De Geer -moreeni

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Samansuuntaisina kapeina harjanteina erottuvat De Geer -moreenit hallitsevat maisemaa monin paikoin Merenkurkun saaristossa. Kuva on Mustasaaren Raippaluodosta.

De Geer -moreenit ovat aaltomaisia kapeita moreeniharjanteita, jotka voivat muodostaa laajojakin kymmenien tai jopa satojen harjanteiden kenttiä. Ilmakuvassa ne muistuttavat vanhan ajan pyykkilautaa.

Kymmenien tai jopa satojen metrien pituiset harjanteet ovat syntyneet jääkauden aikana jäätikön vaikutuksesta. Jäätikkö kuljetti mukanaan kalliosta hiomaansa moreenia. De Geer -moreenit syntyivät jäätikön päätyessä matalaan veteen, aivan jäätikön kellumisrajaan melko ylävälle maaston alueelle.

"Moreeniaaltojen" suunta on jäätikön virtaussuunnan vastainen. Harja on yleensä terävä ja aines jäätikön pohjamoreenia. Moreeniaallon suojan puoleinen rinne on monesti runsaskivisempi. De Geer -moreeniaaltojen korkeudet ovat 2–5 metriä, harjanteiden pituudet sadan metrin suuruusluokkaa ja harjanteiden välit 50–200 m, Suomessa keskimäärin 100–120 metriä.

Suomessa lukumääräisesti eniten De Geer -moreeneita on maailmanluonnonperintökohteeksi nimetyssä Merenkurkun saaristossa, missä ne esiintyvät tiheinä ja symmetrisinä kenttinä. Niitä esiintyy myös Etelä- ja Keski-Suomessa, esimerkiksi Uudenkaupungin ja Mynämäen seudulla sekä Hyvinkäällä ja sen lähistöillä.

De Geer -moreenit ovat saaneet nimensä ruotsalaisen geologin Gerard De Geerin mukaan.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zilliacus, H. 1987. De Geer moraines in Finland and the annual moraine problem. Fennia 165 (2), 147-239.