Rokotus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo ihmisten rokottamisesta ja aiheesta yleensä. Eläinten rokottamisesta katso Eläinten rokottaminen
Yhdysvaltalaissotilas saa lavantautirokotteen.

Rokotus on terveydenhoidollinen toimenpide, jolla pyritään ehkäisemään sairauksien haittoja. Rokotuksessa ihminen saa yleensä joko pistoksena (tavallisimmin lihakseen, ihon sisään tai ihon alle), suun kautta tai nenäsuihkeena rokotteen, jossa on taudinaiheuttajien laimennettua kantaa, inaktiivisia taudinaiheuttajien osia tai muunneltuja taudinaiheuttajien tuottamia myrkkyjä. Rokotuksen tarkoitus on aiheuttaa elimistössä puolustusreaktio, joka jättää elimistöön muistijäljen. Elimistöön muodostuvien soluvälitteisen immuniteetin ja vasta-aineiden on tarkoitus estää tartunta tai lieventää tartunnan aiheuttamia haittoja.

Joillakin rokotteilla pyritään estämään taudin ilmeneminen kokonaan hävittämällä maapallolta tietty taudinaiheuttajamikrobi. Kattavien rokotusohjelmien avulla isorokko on hävitetty täysin; viimeinen tautitapaus on todettu vuonna 1977 Somaliassa. Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoitteena oli polion hävittäminen vuoteen 2000 mennessä. Vaikka tavoitetta ei ole aivan saavutettu, on taudin hävittäminen hyvin lähellä. Seuraavaksi eradikaatiotavoitteeksi on asetettu tuhkarokko. CDC:n mukaan rokotteet ovat yksi biolääketieteen ja kansanterveystyön suurimmista saavutuksista.[1]

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan rokotteiden haitat ovat vähäisiä ja ne pelastavat niin monilta kuolemilta ja vammoilta, että rokotteiden kaltaisen erittäin tehokkaan sairauksien ehkäisymenetelmän käyttämättä jättäminen olisi epäeettistä. [2]

Rokotusten historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rokotuksen keksijänä pidetään englantilaista Edward Jenneriä. Jenner huomasi, että karjanhoitajat sairastuivat harvoin isorokkoon, ja arveli, että karjanhoitajien saama lehmärokkotartunta suojeli heitä sairastumiselta. Jenner julkaisi tuloksensa vuonna 1798 ja ehdotti, että lehmärokkoa käytettäisiin isorokon ehkäisyssä. Jennerin menetelmä on käytössä lähes sellaisenaan edelleenkin.

Maanviljelijä Benjamin Jestyn tiedetään kuitenkin käyttäneen samaa menetelmää jo vuonna 1774. Toisin kuin Jennerillä, hänellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta julkistaa menetelmää.[3]

Bakteerirokotteen kehitti ensimmäisenä ranskalainen Louis Pasteur, joka oli eristänyt kanakoleraa aiheuttavan bakteerin vuonna 1879. Palattuaan kesälomalta hän jatkoi kanojen käsittelyä, mutta huomasi pian, että viljelmä ei enää aiheuttanutkaan kanakoleraa. Hän kasvatti uuden viljelmän, ja käsitteli kanat uudelleen, mutta ne eivät vieläkään sairastuneet. Onneksi Pasteur ymmärsi havaintonsa merkittävyyden. Seuraavat vuodet hän työskenteli tarmokkaasti heikentääkseen muitakin taudinaiheuttajabakteereja. Tämän työn tuloksena hän kehitti rokotteen pernaruttoa ja vesikauhua vastaan.

Suomessa on rokotettu väestöä laajasti isorokkoa, tuberkuloosia, poliota, tuhkarokkoa, vihurirokkoa, sikotautia, jäykkäkouristusta, kurkkumätää ja hinkuyskää vastaan.

Rokotuskäytäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapselle annetaan poliorokotetta Ruotsissa vuonna 1957.

