Malaria

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Malaria
Malarialoinen
Malarialoinen
ICD-10 B50-B54
ICD-9 084
OMIM 248310
Tautitietokanta 7728
MeSH C03.752.250.552

Malaria eli horkka on Plasmodium-suvun itiöeläinten aiheuttama loistauti. Taudin aiheuttava eliö leviää Anopheles-suvun hyttysten välityksellä. Loinen kulkeutuu hyttysen piston välityksellä ensin ihmisen maksaan, josta se siirtyy veren punasoluihin. Malariaa aiheuttavia plasmodilajeja tunnetaan viisi: Plasmodium falciparum, Plasmodium vivax, Plasmodium ovale, Plasmodium knowlesi ja Plasmodium malariae. Näistä lajeista vaarallisin on Plasmodium falciparum, joka on tropiikin yleisin malarialoinen. P. falciparumin vaarallisuus johtuu siitä, että se kykenee infektoimaan kaikkia veren punasoluja.

Anopheles gambiae imemässä verta. Kuvassa näkyvät Anopheles-suvulle tyypilliset pitkähköt takaraajat ja siten koko hyttysen jyrkempi kulma ihoon nähden.

Maailman terveysjärjestön mukaan malaria kuuluu maailman pahimpiin terveysongelmiin. Tautiin sairastui vuonna 2015 järjestön mukaan arviolta 212 miljoonaa ihmistä, ja heistä kuoli noin 429 000 henkeä.[1] Arvion mukaan malariatapauksista noin 92 prosenttia esiintyi WHO:n Afrikan toimialueella, 10 % Kaakkois-Aasiassa ja 2 % itäisen Välimeren toimialueella. Vuosina 2010–2015 malariatapausten määrä pieneni arvion mukaan 21 % ja kuolonuhrien määrä 29 %.[1] Malaria aiheuttaa merkittävästi lapsikuolleisuutta, sillä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kuolleista 70 prosenttia oli alle viisivuotiaita.[2]

Malarialoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoiset eli plasmodit ovat Plasmodium -sukuisia itiöeläimiä (Apicomplexa). Ne kuuluvat Chromalveolata-kunnan Alveolata-pääjaksoon, kuten myös panssarilevät ja ripsieläimet. Ihmisillä malariaa aiheuttavia plasmodilajeja ovat P. falciparum, P. vivax, P. ovale ja P. malariae. Yleisin ja vaarallisin näistä on P.falciparum, joka aiheuttaa noin 80 prosenttia malariatapauksista ja 90 prosenttia malariakuolemista. Apinoilla, jyrsijöillä, linnuilla ja muilla eläimillä esiintyy omia plasmodilajejaan, muun muassa P. knowlesi, P. inui, P. cynomolgi, P. simiovale, P. brazilianum, P. schwetzi ja P. simium. Näistä ainakin P. knowlesi ja P. cynomolgi ovat aiheuttaneet malariaa myös ihmiselle, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Malarialoisen elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarialoisen elämänkierto

Kun malarialoinen siirtyy hyttysestä ihmiseen, se on noin yhden mikrometrin pituinen ja kapea sporotsoiitti. Se kulkeutuu ihmisen veren mukana maksaan, jossa se tunkeutuu johonkin maksan soluun ja lisääntyy siellä jakautumalla krypto­tsoiiteiksi. Ne tunkeutuvat toisiin maksan soluihin ja lisääntyvät niissä edelleen. Osa krypto­tsoiiteista siirtyy kuitenkin veren punasoluihin, ja niitä sanotaan mero­tsoiiteiksi. Kun ne ovat edelleen lisääntyneet, ne poistuvat tietyn ajan kuluttua puna­soluista ja tunkeutuvat toisiin soluihin. Tällöin niiden myrkylliset aineenvaihduntatuotteet purkautuvat vereen ja aiheuttavat malarialle tyypillisen kuume­kohtauksen. Tämä toistuu täysin säännöllisin väli­ajoin, koska samalla malaria­lois­lajilla tapahtuma­sarjan kestoaika on varsin tarkoin vakio, joskin eri pituinen eri lajeilla, ja saman potilaan veressä olevat loiset polveutuvat kaikki samalla kertaa vereen joutuneista sporo­tsoiiteista.[3]

Nekin kryptotsoiitit, jotka jatkavat kehitystään maksassa, tunkeutuvat lopulta veri­soluihin, mutta siellä ne eivät enää jakaudu vaan jäävät lepotilaan gameto­tsyytteinä. Niiden kehitys pääsee jatkumaan vain, jos ne joutuvat jälleen hyttyseen sen imiessä verta ihmisestä. Hyttysen ruoansulatuskanavassa niistä tulee sukusoluja: joko suuria makro­gameetteja tai pieniä mikro­gameetteja. Mikro- ja makro­gameetin yhtyessä syntyy tsygootti, joka kulkeutuu hyttysen suolen seinämään. Siellä se jakautuu jälleen uusiksi sporo­tsoiiteiksi, minkä jälkeen kierros voi alkaa jälleen alusta.[3]

