Suomen talous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen talous
Helsinki on Suomen liike-elämän keskus.
Helsinki on Suomen liike-elämän keskus.
Valuutta euro
Jäsenyydet Euroopan talousalue
Maailman kauppajärjestö, OECD
Tilastot
BKT 180,3 mrd €[1]
- per asukas 33 608 €[1]
- kasvu 3,6 %[1]
- toimialoittain alkutuotanto 3,0 %
jalostus 28,5 %
palvelut 68,5 %[1]
Inflaatio 1,2 (2010)[2]
Gini-kerroin 26,8 (2008)[3]
Työvoima 2,672 milj. (2010)[4]
Työttömyys 8,4 % (2010)[4]
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti 52 915 milj. €[5]
Vientituotteet Metsäteollisuuden tuotteet,
kemian teollisuuden tuotteet,
sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet[5]
Merkittävimmät
vientimaat
Ruotsi (11,4 %), Saksa (10,0 %),
Venäjä (8,9 %), Yhdysvallat (7,0 %)[5]
Tuonti 51 899 milj. €[5]
Tuontituotteet Kemian teollisuuden tuotteet,
kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteet,
sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet[5]
Merkittävimmät
tuontimaat
Venäjä (17,8 %), Saksa (13,3 %),
Ruotsi (10,1 %), Kiina (7,3 %)[5]
Julkinen talous
Julkinen velka 87,0 mrd. € / 48,7 % BKT:sta (2010)[6]
Budjetin tulot 52 517 milj. € (2012 arvio)[6]
Budjetin menot 52 517 milj. € (2012 arvio)[6]
Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos (tähdellä merkityt ennusteita).

Suomen talous vastaa rakenteeltaan tyypillistä länsieurooppalaista teollisuusmaata. Palvelujen osuus tuotannosta on yli kaksi kolmasosaa. Alkutuotannon osuus on pieni ja teollisuuden osuus laskussa, mutta sillä on edelleen suuri merkitys viennille. Kuten on tavallista pienten avoimien talouksien kohdalla, ulkomaankauppa on Suomelle tärkeää. Suomi kuuluu Euroopan talousalueeseen ja käyttää yhteisvaluutta euroa.

Suomen talous on tyypiltään sekatalous. Valtaosa hyödykemarkkinoista toimii vapaiden markkinoiden mukaan, mutta julkinen valta on mukana merkittävässä osassa palvelutuotantoa. Vuonna 2009 julkisen sektorin osuus tuotannosta oli 20 %. Muiden Pohjoismaiden tapaan verojen osuus bruttokansantuotteesta on suuri, 43 % vuonna 2009.[7] Korkean veroasteen avulla rahoitetaan julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa sekä tasataan tuloeroja ja lyhennetään valtionvelkaa.

Suomen valtionvelka kasvoi 1990-luvun alun laman takia huomattavasti. Valtion velan osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin laskenut 1990-luvun puolivälistä n. 50 prosenttiin. 1990-luvun alun laman seurauksena Suomeen syntyi vakava työttömyysongelma. Talouden toipumisen myötä työttömyys väheni tasaisesti, mutta se on jäänyt lähelle EU-maiden keskimääräistä tasoa. Vuonna 2009 työttömyysaste oli 8,2 % ja työllisyysaste 68,3 %.[7] Suomen bruttokansantuote vuonna 2009 oli 171,2 miljardia euroa. Asukasta kohden se on 32 065 euroa.[7] Ostovoimakorjattuna se vastaa suunnilleen samaa tasoa kuin esimerkiksi Britanniassa.lähde?

Talouden rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 Suomen bruttokansantuote jakaantui seuraavasti eri toimialojen välillä:[8]

  • Alkutuotanto 2,9 %
  • Jalostus 31,4 %
  • Palvelut 65,7 %
    • Julkiset palvelut 18,4 %
    • Yksityiset palvelut 47,3 %

Teollisuustuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknologiateollisuus on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen nopeasti ja on nykyään suurin teollisuuden ala. Siihen lasketaan elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus, joista osuuttaan on kasvattanut lähinnä elektroniikka- ja sähköteollisuus. Jalostusarvolla mitattuna suurimmat teollisuuden alat olivat vuonna 2005:[9]

  • Elektroniikka- ja sähkö 24 %
  • Kone- ja metalliteollisuus 21,9 %
  • Kemianteollisuus 12,4 %
  • Massa ja paperi 11,5 %
  • Elintarvike, juoma ja tupakka 7,3 %
  • Kustantaminen ja painaminen 5,9 %
  • Metallien jalostus 5,2 %

Palvelutuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 palvelujen rakenne jakaantui seuraavasti:[9]

  • Kiinteistö ja liike-elämän palvelut 26,4 %
  • Kuljetus, varasto ja tietoliikenne 18,4 %
  • Kauppa 17,4 %
  • Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut 11,2 %
  • Koulutus 7,1 %
  • Rahoitus ja vakuutus 6,9  %
  • Hallinto 5,1 %

Julkinen sektori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on suuri julkinen sektori. Tavallisten julkishallinnon, maanpuolustuksen ja koulutuksen lisäksi suurin osa terveydenhuollosta on julkista. Kunnat järjestävät myös monia muita palveluja kuten esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitoa sekä kirjastopalveluja. Julkisella sektorilla työskentelee 25 % työvoimasta. Kuntasektorilla on 526 000 ja valtiolla noin 142 000 työntekijää.[4]

Suomessa valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa. Sillä on omistuksia monissa entisissä valtion yrityksissä kuten Finnairissa, Fortumissa ja Sonerassa. Lisäksi se omistaa kokonaan yrityksiä, kuten VR-Yhtymän, joilla on monopoli rautateiden matkustajaliikenteessä. Lisäksi valtio omistaa kolme sosiaalisilla syillä perusteltua monopolia: Raha-automaattiyhdistys (raha-automaatit ja kasinot), Veikkaus (muut rahapelit) ja Alko (väkevien alkoholijuomien vähittäismyynti).

Valtion velka laski vuonna 2006 59 miljardiin euroon eli 35,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Laman jälkeen sen osuus kävi huipussaan vuonna 1996, jolloin se oli 67 %. Vuodesta 2008 velan määrä on kasvanut ollen vuonna 2012 83,9 miljardia euroa eli 43,6 % bruttokansantuotteesta. Julkisyhteisöjen velka (EDP) oli vuonna 2012 103,1 miljardia euroa eli 53,7 % bruttokansantuotteesta.lähde? Kehitysapua Suomi antoi vuonna 2012 yhteensä 1026,7 miljoonaa euroa, joka oli 0,53 prosenttia bruttokansantuotteesta.lähde?

Ulkomaankauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viennillä on suuri merkitys Suomen taloudelle. Vuonna 2006 sen osuus bruttokansantuotteesta oli 36,6 %.[8] Vientituotteista merkittävimpiä ovat elektroniikka ja paperituotteet.[10] Elektroniikasta iso osa koostuu maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan, Nokian, matkapuhelimistalähde?.

Noin 60 % Suomen kansainvälisestä kaupasta on Euroopan unionin sisäistä kauppaa. Suomen osuus on EU-maiden pienimpiä. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit 2009 olivat Saksa, Ruotsi, Venäjä, Yhdysvallat, Alankomaat, Iso-Britannia, Kiina ja Ranska.[11] 1990- ja 2000-vuosikymmenten ajan Suomen kauppatase oli positiivinen eli vienti oli tuontia suurempaa, mutta vuonna 2011 kauppatase kääntyi alijäämäiseksi.[12]

Vienti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vienti lisääntyi tasaisesti talouskasvun mukana vuosien 1996 ja 2006 välillä. Vuonna 2011 viennin kokonaisarvo oli 57 miljardia euroa, josta kymmenen suurimman yrityksen osuus oli 33 %. Metsäteollisuuden, kemian teollisuuden, metallien- ja metallituotteiden sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden viennistä viiden suurimman yrityksen osuus oli selvästi yli puolet. [13]

Tärkeimpiä vientituotteita vuonna 2005 olivat merkittävyysjärjestyksessä televiestintälaitteet, paperi, ruostumaton teräs, puu, generaattorit ja sähkömoottorit, nosturit ja siirtolaitteet, teräs, teollisuuskoneet, sellu, paperikoneet, rakennus- ja maarakennuslaitteet, lautatavara ja vaneri, lääketieteelliset instrumentit ja laitteet, mittalaitteet, traktorit ym. maatalouskoneet, sähkölaitteet, kupari, lääkkeet, polttomoottorit, erikoismuovit, väriaineet ja maalit, laivat, putket, nikkeli, teräspalkit, jäähdytys- ja lämmityslaitteet, raakamuovit, rauta, turkikset, painotuotteet, sinkki ja lasi.[14]