Rokotteet ovat Suomessa reseptilääkkeitä, eli niiden ostamiseksi apteekista tarvitaan lääkäriltä lääkemääräys. Toisaalta käytännössä rokotteita voidaan antaa terveydenhuollon yksiköissä kuten neuvoloissa ja esimerkiksi kiertävissä busseissa ilman, että lääkäri henkilökohtaisesti määrää rokotteen potilaalle.

Suomessa tarjotaan monia rokotuksia maksuttomasti verovaroin rahoitetun julkisen terveydenhoitojärjestelmän piirissä tartuntatautilakiin annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen[4],[5],[6] nojalla.[4] Näin tarjottujen palvelujen käyttö eli lasten tai aikuisten rokotuttaminen on yksilön tai perheen oma valinta. Lisäksi apteekeista on mahdollisuus hankkia itse rokotteita, jotka eivät kuulu asetuksen nojalla maksuttomasti tarjottaviin rokotteisiin (esimerkiksi hepatiittirokotteet) ja joillekin erityisryhmille tarjotaan verovaroin tiettyjä vapaaehtoisia rokotteita (esimerkiksi influenssarokote ja BCG-rokote). Rokotuksia koskee sama sääntely kuin muita lääkkeitä ja terveydenhoitoa.

Vuoden 2005 alusta voimaan tullut sosiaali- ja terveysministeriön asetus määrittelee kunnille velvollisuuden järjestää vasta-aiheettomille lapsille seuraavia maksuttomia vapaaehtoisia rokotuksia ja suosittaa seuraavaa aikataulua:

  • BCG-rokote synnytyssairaalassa muutaman päivän ikäisenä (vain riskiryhmille 1.9.2006 alkaen)
  • DTaP-IPV-Hib-rokote 3 kk, 5 kk ja 12 kk ikäisenä
  • MPR-rokote (ns. kolmoisrokote) 14–18 kk ja 6 vuoden ikäisenä
  • DTaP-IPV-rokote (nelosrokote) 4 vuoden ikäisenä
  • dtap-rokote (DTaP:n tehosterokote) 14–15 vuoden ikäisenä

Kuntien järjestämiä valtion rahoittamia rokotuksia nimitetään ”yleiseksi rokotusohjelmaksi”.

Vuoden 2006 alussa astui voimaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen väliaikainen muutos, jonka perusteella Ahvenanmaalla toteutetaan vuosina 20062010 rokotuskampanja puutiaisaivotulehdusta vastaan.

Vuosina 2006 ja 2007 sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen tehdyt muutokset ovat siirtäneet rokotusohjelman sisällön määrittelyvaltuutta osittain ministeriöltä Kansanterveyslaitokseen säädöksellä, jonka mukaan influenssa- ja puutiaisaivotulehdusrokotteita jaellaan Kansanterveyslaitoksen määrittämien aiheiden mukaan. Vuoden 2007 syksyllä Kansanterveyslaitos sisällytti influenssarokotteen kohderyhmään kaikki 6–36 kk ikäiset lapset.[5]

Syksyllä 2006 Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston tiedottaja kertoi, että vuoden 2008 aikana voidaan odottaa ratkaisua sille, otetaanko Suomessa uusina verovaroin kustannettavina rokotteina käyttöön jokin tai jotkin seuraavista rokotteista: HPV-rokote, rotavirusrokote, vesirokkorokote ja pneumokokkikonjugaattirokote.[6][7] Keväällä 2007 kuitenkin linjaus oli muuttunut niin, että HPV-rokote ei enää ollut mukana harkittavien joukossa.[8]

