Poliorokote

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suunkautta annettava poliorokote

Poliorokote on polion torjumiseen tarkoitettu rokote. Poliorokotetta on käytössä kahta eri tyyppiä, eläviä viruksia sisältävää suun kautta otettavaa Sabin-rokotetta ja inaktivoituja viruksia sisältävää, pistoksena annettavaa Salk-tyyppiä. Suomessa käytetään miltei pelkästään pistoksena annettavaa rokotetta. Sabin-rokotteen saaneella on n. 1/1 000 000 riski sairastua polioon.

Vuoden 1985 rokotukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1984 Suomessa esiintyi poliotapauksia. Lääkintöhallitus käynnisti tammikuussa 1985 valtakunnallisen poliorokotusohjelman koko väestön rokottamiseksi poliota vastaan Polio-Sabin-rokotteella polioepidemian pysäyttämiseksi. Rokotekampanja toteutettiin sokeripalan avulla annetulla elävää virusta sisältävällä rokotteella 10.2. ja 15.3.1985 välisenä aikana ja sen sai noin 95 prosenttia suomalaisista. Tällöin annettiin ensin perusimmuunisuus Salk-rokotteella. Kansalaisten keskuudessa oli tällöin jonkin verran epätietoisuutta, voiko sokeripalarokotteesta (Sabin-rokote) tauti levitä perheenjäseniin, jotka eivät ole saaneet Salk-rokotusta. Sabin-rokotusta seuraa nimittäin oireeton virusinfektio, joka voi levitä ympäristöön. Rokotteen haittoja todettiin Suomessakin sokeripalapoliokampanjan seurauksena ja rokotteen aiheuttamasta haitasta maksettiin korvauksia korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen johtaneessa oikeusjutussa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.