Suurimmat vientimaat vuonna 2005[15] sekä tilanne vuonna 2011[15]:

Maa 2005 2011
Venäjä 11,0 % 9,4 %
Ruotsi 10,8 % 11,9 %
Saksa 10,6 % 9,9 %
Iso-Britannia 6,7 % 5,1 %
USA 5,8 % 5,2 %
Alankomaat 4,8 % 6,7 %
Ranska 3,4 % 3,1 %
Italia 3,1 % 2,4 %
Kiina 3,0 % 4,7 %
Viro 2,6 % 2,2 %

Tuonti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuonti on lisääntynyt talouskasvun myötä ja viime vuosina sen osuus bruttokansantuotteesta on hieman kasvanut. Vuonna 2006 tuonnin arvo oli 54 889 milj. €, josta yli kolmasosa oli raaka-aineita ja tuotantohyödykkeitä.[10]

Suurimmat tuontimaat vuonna 2005[15] ja tilanne vuonna 2011[15]:

Maa 2005 2011
Saksa 14,9 % 12,4 %
Venäjä 14,0 % 18,7 %
Ruotsi 10,5 % 10,0 %
Kiina 6,0 % 7,3 %
Iso-Britannia 4,5 % 2,9 %
USA 4,2 % 3,7 %
Alankomaat 4,0 % 5,2 %
Ranska 3,6 % 3,3 %
Italia 3,6 % 2,6 %
Japani 3,3 % 1,5 %

Investoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investointien osuus bruttokansantuotteesta oli Suomessa vuonna 2004 vähän alle 19%. Kiinteitä investointeja tehtiin 28 miljardia euroa, joista 60% oli erilaisia rakennuksia ja 28% koneita ja laitteita. Kokonaisinvestoinneista tehdasteollisuuden osuus on laskenut palvelujen osuuden nousun myötä ja on enää noin 13%.[9]

Tutkimus- ja kehittämismenojen osuus investoinneista on noussut. Vuonna 2004 ne olivat hieman yli 5 miljardia euroa, eli noin 3,5 % bruttokansantuotteesta. Yritysten panostus tutkimukseen ja kehitykseen on kansainvälistä tasoa.[9]

Rahapolitiikka ja inflaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen käytössä oleva rahayksikkö on ollut vuodesta 1999 lähtien euro. Aluksi euro oli vain laskennallinen valuutta, johon sitä edeltänyt markka oli kiinnitetty. 1. tammikuuta 2002 eurokolikot- ja setelit otettiin käyttöön, ja 28. helmikuuta 2002 jälkeen vain euroa on voinut käyttää maksuvälineenä. Euron ja markan välinen vaihtokurssi oli 5,94573.

Suomen liittyminen yhteisvaluuttaan tarkoitti rahapoliittisen liikkumavaran huomattavaa supistumista. Päätökset rahamäärän muutoksista ja korkotasosta tehdään Euroopan keskuspankissa. Aikaisemmin niiden avulla voitiin vaikuttaa inflaatioon ja talouskasvuun. Toisaalta yhteisvaluutta tuo huomattavasti aikaisempaa vakaamman ympäristön ja laajan kotimarkkina-alueen suomalaisille yrityksille.

Hintojen nousu eli inflaatio oli Suomessa sotien jälkeen nopeaa. Koska viennin kilpailukyky kärsi inflaatiosta, korjattiin tilannetta aikaisemmin jokseenkin säännöllisesti devalvaatioilla. Viimeisin näistä jouduttiin tekemään laman seurauksena vuonna 1991.

1990-luvun laman jälkeen Suomi sitoutui EMUn vaatimaan matalan inflaation politiikkaan. Euron myötä devalvaatiot ovat mahdottomia ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi matala inflaatio on tärkeää. Inflaatio on pysynyt Suomessa viime vuodet alhaalla, mutta hintataso on pysytellyt joitain prosenttiyksiköitä OECD-maiden keskiarvoa korkeammalla.[9]

Työmarkkinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on noin 2,65 miljoonaa työntekijää. Naiset osallistuvat työmarkkinoille aktiivisesti. Työntekijöiden järjestäytymisaste on korkea. Yrittäjiä Suomessa on 314 000.[8]

