Alopecia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alopecia eli karvojen lähtö tarkoittaa karvojen lähtemistä jostain kehon alueelta. Alopecia voi koskea koko kehoa tai vain pientä aluetta pientä aluetta, kuten päätä, jolloin tavallisesti puhutaan kaljuuntumisesta.

Alopecian aiheuttajia voidaan jakaa paikallista tai läiskittäistä (fokaalia) ja hajanaista (diffuusia) karvan lähtöä aiheuttaviin tiloihin. Nämä voidaan edelleen jakaa arpeuttaviin ja ei-arpeuttaviin aiheuttajiin.[1]

Yleisiä alopecian aiheuttajia, joihin ei liity tulehdukset tai arpeutuminen, ovat miestyyppinen kaljuuntuminen, naistyyppinen kaljuuntuminen, alopecia areata (pälvikaljuus) ja telogeeninen hiustenlähtö (telogen effluvium). Miestyyppinen kaljuuntuminen johtuu perimän ja mieshormonien yhdistelmästä, mutta sen syy on tuntematon. Naistyyppisen kaljuuntumisen syy on myös tuntematon. Pälvikaljuus on autoimmuunisairaus. Telogen effluvium johtuu yleensä fyysestä tai psyykkisestä stressistä, ja se on yleistä esimerkiksi raskauden yhteydessä.[2]

Harvinaisempia alopecian aiheuttajia, joihin ei liity tulehdukset tai arpeutuminen, ovat muun muassa karvojen itse pois nyppiminen pakonomaisesti (trikotillomania), HIV/AIDS, kilpirauhasen vajaatoiminta ja aliravitsemus, kuten raudan puutos. Alopecia aiheuttajia joihon liittyvät tulehdukset tai arpeutuminen ovat sieni-infektiot, lupus erythematosus (mm. punahukka), säteily, sädehoito ja sarkoidoosi.[2][3]

Joissakin tapauksissa alopeciaan ei ole hoitoa. Alopecian tyypistä riippuen voidaan kuitenkin hoitoina ehkä käyttää minoksidiiliä, finasteridiä tai kirurgista hiussiirrettä. Alopecia areataa voidaan hoitaa kortikosteroidipistoksin alueelle, josta karvoja lähtee. Mies- ja naistyyppinen kaljuuntuminen on yleistä: noin puolet 50 vuotiaista miehistä alkavat kaljuuntua ja naisista noin joka neljäs. Pälvikaljua potee noin 2% ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa.[2]

Lääkehoitojen ja kirurgian lisäksi muita vaihtoehtoja ovat hiusten tai muiden karvojen lähdön hyväksyminen, peruukkien käyttö tai hiustyylit, jotka peittävät kaljua aluetta.

Aiheuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miestyyppinen kaljuuntuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkki miestyyppisestä kaljuuntumisesta. Vasemmalla: lähtötila. Oikealla: tilanne 4 vuoden ja 3 kuukauden jälkeen lähtötilasta; kaljuuntuminen on edennyt pidemmälle.

Miestyyppinen kaljuuntuminen (alopecia androgenetica, ICD-10 L64) alkaa ohimolta tai päälaelta ja sitä esiintyy miehillä. 50 vuotiaista miehistä noin 50% potee miestyyppistä kaljuuntumista ja 80 vuotiaista 80%. Kaljuuntuminen ei pysähdy tai hidastu ilman hoitoa ja johtaa tyypillisesti koko päälaen kaljuuntumiseen, mutta pään reunoille yleensä jää hevosenkengän muotoinen alue, johon jää hiuksia.[4] Kaljuuntuminen tapahtuu yleensä 15–25 vuodessa, mutta jotkut kaljuuntuvat 5 vuodessa.[5] Tila on selkeästi periytyvä ja useasta geenistä riippuva.[4]

Miestyyppisessä kaljuuntumisessa hiustupet kutistuvat, jolloin hiusten kasvu hidastuu, ne lyhenevät ja alkavat muuttua hennoiksi ja vaaleiksi. Kaljuuntumisen perimmäistä syytä ei tunneta, mutta tilaan liittyy vahvasti kehon tuottamat mieshormonit eli androgeenit, erityisesti dihydrotestosteroni.[4]

