TBE-rokote

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

TBE-rokote eli puutiaisaivotulehdusrokote, puhekielessä usein punkkirokote, on rokote, joka on tarkoitettu suojaamaan puutiaisen puremassa tarttuvalta puutiaisaivotulehdukselta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton armeija aloitti rokotukset puutiaisaivotulehdusta vastaan jo 1937. Hiiren aivoista valmistetun rokotteen tehossa päästiin jopa 90 % luokkaan, mutta valmisteen sisältämä myeliini aiheutti rokotetuissa allergisia reaktioita. Nykyaikaiset TBE-rokotteet tuotetaan soluviljelmissä.[1]

Suomessa puutiaisaivotulehdustapauksia on rekistöröity 1950-luvulta alkaen muutamia kymmeniä vuosittain. Tapauksia oli varsinkin Ahvenanmaalla ja Kaakkois-Suomessa. Ahvenanmaalla ilmaantuvuus oli lähes yksi tapaus tuhatta asukasta kohti vuodessa, mikä oli kansainvälisestikin erittäin korkea[1]. TBE-rokotus lisättiin Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan ensimmäiseksi Ahvenanmaalla vuonna 2006. Aluksi rokotteeseen olivat oikeutettuja kaikki 7 vuotta täyttäneet ahvenanmaalaiset, mutta vuonna 2012 ikäraja alennettiin kolmeen vuoteen.[2]

Vuonna 2017 rokotetta alettiin tarjota kansallisessa rokoteohjelmassa Paraisilla ja Simossa. Vuonna 2018 tarjonta laajennettiin osaan Lappeenrantaa ja Kemiä, Kotkan saaristoon ja Preiskarin saareen. Vuonna 2019 rokotusohjelma laajeni osaan Lohjaa ja vuotta myöhemmin aluetta Lohjalla laajennettiin. Keväällä 2021 rokote tuli tarjolle osassa Kirkkonummea ja Sipoon saaristossa.[3]

Kohderyhmä ja riskialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa TBE-rokotteella on kaksi selkeää kohderyhmää:

  • Puutiaisaivotulehduksen endeemisellä alueella asuvat sekä siellä paljon luonnossa liikkuvat ja
  • Ulkomaille puutiaisaivotulehduksen riskialueelle matkustavat matkailijat.[1]

Aivokuumeen riskialueiden määrittäminen on vaikeaa, koska virus esiintyy pääasiassa eläimissä, joista se siirtyy puutiaisen pureman kautta ihmisiin. Pelkästään ihmisissä tavatuista tautitapauksista ei siksi voi saada kuvaa viruksen todellisesta esiintyvyydestä. Lisäksi alueilla, joilla tautia vastaan rokotetaan, ilmaantuvuus ihmisissä on rokotekattavuuden vuoksi matala, vaikka viruksen kantajuus puutiaisissa olisi korkea. Pidetään kuitenkin selvänä, että ihmisissä ylipäänsä havaitut tautitapaukset kertovat kohonneesta tautiriskistä alueella. Suomen lisäksi vain Saksa on edes yrittänyt järjestelmällisesti selvittää erillisiä riskialueita.[2]

Vuonna 2013 Suomessa riskialueiksi katsottiin Ahvenanmaa, Turun saaristo, Kokkolan ympäristö, Simon ja Kemin alue, Lappeenrannan ympäristö, Kotkan saaristo sekä muutamat alueet Helsingissä. Ilmaston lämpenemisen odotetaan laajentavan virusta kantavien puutiaisten esiintymisaluetta. Lisääntynyt retkeily Uudenmaan edustan saaristoalueille tullee paljastamaan uusia riskialueita.[2]

WHO suosittelee rokotusohjelman käynnistämistä alueilla, joilla aivotulehduksen ilmaantuvuus on suurempi kuin 5 tapausta 100 000 asukasta kohti. Suomessa rajana on toistaiseksi pidetty 10 tapausta 100 000 asukasta kohti, mutta rokotteen kustannustehokkuutta suositellaan arvioitavaksi, jos viiden tapauksen raja ylittyy. Muualla Euroopassa TBE-rokotuksia on toteutettu laajalti Itävallassa ja Tšekissä sekä pienemmässä mittakaavassa ainakin Latviassa, Unkarissa, Saksassa ja Sveitsissä ja Sloveniassa. Itävallassa väestön rokotuskattavuus on nykyisin varsin korkea ja Tšekissä nuorempi väestö on kohtalaisen rokotettua. Unkarissa rokotus on pakollinen niille, jotka voivat työssään altistua puutiaisen puremalle. Myös Puolassa rokotus on pakollinen ainakin joillekin valtion työntekijäryhmille.[2]

Rokote[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on käytössä kaksi puutiaisaivotulehdusrokotetta: Bavarian Nordicin valmistama Encepur[4] sekä Pfizerin valmistama Ticovac[5]. Kansallisessa rokotusohjelmassa käytetään Encepur-valmistetta. Rokotteet eivät sisällä toimintakykyisiä viruksia, eikä niistä ole mahdollista saada aivotulehdustartuntaa.[3]

