Tämä on lupaava artikkeli.

Suomalainen sauna

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista saunaa. Pelkkä sauna käsittelee saunoja yleisemmin.
Sauna Söderskärissä
Löylykauha ja ämpäri.

Suomalainen sauna on tila, joka lämmitetään 80–110 °C lämpötilaan hikoilua, rentoutumista ja peseytymistä varten. Saunan perusmuoto on pysynyt samanlaisena vuosisatojen ajan. Se on puuseinäinen huonetila, joko erillinen rakennus tai rakennuksen osa. Se lämmitetään kiukaalla, kiviä sisältävällä uunilla. Ilmasta saadaan kostea heittämällä vettä kiukaan kuumille kiville.[1] Sauna on tärkeä osa suomalaista kulttuuria.

Suomalaisen saunan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hazelius, A.I. (1881): Finland i Nordiska Museet.

Suomalainen sauna edustaa itäistä saunaperinnettä. Itäinen löylysauna eroaa länsieurooppalaisista kylpytavoista. Se perustuu kosteaan höyryyn, joka saadaan aikaiseksi heittämällä vettä kuumille kiville. Vanha saunaperinne on säilynyt osana ihmisten nykypäiväistä elämää ainoastaan Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa.[2]

Varhaisimmat suomalaiset saunat olivat pronssikautisia (1500–900 eaa.) maasaunoja eli kuoppasaunoja. Sauna oli maahan kaivettu kuoppa, jonka pohjalla oli kivikasa. Kun kivet oli kuumennettu, kuoppa peitettiin riukujen varaan asetelluilla taljoilla, tuohella tai turpeella. Kiville valettiin vettä, mistä syntynyt höyry kuumensi majan.[3]

Varhaisimpana tunnettuna mainintana suomalaisesta saunasta pidetään kiovalaisessa Nestorin kronikassa olevaa mainintaa Novgorodin pohjoispuolella elävien ihmisten kuumista saunoista ja alastomien saunojien tavasta hakata itseään puunoksilla ja kaataa lopuksi päällensä kylmää vettä. Professori Mikael Wexionius puolestaan mainitsi Turun Akatemian avajaisissa 1640, että kaikki suomalaiset ovat ahkeria saunassa kävijöitä.[4]

Suomalaisen sauna-aatteen isänä on joskus pidetty suomalaisuusmiestä Carl Axel Gottlundia, joka tajusi saunan merkityksen retkeiltyään 1817 Ruotissa metsäsuomalaisten parissa. Suomalaisen sauna-aatteen aloitussanoina on joskus pidetty hänen lausuntoaan: ”En ollut vuoden mittaan kylpenyt, vaikka olin ottunut ennen ainakin kahdesti viikossa ottamaan löylyt. Ja yksin suomalaisille tässäkin tottumus on toinen luonto.”[4]

Kiinnostus suomalaisen saunan alkuperästä alkoi tutkijoiden keskuudessa 1800-luvun lopulla. Suomen kielen professori August Ahlqvist arveli 1871 sanaston perusteella, että sauna oli siirtynyt bysanttilaisesta kulttuurista slaavien kautta Suomeen. Lääketieteen tohtori Max Buch pyrki puolestaan todistamaan, että sauna oli suomalainen keksintö. Hän yhdisti Kalevalan saunaan arvelemella, että Nestorin kronikassa kerrotaan nimenomaan Kalevalan sankareiden saunakulttuurista. Buchin ansiosta saunan alkuperän on pitkään kuviteltu olevan suomalainen.[5]

Perinteisesti saunatilaa on sen puhtauden ja vedenlämmitysmahdollisuuden vuoksi käytetty hyvin monipuolisesti eri tehtäviin, ei ainoastaan kylpemiseen. Entisaikaan saunassa hoidettiin sairaita ja synnytettiin. Kuolleet pestiin kylmässä saunassa. Länsi-Suomessa saunassa on myös valmistettu maltaita.[2]

Pitkään sauna oli myös uudistilojen ensimmäinen asunto, jossa asuttiin kunnes varsinainen pirtti oli saatu rakennettua valmiiksi.[6][7]

Suomalaisia saunomistapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivattuja vihtoja.