Miestyypin kaljuuntumisen laajuuden luokitteluun käytetään nykyään laajimmin Hamilton-Norwoodin asteikkoa. Myös muitakin asteikkoja on olemassa.[6]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miestyyppisen kaljuuntumisen hoitoon käytetyt lääkkeet tehoavat parhaiten, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan. Lääkkeillä voi kuitenkin olla sivuvaikutuksia ja niitä tulee käyttää loppuelämä, sillä lopettaessa hoito, kaljuuntuminen jatkuu. Lääkehoitona käytetään minoksidiiliä ja finasteridiä. Finasteridin ja minoksidiilin samanaikaista käyttöä on myös tutkittu. Kaljuun kohtaan vaahtona tai nesteenä kahdesti vuorokaudessa levitettävä minoksidiili vahvistaa jäljellä olevia hiuksia, mutta ei merkittävästi lisää niiden lukumäärää. Finasteridiä ja dutasteridiä otetaan suun kautta pillereinä tai ihovoiteena. Ne toimivat estämällä 5α-reduktaasi entsyymin eri muotoja ja vähentävät siten kehon dihydrotestosteronin tuottoa. Ainakin finasteridin kohdalla näkyvät vaikutukset saattavat ilmetä vasta 6–12 kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta. Myös dutasteridi (5α-reduktaasin estäjä) toimii hoitona miestyyppiseen kaljuuntumiseen,[4] mutta Suomessa sitä ei ole hyväksytty hoitona tähän tarkoitukseen.lähde?

Hoitona voidaan myös käyttää laserterapiaa (eng. low-level laser light therapy, LLLLT).[7]

2017 Yhdysvalloissa FDA:n hyväksymiä miestyyppisen kaljuuntumisen hoitoja ovat ainoastaan minoksidiili, finasteridi ja LLLLT.[8]

Naistyyppinen kaljuuntuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistyyppisessä kaljuuntumisessa on samanlaisia piirteitä miestyyppisen kaljuuntumisen kanssa, mutta poikkeuksia lukuunottamatta naistyyppisessä kaljuuntumisessa otsan ja ohimoiden hiusraja jäävät lähes ennalleen toisin kuin miestyyppisessä kaljuuntumisessa. Naistyyppinen kaljuuntuminen alkaa yleensä hiusten ohenemisena päälaelta ja johtaa hiusten harventumiseen, muttei tyypillisesti kokonaan kaljuun päähän. Tilaan voi liittyä lisääntynyt hiusten irtoaminen. 30 vuotiaista naisista noin 12% potee naistyyppistä kaljuuntumista ja 60–69 vuotiaista 30–40%.[9]

Naistyyppinen kaljuuntuminen johtuu ei-arpeuttavasta hiustuppien kutistumisesta, joka johtaa hiusten kasvun hidastumiseen ja ohenemiseen. Tila on useasta geenistä riippuva, mutta sen periytyvyys ei ole selkeää ja kaljuuntumisen perimmäinen syy on tuntematon. Samankaltaiset tekijät kuin ne, jotka aiheuttavat telogen effliumia, voivat laukaista naistyyppisen kaljuuntumisen tai pahentaa sitä. Näitä tekijöitä ovat muun muassa lääkkeet, laihtuminen tai fyysinen/psyykkinen stressi.[9]

Vaikka kaljuuntumisen aiheuttaja on tuntematon, liittyy tilaan joissakin tapauksissa aineenvaihdunnallisia ja/tai hormonaalisia sairauksia kuten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, mieshormonien ylituotanto ja metabolinen oireyhtymä. Useimmilla kuitenkaan näitä sairauksia ei ole.[9]

Naistyypin kaljuuntumisen laajuuden luokitteluun voidaan käyttää Ludwigin asteikkoa. Myös muitakin asteikkoja on olemassa.[6]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistyyppisen kaljuuntumisen hoitoon käytetään Suomessa spironolaktonia 50–200 milligrammaa per vuorokausi 9–12 kuukauden kuurina. Hedelmällisessä iässä oleville naisille saatetaan ensisijaisesti suositella sellaisia ehkäisypillereitä, jotka sisältävät kehon tuottamien mieshormonien toimintaa vastustavia aineita, mutta ne eivät usein kuitenkaan riitä hillitsemään kaljuuntumista.[10] Vaikutuksen aikaansaavat pillerit sisältävät estrogeenejä kuten estradiolia ja/tai gestodeeniä. Spironolaktoni toimii myös estämällä mieshormonien toimintaa kehossa.[11]

Alopecia areata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alopecia areata.
Alopecia universalis.

