pyhtäällä. [8]
Suomenlinna Suomenlinna.jpg Helsinki Kulttuurikohde
IV
1991 Merilinnoitus 1700-luvun loppupuolelta, joka on malliesimerkki 1600- ja 1700-lukujen linnoitusperinteestä, erityisesti bastionijärjestelmästä. [9]
Vanha Rauma Vanharauma3.jpg Rauma Kulttuurikohde
IV, V
1991 Vanha Rauma on yksi parhaiten säilyneitä esimerkkiä pohjoiseurooppalaisesta arkkitehtuurista ja kaupunkilaiselämästä, ja lisäksi se on malliyksilö pohjoismaisesta puukaupungista. [10]
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Verla museum.jpg Kouvola (Jaala) Kulttuurikohde
IV
1996 Pikkupaikkakunnan puunjalostusteollisuutta ja siihen liittyvä asuntoalue, joka on säilynyt poikkeuksellisen hyvänä esimerkkinä pienimuotoisesta paperiteollisuudesta, joka kukoisti Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. [11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ashworth, G. J. & Aa, Bart J. M. van der: Strategy and Policy for the World Heritage Convention: Goals, Practices and Future Solutions, s. 148. teoksessa Leask, Anna & Fyall, Alan (toim.): Managing World Heritage Sites. Elsevier, 2006. ISBN 0-7506-6546-7.
  2. a b c Maailmanperintösopimus Museovirasto. Viitattu 11.12.2016.
  3. States Parties: Ratification Status World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  4. World Heritage List World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  5. http://whc.unesco.org/en/list/898/
  6. http://whc.unesco.org/en/list/584/
  7. http://whc.unesco.org/en/list/579/
  8. http://whc.unesco.org/en/list/1187/
  9. http://whc.unesco.org/en/list/583/
  10. http://whc.unesco.org/en/list/582/
  11. http://whc.unesco.org/en/list/751/