Terva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tervavene Oulujoella vuonna 1910.

Puuterva on kasvipohjainen, tumma ja huoneenlämmössä juoksevassa olomuodossa oleva hiilivety-yhdiste, jota useimmiten tuotetaan pihkaisesta männystä hapettomassa ja riittävän kuumassa ympäristössä (pyrolyysi).[1]

Tervan valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervanpolttaja hakee astiassa tervaa kynän päähän tehdystä kuopasta Gotlannissa (1929).

Tervaa valmistetaan orgaanisten aineiden, kuten puun, turpeen tai kivihiilen kuivatislauksen eli pyrolyysin avulla. Voimakkaasti pelkistävässä reaktiossa puun selluloosasta ja muista hiilihydraateista saadaan alifaattisia yhdisteitä, kuten rasvoja ja niiden estereitä sekä parafiinihiilivetyjä. Ligniinistä syntyy aromaattisia yhdisteitä, kuten fenoleja, kreosoleja ja guajakoleja. Pihkasta on peräisin terpeenejä ja hartsihappoja. Tervaa poltettaessa syntyy tervan lisäksi myös etikkahappoa, metanolia, asetonia, puuhiiltä, pikeä, raakatärpättiä, puuhappoa ja erilaisia kaasuja. [1]

Perinnemenetelmillä puuta hiilletään noin 170–420 celsiusasteen lämpötiloissa. Tervahaudassa lopputuotteeksi jäävät terva, puuhiili ja tervavesi eli ”tervan kusi”. Parasta tervaa saadaan hautapoltetusta männystä, sillä se sisältää hartsia enemmän kuin muut puutervat. Kivihiiliterva sisältää karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia aineita. Maaöljyterva on haitallista jo hengitettynä.[1]

Pilkotut tervakset ladotaan perinteisen mäntytervan valmistuksessa tiiviiksi keoksi ja peitetään turpeilla sekä maalla, niin että tervan erittämiseen tarvittavan lämmön tuottamiseksi jää vain muutamia ilmareikiä. Lämpö erottaa tervan tervaksista. Tervahauta sytytetään useasta kohdasta, mutta ilman pääsy tervaksiin pidetään jatkuvalla valvonnalla kurissa, jotta lämmöntuotto tapahtuu hallitusti. Kuumana juoksevassa tilassa oleva terva johdetaan tervahaudan pohjalta kynään eli tervakouruun ja sitä pitkin keruuastiaan.[2]

Tervaa poltetaan edelleen vanhoilla menetelmillä haudoissa. Raaka-aineen saatavuus on ollut tervantuotannon pullonkaula. Tehokkaampaa tapaa tervan tuottamiseen ei kuitenkaan ole löydetty.[3]

Tervan käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteutta vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon kattoa tervataan 2021.
Puiset purjelaivat tervattiin.

Puupohjaisten tervojen ja etenkin mäntytervan käyttö suoja-aineena on hyvin pitkä. Tunnetuimmat käyttömuodot ovat aina olleet erilaisten materiaalien suojaaminen kosteutta vastaan. Perinteisesti päre- ja paanukatot, puiset laivat, puuveneet ja puusukset sekä kaikki puiset rakennelmat, jotka joutuvat kosteuden kanssa tekemisiin, on suojattu tervaamalla. Myös köydet voidaan suojata säältä tervaamalla.[4][3] Terva tunkeutuu puuhun, täyttää sen huokoset ja estää siten vettä tunkeutumasta puun sisään. Terva muodostaa puun pintaan kalvon, joka suojaa vedeltä, sieniltä, auringonvalolta ja tuhohyönteisiltä.[3] Tervassa on lisäksi lukuisia aineita, jotka tuhoavat mikrobikasvustoa. Sekoittamalla tervaa pellavaöljyvernissaan saadaan tervamaalia. Maali on ruskeaa, ja sitä voidaan käyttää puun kyllästämiseen ja sävyttämiseen. Tervamaaliin voidaan lisätä myös pigmenttejä ja sävyttää sitä.[5]

Suomesta on tervaa viety Eurooppaan lähinnä laivojen tervaamiseksi.[6] "Orjalaivojen terva" on herättänyt keskustelua suomalaisten osuudesta siirtomaaherruuden julmuuksiin.[7][8][6][9]

Nykyään eniten tervaa tarvitaan vanhojen kirkkojen ja tapulien kattojen suojaamiseen. Pelkästään tämä tarve on niin suuri, ettei suomalainen tuotanto, alle 50 000 litraa vuodessa, riitä siihen.[3] Tervan käyttö uusien rakennusten julkisivuissa on jonkin verran lisääntynyt.

Voiteluaineissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivun kaarnasta valmistettua koivutervaa eli tököttiä on käytetty voiteluaineiden raaka-aineena.[1]

Lääkekäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervaa on käytetty myös ihon suojaamisessa. Hippokrates kuvaili mäntytervan lääkekäyttöä jo reilut 2 000 vuotta sitten.[10] Terva on ollut tärkeä aine myös suomalaisessa kansanparannuksessa. Vanhan sananlaskun mukaan ”jollei sauna, viina ja terva auta, tauti on kuolemaksi”.[11]

Ihosairauksiin käytetään yleisimmin mäntytervaa ja kivihiilitervaa. Lääkekäyttöön tarkoitettu mäntyterva valmistetaan siten, että myrkylliset fenolit ja syöpää aiheuttavat ainesosat suljetaan pois. Mäntytervaa pidetään nykyään tehokkaana hoitomuotona, johon liittyy häviävän pieni turvallisuusriski.[10]

Mäntytervalla on hoidettu monenlaisia iho-ongelmia. Terva lievittää kutinaa, rauhoittaa ärsytystä, estää bakteerien ja sienien kasvua ja ehkäisee mikrobiperäisiä ja muita tulehduksia. Mäntytervaa käytetään ihottuman ja psoriasiksen hoitoon sekä kuivan, kutiavan, hilseilevän tai tulehtuneen ihon parantamiseen. Havupuutervaa käytetään aknen, pälvikaljun ja erilaisten puremien, haavojen ja mustelmien hoidossa. Mäntytervan vaikutusmekanismit ovat edelleen epäselviä. [10]

Hajusteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervaa käytetään shampoissa, saippuoissa ja ruuissa (kuten tervasnapsit ja tervaleijonat) aromaattisena lisänä.[3]

Tervan haitallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivihiiliterva sisältää lukuisia karsinogeenisia aineita. Maaöljyterva on haitallista jo hengitettynäkin. Mäntytervan tuoksu ei sen sijaan ole luonnollisissa määrissä (kuten tervatussa veneessä oleskellessa) haitaksi.[1]

Tutkimuksissa on todettu, että mäntytervan teho puunsuojauksessa perustuu sen muodostamaan kalvoon. Puuhun sivelty terva estää veden tunkeutumisen puuhun ja heikentää puuta pilaavien sienien kasvuolosuhteita. Näin ollen EU:n biosidiviranomaiset ovat todenneet, että mäntytervalla ei ole kemiallista vaikutusta puuta pilaaviin sieniin, eikä se siten ole puunsuojauksessa biosidi, johon sovellettaisiin EU:n biosidilainsäädännön velvoitteita. Näin ollen mäntytervan käyttö niin puunsuojauksessa kuin muissakin tarkoituksissa saa jatkua.[12]

Häpäisy tervaamalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miestä käsitellään tervalla ja höyhenillä hirttolavalla. Piirros vuodelta 1830.

Joissakin maissa on rangaistu rikollisia tervaamalla. Tämä häpeärangaistus, joka saattoi johtaa tervatun kuolemaan, siirtyi Englannista Yhdysvaltoihin. Tervatun päälle voitiin kaataa lisäksi höyheniä, jotka tarttuivat tervaan, jolloin häpäisyn kohde on ikään kuin saanut höyhenpeitteen.[13]

Suomessa patsaita ja kylttejä on tervattu lähinnä poliittisina vastalauseina. Uspenskin katedraalin tontille vuonna 1913 Haminan rauhan muistoksi rakennettu Rauhan kappeli tervattiin vuonna 1919 niin pahoin, että se purettiin seuraavana vuonna. Teosta epäiltiin ylioppilaita.[14] Kuuluisin viimeaikainen patsaan tervaus on ollut Hakaniemessä sijaitsevan Maailman rauha -patsaan tervaaminen vuonna 1991.[15][16]

