CCoV-rokote
CCoV-rokotteella tarkoitetaan koiran koronavirus- eli CCoV-tartunnalta suojaavia rokotteita. CCoV-tartunnat aiheuttavat koirille lähinnä lievää ripulia. Tartunnan voivat aiheuttaa kaksi pääasiallista genotyyppiä: CCoV1 ja CCoV2. Näistä genotyypeistä on useita alatyyppejä.[1] CCoV-rokotteet eivät suojaa CRCoV:ltä,[2][3] joka aiheuttaa muun muassa kennelyskää. Vaikka CRCoV on koronavirus, se on rakenteellisesti hyvin erilainen kuin CCoV-virukset.[2]
Toisin kuin muun muassa koirien vesikauhurokotteet, CCoV-rokotteiden antaminen koirille ei ole lain puolesta pakollista Suomessa.[4]
Rokotteet ja niiden teho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
CCoV-rokotteita on saatavilla muun muassa kauppanimillä Nobivac ja Duramune. Ne ovat injektiona annettavia yksittäisrokotteita, jotka suojaavat vain CCoV-tartunnalta, tai yhdistelmärokotteita, jotka suojaavat CCoV:n lisäksi muiltakin taudinaiheuttajilta, kuten (valmisteesta riippuen) koiran adenoviruksilta ja parvoviruksilta.[3][5] CCoV-tartuntaa voidaan ennaltaehkäistä rokottamalla, mutta viruslääkkeitä jo saadun tartunnan hoitoon ei ole. Nykyiset rokotteet eivät kuitenkaan luo täyttä suojaa CCoV:tä vastaan, mutta vähentävät viruksen monistumista koiran suolistossa.[1] Koska rokotteiden tarjoama suoja ei ole täydellinen, CCoV-rokotteiden käytännön hyöty on kiistanalainen.[6] Kiistanalaisuutta lisää myös se, että CCoV-tartunta oireilee usein lievästi ja virus tartuttaa koiria usein jo alle 6 viikon vanhoina pentuina. Nykyisiä rokotteita taas ei yleensä suositella annettavan kuin yli 6-viikkoisille koirille.[7]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
CCoV eristettiin 1971. Ensimmäiset kaupalliset CCoV-rokotteet kehitettiin 1980-luvun puolivälissä.[8] Nykyiset rokotteet ovat turvallisia,[1] mutta varhaiset 1980-luvulla käytetyt heikennettyyn CCoV-virukseen perustuvat rokotteet aiheuttivat koirilla hermostollisia ongelmia ja kuolintapauksia.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c BN Licitra, GE Duhamel, GR Whittaker: Canine enteric coronaviruses: emerging viral pathogens with distinct recombinant spike proteins. Viruses, 2014, 6. vsk, nro 8, s. 3363–3376. PubMed:25153347. doi:10.3390/v6083363. ISSN 1999-4915. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b K Erles, J Brownlie: Canine respiratory coronavirus: an emerging pathogen in the canine infectious respiratory disease complex. The Veterinary Clinics of North America. Small Animal Practice, 2008, 38. vsk, nro 4, s. 815–825. PubMed:18501280. doi:10.1016/j.cvsm.2008.02.008. ISSN 0195-5616. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Canine Coronavirus merck-animal-health-usa.com. Viitattu 30.7.2020.
- ↑ Koiran rokotukset: suositukset Zooplus Tietonurkka. 23.3.2020. Viitattu 31.7.2020.
- ↑ Duramune Max PC for Animal Use drugs.com. Arkistoitu 23.11.2020. Viitattu 30.7.2020.
- ↑ X Wang et al: Co-circulation of canine coronavirus I and IIa/b with high prevalence and genetic diversity in Heilongjiang province, northeast China. PLOS ONE, 2016, 11. vsk, nro 1, s. e0146975. PubMed:26771312. doi:10.1371/journal.pone.0146975. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ IR Tizard: Vaccination against coronaviruses in domestic animals. Vaccine, 2020, 38. vsk, nro 33, s. 5123–5130. PubMed:32563608. doi:10.1016/j.vaccine.2020.06.026. ISSN 0264-410X. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b MJG Appel: Forty years of canine vaccination. Advances in Veterinary Medicine, 1999, 41. vsk, s. 309–324. PubMed:9890024. doi:10.1016/S0065-3519(99)80023-8. ISSN 1093-975X. Artikkelin verkkoversio.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||