Rokotuskattavuus eli osuus niistä, jotka ottavat maksutta ns. yleisen rokotusohjelman osana tarjottavat rokotteet vastaan, oli Suomessa vuonna 2005 Maailman terveysjärjestön WHO:n lukujen mukaan hiukan naapurimaita Venäjää ja Ruotsia pienempi ja hiukan Viroa suurempi. Suomessa kattavuus vaihteli 97 ja 99 prosentin välillä. Luvuissa on ollut huomattavaa vaihtelua 1980-luvun puolivälin ja 1990-luvun alun tienoilla - vuonna 1986 BCG-rokotekattavuus oli 80 prosentissa ja 1990-luvun vaihteessa BCG-, DTP- ja poliorokotteiden kattavuus oli alimmillaan noin 90 % ja tuhkarokkorokotteen noin 95 %.[9] Kansanterveyslaitoksen julkistamien tietojen perusteella tosin Suomen rokotuskattavuusluvut ovat esimerkiksi BCG-rokotteen suhteen jopa viidestä seitsemään vuotta vanhoja. Kansanterveyslaitoksen mukaan vuonna 1999 syntyneiden rokotuskattavuus oli 96 ja 98 prosentin välillä rokotteesta riippuen ja 93,3 prosentti oli saanut kaikki rokotukset. Ero WHO:n lukuihin selittynee erilaisilla kriteereillä; KTL:n luvuissa puhutaan rokotesarjasta, WHO:n luvuissa taas esimerkiksi PDT:n kohdalla puhutaan kolmannen rokoteannoksen saajista.[10]

Rokotusten ja rokotusohjelmien hyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan rokotusohjelmien hyödyt ovat kiistattomia sekä rokotettavalle itselleen että koko yhteisölle.[1] Esimerkiksi Suomessa, missä neuvolajärjestelmän ansiosta on kattava yleinen rokotusohjelma ja noin 92 prosenttia lapsista saa vapaaehtoisesti kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset, on monia hengenvaarallisia tauteja, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko saatu hävitetyksi melkein kokonaan.[11] Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston johtajan mukaan tuberkuloosin väheneminen johtuu pääasiassa elinolosuhteiden ja hygienian kohenemisesta eikä rokotuksista, mutta rokotteilla on kuitenkin estetty tehokkaasti pikkuvauvojen sairastumista tuberkuloosin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja koko elimistöön leviävään tuberkuloosiin, joka on usein tappava.[12] WHO:n mukaan vuonna 2002 maailmassa kuoli 1,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta sairauksiin, jotka olisi voitu estää järjestelmällisillä rokotusohjelmilla. Määrä on 14 prosenttia kaikista alle viisivuotiaiden kuolemantapauksista.[13] Rokotusohjelmista huolimatta maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla.[14] Rokotusten avulla on maailmasta hävitetty kokonaan isorokko, joka vielä vuonna 1970 vei kaksi miljoonaa ihmishenkeä vuodessa. WHO julisti taudin täysin hävitetyksi vuonna 1980. Isorokkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja sairastuneista jopa 30 prosenttia menehtyi.[15]

Rokotusten vastaisessa kirjallisuudessa usein esitetään, että tartuntatautien määrä oli kääntynyt jo laskuun ennen laajamittaisten rokotusohjelmien käynnistymistä ja että syy tautien vähenemiseen, ainakin kehittyneessä maailmassa, olisi pääasiassa parantunut hygienia ja elinolot. Vaikka hygienialla, antibiooteilla ja väljemmillä elinolosuhteilla on ollut osuutensa asiassa, tilastot osoittavat että myös rokotteilla on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi tuhkarokon yleisyydessä on ollut vuosien varrella jaksollista vaihtelua, mutta pysyvää ja merkittävää tapausten vähenemistä ilmeni vasta sen jälkeen kun tuhkarokkorokote otettiin laajamittaisesti käyttöön vuonna 1963. Hepatiitti B:tä lukuun ottamatta muiden tartuntatautitapausten yleisyydessä on havaittavissa samankaltaista merkittävää vähenemistä rokotteen käyttöönoton jälkeen. Hepatiitti B:n arvellaan kääntyvän laskuun noin 15 vuoden kuluessa.[16]

Niissä kehittyneissä maissa, joissa rokotusohjelmasta on poistettu jokin rokote esimerkiksi sivuvaikutusepäilyjen vuoksi, vaikutukset taudin esiintymiseen ovat olleet erittäin merkittäviä. Britannia, Japani ja Ruotsi poistivat hinkuyskärokotteen rokotusohjelmasta 1970-luvulla. Pian sen jälkeen muun muassa Britanniassa alkoi laaja, yli 100 000 tapauksen hinkuyskäepidemia, joka vuoteen 1978 mennessä oli aiheuttanut 36 kuolemantapausta. Japanissa rokotettujen määrän lasku 70 prosentista 20–40 prosenttiin aiheutti hinkuyskätapausten lisääntymisen 393 tapauksesta (1974) 13 000:een (1979).[16]