Työttömyys on ollut hitaassa laskussa laman jälkeen. Vuonna 1994 työttömyys oli 16,6 %.[4] Käytännössä työttömien osuus oli vieläkin suurempi, sillä moni siirtyi työvoiman ulkopuolelle huonon työmarkkinatilanteen seurauksena.[8] Suomessa on käytössä hyvin aktiivinen työvoimapolitiikka. Tämä tarkoittaa, että työllistymistä pyritään edesauttamaan aktivointitoimenpiteilla, kuten koulutuksella ja tukityöllistämisellä. Työttömyysturva jakaantuu työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan, joka on ansiosidonnaista riippuen työssäoloehdon täyttymisestä ja työttömyyskassan jäsenyydestä. Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 päivän ajan viideltä päivältä viikossa eli noin kahden vuoden ajan.

Suomen työmarkkinoiden erikoisuus on tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli TUPO ja alakohtaiset työehtosopimukset. TUPO:ssa ammattiyhdistysliike ja työnantajajärjestöt pyrkivät sopimaan vuosittaiset palkankorotukset ja työmarkkinalainsäädännön muutokset. Suoranaista vähimmäispalkkaa ei ole määritelty, vaan se määräytyy alakohtaisesti työehtosopimusten perusteella.

Suomalaisten keskimääräinen kuukausiansio Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 lopulla oli 2876 euroa. Yksityisellä puolella miehillä keskiansio oli vuonna 2009 3 577 euroa ja naisilla 2 762 euroa. Palkansaajien reaalinen ansiotaso nousi vuosina 1996 - 2005 vuosittain keskimäärin 2,4 %. Palkkojen osuus bruttokansantuotteesta on pysynyt noin 45 prosentissa.[8] Keskimääräinen teollisuustyöntekijän kustannus työnantajalle Suomessa vuonna 2004 oli 25 euroa/tunti.[9]

Energiatalous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Energia Suomessa

Vuonna 2004 Suomessa käytettiin energiaa 1486,9 PJ (petajoulea), josta oli tuontienergiaa 68 %. Sähkön osuus energiankäytöstä oli 21 % ollen 313,2 PJ. Tuontienergia jakaantui tuotantotavan mukaan seuraavasti:

  • Öljy 25 %
  • Ydinvoima 16 %
  • Hiili 15 %
  • Maakaasu 11 %
  • Tuontisähkö 1 %

Kotimaisesta energiasta oli puuta 21 %, turvetta 6 %, vesivoimaa 4 % ja muuta 2 %.[16] Energian kokonaiskulutus laski vuonna 2005 1360 petajouleen (n. -9 %), johtuen osin metsäteollisuuden työselkkauksesta.[17]

Suomessa on paljon energiaintensiivistä teollisuutta, kuten paperin tuotantoa, jonka vuoksi teollisuuden osuus energian kulutuksesta vuonna 2005 oli 48 %. Rakennusten lämmitykseen meni 22 % ja liikenteeseen 17 %.[8] Rahallisesti energian tuonti maksoi noin 5 miljardia euroa vuonna 2004. Suurin osa energiasta tuotiin Venäjältä. Viennistä saatiin noin 2 miljardia euroa. Lukuihin sisältyy myös muutkin petrokemiantuotteet kuin polttoaineet.[16]

Haasteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talouden uusiutuvuus ja sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suorat ulkomaiset sijoitukset Suomeen ovat verrattain vähäisiä ja talouden uusiutuvuutta luonnehditaan usein huonoksi.

Huoltosuhteen muutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimpana talouden lähivuosien haasteena pidetään väestön ikääntymistä ja sitä seuraavaa huoltosuhteen muuttumista huonompaan suuntaan.[18] Eläkeläisten osuuden kasvu on varsin uusi ilmiö maailmassa, joten sen vaikutuksista tiedetään verrattain vähän. Odotettavissa kuitenkin on, että terveydenhuoltomenot tulevat nousemaan. Myös suurten ikäpolvien korkeiden eläkkeiden kustannuksista pelätään aiheutuvan ongelmia, vaikka Suomi on osittain rahastoivan eläkejärjestelmänsä ansiosta paremmassa asemassa kuin monet muut Länsi-Euroopan maat. Noin neljännesosa eläkkeistä on rahastoitu.

Työllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka maan työllisyys on noussut viime vuosina, OECD varoittaa erityisesti nuorten ja vanhojen työttömyydestä.[18]

Asunnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisesti Suomi on ollut OECD-maiden herkimpiä asuntokuplasta johtuville talouskriiseille. Vaikka kotitalouksien velka onkin tällä hetkellä alhainen kansainvälisesti verrattuna, se on kasvanut nopeasti viime vuosina ja kotitalouksien käytettäviksi jäävät tulot ovat riippuvaisia korkotasosta.[18]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen taloushistoria
Markan kolikko vuodelta 1990.

Esihistoriallinen Suomi ( -1150)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella (n. 10000-1500 eaa.) osa laajaa vaihdantaverkostoa. Esimerkiksi piikivi tuli Suomeen nykyisen Venäjän alueelta. Maanviljely ja karjanhoito saapuivat Suomeen kauden lopulla Baltiasta, mutta metsästys ja keräily pysyivät vielä pitkään pääelinkeinoina.

Pronssikauden (1500-500 eaa.) vilkas kauppa ulottui myös Suomeen, jonka tärkeimmäksi kauppatavaraksi on arveltu turkiksia. Valumuottilöydöt todistavat myös paikallisesta erikoistumisesta pronssinvalantaan.

Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella (0-400 jaa.). Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Varsinkin rannikolla ja Hämeessä kaskimaanviljely vakiintui vähitellen keski- ja myöhäisrautakauden edetessä (400–1150/1300 jaa.) tärkeimmäksi elinkeinoksi. Muutamat rikkaat haudat Länsi-Suomessa todistavat luultavasti kotimaisista kaukokauppiaista erityisesti viikinkiaikana (800–1025 jaa.). Esihistoriallisen kauden lopulla läntisten (lähinnä tanskalaisten, svelaisten ja gotlantilaisten) sekä itäisten (lähinnä novgorodilaisten) kauppiaiden välinen taistelu etupiireistä Suomessa kiihtyi.

Ruotsin vallan aika (1150-1809)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupankeskuksia. Suomi säilyi edelleen taloudeltaan maatalousvaltaisena. Runsaat metsät antoivat leiman jo tuon ajan taloudelle. Puuta käytettiin vielä lähinnä polttoaineena mm. metallin teollisuudessa erityisesti masuuneissa.

Venäjän vallan aika (1809-1917)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vallan aikana Suomea muokattiin vuorostaan Venäjän osaksi. Tätä perua on myös Suomen muusta Euroopasta poikkeava rautateiden raideleveys. Suomen teollistuminen alkoi 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystä[19]. Suomi sai oman rahan, markan.

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Englanti. Tärkein tuontitavara oli vilja, jota tuotiin Venäjältä ja Saksasta.

Itsenäisyyden aika (1917-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1917-1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metalli- ja telakkateollisuus alkoivat kehittyä ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina, mutta 1917 vienti Venäjälle lopetettiin ideologisista syistä. Puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen.

Sodan jälkeisinä vuosina Suomi sai lainaa Yhdysvalloista nälänhädän estämiseen. Jo 1922 teollisuustuotanto oli saavuttanut sotaa edeltävän tason. 1930-luvulla talouskasvu jatkui, ja 1938 Suomi oli jo bruttokansantulolla mitattuna neljänneksen Euroopan keskiarvoa rikkaampi.lähde?

Maailmansotien jälkeen (1945-1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1975-2007

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. 1960-luvulla alettiin laajentaa hyvinvointivaltion etuja.

1970-luvulla muuttoliike töiden perässä muihin maihin vihdoin taantui elintason kohoamisen myötä. Suomen talous onkin kokenut valtavan harppauksen lyhyessä ajassa ja se on aiheuttanut myös ongelmia. Esimerkiksi kaupungistuminen on ollut hyvin nopeaa, ja se jatkuu edelleen kohti suurimpia kaupunkeja. 1980-lukuun mennessä Suomesta oli tullut yksi maailman vauraimmista maista.

Suomen talouskehityksen politiikka oli ulkomaaninvestointien suhteen kansainväliselläkin tasolla hyvin torjuvaa. 1930-luvulla säädettiin laki, jonka mukaan yli 20% ulkomaanomistuksen osuus yrityksessä luokiteltiin "vaaralliseksi". Vuonna 1987 tämä nostettiin 40%:iin, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön piti yhä hyväksyä kaikki ulkomaaninvestoinnit. Ulkomaaninvestointien liberalisointi tuli vasta 1993 EU-jäsenyyttä valmistelevien toimenpiteiden myötä.[20]

1980-luvulla Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Yksi syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[21] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[22] Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.