Pälvikalju eli alopecia areata[12] (ICD-10 L63) on autoimmuunisairaus, joka voi aiheuttaa äkillistä karvan lähtöä vain yhdellä kehon alueella (alopecia areata monolocularis)[13] tai joka puolella kehoa (alopecia areata universalis). Alopecia areatan laukaiseva tekijä on tuntematon. Usein tila korjaantuu itsestään korkeintaan useammassa vuodessa, mutta se voi myös levitä kattamaan lähes koko päälaen (alopecia totalis, L63.0) tai koko kehon (alopecia universalis, L63.1) ja olla elinikäinen. Useimmiten vaaleat ja hennot ihokarvat eivät lähde taudissa.[14]

Edellä mainittujen lisäksi useita muita alopecia areatan muotoja tunnetaan. Joitakin näistä ovat

  • alopecia areata focalis - karvat irtoavat useammasta kohtaa kehoa aiheuttaen useita kaljuja laikkuja,[15] toisin kuin monocularis-muodossa, jossa laikkuja on vain yksi.[13]
  • alopecia maligna - tällä tarkoitetaan yleisesti eri alopecian muotoja, joissa hiustenlähtö on pitkäaikaista, eivätkä hoidot tehoa näihin alopecian muotoihin.[15]
  • ophiasis tai areata marginata - hiuksia lähtee päästä siten, että muodostuu koko päätä ympäröivä käärmemäinen kalju kuvio.[15]
  • alopecia areata diffusa tai alopecia areata reticularis - hiuksia lähtee päästä hajanaisesti, jolloin ei muodostu selkeää kaljua laikkua tai laikkuja.[15]
  • sisaipho - hiuksia lähtee kaikkialta päästä paitsi päänahan reunoilta.[14]
  • Marie Antoinette oireyhtymä tai canities subita - värilliset hiukset lähtevät päästä hajanaisesti ja äkkinäisesti. Harmaat hiukset kuitenkin jäävät päähän helpommin kuin värilliset.[14]

Alopecia areata on todennäköisesti osittain perinnöllinen ja monta siihen liittyvää geeniä tunnetaan. Tautia esiintyy noin 2% ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Miehillä tauti on hieman yleisempi. Useimmille se tulee ennen kuin he ovat 40 vuotiaita, tyypillisesti 25–36 vuotiaina. Mitä varhaisemmalla iällä oireita alkaa ilmentyä, sitä voimakkaampi tauti yleensä on ja etenee todennäköisemmin koko kehon alopecia universalis-muotoon.[14]

Voimakkaaseen alopecia areataan voi liittyä kynsien taipumista pienelle kuopalle (koilonychia), päälipinnan karheentumista, rakenteen heikentymistä ja poikittaisia viiruja (trachyonychia). Tautia potevilla voi olla muita autoimmuunisairauksia yhtäaikaissairauksina kuten psoriasis, systeeminen lupus erythematosus, vitiligo, nivelreuma ja kilpirauhasen häiriöt (liika- tai vajaatoiminta).[14]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lievään ja paikalliseen alopecia areatan hoitoon voidaan käyttää kortikosteroideja kuten klobetasolia, joita annetaan voiteena, vaahtona tai shampoona. Kortikosteroidit voivat nopeuttaa karvojen takaisin kasvua, mutta hoito saatetaan lopettaa, jos se ei tehoa puolessa vuodessa. Kortikosteroideja kuten hydrokortisoni asetaattia tai triamsinoloni asetonidia voidaan myös antaa pistoksina kaljujen kohtien ihon alempiin kerroksiin, eli ei ihon alle vaan sen sisälle. Laikuittain esiintyvään alopecia areataan pistokset ovat todennäköisesti tehokkain hoito. Pistoksia vaaditaan kuitekin useita ja yleinen pistosten sivuvaikutus on ihon paikallinen oheneminen, joka kuitenkin hoidon lakattua palaa normaaliksi parissa kuukaudessa.[14] Pistoksia annetaan 4–6 viikon välein.[16]

