Influenssa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Influenssa
Negatiivisesti värjätty ja 100 000 -kertaiseksi suurennettu influenssavirus.
Negatiivisesti värjätty ja 100 000 -kertaiseksi suurennettu influenssavirus.
ICD-10 J10
J11
ICD-9 487
MedlinePlus 000080
MeSH D007251

Influenssa on etenkin talvisaikaan epidemioina etenevä, kovan kuumeen nostava hengityselinten virussairaus.[1][2] Influenssaviruksia elää eri eläimissä ja ajoittain muodostuu kantoja, jotka tarttuvat myös ihmiseen.[2] Nämä kannat saavat alkunsa Itä- ja Kaakkois-Aasiasta.[3]

Influenssavirus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Influenssaviruksen rakenne.
PB1, PB2 ja PA - polymeraasikompleksiHA - Hemagluttiniini, NP - nukleoproteiini, NA - Neuramidaasi, M1 - rakenneproteiini

Influenssavirus on lipidivaippainen ortomyksovirus. Virus luokitellaan A-, B- ja C-tyyppiin, joista tyypit A ja B ovat ihmisillä yleisimmät taudinaiheuttajat.[4] A-tyypin influenssaviruksen aiheuttamaa tautia kutsutaan tarkemmin A-influenssaksi, B-influenssaviruksen B-influenssaksi ja C-influenssaviruksen C-influenssaksi.[5]

Vaipan sisällä on M-proteiinin muodostama kuori, jonka sisällä taas on kahdeksaan (influenssa C:llä seitsemään) segmenttiin jakautunut negatiivisäikeinen RNA-genomi. Koska viruksilla ei ole omaa aineenvaihduntaa eikä se kykene lisääntymään itsenäisesti, niiden täytyy infektoida isäntäsolu tuottaakseen jälkeläisiä. Influenssaviruksen kyky infektoida soluja perustuu partikkelin lipidivaipassa oleviin pintaproteiineihin nimeltä hemagglutiniini (HA) ja neuraminidaasi (NA) (ei influenssa C:llä). HA-proteiini toimii viruksen tunnistimena, joka löytää sopivan isäntäsolu, sitoutuu isäntäsolun solukalvoon ja aiheuttaa viruspartikkelin tunkeutumisen solun sisään reseptorivälitteisen endosytoosin avulla.[6] NA-proteiini auttaa jälkeläisviruksia (virioneja) silmukoitumaan irti isäntäsolun solukalvosta.[7] Influenssaviruspartikkeli kantaa mukanaan myös RNA:sta riippuvaista RNA-polymeraasikompleksia, jonka avulla virus voi kopioida genominsa.[6] Influenssaviruksen RNA:sta riippuvaiselta RNA-polymeraasikompleksilta puuttuu kyky oikolukea uuden kopiojuosteen sekvenssi, joka johtaa virheisiin tuotetussa kopiojuosteessa. Kasaantuvat kopiovirheet johtavat muutoksiin viruksen genomissa eli mutaatioihin. Influenssaviruksella on erityisen nopea mutaatiotaajuus. Silmukoituessaan isäntäsolusta uudet influenssaviruspartikkelit ottavat mukaansa osan isäntäsolun solukalvosta, joka muodostaa uuden viruspartikkelin lipidivaipan.

Influenssa A -virukset voidaan luokitella alatyyppeihin viruksen pinnan HA- ja NA- proteiiniyhdistelmän perusteella.[4] Ihmisiä infektoivissa influenssaviruskannoissa on tavattu kolmea erilaista HA-tyyppiä (H1, H2, H3) ja kahta erilaista NA-tyyppiä (N1, N2). Segmentoitunut genomi mahdollistaa sen, että jos sama solu joutuu kahden eri viruksen infektoimaksi yhtaikaisesti, uudet jälkeläisvirukset voivat kantaa uusia HA- ja NA-proteiinien yhdistelmiä. Tätä kutsutaan reassortaatioksi. Mikäli uutta HA-NA-yhdistelmää kantava virus on hyvin infektiokykyinen se pystyy leviämään ihmispopulaatioissa, joilla ei ole hankittua immuniteettia uutta pintaproteiinien, eli influenssaviruksen antigeenien, yhdistelmää vastaan. Tällaiset uudet influenssan alatyypit, kuten vuoden 2009 H1N1 sikainfluenssa, kykenevät aiheuttamaan pandemian, jolloin taudin uhreina ovat normaalia useammin myös perusterveet ei-riskiryhmiin kuuluvat ihmiset.[4] Niin sanottu antigeeninen ajautuminen (antigen drift) tarkoittaa mutaatioita HA- ja NA-proteiineja koodaavissa geeneissä. Antigeeninen ajautuminen muuttaa viruksen HA- ja NA- proteiinien ominaisuuksia, mutta ei kuitenkaan muuta pintaproteiinin alatyyppiä.

Influenssaviruksen ekologiasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Influenssavirus A on ilmeisesti alun perin lintujen virus. Influenssavirukset B ja C ovat ihmisten ja muiden nisäkkäiden viruksia ja aiheuttavat lieviä epidemioita lähes vuosittain.

