Malaria

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malaria
Malarialoinen
Malarialoinen
ICD-10 B50-B54
ICD-9 084
OMIM 248310
Tautitietokanta 7728
MeSH C03.752.250.552

Malaria eli horkka on Plasmodium-suvun itiöeläinten aiheuttama loistauti. Taudin aiheuttava eliö leviää Anopheles-suvun hyttysten välityksellä. Loinen kulkeutuu hyttysen piston välityksellä ensin ihmisen maksaan, josta se siirtyy veren punasoluihin. Malariaa aiheuttavia plasmodilajeja tunnetaan viisi: Plasmodium falciparum, Plasmodium vivax, Plasmodium ovale, Plasmodium knowlesi ja Plasmodium malariae. Näistä lajeista vaarallisin on Plasmodium falciparum, joka on tropiikin yleisin malarialoinen. P. falciparumin vaarallisuus johtuu siitä, että se kykenee infektoimaan kaikkia veren punasoluja.

Anopheles gambiae imemässä verta. Kuvassa näkyvät Anopheles-suvulle tyypilliset pitkähköt takaraajat ja siten koko hyttysen jyrkempi kulma ihoon nähden.

Maailman terveysjärjestön mukaan malaria kuuluu maailman pahimpiin terveysongelmiin. Tautiin sairastui vuonna 2015 järjestön mukaan arviolta 212 miljoonaa ihmistä, ja heistä kuoli noin 429 000 henkeä.[1] Arvion mukaan malariatapauksista noin 92 prosenttia esiintyi WHO:n Afrikan toimialueella, 10 % Kaakkois-Aasiassa ja 2 % itäisen Välimeren toimialueella. Vuosina 2010–2015 malariatapausten määrä pieneni arvion mukaan 21 % ja kuolonuhrien määrä 29 %.[1] Malaria aiheuttaa merkittävästi lapsikuolleisuutta, sillä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kuolleista 70 prosenttia oli alle viisivuotiaita.[2]

Ihmistä haittaava malariaparasiitti jota malariasääsket levittävät on alun perin kehittynyt gorilloilla.[3]

Malarialoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoiset eli plasmodit ovat Plasmodium -sukuisia itiöeläimiä (Apicomplexa). Ne kuuluvat Chromalveolata-kunnan Alveolata-pääjaksoon, kuten myös panssarilevät ja ripsieläimet. Ihmisillä malariaa aiheuttavia plasmodilajeja ovat P. falciparum, P. vivax, P. ovale ja P. malariae. Yleisin ja vaarallisin näistä on P.falciparum, joka aiheuttaa noin 80 prosenttia malariatapauksista ja 90 prosenttia malariakuolemista. Apinoilla, jyrsijöillä, linnuilla ja muilla eläimillä esiintyy omia plasmodilajejaan, muun muassa P. knowlesi, P. inui, P. cynomolgi, P. simiovale, P. brazilianum, P. schwetzi ja P. simium. Näistä ainakin P. knowlesi ja P. cynomolgi ovat aiheuttaneet malariaa myös ihmiselle, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Malarialoisen elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoisen elämänkierto

Kun malarialoinen siirtyy hyttysestä ihmiseen, se on noin yhden mikrometrin pituinen ja kapea sporotsoiitti. Se kulkeutuu ihmisen veren mukana maksaan, jossa se tunkeutuu johonkin maksan soluun ja lisääntyy siellä jakautumalla krypto­tsoiiteiksi. Ne tunkeutuvat toisiin maksan soluihin ja lisääntyvät niissä edelleen. Osa krypto­tsoiiteista siirtyy kuitenkin veren punasoluihin, ja niitä sanotaan mero­tsoiiteiksi. Kun ne ovat edelleen lisääntyneet, ne poistuvat tietyn ajan kuluttua puna­soluista ja tunkeutuvat toisiin soluihin. Tällöin niiden myrkylliset aineenvaihduntatuotteet purkautuvat vereen ja aiheuttavat malarialle tyypillisen kuume­kohtauksen. Tämä toistuu täysin säännöllisin väli­ajoin, koska samalla malaria­lois­lajilla tapahtuma­sarjan kestoaika on varsin tarkoin vakio, joskin eri pituinen eri lajeilla, ja saman potilaan veressä olevat loiset polveutuvat kaikki samalla kertaa vereen joutuneista sporo­tsoiiteista.[4]