Tervan rekisteröinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen mäntyterva rekisteröitiin 2018. Ellei näin olisi tehty, ei tervaa olisi saanut enää merkittävissä määrin valmistaa EU:n alueella. Rekisteröinnissä selvitettiin tervan ja sen sisältämien yhdisteiden toksisuutta eli myrkyllisyyttä eläimille ja ihmisille. Rekisteröinti varmisti Suomessa tuotetun ja myytävän tervan laadun ja sen, että suomalainen mäntyterva on brändätty tuote.[3]

Terva kaunokirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaunokirjallisuudessa tervalla on osuutensa Iisakin puheessa Lauri Viidan romaanissa Moreeni. Ulkotyöläinen nimeltä Iisakki on rakentanut katon, joka päästi sateella vettä läpi. Omistaja Dahlmanin vaatimus oli: Menkää helvetissä tervaamaan se katto, kun kerran olette tämmöisen härvelin rakentaneet! Iisakin vastaus oli: Tervaa ja tervaa! Mitä helvetin tervaa! Piruko sen tyhjän tervaa! Tervaa jos tervaa! Ostakoon tervaa ja tervatkoon vaikka pilvensyrjää! Tervatkoon vaikka perseensä, minä en tervaa! - - Tervaa koko murju, minä en tervaa! En tervaa![17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Aaltonen 2015
  2. Roiha 2019
  3. a b c d e f Laitinen, 2022
  4. Kujanpää, Elisa, s. 37–40.
  5. Kujanpää, Elisa, s. 41–42
  6. a b Kaila, E.E.: Pohjanmaa ja meri 1600- ja 1700-luvuilla : talousmaantieteellis-historiallinen tutkimus, s. 50. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1931. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.8.2022). "Savon, Karjalan ja Pohjanmaan talonpoikain tervahaudoista oli lähtöisin se terva ja piki, joilla englannin, Hollannin ja Ranskan mahtavain kauppahuoneiden ja -komppaniain Itä-Intian- ja Kiinan-purjehtijat sekä Afrikan rantamaita tyhjentelevät orjalaivat oli sivelty ja tiivistetty, suomalainen piki ja terva kiilteli Trompin, De Ruyterin, Draken ja Nelsonin ja muiden merisankareiden fregattien ja linjalaivojen kyljissä."
  7. Lehtinen, Lassa: Lasse Lehtisen kolumni: Vainko valkoisen miehen taakka? (Suomessa on tunnettu huonoa omaatuntoa jopa siitä, että siirtomaavaltojen laivat oli tilkitty suomalaisella tervalla, kirjoittaa Lasse Lehtinen.) Ilta-Sanomat. 2.11.2019. Viitattu 12.7.2022.
  8. Nuuttila, Sakari: Toimittajalta: Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina YLE Uutiset. 4.7.2020. Viitattu 8.8.2022.
  9. Heikka, Taneli: Kirjoitus uppoavasta Suomesta (kolumni). Satakunnan Kansa, 3.8.2010. "Professori Markku Kuisma kertoo Suomen poliittisessa taloushistoriassa, kuinka Suomen kytkeytyminen kansainväliseen kauppakapitalismiin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Afrikan rantoja kyntävät eurooppalaisten suurvaltojen orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla. Yhteys on olemassa, hyvässä ja pahassa, ja sen katkaiseminen olisi mahdotonta, hullua ja kohtalokasta."
  10. a b c Erkinaro 2015
  11. Rossi, Leena: Jos ei sauna, viina ja terva auta… Agricola. Suomen humanistiverkko. 17.5.2017. Viitattu 12.7.2022.
  12. Kujanpää, Elisa, s. 38.
  13. Irvin 2003.
  14. Katajanokka - Hökkelikylästä kivikaupungiksi - Rauhan kappeli - Kuva 1/2 - Ivan Timiriasew, valokuva 1919 Helsinki kehyksissä. Viitattu 21.11.2018.
  15. Aunila, Seija: Maailmanrauha-patsas paljastettiin Helsingissä Yle Elävä arkisto. 10.5.2010. Viitattu 21.11.2018.
  16. Janhonen, Ulla: Mikael Jungner ei kadu Maailman rauha -patsaan tervaamista: ”Tuntuu hyvältä, että joskus on ollut oikealla asialla” Seura-lehti. 11.9.2018. Viitattu 21.11.2018.
  17. Viita, Lauri: Moreeni, s. 45. Wsoy, 1969.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]