Runsaan viiden miljoonan asukkaan Suomessa on yli kolme miljoonaa saunaa.[8] Suomalaisista 99% käy saunassa säännöllisesti, keskimäärin hiukan useammin kuin kerran viikossa. Perinteinen saunapäivä on ollut lauantai.[9]

Useimmiten suomalaisessa saunassa lämmitellään aluksi rauhallisesti totutellen saunan lämpöön.[10] Tämän jälkeen heitetään kovemmin löylyä ja usein myös lyödään itseään rauhallisesti vastalla. Vastomisesta käytetään Itä-Suomessa myös nimeä vastalla kylpeminen ja Länsi-Suomessa nimeä vihtominen, ja sen vaikutus on lähinnä hierova ja ihoa puhdistava. Länsi-Suomessa oikeaoppinen vihta eli vasta sidotaan taivutetulla koivun oksalla, Itä-Suomessa taas koivunvarvusta kierretyllä pannalla eli lenkillä. Hieskoivun oksat sopivat hyvin sitomiseen kun taas parhaat vihdakset ovat pienten rauduskoivujen alaoksia.[11]

Saunomisen välillä on tavallista käydä vilvoittelemassa, mahdollisesti järvessä, talvella avannossa tai lumihangessa piehtaroimassa.[12]

Saunominen on perinteisesti ollut myös tärkeä tapahtuma juhlapäivien aattona. Jouluaattona lopetettiin työt iltapäivällä ja mentiin oljilla ja havuilla koristeltuun joulusaunaan. Juhannussauna koristeltiin pihlajan- tai koivunoksilla. Juhannuksena oli myös aika tehdä ensimmäiset uudet vastat.[2]

Kaupunkeihin perustettiin yleisiä saunoja 1800-luvulta lähtien, koska omat saunat eivät mahtunee pienille tonteille, ja tiukkenevat paloturvallisuusvaatimukset tekivät niistä kalliita.[13] Esimerkiksi Helsingissä oli vuonna 1907 49 yleistä saunaa ja kylpylaitosta. Yleiset saunat vähenivät, kun asuinnoissa yleistyivät kylpyhuoneet suihkuineen. Myöhemmin saunaan pääsi myös uimahalleissa, joita alettiin rakentaa toden teolla 1960- ja 1970-luvuilla. Toisaalta väkeä muutti lähiöihin, joissa oli kylpyhuoneiden lisäksi myös talokohtaiset kellarisaunat. 2000-luvulla uudenlainen kaupunkikulttuurin arvostus on lisännyt myös jäljellä olevien yleisten saunojen arvostusta.[14]

Saunatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savusauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savusauna

Vanhin suomalainen saunatyyppi, savusauna (Karjalassa ”musta sauna”), on kertalämmitteinen, eli kiuasta ei voida lämmittää kylpemisen aikana. Savusaunan kiuas on tulipesän ympärille ja päälle ladottu kivinen kupu, jonka läpi savukaasut nousevat vapaasti saunatilaan ja samalla kiuaskivet kuumenevat. Lämmityksen aikana savu poistuu välikatossa eli laessa olevan lakeistorven, lakeisen, tai seinässä olevan luukun eli räppänän kautta. Kun kivet ovat riittävän kuumat ja pesä on sammunut heitetään häkälöylyt, jonka jälkeen sauna on valmis kylpijöille. Häkälöylyissä suurin osa kivien pintaan tarttuneesta noesta ja pienhiukkasista irtoaa ennen kuin saunojia on löylyilmaa hengittämässä.[15]

Nykyään Suomessa on käytössä noin 25 000 savusaunaa eli noin yksi prosentti kaikista saunoista.[16]

Savupiipulla varustettu, kerta- tai jatkuvalämmitteinen sauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä muutos saunan kehityksessä oli uloslämpiävän kiukaan kehittäminen eli savuhormin liittäminen kiukaaseen. Uloslämpiävät kiukaat yleistyivät Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kiukaita on kahta perustyyppiä: kertalämmitteisiä ja jatkuvalämmitteisiä. Kertalämmitteinen kiuas lämmitetään etukäteen ennen varsinaista saunomista. Koska kaikki lämpö pitää varata kiviin ennen saunomista, on kivimäärän oltava suuri, satoja kiloja. Jatkuvalämmitteisen kiukaan lämmittämistä jatketaan myös kylpemisen aikana ja kivimäärä voi siksi olla pienempi.[17]