Linnut (etenkin ankat) pystyvät usein kantamaan tätä virusta ilman näkyviä oireita. Aasian maissa on yleistä, että ankkoja ja sikoja pidetään asuntojen lähellä kotieläiminä. Sikojen arvellaan toimivan ”sekoitusastioina”, joissa ankkojen influenssavirukset voivat joskus infektoida sikoja yhtaikaa sikojen tai ihmisten omien influenssavirusten kanssa. Tällainen yhteisinfektio voi johtaa aikaisemmin mainitun reassortaation myötä uuteen HN-yhdistelmään, joka mahdollisesti voi saada aikaan pandemian. Näin on käynyt 1900-luvulla ainakin kolmesti. Pandemian aiheuttanut virustyyppi voi aiheuttaa pandemian jälkeenkin epidemioita ihmisissä, jotka eivät ole immuniteettiä joko sairastamalla tai rokotuksen kautta kehittäneet.

Asiantuntijat ovat huolissaan Aasiassa liikkuvasta lintuinfluenssaa aiheuttavasta H5N1-viruskannasta, joka on alun perin siipikarjan virus mutta näyttää pystyvän infektoimaan ihmisiäkin. Jos sen infektiokyky muuttuu sellaiseksi, että se voi siirtyä helposti ihmisestä toiseen, ja sen aiheuttama kuolleisuus pysyy korkeana, kyseinen H5N1-virus voisi saada aikaan vakavan maailmanlaajuisen pandemian.

Influenssan oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Influenssan oireet vaihtelevat huomattavasti henkilöstä toiseen. Tauti voi olla oireeton tai voi johtaa jopa kuolemaan riskiryhmään kuuluvilla henkilöillä. Itämisaika on tyypillisesti 2–3 päivää, tai oireet voivat alkaa vasta viikon päästä tartunnasta.[8] Tyypillinen influenssa alkaa äkkiä korkealla kuumeella, johon liittyy voimakasta lihassärkyä varsinkin selässä ja jäsenissä, päänsärkyä ja pahoinvointia sekä kurkkukipua.[9][10] Lihassäryt alkavat joskus hieman ennen kuumetta. Kuume ja muut yleisoireet kestävät tavallisimmin kolme päivää ja lievenevät jo toisena tai kolmantena sairauspäivänä. Influenssaan liittyy myös hengityselinten oireita, kuivaa yskää, kurkkukipua ja tavallisimmin nuhaa. Tautiin liittyy ruokahaluttomuutta. Hengityselinten oireet nousevat etualalle yleisoireiden lieventyessä, ja kestävät 1–2 viikkoa.

Influenssaa ei pidä sotkea tavalliseen nuhakuumeeseen – influenssa on yleisesti ottaen vaikeampi kuumetauti kuin nuhakuume.

Joissain tapauksissa influenssa aiheuttaa vakavia komplikaatioita kuten keuhkokuumeen. Tavallisimmin vakavia, jopa kuolemaan johtavia oireita aiheuttaa niin sanottu superinfektio, joka on bakteeritulehdus.

Influenssan riskiryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riskiryhmäksi voidaan sanoa ihmisryhmää, jolle influenssa aiheuttaa vakavia, sairaalahoitoa vaativia tai jopa tappavia oireita. Riskiryhmän ihmisillä on normaalia alempi vastustuskyky.[11] Yli 60-vuotiaille tauti aiheuttaa useammin vakavampia oireita kuin nuoremmille, samoin alle viisivuotiaille. Influenssan vakaville kompikaatioille altistavat muun muassa diabetes, krooninen keuhkosairaus, jotkut sydänsairaudet, aineenvaihdunnan häiriöt, krooniset munuais- ja maksasairaudet sekä alkoholin runsas käyttö. Myös raskaana olevat naiset ovat alttiita vakaville influenssan aiheuttamille komplikaatioille.[12]

Influenssan hoito ja torjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Influenssa leviää ilmateitse pisaratartuntana. Mikropisarat, jotka syntyvät esimerkiksi aivastaessa tai yskiessä, levittävät viruspartikkeleita tehokkaasti hengitysteiden kautta elimistöön. Tartunnan voi saada myös koskettamalla pintoja, kuten ovenkahvoja, joille infektoituneita pisaroita on päätynyt. Influenssakautena 5–20 % väestöstä saa influenssavirustartunnan.[8] Tärkeimmät influenssan ehkäisykeinot ovat hyvä käsihygienia ja erityisesti perusteellinen käsien pesu saippualla sekä etenkin riskiryhmään kuuluvien ja hoitohenkilökunnan rokotukset.[8]

Influenssa on virustauti, joten antibiooteista ei ole siihen apua. Terveillä ihmisillä influenssa paranee vuodelevolla ja riittävällä määrällä juotavaa. Vanhoille ihmisille ja esimerkiksi sydänvikaa poteville ihmisille influenssavirus voi olla vaarallinen. Influenssavirusta vastaan on olemassa lääkkeitä (kuten amantadiini ja oseltamiviiri), jotka eivät kuitenkaan ole täysin tehokkaita. Influenssaa vastaan on kehitetty rokotteita. Influenssaviruksen suuren muuntelevuuden vuoksi WHO tarkkailee tilannetta vuosittain ja rokotteeseen yritetään ottaa mukaan kolme todennäköisintä viruskantaa tulevaa talvea varten. Influenssan sairastaminen antaa immuniteetin, joka yleensä antaa suojan moneksi vuodeksi, mikäli maailmalla liikkuvissa viruskannoissa ei tapahdu merkittäviä muutoksia H- ja N-proteiinien suhteen.