Immunoterapia, jossa kalju alue altistetaan siihen levitetylle difenyylisyklopropenonin (DPCP) liuokselle 2–3 kertaa viikossa, on tutkittu tehoavan joissakin tapauksissa.[16]

Immuunijärjestelmää lamaavana aineena toimivaa metotreksaattia on tutkittu mahdollisena hoitona.[17][14] Sillä voi kuitenkin olla merkittäviä haittavaikutuksia: muun muassa ripuli ja vatsakipu.[17] Minoksidiilin tehosta tautia vastaan ei ole varmuutta.[14]

Telogen effluvium[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telogen effluvium aliravitulla lapsella.

Telogen effluvium (ICD-10 L65.0) eli TE eli telogeeninen hiustenlähtö[18] on ei-arpeuttava, koko pään kattava ja usein stressiperäinen hiusten hajanainen lähtö. Ainakin kvašiorkor tyyppisessä aliravitsemuksessa myös hiusten väri muuttuu mustasta punertavaksi tai ruskeaksi ja ruskeat hiukset puolestaan vaalean kellertäviksi. Hiusten irtoaminen yleensä alkaa 3–4 kuukautta altistuksesta laukaisevalle tekijälle ja kestää 6 kuukautta, mutta voi kestää pitempäänkin. Hiusten takaisin kasvu kestää 12–19 kuukautta. TE voi tulla naisille tai miehille iästä riippumatta. Sen yleisyydestä ei tiedetä varmuudella johtuen muun muassa oireiden heikkoudesta joissakin tapauksissa, jolloin lievää TE:tä potevat jäävät ilman lääketieteellistä diagnoosia.[19]

Useita TE:n laukaisevia tekijöitä tunnetaan. Näitä ovat muun muassa suuri leikkaus, raju ruokavalion muutos, vaikea synnytys, henkinen stressi, raudan puutos, sinkin puutos, aliravitsemus yleisesti, malaria, tuberkuloosi, kilpirauhasen vajaatoiminta, HIV, lavantauti, raskasmetallialtistus ja useat lääkkeet.[19]

TE johtuu hiustuppien ennenaikaisesta kasvuvaiheen eli anageenin päättymisestä, jolloin ne siirtyvät[19] katageenin (10-20 päivää kestävä välivaihe)[20][19] kautta telogeeniin, eli lepotilaan, jolloin ne eivät kasva. Normaalisti hiustupet vaihtelevat 2–8 vuotta kestävän anageenin ja 4–6 viikkoa kestävän telogeenin välillä. 90–95% kaikista hiuksista on anageenissä. Lähes kaikki loput ovat telogeenissä ja murto-osa on katageenissä. TE:ssä nämä normaalit osuudet muuttuvat telogeenin suuntaan.[19]

TE:n kuvaili lääketieteessä ensimmäisen kerran Albert Montgomery Kligman 1961.[21]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa FDA:n hyväksymiä hoitoja TE:hen ei ole. Minoksidiilin on tutkittu pidentävän hiusten kasvuvaihetta (anageeniä). TE:hen suositellaan usein hoitona tasapainoista ruokavaliota, josta saadaan tarvittuja ravintoaineita. Lepovaiheen (telogeenin) aikaansaavia lääkkeitä kehotetaan välttämään. Näitä ovat muun muassa beetasalpaajat, verenohentajat ja kilpirauhashormonien toimintaa häiritsevät lääkkeet.[19]

Infektiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohimenevään tai pysyvään alopeciaan saattaa liittyä alla olevien lääkkeiden käyttö joko selkeästi tai heikosti.