Encepur sisältää 1,5 mikrogrammaa primaarisissa kanan alkiosoluissa kasvatettua TBE-viruskantaa K23, joka on inaktivoitu formaldehydillä. Tehosteaineena on käytetty alumiinihydroksidia.[4]

Ticovac sisältää 2,4 mikrogrammaa TBE-viruksen Neudörfl-viruskantaa, joka on kasvatettu kanan embryosoluissa ja inaktivoitu. Tehosteaineena on alumiinihydroksidi.[5]

Kummallakin valmisteella yksi rokoteannos sisältää 0,5 ml rokoteainetta, joka annetaan pistoksena olkavarren lihakseen. Veren hyytymishäiriöstä kärsivälle rokote voidaan antaa ihon alle.[4][5]

Täyteen suojaan vaadittava perusrokotusohjelma muodostuu kolmesta rokotuskerrasta. Normaalissa rokotusohjelmassa jälkimmäiset pistokset annetaan 1–3 kk ja 9–12 kk ensimmäisen pistoksen jälkeen. Nopeutetussa rokotusohjelmassa toinen pistos annetaan jo 14 vuorokautta ensimmäisen jälkeen. Rokotusohjelmaa ei tarvitse aloittaa alusta, jos kaksi ensimmäistä annosta on otettu ohjeellisen aikataulun mukaan. Tehosteannokset tulisi ottaa perusohjelman jälkeen 10 vuoden välein, 50–60-vuotiaana 5 vuoden ja yli 60-vuotiaana 3 vuoden välein.[3] Myöhempiä rokotuskertoja ei tarvitse jatkaa samalla valmisteella, vaan rokotteet ovat täysin vaihdettavissa keskenään.[1][3]

Alle 12-vuotiaille lapsille annettava Encepur lapset -rokote on muuten samanlainen aikuisten rokotteen kanssa, mutta esitäytetty ruisku sisältää puolet aikuisen rokoteannoksesta.[3]

Teho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TBE-rokotteiden tehoa ei ole juurikaan tutkittu, mutta Itävallassa TBE-rokotuksia on annettu vuodesta 1981 ja taudin ilmaantuvuus on laskenut siellä huomattavasti samalla, kun sen naapurimaissa ilmaantuvuudet ovat pysyneet ennallaan. Taudilta suojaava veren vasta-ainetaso tunnetaan varsin tarkasti. Normaalia rokoteohjelmaa noudatettaessa 90 % rokotetuista saavuttaa riittävän vasta-ainetason kahden viikon kuluessa toisesta rokotuskerrasta. Tämä taso antaa riittävän suojan noin vuodeksi. Nopeutetulla aikataululla annettuna riittävä suoja saavutetaan suunnilleen kolmannen annoksen antamisen kohdalla. Ohjeellisten aikataulujen mukaan annettuna kolmen rokotteen sarja antaa riittävän suojan useiksi vuosiksi.[1]

Eurooppalaisia rokotteita ei ole käytetty laajemmalti Venäjällä tai muualla Aasiassa. Laboratoriokokeissa havaittujen ristireagointien perusteella eurooppalaisiin viruskantoihin perustuvien rokotteiden arvellaan suojaavan tehokkaasti myös aasialaisilta viruskannoilta.[1]

TBE-rokote on tehokas vain ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Rokottamisesta vasta taudille altistumisen jälkeen ei ole pystytty osoittamaan hyötyä.[1]

Vasta-aiheet ja haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TBE-rokote on vasta-aiheinen alle vuoden ikäisillä lapsilla sekä jos henkilö on saanut anafylaktisen reaktion ensimmäisestä pistoksesta. Kananmuna-allergia ei estä rokottamista.[3] Kumpaakaan Suomessa käytössä olevaa rokotetta ei ole tutkittu raskaana olevilla ja rokotteen antamista raskauden aikana tulisi harkita tarkkaan.[4][5]

Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat pistosalueen paikallisoireet kuten arkuus ja kuumotus. Pistoskohdan kipua on noin 10 %:lla rokotetuista[1]. Joillekin tulee myös yleisoireita, kuten päänsärkyä, huonovointisuutta ja väsymystä. Ohimenevää kuumeilua on esiintynyt varsinkin pienillä lapsilla. Keski-Euroopassa TBE-rokotuksen yhteydessä on raportoitu hermostotulehduksia. Niiden yhteys rokotteeseen on ainoastaan ajallinen[1], joten yhteys itse rokotteeseen on epäselvä. Näiden ilmaantuvuus on luokkaa yksi tapaus miljoonaa rokotettua kohti.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Infektiosairaudet. Duodecim. ISBN 9789516566330.
  2. a b c d Pitäisikö TBE-rokotusohjelmaa laajentaa? – Puutiaisaivokuumerokotustyöryhmän raportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2013. ISBN 978-952-245-627-4.
  3. a b c d e f g Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: TBE-rokote (viitattu 9.6.2021)
  4. a b c d Lääkeinfo: Encepur (viitattu 9.6.2021)
  5. a b c d Lääkeinfo: Ticovac (viitattu 9.6.2021)