Rokotuksia pidetään yhtenä kustannustehokkaimmista terveysinvestoinneista. Esimerkiksi Keniassa vuonna 2002 toteutetun tuhkarokkorokotusohjelman, jossa rokotettiin 12,8 miljoonaa lasta, on arvioitu säästävän yli $12 miljoonaa terveydenhoitokuluista ohjelmaa seuranneen kymmenen vuoden aikana. Saman ajanjakson aikana ohjelma tulee estämään 3 850 000 tuhkarokkotartuntaa ja 125 000 kuolemantapausta. Yhdysvalloissa tehdyn kustannusanalyysin perusteella jokainen rokotuksiin investoitu dollari säästää 2–27 dollaria terveydenhuollon kustannuksista.[17]

Rokotusten haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tautien ja rokotteiden riskien vertailu[18]
Tauti Rokote
Tuhkarokko MPR-rokote
Keuhkokuume 1 per 20 Enkefaliitti tai vakava allerginen reaktio 1 per 1 000 000
Enkefaliitti 1 per 2 000
Kuolema 1 per 3 000 kehittyneessä maailmassa, jopa 1 per 5 kehitysmaissa
Sikotauti
Enkefaliitti 1 per 300
Kurkkumätä DTP-rokotteet
Kuolema 1 per 20 Epänormaali itku (pitkittynyt lohduton itku), josta toipuu täysin 1 per 100
Jäykkäkouristus kouristuksia tai šokki, täydellinen toipuminen 1 per 1 750
Kuolema 25–70 per 100 yleisesti, 10–20 per 100 hyvässä tehohoidossa akuutti enkefalopatia 0,5–11 per 1 000 000
Hinkuyskä Kuolema: ei todistettuja tapauksia
Keuhkokuume 1 per 8
Enkefaliitti 1 per 20
Kuolema 1 per 200

Tartuntatautiviranomaisten ja WHO:n mukaan rokotteet ovat erittäin turvallisia ja maailmassa annetaan vuosittain miljardeja rokotuksia.[19][20] Rokotteiden turvallisuutta tutkivat ja valvovat sekä kansalliset elimet, kuten Suomessa Lääkelaitos ja Kansanterveyslaitos ja Yhdysvalloissa FDA ja CDC, että kansainväliset järjestöt, kuten Maailman terveysjärjestö WHO.

Kuten kaikkiin lääkkeisiin, myös rokotteisiin liittyy haittoja. Toisin kuin monilla muilla lääkkeillä, ei rokotusten yhteydessä ilmeneviä ei-toivottuja vaikutuksia yleensä kutsuta sivuvaikutuksiksi vaan haittavaikutuksiksi. Tämä johtuu siitä, että rokotteilla ei yleensä ilmene sellaisia vaikutusmekanismista johtuvia suhteellisen harmittomia vaikutuksia joita muiden lääkkeiden yhteydessä nimitetään sivuvaikutuksiksi.[21]

Rokotusohjelmien perusteet, muodostaminen ja muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli rokotteen haittavaikutuksien katsotaan syystä tai toisesta muodostuvan suuremmiksi kuin rokotuksista saatava hyöty, on rokotuksista luovuttu tai ne on kohdistettu vain erityisiin riskiryhmiin. Esimerkiksi isorokkorokotukset lopetettiin 1970-luvulla sen jälkeen kun tauti oli saatu rokotusohjelmien avulla hävitetyksi maailmasta. Suomessa isorokkoa vastaan ei ole rokotettu vuoden 1980 jälkeen.[15]