Malarian oireet ja toteaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian oireita ovat voimakkaat kuumekohtaukset, jotka alkavat toistuvina vilunväristyksinä eli horkkana. Kuumeen laskemiseen liittyy runsaasti hikoilua. Malariatartunnan alkuvaiheessa tautiin saattaa liittyä vatsaoireita, ripulia sekä hengitysteiden- ja hermoston oireilua. Malariapotilas saattaa olla hyvin sekava, ja tajunta saattaa heikentyä koomaan asti. Malariaepäilyn voi todentaa laboratoriossa verinäytteestä. Punasoluissa majailevat malarialoisiot erottaa mikroskoopilla sively- tai paksupisaravalmisteessa.

Malariaa käytettiin aikoinaan kupan eli syfiliksen hoitomuotona. Potilaisiin tartutettiin malaria tarkoituksella, sillä malariaan liittyvän korkean kuumeen uskottiin parantavan kupan.lähde?

Malaria-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punaisella merkityillä alueilla on tavattu malariaa vuonna 2003.

Suurin riski sairastua malariaan on Saharan eteläpuolisilla alueilla trooppisessa Afrikassa. Riski on suuri paikoin myös Oseaniassa. Eteläisessä Aasiassa riski on keskisuuri ja Väli- ja Etelä-Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa pieni.[4]

Malaria on Maailman terveysjärjestön mukaan yksi maailman pahimpia terveysongelmia. Kyseessä on HIV:n ja tuberkuloosin rinnalla maailman pahimpiin kuuluva tartuntatauti.

Malaria Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: ‎Artículo bueno-blue.svg Malaria Suomessa

2000-luvulla Suomessa on todettu vuosittain keskimäärin 20–40 malariatapausta, joista 80–90 prosenttia on peräisin Afrikasta.[5] Kotoperäistä malariaa eli horkkaa on esiintynyt Suomessa vielä 1800-luvun lopulla Suomenlahden rannikolla. Suomi on maailman pohjoisin alue, jossa malariaa on esiintynyt kotoperäisenä.[6] Suomessa esiintynyt muoto on todennäköisesti ollut P. vivax.[7] Kyseinen malarian muoto hupeni yksittäistapauksiksi, ja nykyisin kotoperäinen muoto lienee Suomesta tyystin hävinnyt. Vuosina 1944–1945 esiintyi Suomessa vielä parin tuhannen tapauksen epidemia.[8]. Malaria voi tarttua ainoastaan horkkasääskien eli Anopheles-suvun hyttysten kautta. Näistä Suomessa elää vain yksi laji (Anopheles maculipennis).

Malariaa esiintyi Suomessa yleensä vain lämpimien kesien jälkeen. Se onkin ymmärrettävää, koska malarialoision suvullinen lisääntyminen kestää pari viikkoa ja vaatii jatkuvan yli 19 °C:n lämpötilan. Kuitenkin kotoperäistä malariaa on Suomessa todettu aina Oulun korkeudelle asti.

Malarian hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malarian hoitoon on pitkään käytetty klorokiinia, joka on halpa ja aiemmin myös tehokas lääke. P. falciparumin kehittämä klorokiiniresistenssi on kuitenkin levinnyt laajoille alueille Aasiassa ja Afrikassa, eikä klorokiinia siksi suositella enää malarian estoon tai hoitoon kuin yksittäisillä alueilla maailmassa. Toistaiseksi malarian hoitoon käytettäviä lääkeaineita ovat muun muassa meflokiini, doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste, kiniini, primakiini sekä artemisiini ja sen johdannaiset.

Malarian ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan ei ole ennaltaehkäisevää rokotetta. Tartunnan ehkäisemiseksi on suojauduttava tautia levittäviltä hyttysiltä. Se tapahtuu parhaiten pukeutumalla peittäviin vaatteisiin ilta- ja yöaikaan, jolloin hyttyset liikkuvat eniten. Paljaat alueet tulee käsitellä DEET:tä sisältävillä hyttyskarkotteilla. Moskiittoverkko nukkumispaikan ympärillä on tehokas keino malarian torjuntaan, jos verkko on ehjä ja verkon alareunan kääntää patjan alle. Permetriini-torjunta-aineella käsitelty verkko antaa paremman suojan kuin käsittelemätön verkko. Suositeltavimpia ovat pitkäkestoisella torjunta-aineella käsitellyt LLITN-verkot (long-lasting insecticide treated net). Permetriinikäsiteltyjä verkkoja saa vähänlaisesti Suomesta, mutta malaria-alueen kaupoista niitä usein löytyy. Vaikka tehokkaiksi suojiksi havaittujen, hyönteismyrkyllä käsiteltyjen hyttysverkkojen kattavuus oli lisääntynyt merkittävästi 2010-luvulla, hyönteisverkot oli uniensa turvana käytössä vuonna 2015 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa riskialueiden väestöstä vasta 53 prosentilla.[2]