Kertalämmitteisessä kiukaassa savukaasut kulkevat savusaunakiukaan tavoin kiuaskivien välitse, mutta kivitila on eristetty löylytilasta ja lopuksi savukaasut johdetaan savuhormiin. Kylpemisen aikana tulta ei polteta. Kiukaan kivitilassa on luukku, joka aukaistaan lämmittämisen jälkeen tulen sammuttua, ja kuumille kiville voidaan heittää löylyä. Jatkuvalämmitteisessä kiukaassa palokaasut kiertävät kiukaassa joutumatta kosketuksiin kiuaskivien kanssa. Lämpö siirtyy kiukaasta kiviin kivitilan kuumenneiden pintojen ja kuumennen ilman kierron avulla.[16]

Peltirunkoinen, jatkuvalämmitteinen kiuas lämpenee saunomiskuntoon nopeammin ja pienemmällä puumäärällä kuin muurattu kiuas.[16] Jatkuvalämmitteinen kiuas on yleisin puulämmitteinen kiuastyyppi.[18]

Sähkösauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneistosauna sisältä.

Asuinhuoneistojen saunoissa käytetään yleisimmin sähkölämmitteisiä kiukaita. Niitä on ollut käytössä 1950-luvulta alkaen.[19] Sähkökiukaan avulla saunan sisäilman voi lämmittää jopa muutamassa minuutissa, mutta itse saunan rakenteiden – siis seinien, sisäkaton ja lauteiden – lämpiäminen vaatii edelleen yhtä paljon aikaa kuin ennenkin eli noin tunnin.[16]

Vuonna 2015 Suomen noin kahdesta miljoonasta tilastoidusta saunasta 1,6 miljoonaa oli asuinhuoneistojen yhteydessä.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laaksonen, Pekka: ”Sauna – aatetta ja kulttuuria”. Teoksessa Tero Halonen & Laura Aho (toim.): Suomalaisten symbolit. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2005. ISBN 951-796-394-7.
  • Peltonen, Jarno; Karjanoja, Matti; Peltonen, Kaarina: Sauna: made in Finland. Tammi, 1997. ISBN 951-31-0792-2.
  • Pentikäinen, Juha (toim.): Löylyn henki: Kolmen mantereen kylvyt: Inipi, furo, sauna. Helsinki: Rakennustieto, 2000. ISBN 951-682-589-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltonen et al. 1997, s. 31.
  2. a b c Saunatontun monet toimet Keski-Suomen museo. Viitattu 27.12.2016.
  3. Pentikäinen 2000, s. 115–116.
  4. a b Laaksonen, s. 136–137.
  5. Laaksonen, s. 138.
  6. Ensin pykäthiin saunan, sitten talon Ruijan Kaiku. Viitattu 27.12.2016.
  7. Vuolle-Apiala Risto: Talolan pirtti – Monen toimen rakennus. Sauna-lehti, 2014, nro 2, s. 14. Sauna-Seura. issuu.com Viitattu 27.12.2016.
  8. Kangas, Jaana: Saunojen määrä Suomessa kasvoi räjähdysmäisesti Kaleva.fi. 4.3.2013. Kaleva Oy. Viitattu 10.1.2017.
  9. Korhonen Nina: The sauna – a sacred place Universitas Helsingiensis. 1998. Viitattu 27.12.2016.
  10. Miten tulisi saunoa Suomen tervaleppä. Viitattu 26.11.2016.
  11. Perinteinen saunavihta Visit Sauna. Viitattu 26.11.2016.
  12. Ritva Muller: Ulkomaalaiset saunavieraat Visit Sauna. 2010. Viitattu 26.11.2016.
  13. Markku Seppänen: Oulun yleisten saunojen historiaa Oulun Saunaseura. Viitattu 31.12.2016.
  14. Kalle Silfverberg: Yleiset saunat ehtivät melkein kadota – vanhat kuvat kertovat julkisen kylpemisen kultakaudesta Helsingissä Helsingin Sanomat. 11.3.2016. Viitattu 31.12.2016.
  15. Saunan fysiikkaa Jyväskylän yliopisto. Viitattu 26.11.2016.
  16. a b c d Tommila P: Saunojen seitsemän sukupolvea Sauna-Seura. Viitattu 27.12.2016.
  17. Vihavainen R: Kiuas (Lähde: Erkki Helamaa, ”Kiuas, saunan sydän”, Rakennustieto Oy, 1999.) Sauna-Seura. Viitattu 27.12.2016.
  18. Salonen, Leena: 11 x hyvän saunan salaisuudet Meillä Kotona. 24.5.2016. Viitattu 27.12.2016.
  19. Saunatyypit Keski-Suomi – Saunamaakunta. Viitattu 27.12.2016.
  20. Housing Tilastokeskus. Viitattu 27.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]