Muita aiheuttajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löysän anageenin oireyhtymä (eng. loose anagen sydrome, LAS) aiheuttaa lyhythiuksisuutta ja hiustenlähtöä koko pään alueella. 6 seitsemästä tilaa potevista on naisia ja tyypillinen tilaa poteva on 2–5 vuotias vaaleahiuksinen tyttö. LAS voi kuitenkin olla myös tummahiuksisilla aikuisilla miehillä. Useimmilla tila kohenee iän myötä. LAS johtuu tiettävästi hiusjuurten ennenaikaisesta kovettumisesta (keratiinisoitumisesta), joka johtaa hiusten helppoon irtoamiseen.[26]

Vetämisen aiheuttama alopecia (eng. traction alopecia) on itseaiheutettu tila, joka on naisilla yleisempi, ja johtuu hiusten voimakkaasta ja pitkäaikaisesta sitomisesta esimerkiksi poninhännälle tai letiksi. Hiustenlähtöä tapahtuu alueella, jossa hiukset ovat tiiviimmin kiinni. Tilaan voi liittyä arpeutumista tai tulehduksia. Yleensä tila korjaantuu itsestään käytettäessä vähemmän sidottua hiustyyliä.[26]

Krooninen ihon punahukka (eng. chronic cutaneous lupus erythematosus) aiheuttaa punertavia ja hilseileviä kaljuja läiskiä erityisesti auringonvalolle altistuneilla alueilla, kuten päänahassa, naamassa ja korvissa. Kaljujen alueiden alkaa väri muuttua vaaleammaksi ja niiden reunat tummaksi. Alueiden keskelle jää hilseilevän ihon alle aluksia pieniä piikkimäisiä karvatuppia, jotka kuitenkin arpeutuvat tasaisiksi kaljun alueen suurentuessa. Sairautta esiintyy yleensä 20–45 vuotiaalla naisella. Läiskien ehkäisyssä käytetään aurinkovoidetta ja hoitona saatetaan käyttää muun muassa kortikosteroideja.[26]

Anageeninen hiustenlähtö eli anagen effluvium johtaa koko pään kattavaan hiustenlähtöön. Telogen effliumin sijaan hiukset irtoavat kasvuvaiheessa lepovaiheen sijaan. Sädehoito ja kemoterapia ovat yleisiä anageenisen hiustenlähdön aiheuttajia.[26]

Punajäkälä on autoimmuunisairaus, joka voi pään karvatupissa esiintyvässä muodossa (eng. lichen planopilaris) aiheuttaa täysin kaljuja alueita. Sairauteen kuuluu myös kaljuja alueita reunustava punertavuus ja hilseily. Tätä harvinaista punajäkälän muotoa potevat lähinnä vaihdevuodet läpikäyneet naiset. Taudissa kehon T-imusolut hyökkäävät kaljuuntuvalla alueella karvatuppien kimppuun tuhoten niitä. Hoitona käytetään ainakin joissain maissa kortikosteroideja, minoksidiiliä ja mahdollisesti siklosporiinia ja mykofenolaattia.[26]

CCCA (eng. central centrifugal cicatricial alopecia myös hot comb alopecia) johtaa päälaen arpeutumiseen, joka etenee symmetrisesti kattamaan koko päänahan kaljuuntumista aiheuttaen. CCCA:ta esiintyy lähinnä keski-ikäisillä afroamerikkalaisilla naisilla ja sen aiheuttaja on tuntematon. Hoitona pyritään välttämään hiuksia rasittavia käsittelyjä kuten päänahan rasvausta, hiuksia suoristavia aineita ja kihartimien käyttöä. Hiusten sitomista kuten letitystä kehotetaan välttämään. Lääkehoidolla pyritään vähentämään tulehdusta ja hoitona saatetaan käyttää muun muassa kortikosteroideja.[26]