1990-luvun alussa Suomi ajautui syvään lamaan. Laman syynä oli rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen: edellä mainittu 1980-luvun rahapolitiikka, yritysten epäonnistuneet investoinnit ja liiallinen velkaantuneisuus, pankkikriisi, Markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. Laman merkit näkyvät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voidaankin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.

Euroopan unionin aika (1995- )[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. EU on ollut ennen muuta taloudellinen liitto, johon Suomen talous on yhä syvemmin integroitunut. Tästä esimerkkejä ovat EMU-maiden yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. Palvelujen ja ihmisten liikkumista EU on myös merkittävästi helpottanut joskaan ei ainakaan vielä täysin vapauttanut.

Jo vuonna 1992 teollisuus oli lähtenyt kasvuun ja talous alkoi tervehtyä nopeasti. Bruttokansantuote alkoi kasvaa vuoden 1993 puolivälissä, tosin työttömyys säilyi korkeana aina n. vuoteen 2005 saakka.

Vuosituhannen vaihteessa niin sanottu IT-kupla aiheutti lyhyen taantuman. Muuten Suomen talous on kasvanut ripeästi EU-vuosina. Vuonna 2007 Suomella oli henkilöä kohden mitatun ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen perusteella maailman 11. suurin talous sekä IMF:n että Maailmanpankin mukaan.

2000-luvun lopun taantumasta hyvin toipuneeseen Suomen talouteen alkoi vuoden 2011 lopulla vaikuttaa euroalueen velkakriisi. Samalla kauppatase kääntyi alijäämäiseksi. Bruttokansantuote laski vuonna 2012 0,2 prosenttia. Kataisen hallitus on yrittänyt saada taloutta kuntoon mm. kunta- ja soteuudistuksilla (joiden toteuttaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi kuin luultiin) sekä ehdotuksilla alentaa yhteisöveroa. Työnantajajärjestöt ovat suositelleet myös palkkamalttia, mikä ei ole osoittautunut kuitenkaan suosituiksi muutenkin heikentyneen ostovoiman ja kotimaisen kulutuksen vuoksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kansantalous Suomi lukuina 2011. 21.7.2011. Tilastokeskus. Viitattu 5.1.2012.
  2. Hinnat ja kustannukset Suomi lukuina 2011. 21.7.2011. Tilastokeskus. Viitattu 5.1.2012.
  3. The World Factbook: Suomi CIA. (englanniksi)
  4. a b c d Työmarkkinat Suomi lukuina 2011. 24.3.2011. Tilastokeskus. Viitattu 5.1.2012.
  5. a b c d e f Kauppa Suomi lukuina 2011. 8.12.2011. Tilastokeskus. Viitattu 5.1.2012.
  6. a b c Julkinen talous Viitattu 8.12.2013.
  7. a b c Tilastokeskus: Suomi lukuina 2011
  8. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä tk1 ei löytynyt
  9. a b c d e f Elinkeinoelämän Keskusliitto: Tietoa Suomen taloudesta
  10. a b Tullihallitus: Ulkomaankauppa 2005 - Taskutilasto
  11. http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/ulkomaankauppatilastot/muut_katsaukset/kuluvavuosi/taskutilasto2009/liitteet/tasku2009.pdf
  12. Suomen kauppatase ennätyksellisen alijäämäinen Kauppalehti. 29.02.2012. Viitattu 5.6.2012.
  13. http://www.tulli.fi/fi/tiedotteet/ulkomaankauppatilastot/tilastot/yritykset/yritys11/index.html
  14. UNCTAD-WTO International Trade Center: International Trade Statistics 2001-2005. Geneve, 2006.
  15. a b c d Tullihallitus
  16. a b Energiatilasto 2004 - Tilastokeskus
  17. Tilastokeskus: energiankulutus
  18. a b c OECD Economic Survey of Finland 2006
  19. Kimmo Pietiläinen: Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 75
  20. Chang, Ha-Joon: Bad Samaritans, Business Books 2007, s. 84-85
  21. taloustieto.fi
  22. Irma Hyvärinen, Turun Seudun osuuspankki: vähittäispankkitoiminnan historia

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”tk11julkinen”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Heikki: Suomen talouselämän rakenne ja kehitys. Kuvitus: Eila Sinivuori. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28450-5.
  • Chaker, A.N.: The Finnish Miracle: Ihanuuksien ihmemaa. Suomennos: Liisa Poikolainen. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 952-141-677-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]