Kansanterveyslaitoksen mukaan suomalaisen yleisen rokotusohjelman suunnittelussa otetaan huomioon rokotusten hyödyt ja toisaalta taudin vakavuus, siihen sairastumisen todennäköisyys, rokotteen teho ja sen mahdolliset haittavaikutukset. Tarkoituksena on saavuttaa tarvittava suojateho mahdollisimman pienillä haittavaikutuksilla.[22]

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ja WHO ovat suositelleet tiomersaalista luopumista rokotteissa varmuuden vuoksi jo vuosituhannen vaihteessa, ennen kuin laajoja epidemiologisia tutkimuksia tiomersaalin ja autismin yhteydestä oli tehty. Useat epidemiologiset tutkimukset eivät vahvistaneet joidenkin tutkimusten perusteella epäiltyä yhteyttä. Tiomersaalin käytöstä rokotteista on suurimmalta osaltaan luovuttu Yhdysvalloissa ja Euroopassa; WHO:n mukaan tiomersaalin käytölle esimerkiksi kehitysmaissa ei ole estettä. Yhdysvalloissa tiomersaalin käyttö lasten rokotteissa on useissa osavaltioissa kiellettyä.

Suomessa on poistettu erityisesti lapsia tuberkuloosin vaikeilta muodoilta suojaava BCG-rokote yleisestä rokotusohjelmasta, ja rokottamisessa on päätetty siirtyä vain riskiryhmien rokottamiseen taudin harvinaistumisen ja uuden rokotusvalmisteen yli kymmenkertaisten haittavaikutusten takia. Kansanterveyslaitoksen tiedotteen mukaan BCG-rokotteen sinänsä harvinaiset vakavat haitat olivat muodostuneet saavutettuja etuja suuremmiksi.[23]

Maailman terveysjärjestö WHO antaa suosituksia siitä, mitä rokotuksia valtioiden olisi hyvä sisällyttää rokotusohjelmiinsa.

Rokotteen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rokotteiden sisältämät aineet voidaan jakaa vaikuttaviin aineisiin ja apuaineisiin. Rokotteiden vaikuttavat aineet ovat taudinaiheuttajia tai niiden osia, jotka ovat välttämättömiä elimistön puolustusreaktion herättämiseksi. Taudinaiheuttajat ovat joko inaktivoituja eli tapettuja tai eläviä, joita on heikennetty niin, että ne eivät aiheuta tautia. Rokotteiden apuaineet ovat välttämättömiä rokotteiden tehon, säilyvyyden ja käyttöominaisuuksien kannalta. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi tehosteaineet eli adjuvantit, jotka ovat yleensä alumiiniyhdisteitä. Niitä tarvitaan tapettujen taudinaiheuttajien aikaansaaman puolustautumisreaktion tehostamiseksi.

Rokotusten etiikka ja rokotuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään rokotteet ovat useimmissa maissa enimmäkseen vapaaehtoisia, elleivät virallisesti niin käytännössä. Englannissa pakollisista isorokkorokotuksista luovuttiin 1907, Suomessa niistä luovuttiin 1951. Suomessa rokotukset ovat vapaaehtoisia tavallisissa tilanteissa, mutta lakiin on edelleen kirjattu pakollisten rokotusten mahdollisuus. Yhdysvalloissa koulunkäyntiä varten pakollisista rokotuksista voi yleensä saada vapautuksen uskonnollisista ja vakaumuksellisista syistä. Toisaalta muodollinen vapaaehtoisuus voi joskus ilmetä rokotettavan näkökulmasta pakollisuutena, vaikkapa jos vapaaehtoisuudesta ei selvästi kerrota. Esimerkiksi Suomen korkein oikeus katsoi rokotevauriota koskevassa päätöksessään 1980-luvulla annetun sokeripalarokotteen olleen käytännössä pakollinen johtavassa asemassa olevien terveysviranomaisten toiminnan vuoksi.[24]

Suomessa esimerkiksi Heikki Peltola on[25] on puolustanut näkemystä, että rokotuksissa yhteisön edun tuleekin mennä yksilön etujen edelle. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että katsovat pakollisten rokotusten olevan oikeutettuja siitä huolimatta, että lapsia kuolee rokotteiden aiheuttamiin haittoihin,[26] mutta esimerkiksi Arlette Mercae katsoo väitöskirjassaan, että rokotteiden hyödyistä ja haitoista ei tiedetä riittävästi, jotta pakkorokotukset olisivat eettisesti perusteltuja.[27]