Alopecia-sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alopecia tulee muinaiskreikan sanasta ἀλώπηξ eli alōpēx, joka tarkoittaa kettua.[27] Nimitys johtuu siitä, että kettu menettää turkkinsa kahdesti vuodessa (talvi/kesäturkki), tai ehkä siitä, että Kreikassa ketut menettivät usein osan turkistaan kapin vuoksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anne L. Mounsey, Sean W. Reed: Diagnosing and treating hair loss. American Family Physician, 15.8.2009, 80. vsk, nro 4, s. 356–362. PubMed:19678603. ISSN 1532-0650. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c Jay C. Vary: Selected Disorders of Skin Appendages--Acne, Alopecia, Hyperhidrosis. The Medical Clinics of North America, marraskuu 2015, 99. vsk, nro 6, s. 1195–1211. PubMed:26476248. doi:10.1016/j.mcna.2015.07.003. ISSN 1557-9859. Artikkelin verkkoversio.
  3. Rajani Nalluri, Matthew Harries: Alopecia in general medicine. Clinical Medicine (London, England), helmikuu 2016, 16. vsk, nro 1, s. 74–78. PubMed:26833522. doi:10.7861/clinmedicine.16-1-74. ISSN 1473-4893. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b c d Francesca Lolli, Francesco Pallotti, Alfredo Rossi, Maria C. Fortuna, Gemma Caro, Andrea Lenzi: Androgenetic alopecia: a review. Endocrine, heinäkuu 2017, 57. vsk, nro 1, s. 9–17. PubMed:28349362. doi:10.1007/s12020-017-1280-y. ISSN 1559-0100.
  5. Rodney Sinclair: Male pattern androgenetic alopecia. BMJ: British Medical Journal, 26.9.1998, 317. vsk, nro 7162, s. 865–869. PubMed:9748188. ISSN 0959-8138. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b Mrinal Gupta, Venkataram Mysore: Classifications of Patterned Hair Loss: A Review. Journal of Cutaneous and Aesthetic Surgery, 2016, 9. vsk, nro 1, s. 3–12. PubMed:27081243. doi:10.4103/0974-2077.178536. ISSN 0974-2077. Artikkelin verkkoversio.
  7. Pinar Avci, Gaurav K. Gupta, Jason Clark, Norbert Wikonkal, Michael R. Hamblin: Low-Level Laser (Light) Therapy (LLLT) for Treatment of Hair Loss. Lasers in surgery and medicine, helmikuu 2014, 77. vsk, nro 2, s. 144–151. PubMed:23970445. doi:10.1002/lsm.22170. ISSN 0196-8092. Artikkelin verkkoversio.
  8. Areej Adil, Marshall Godwin: The effectiveness of treatments for androgenetic alopecia: A systematic review and meta-analysis. Journal of the American Academy of Dermatology, heinäkuu 2017, 77. vsk, nro 1, s. 136–141.e5. PubMed:28396101. doi:10.1016/j.jaad.2017.02.054. ISSN 1097-6787.
  9. a b c Ingrid Herskovitz, Antonella Tosti: Female Pattern Hair Loss. International Journal of Endocrinology and Metabolism, 21.10.2013, 11. vsk, nro 4. PubMed:24719635. doi:10.5812/ijem.9860. ISSN 1726-913X. Artikkelin verkkoversio.
  10. Kustannus Oy Duodecim: Naistyyppinen kaljuuntuminen Duodecim - Terveyskirjasto. Viitattu 2.5.2018.
  11. Lauren L Levy, Jason J Emer: Female pattern alopecia: current perspectives. International Journal of Women's Health, 29.8.2013, nro 5, s. 541–556. PubMed:24039457. doi:10.2147/IJWH.S49337. ISSN 1179-1411. Artikkelin verkkoversio.
  12. Kustannus Oy Duodecim: Pälvikaljuus Duodecim - Terveyskirjasto. Arkistoitu 18.6.2017. Viitattu 1.5.2018.
  13. a b Shailesh Jha, Amit Khanna: Alopecia Areata Monolocularis in Clozapine-induced Hypereosinophilia. Indian Journal of Psychological Medicine, 2016, nro 1, s. 84–85. PubMed:27011413. doi:10.4103/0253-7176.175136. ISSN 0253-7176. Artikkelin verkkoversio.