Malariariski voi vaihdella malaria-alueellakin paikkakunnittain ja ajanjaksoittain. Sadekaudella ja kosteilla alankoalueilla riski on yleensä suurin, kaupungeissa ja ylänköalueilla on usein vähemmän malariaa levittäviä hyttysiä. Myös majoituksen laatu ja matkaajan fyysinen tila vaikuttavat riskiin.

Estolääkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malariaan on olemassa estolääkitys, joka pienentää huomattavasti riskiä sairastualähde?. Estolääkitys määritellään yksilöllisesti, ja siinä otetaan huomioon niin matkan kohteet kuin sen kesto. Estolääkkeet tulee ottaa säännöllisesti lääkärin ohjeen mukaan, eikä annosta saa muuttaa matkan aikana tai sen jälkeen ilman lääkärin ohjeita. Käytettyjä estolääkkeitä ovat muun muassa meflokiini (Lariam), doksisykliini, atovakoni-proguaniili-yhdistelmävalmiste sekä klorokiini (Heliopar), jota suositellaan vain harvoille alueille, sillä malaria on kehittänyt sille resistenssin[9].

Estolääkkeillä on sivuvaikutuksia. Esimerkiksi meflokiinilla esiintyy toisinaan psyykkisiä sivuvaikutuksia ja hiustenlähtöä. Myös doksisykliinillä on runsaasti haittavaikutuksia. Amodiakin ja Fansidar on osoittautuneet jopa hengenvaarallisiksi, eikä niitä pidä käyttää kuin pakkotilanteessa.[9]

Malarone on uudehko, melko kallis estolääke, jolla ei pitäisi olla kovin paljon sivuvaikutuksia.[9] Uutuutena ovat tulossa vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavat artemisiinijohdannaiset, joiden saatavuus Suomessa on vielä rajoitettua.

Estolääkitys ei takaa täyttä suojaa, ja siksi kuumeilevien matkailijoiden ja matkalta palanneiden henkilöiden on syytä hakeutua tutkimuksiin. Jotkut malariaa aiheuttavat loiset saattavat tartunnan jälkeen säilyä maksasoluissa pitkiä aikoja ja aiheuttaa varsinaisen taudin puhkeamisen vasta useita viikkoja matkan jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Duodecim, 2001;117(9):929–38, katsaus, Heli Siikamäki, Hannu Kyrönseppä
  • Arno Forsius: Endeeminen malaria Suomessa. Suomen lääkärilehti, 2001, 56. vsk, nro 46, s. 4788. Helsinki: Suomen lääkäriliitto. ISSN 0039-5560.
  • M. Koulu & J. Tuomisto: Farmakologia ja toksikologia, s. 904. Medicina, 2007, 7. p.. ISBN 978-951-97316-2-9.
  • Heikki S. Vuorinen: Tautinen historia, s. 189–198. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-095-3.
  • Heikki S. Vuorinen: Tautinen Suomi 1857–1865, s. 103. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6495-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fact Sheet: World Malaria Report 2016 13.12.2016. Maailman terveysjärjestö (WHO), who.int. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  2. a b Malaria control improves for vulnerable in Africa, but global progress off-track 13.12.2016. Maailman terveysjärjestö (WHO), who.int. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  3. a b Leo Lehtonen, Pekka Nuorteva, Pertti Seiskari: Eläinoppi 2, s. 239–240. WSOY, 1972. ISBN 951-0-04903-4.
  4. Kainulainen, Katariina & Siikamäki, Heli: Malarian ehkäisy Terveyskirjasto.fi. 6.11.2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 1.11.2014.
  5. Jukka Lumio: Malaria Terveyskirjasto.fi. 13.11.2012. Duodecim. Viitattu 1.11.2014.
  6. Vuorinen 2006, s. 103
  7. Vuorinen 2002, s. 189–198
  8. Koulu & Tuomisto, s. 904
  9. a b c Veronica Linarfve, Sömnlös i Serengeti, Äventyr 6/2010 sivu 46: Malaria

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]