Rokotusten vastustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rokotteiden ja rokotusohjelmien vastustajia on ollut olemassa aina Jennerin isorokkorokotteen keksimisestä alkaen, ja professorien Sharpen ja Wolfen näkemyksen mukaan nykyisen rokotuksia vastustavan liikkeen menetelmät ja huolenaiheet ovat hyvin samankaltaisia kuin jo 1700-luvulla.[28] Rokotuksia vastusti katolinen kirkko hakiessaan 1800-luvulla voimaa konservatiivisuudesta. Samoin Jehovan todistajilla on ollut ajoittain rokotukset kieltäviä säädöksiä. Yhdysvalloissa Yalen yliopiston rehtorina vuosina 17951817 toiminut presbyteeripappi Timothy Dwight saarnasi kiivaasti rokotteita vastaan. ”Jos Jumala olisi kaikesta iankaikkisuudesta määrännyt, että tietyn ihmisen pitää kuolla isorokkoon, olisi hirveä synti tehdä rokotuksen tempulla tyhjäksi tuo määräys.”[29]

Rokotuksia kokonaan vahingollisina pitävät näkemykset eivät ole nykyäänkään aivan harvinaisia. Esimerkiksi vaccinationdebate.com-sivuston ylläpitäjä kertoo pitävänsä rokotteita terveydelle haitallisina[30], ja whale.to/vaccines.html -rokotussivusto keskittyy pelkästään rokotusten yksilön terveydelle kielteisten puolien esille tuontiin. Kaikkien rokotusten pitämistä kokonaan tai pääosin kielteisinä perustellaan lääkevalmistajien taloudellisten etujen vaikutuksella muun muassa lääkevalvontaviranomaisiin ja rokotetutkijoihin. Toisaalta tiedeyhteisö ja journalistit ovat alkaneet käyttää vastustajista nimitystä denialisti tai rokotedenialisti, koska heidän näkemyksensä ovat vastoin tiedeyhteisön ja viranomaisten konsensusta.[31][32]

Jotkin potilaita sympatisoineet juryt ovat myöntäneet potilaille korvauksia, vaikka lukuisat terveysviranomaiset ovat todenneet väitteet oireista tai niiden liittymisestä rokotuksiin perättömiksi.[33]

Rokotetutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta rokotetta voi käyttää, valtiot edellyttävät yleensä, että rokotteella on myyntilupa. Myyntiluvan myöntämiseksi rokotevalmistajan tulee esittää lääkevalvontaviranomaiselle tutkimustuloksia, joiden tarkoitus on osoittaa, että rokotteella on riittävä teho ja turvallisuus. Rokotteiden hyväksyntävaatimuksen noudattavat yleensä lääketutkimusten muotovaatimuksia.[34]