Vaihtoehtoinen hypoteesi influenssatapausten kausiluonteisuuden selittämiseksi on D-vitamiinitason vaikutus viruksenvastaiseen vastustuskykyyn. Tämän ajatuksen esitti ensimmäisenä Robert Edgar Hope-Simpson 1965. Hän esitti, että syy talven influenssaepidemioihin voi liittyä D-vitamiinin kausivaihteluihin (iho tuottaa D-vitamiinia auringon valon vaikutuksesta).[13] Vaikka D-vitamiinin normaalin tason elimistössä tiedetään olevan tärkeä tekijä ihmisen immuunijärjestelmän tehokkaassa toiminnassa, uusimpien tutkimusten mukaan normaalilla vuoden aikana tapahtuvalla vaihtelulla D-vitamiinin saannissa ei ole merkittävää vaikutusta perusterveiden ihmisten riskiin sairastua influenssaan.[14]

Influenssaepidemioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjantauti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: ‎Espanjantauti

Ensimmäisen maailmansodan aikana oli liikkeellä hyvin vaarallinen influenssaviruskanta, espanjantauti, jonka serotyyppi oli H1N1. Eri lähteiden mukaan tautiin kuoli 50–100 miljoonaa ihmistä, joka oli n. 3 % maailman silloisesta väestömäärästä (1,6 mrd). Vajaa kolmasosa väestöstä sairastui (500 miljoonaa). Vaikka suurin osa kyseisen viruksen geeneistä on saatu luetuksi, edelleen on epäselvää, miksi tämä nimenomainen kanta oli niin tappava. Kyseinen viruskanta sai ilmeisesti aikaan nopeasti etenevän virusperäisen keuhkokuumeen jopa nuorissa ja terveissä ihmisissä. Suuren kuolleisuuden osasyynä olivat tuolloin jotkin influenssan jälkitaudit, muun muassa sekundaariset bakteerien aiheuttamat keuhkokuumeet influenssan heikentämissä potilaissa. Antibiootteja ei tuolloin vielä ollut.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan vuosittain tuhansia influenssatapauksia.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Influenssa" Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.1.2009. (suomeksi)
  2. a b Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
  3. Reinberg, Steven: "Seasonal Flu Outbreaks Start in Asia: Study". MedicineNet, 16.4.2008. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.10.2008. (englanniksi)
  4. a b c Influenssa - Infektiotaudit - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 13.12.2018.
  5. Penttinen, Hannu: Influenssa Tohtori.fi. 4.9.1999. Darwin Media Oy. Viitattu 27.2.2010.
  6. a b [http://www.solunetti.fi/fi/solubiologia/virusten_lisaantyminen_1/ solunetti: Virusten lis��ntyminen] www.solunetti.fi. Viitattu 14.12.2018.
  7. Brooks, Geo. F.; Butel, Janet S. ja Morse, Stephen A.: ”Orthomyxoviruses (influenza viruses)”, Medical Microbiology. Twenty-first edition. Stamford, Connecticut: Appleton & Lange, 1998. ISBN 0-8385-6316-3, ISSN 1054-2744. (englanniksi)
  8. a b c Hedman, Klaus; Heikkinen, Terho; Huovinen, Pentti; Järvinen, Asko; Meri, Seppo ja Vaara, Martti (toim.): ”Influenssavirukset”, Mikrobiologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-256-1. (suomeksi)
  9. Spectrum 4, sivu 179
  10. Otavan suuri ensyklopedia 4, sivu 2066
  11. Spectrum s 179
  12. Otavan suuri ensyklopedia, sivu 2066
  13. E. Giovannucci, C. F. Garland, S. Madronich, W. B. Grant, M. F. Holick, J. C. Umhau: Epidemic influenza and vitamin D. Epidemiology & Infection, 2006/12, nro 6, s. 1129–1140. doi:10.1017/S0950268806007175. ISSN 0950-2688. Artikkelin verkkoversio. en
  14. Song Mao, Songming Huang: Vitamin D supplementation and risk of respiratory tract infections: a meta-analysis of randomized controlled trials. Scandinavian Journal of Infectious Diseases, 2013-9, nro 9, s. 696–702. PubMed:23815596. doi:10.3109/00365548.2013.803293. ISSN 1651-1980. Artikkelin verkkoversio.
  15. Tartuntataudit Suomessa 2017, sivu 7 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huovinen Pentti, Ziegler Thedi: Influenssa. Pandemiaviruksen päiväkirja.. Helsinki: Duodecim, 2011.. ISBN 978-951-656-415-2.
  • Huovinen, Pentti: Influenssa: Mitä kaikkien pitää tietää influenssasta?. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35448-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]