Nekin kryptotsoiitit, jotka jatkavat kehitystään maksassa, tunkeutuvat lopulta veri­soluihin, mutta siellä ne eivät enää jakaudu vaan jäävät lepotilaan gameto­tsyytteinä. Niiden kehitys pääsee jatkumaan vain, jos ne joutuvat jälleen hyttyseen sen imiessä verta ihmisestä. Hyttysen ruoansulatuskanavassa niistä tulee sukusoluja: joko suuria makro­gameetteja tai pieniä mikro­gameetteja. Mikro- ja makro­gameetin yhtyessä syntyy tsygootti, joka kulkeutuu hyttysen suolen seinämään. Siellä se jakautuu jälleen uusiksi sporo­tsoiiteiksi, minkä jälkeen kierros voi alkaa jälleen alusta.[4]

Malarian oireet ja toteaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian oireita ovat voimakkaat kuumekohtaukset, jotka alkavat toistuvina vilunväristyksinä eli horkkana. Kuumeen laskemiseen liittyy runsaasti hikoilua. Malariatartunnan alkuvaiheessa tautiin saattaa liittyä vatsaoireita, ripulia sekä hengitysteiden- ja hermoston oireilua. Malariapotilas saattaa olla hyvin sekava, ja tajunta saattaa heikentyä koomaan asti. Malariaepäilyn voi todentaa laboratoriossa verinäytteestä. Punasoluissa majailevat malarialoisiot erottaa mikroskoopilla sively- tai paksupisaravalmisteessa.

Malariaa käytettiin aikoinaan kupan eli syfiliksen hoitomuotona. Potilaisiin tartutettiin malaria tarkoituksella, sillä malariaan liittyvän korkean kuumeen uskottiin parantavan kupan.lähde?

Malaria-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisella merkityillä alueilla on tavattu malariaa vuonna 2003.

Suurin riski sairastua malariaan on Saharan eteläpuolisilla alueilla trooppisessa Afrikassa. Riski on suuri paikoin myös Oseaniassa. Eteläisessä Aasiassa riski on keskisuuri ja Väli- ja Etelä-Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa pieni.[5]

Malaria on Maailman terveysjärjestön mukaan yksi maailman pahimpia terveysongelmia. Kyseessä on HIV:n ja tuberkuloosin rinnalla maailman pahimpiin kuuluva tartuntatauti.

Malaria Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: ‎Artículo bueno-blue.svg Malaria Suomessa

2000-luvulla Suomessa on todettu vuosittain keskimäärin 20–40 malariatapausta, joista 80–90 prosenttia on peräisin Afrikasta.[6] Kotoperäistä malariaa eli horkkaa on esiintynyt Suomessa vielä 1800-luvun lopulla Suomenlahden rannikolla. Suomi on maailman pohjoisin alue, jossa malariaa on esiintynyt kotoperäisenä.[7] Suomessa esiintynyt muoto on todennäköisesti ollut P. vivax.[8] Kyseinen malarian muoto hupeni yksittäistapauksiksi, ja nykyisin kotoperäinen muoto lienee Suomesta tyystin hävinnyt. Vuosina 1944–1945 esiintyi Suomessa vielä parin tuhannen tapauksen epidemia.[9]. Malaria voi tarttua ainoastaan horkkasääskien eli Anopheles-suvun hyttysten kautta. Näistä Suomessa elää vain yksi laji (Anopheles maculipennis).

Malariaa esiintyi Suomessa yleensä vain lämpimien kesien jälkeen. Se onkin ymmärrettävää, koska malarialoision suvullinen lisääntyminen kestää pari viikkoa ja vaatii jatkuvan yli 19 °C:n lämpötilan. Kuitenkin kotoperäistä malariaa on Suomessa todettu aina Oulun korkeudelle asti.

Malarian hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian hoitoon on pitkään käytetty klorokiinia, joka on halpa ja aiemmin myös tehokas lääke. P. falciparumin kehittämä klorokiiniresistenssi on kuitenkin levinnyt laajoille alueille Aasiassa ja Afrikassa, eikä klorokiinia siksi suositella enää malarian estoon tai hoitoon kuin yksittäisillä alueilla maailmassa. Toistaiseksi malarian hoitoon käytettäviä lääkeaineita ovat muun muassa meflokiini, doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste, kiniini, primakiini sekä artemisiini ja sen johdannaiset.