  14. a b c d e f g h C. Herbert Pratt, Lloyd E. King, Andrew G. Messenger, Angela M. Christiano, John P. Sundberg: Alopecia areata. Nature reviews. Disease primers, 16.3.2017, nro 3, s. 17011. PubMed:28300084. doi:10.1038/nrdp.2017.11. ISSN 2056-676X. Artikkelin verkkoversio.
  15. a b c d Ligia Brzezińska-Wcisło, Beata Bergler-Czop, Dominika Wcisło-Dziadecka, Anna Lis-Święty: New aspects of the treatment of alopecia areata. Advances in Dermatology and Allergology/Postȩpy Dermatologii i Alergologii, 2014-8, 31. vsk, nro 4, s. 262–265. PubMed:25254012. doi:10.5114/pdia.2014.40923. ISSN 1642-395X. Artikkelin verkkoversio.
  16. a b Adel Alsantali: Alopecia areata: a new treatment plan. Clinical, Cosmetic and Investigational Dermatology, 22.7.2011, nro 4, s. 107–115. PubMed:21833161. doi:10.2147/CCID.S22767. ISSN 1178-7015. Artikkelin verkkoversio.
  17. a b Mariana Hammerschmidt, Fabiane Mulinari Brenner: Efficacy and safety of methotrexate in alopecia areata. Anais Brasileiros de Dermatologia, 2014, 89. vsk, nro 5, s. 729–734. PubMed:25184911. doi:10.1590/abd1806-4841.20142869. ISSN 0365-0596. Artikkelin verkkoversio.
  18. Kustannus Oy Duodecim: Hiustenlähtö Duodecim - Terveyskirjasto. Arkistoitu 8.11.2017. Viitattu 2.5.2018.
  19. a b c d e f Shashikant Malkud: Telogen Effluvium: A Review. Journal of Clinical and Diagnostic Research : JCDR, syyskuu 2015, 9. vsk, nro 9, s. WE01–WE03. PubMed:26500992. doi:10.7860/JCDR/2015/15219.6492. ISSN 2249-782X. Artikkelin verkkoversio.
  20. Definition of CATAGEN www.merriam-webster.com. Viitattu 13.5.2018. (englanniksi)
  21. A. M. Kligman: Pathologic dynamics of human hair loss. I. Telogen effuvium. Archives of Dermatology, helmikuu 1961, nro 83, s. 175–198. PubMed:13756813. doi:10.1001/archderm.1961.01580080005001. ISSN 0003-987X. Artikkelin verkkoversio.
  22. a b c d e f g h i j k l m n o p American Hair Loss Association: American Hair Loss Association - Drug Induced Hair Loss. www.americanhairloss.org. Arkistoitu 21.9.2013. Viitattu 30.4.2018.
  23. Dilip Gude: Tackling Chemotherapy-induced Alopecia. International Journal of Trichology, 2012, 4. vsk, nro 1, s. 47–48. PubMed:22628994. doi:10.4103/0974-7753.96098. ISSN 0974-7753. Artikkelin verkkoversio.
  24. K. Jagadish Kumar, Malebennur Santhosh Kumar, Tummala Sujith Kumar, Abhishek Chavan: Diffuse scalp hair loss due to levothyroxine overdose. Indian Dermatology Online Journal, joulukuu 2015, nro Suppl 1, s. S58–S60. PubMed:26904456. doi:10.4103/2229-5178.171054. ISSN 2229-5178. Artikkelin verkkoversio.
  25. P. G. Pappas, C. A. Kauffman, J. Perfect, P. C. Johnson, D. S. McKinsey, D. M. Bamberger: Alopecia associated with fluconazole therapy. Annals of Internal Medicine, 1.9.1995, 123. vsk, nro 5, s. 354–357. PubMed:7625624. ISSN 0003-4819. Artikkelin verkkoversio.
  26. a b c d e f Ji Qi, Luis A. Garza: An Overview of Alopecias. Cold Spring Harbor Perspectives in Medicine, maaliskuu 2014, 4. vsk, nro 3. PubMed:24591533. doi:10.1101/cshperspect.a013615. ISSN 2157-1422. Artikkelin verkkoversio.
  27. alopecia | Definition of alopecia in English by Oxford Dictionaries Oxford Dictionaries | English. Viitattu 2.5.2018.