Rokotteilla tehdään myös myyntiluvan myöntämisen jälkeisiä tutkimuksia. Nämä ovat tarpeen esimerkiksi passiivisessa haittaseurannassa esille tulleiden haittaepäilyjen todentamiseksi ja haittojen edelleen pienentämiseksi. Myös rokotevalmistajat kantavat vastuunsa rokotusten turvallisuudesta ja tutkimuksesta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen GlaxoSmithKlineltä vuonna 2009 saama arviolta kuuden miljoonan euron rokotetutkimusrahoitus. Tutkimus koskee GlaxoSmithKlinen valmistamaa pneumokokkirokotetta ja yhteistutkimuksesta oli tehty esisopimus vuonna 2008.[35]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta rokotus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Achievements in Public Health, 1900-1999 Impact of Vaccines Universally Recommended for Children -- United States, 1990-1998 2.4.1999. CDC. (englanniksi) "During the 20th century, substantial achievements have been made in the control of many vaccine-preventable diseases...Vaccines are one of the greatest achievements of biomedical science and public health. "
  2. WHO: Six common misconceptions about immunization: "Vaccines are actually very safe, despite implications to the contrary in many anti-vaccine publications....it is also clear that the benefits of vaccination greatly outweigh the slight risk, and that many, many more injuries and deaths would occur without vaccinations. In fact, to have a medical intervention as effective as vaccination in preventing disease and not use it would be unconscionable."
  3. [1]
  4. Tartuntatautilaki
  5. Ktl.fi
  6. Mediuutiset
  7. Mediuutiset
  8. Mediuutiset
  9. Who
  10. Ktl.fi
  11. Yle, Akuutti: Keskustelu rokotteiden turvallisuudesta jatkuu: "Rokotusohjelmaan kuuluvista taudeista polio, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko on jo saatu Suomesta kokonaan häviämään. Tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus sekä vakavat hemofilustaudit ovat hävinneet lähes kokonaan. Hinkuyskää on edelleen esiintynyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen rokottamisen aloittamista. Neuvolajärjestelmä mahdollistaa sen, että rokotteita on kaikkien perheiden saatavilla: vähintään 92 prosenttia neuvolaikäisistä saa vapaaehtoisuuteen perustuvan yleisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset."
  12. Etelä-Saimaa 26. marraskuuta 2005
  13. WHO: Vaccine-preventable diseases
  14. Estimates of disease burden and cost-effectiveness
  15. a b KTL:Isorokko
  16. a b WHO:Six common misconceptions about immunization
  17. Immunization against diseases of public health importance March 2005. WHO. Viitattu 31.8. 2007. (englanniksi)
  18. WHO:Six common misconceptions about immunization: "Vaccines are actually very safe, despite implications to the contrary in many anti-vaccine publications....it is also clear that the benefits of vaccination greatly outweigh the slight risk, and that many, many more injuries and deaths would occur without vaccinations. In fact, to have a medical intervention as effective as vaccination in preventing disease and not use it would be unconscionable."
  19. CDC:The safety record on vaccines
  20. Six common misconceptions about immunization WHO. Viitattu 31.8.2007. (englanniksi)
  21. Nohynek ym.: Rokottajan käsikirja 2005-2007. Kansanterveyslaitos. Viitattu 30.8.2007.
  22. Uusi lasten ja nuorten rokotusohjelma käyttöön 1.1.2005
  23. [2] [3]
  24. Korkeimman oikeuden ratkaisu 30.3.1995 S93/1397
  25. Helsingin Sanomat yliökirjoitus 27.7.2004 "Rokotuksissa yhteisen edun on voitava ajaa yksilön edelle"
  26. Häyry H & Häyry M. 1989. Utilitarianism, human rights and the redistribution of health through preventive medical measures. Journal of Applied Philosophy; 6: 43-51. (Arlette Mercaen, http://eprints.utas.edu.au/31/1/Arlette_Mercae_Thesis.pdf) mukaan
  27. http://adt.lib.utas.edu.au/uploads/approved/adt-TU20041117.161706/public/02Whole.pdf
  28. http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/325/7361/430
  29. Howie Goodell: Howie Goodel's Journal 2000. Howie Goodell. Viitattu 30.8.2007. (englanniksi)
  30. Questions and answers vaccinationdebate.com. 2002. Ian Sinclair. Viitattu 9.11.2009. (englanniksi)
  31. Marko Hamilo: Älä kutsu denialistia skeptikoksiTiede-lehden blogit
  32. Suomen Lääkärilehti 42/2009, prof Timo Strandberg: Denialismi - tieteen salakavala syöpä
  33. Sugarman SD (2007). "Cases in vaccine court—legal battles over vaccines and autism". N Engl J Med 357 (13): 1275–7. doi:10.1056/NEJMp078168. PMID 17898095. 
  34. Liisa Turakka, Lääkelaitos: EU ja uusi rokotteiden myyntilupajärjestelmä 10.1.2004. THL. Viitattu 9.11.2009.
  35. Apteekkari.fi 10.09.2008 Suomeen suunnitteilla laaja lasten pneumokokkirokotetutkimus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]