Malarian ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan ei ole ennaltaehkäisevää rokotetta. Tartunnan ehkäisemiseksi on suojauduttava tautia levittäviltä hyttysiltä. Se tapahtuu parhaiten pukeutumalla peittäviin vaatteisiin ilta- ja yöaikaan, jolloin hyttyset liikkuvat eniten. Paljaat alueet tulee käsitellä DEET:tä sisältävillä hyttyskarkotteilla. Moskiittoverkko nukkumispaikan ympärillä on tehokas keino malarian torjuntaan, jos verkko on ehjä ja verkon alareunan kääntää patjan alle. Permetriini-torjunta-aineella käsitelty verkko antaa paremman suojan kuin käsittelemätön verkko. Suositeltavimpia ovat pitkäkestoisella torjunta-aineella käsitellyt LLITN-verkot (long-lasting insecticide treated net). Permetriinikäsiteltyjä verkkoja saa vähänlaisesti Suomesta, mutta malaria-alueen kaupoista niitä usein löytyy. Vaikka tehokkaiksi suojiksi havaittujen, hyönteismyrkyllä käsiteltyjen hyttysverkkojen kattavuus oli lisääntynyt merkittävästi 2010-luvulla, hyönteisverkot oli uniensa turvana käytössä vuonna 2015 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa riskialueiden väestöstä vasta 53 prosentilla.[2]

Malariariski voi vaihdella malaria-alueellakin paikkakunnittain ja ajanjaksoittain. Sadekaudella ja kosteilla alankoalueilla riski on yleensä suurin, kaupungeissa ja ylänköalueilla on usein vähemmän malariaa levittäviä hyttysiä. Myös majoituksen laatu ja matkaajan fyysinen tila vaikuttavat riskiin.

Estolääkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan on olemassa estolääkitys, joka pienentää huomattavasti riskiä sairastualähde?. Estolääkitys määritellään yksilöllisesti, ja siinä otetaan huomioon niin matkan kohteet kuin sen kesto. Estolääkkeet tulee ottaa säännöllisesti lääkärin ohjeen mukaan, eikä annosta saa muuttaa matkan aikana tai sen jälkeen ilman lääkärin ohjeita. Käytettyjä estolääkkeitä ovat muun muassa meflokiini (Lariam), doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste sekä klorokiini (Heliopar), jota suositellaan vain harvoille alueille, sillä malaria on kehittänyt sille resistenssin[10].

Estolääkkeillä on sivuvaikutuksia. Esimerkiksi meflokiinilla esiintyy toisinaan psyykkisiä sivuvaikutuksia ja hiustenlähtöä. Myös doksisykliinillä on runsaasti haittavaikutuksia. Amodiakin ja Fansidar on osoittautuneet jopa hengenvaarallisiksi, eikä niitä pidä käyttää kuin pakkotilanteessa.[10]

Malarone on uudehko, melko kallis estolääke, jolla ei pitäisi olla kovin paljon sivuvaikutuksia.[10] Uutuutena ovat tulossa vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavat artemisiinijohdannaiset, joiden saatavuus Suomessa on vielä rajoitettua.

Estolääkitys ei takaa täyttä suojaa, ja siksi kuumeilevien matkailijoiden ja matkalta palanneiden henkilöiden on syytä hakeutua tutkimuksiin. Jotkut malariaa aiheuttavat loiset saattavat tartunnan jälkeen säilyä maksasoluissa pitkiä aikoja ja aiheuttaa varsinaisen taudin puhkeamisen vasta useita viikkoja matkan jälkeen.

Malarian hävittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diklooridifenyylitrikloorietaani (DDT) oli ensimmäisiä moderneja hyönteismyrkkyjä, joka otettiin käyttöön toisen maailmansodan alkupuolella[11]. Sitä käytettiin ennen kaikkea hävittämään hyttysiä, koska haluttiin torjua niiden levittämiä tauteja kuten malariaa. Sveitsiläinen kemisti Paul Hermann Müller sai lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1948 keksittyään aineen toimivan hyönteismyrkkynä – itse yhdiste oli kehitetty jo 1874.[12]

Ennen DDT:n käyttöaihetta hyönteismyrkkynä Yhdysvalloissa oli malariaongelma etelävaltioiden alueella. Vuosina 1947–1951 malaria kyettiin valtiollisen ohjelman puitteissa hävittämään Yhdysvalloista DDT-ruiskutusten avulla. Ohjelmaa hoitanut virasto keskittyi sen jälkeen malariatilanteen seurantaan Yhdysvalloissa ja avun tarjoamiseen malarian hävittämiseksi tai kontrolloimiseksi kehitysmaissa.[13] Britit raportoivat hävittäneensä malarian Ceylonista DDT:n avulla.[14]

DDT:n maine muuttui maailmanlaajuisesta pelastajasta paariaksi Rachel Greenin vuoden 1962 kirjan Hiljainen kevät (engl. Silent Spring) myötä. Kirjassa Green esitti joukon emotionaalisia argumentteja, joiden pohjalta DDT kiellettiin varotoimenpiteenä, mutta DDT:n bioakkumulaatiota siinä määrin että se olisi ihmiselle haitallista ei ole kyetty osoittamaan. Kirjassa The Excellent Powder: DDT’s Political and Scientific History esitetään, että DDT:stä tehtiin ympäristöliikkeen vihollinen manipuloimalla dataa, tiedettä ja mielipiteitä. Ympäristöliikkeen saavutuksena oli, että DDT kiellettiin ja siitä on aiheutunut suurta ihmisten kuolleisuutta ja tappioita ihmisten hyvinvoinnille.[15]

Syyskuussa 2006 Maailman terveysjärjestö salli uudelleen DDT:n käytön hyönteismyrkkynä malaria-alueilla.[16] Bill ja Melinda Gatesin säätiön tavoitteena on hävittää malaria vuoteen 2040 mennessä.[17][18] Säätiö on aloittanut työskentelyn malarian hävittämiseksi vuonna 2007 ja sen kumppani on Malaria No More -järjestö.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Duodecim, 2001;117(9):929–38, katsaus, Heli Siikamäki, Hannu Kyrönseppä
  • Arno Forsius: Endeeminen malaria Suomessa. Suomen lääkärilehti, 2001, 56. vsk, nro 46, s. 4788. Helsinki: Suomen lääkäriliitto. ISSN 0039-5560.
  • M. Koulu & J. Tuomisto: Farmakologia ja toksikologia, s. 904. Medicina, 2007, 7. p.. ISBN 978-951-97316-2-9.
  • Heikki S. Vuorinen: Tautinen historia, s. 189–198. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.
  • Heikki S. Vuorinen: Tautinen Suomi 1857–1865, s. 103. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6495-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fact Sheet: World Malaria Report 2016 13.12.2016. Maailman terveysjärjestö (WHO), who.int. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  2. a b Malaria control improves for vulnerable in Africa, but global progress off-track 13.12.2016. Maailman terveysjärjestö (WHO), who.int. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  3. https://www.nature.com/news/2010/100922/full/news.2010.486.html
  4. a b Leo Lehtonen, Pekka Nuorteva, Pertti Seiskari: Eläinoppi 2, s. 239–240. WSOY, 1972. ISBN 951-0-04903-4.
  5. Kainulainen, Katariina & Siikamäki, Heli: Malarian ehkäisy Terveyskirjasto.fi. 6.11.2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 1.11.2014.
  6. Jukka Lumio: Malaria Terveyskirjasto.fi. 13.11.2012. Duodecim. Viitattu 1.11.2014.
  7. Vuorinen 2006, s. 103
  8. Vuorinen 2002, s. 189–198
  9. Koulu & Tuomisto, s. 904
  10. a b c Veronica Linarfve, Sömnlös i Serengeti, Äventyr 6/2010 sivu 46: Malaria
  11. DDT Ympäristöministeriö. Viitattu 20.7.2010.
  12. DDT: From miracle chemical to banned pollutant Swiss Info
  13. https://www.cdc.gov/malaria/about/history/elimination_us.html
  14. Tren R & Bate R: Malaria and the DDT Story (s. 36) The Institute of Economic Affairs. Viitattu 6.8.2013.
  15. http://www.aei.org/publication/the-excellent-powder-2/
  16. WHO Backs Use of DDT Against Malaria NPR 2006
  17. https://www.gatesnotes.com/Malaria
  18. https://www.gatesnotes.com/Health/Mapping-the-End-of-Malaria
  19. https://www.gatesnotes.com/Health/Eradicating-Malaria-in-a-Generation

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]