CCoV

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
CCoV
Canine coronavirus.jpg
Virusten luokittelu
Ryhmä: (+)ssRNA-virukset
Kunta: Virukset
Lahko: Nidovirales
Heimo: Coronaviridae
Suku: Alphacoronavirus
Lajeja
  • CCoV1
  • CCoV2
Katso myös

 Commons-logo.svg CCoV Commonsissa

CCoV (lyhenne englanninkielen sanoista canine coronavirus)[1] eli koiran koronavirus[2] on nimi ryhmälle RNA-koronaviruksia, jotka tartuttavat muun muassa koiria,[1] susia,[3] kojootteja ja joitakin muita koiraeläimiä.[4] Koirille CCoV aiheuttaa yleensä lievää tai keskivaikeaa ripulia. CCoV-tartuntoja vastaan on CCoV-rokotteita. Tartuntaa hoidetaan takaamalla riittävä nesteytys ja suolojen saanti.[5]

CCoV eristettiin ensi kerran 1971 Saksassa vahtikoirilta.[6]

CRCoV (eng. canine respiratory coronavirus) on eräs 2003 tunnistettu koronavirus, joka aiheuttaa hengitystieinfektioita koirilla (esimerkiksi kennelyskää). CRCoV ei kuulu samaan virusryhmään kuin CCoV:t.[7]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCoV:t jaetaan kahteen genotyyppiin, jotka ovat CCoV1 ja CCoV2. Näistä on olemassa useita alatyyppejä.[1] CCoV:t ovat positiivisjuosteisia RNA- eli ssRNA(+)-viruksia. Niiden yksijuosteinen perimä on epäsymmetrisen lipidikalvon sisällä, jonka halkaisija on noin 220 nanometriä. Perimän pituus on noin 29 000 nukleotidia.[8]

Virusten perimä koodaa muun muassa seuraavia viruksen rakenteeseen kuuluvia proteiineja: RNA-polymeraasi, S-proteiini (eng. spike), E-proteiini (envelope), M-proteiini (membrane) ja nukleokapsidi eli N-proteiini.[8] N-proteiinit ovat fosfoproteiineja. Niitä on viruksen kuoren sisällä ja ne päällystävät viruksen perimää. Muut edellä mainitut proteiinit taas ovat kuoren pinnassa kiinni.[9] CCoV2:t tartuttavat soluja sitoutumalla S-proteiinistaan solun pinnan alaniiniaminopeptidaasi-reseptoriin (eli AAP- tai APN-reseptori). CCoV1-serotyypin reseptoria taas ei tunneta.[1]

CCoV2 ja kissan koronaviruksen (FCoV) serotyyppi 1 eli FCoV1 ovat läpikäyneet geeniensä osittaisen vaihdon (homologisen rekombinaation) S-proteiineja ja osin myös muita proteiineja koodaavien geeniensä kohdalta. CCoV1 ja FCoV2 ovat muodostuneet tämän rekombinaation seurauksena.[10][11]

Tarttuminen ja oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCoV tarttuu koirasta koiraan ensisijaisesti ulosteiden ja suun välisen kontaktin kautta. Tartunta alkaa oireilemaan 1–3 päivän kuluttua tartunnan saamisesta. Virus poistuu kehosta yleensä 6–9 päivän kuluessa oireiden ilmenemisestä.[6]

CCoV aiheuttaa ensisijaisesti lievän tai keskivaikean suolistollisen tulehduksen. Tulehduksen oireet ovat vakavampia pennuilla kuin täysikasvuisilla koirilla. Aluksi voi ilmetä oksentelua, joka loppuu jo päivässä. Muita tyypillisiä oireita ovat nestehukka, ruokahaluttomuus tai muutaman päivän kestoinen limainen tai vetinen ripuli. Ripulissa voi olla verta. Joskus CCoV-tartunta on tappava.[6]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCoV-tartuntaa hoidetaan antamalla sairaalle koiralle kylliksi vettä ja suoloja. Viruslääkkeitä tartuntaan ei käytetä. Tartunnan vakavuutta voidaan ennaltaehkäistä CCoV-rokottein, mutta nykyiset rokotteet eivät pysty täysin estämään tartuntaa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d BN Licitra et al: Genotypic characterization of canine coronaviruses associated with fatal canine neonatal enteritis in the United States. Journal of Clinical Microbiology, 2014, 52. vsk, nro 12, s. 4230–4238. PubMed:25253797. doi:10.1128/JCM.02158-14. ISSN 0095-1137. Artikkelin verkkoversio.
  2. koiran koronavirus finto.fi. Viitattu 1.8.2020.
  3. RL Zarnke et al: Serologic survey for canine coronavirus in wolves from Alaska. Journal of Wildlife Diseases, 2001, 37. vsk, nro 4, s. 740–745. PubMed:11763737. doi:10.7589/0090-3558-37.4.740. ISSN 0090-3558. Artikkelin verkkoversio.
  4. SO Hübner et al: Exposure of pampas fox (Pseudalopex gymnocercus) and crab-eating fox (Cerdocyon thous) from the Southern region of Brazil to Canine distemper virus (CDV), Canine parvovirus (CPV) and Canine coronavirus (CCoV). Brazilian Archives of Biology and Technology, 2010, 53. vsk, nro 3, s. 593–597. doi:10.1590/S1516-89132010000300012. ISSN 1516-8913. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b BN Licitra, GE Duhamel, GR Whittaker: Canine enteric coronaviruses: emerging viral pathogens with distinct recombinant spike proteins. Viruses, 2014, 6. vsk, nro 8, s. 3363–3376. PubMed:25153347. doi:10.3390/v6083363. ISSN 1999-4915. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b c A Pratelli: Genetic evolution of canine coronavirus and recent advances in prophylaxis. Veterinary Research, 2006, 37. vsk, nro 2, s. 191–200. PubMed:16472519. doi:10.1051/vetres:2005053. ISSN 0928-4249. Artikkelin verkkoversio.
  7. K Erles, J Brownlie: Canine respiratory coronavirus: an emerging pathogen in the canine infectious respiratory disease complex. The Veterinary Clinics of North America. Small Animal Practice, 2008, 38. vsk, nro 4, s. 815–825. PubMed:18501280. doi:10.1016/j.cvsm.2008.02.008. ISSN 0195-5616. Artikkelin verkkoversio.
  8. a b IN Barros et al: Molecular stability of a vaccine strain of canine coronavirus after serial passages in A72 cells. Brazilian Journal of Veterinary Research and Animal Science, 2017, 54. vsk, nro 1, s. 48. doi:10.11606/issn.1678-4456.bjvras.2017.111310. ISSN 1678-4456. Artikkelin verkkoversio.
  9. AR Fehr, S Perlman: Coronaviruses: an overview of their replication and pathogenesis. Coronaviruses, 2015, nro 1282, s. 123. PubMed:25720466. doi:10.1007/978-1-4939-2438-7_1. Artikkelin verkkoversio.
  10. Y Terada et al: Emergence of pathogenic coronaviruses in cats by homologous recombination between feline and canine coronaviruses. PLoS ONE, 2014, 9. vsk, nro 9. PubMed:25180686. doi:10.1371/journal.pone.0106534. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
  11. S Poder: Feline and canine coronaviruses: common genetic and pathobiological features. Advances in Virology, 2011, 2011. vsk. PubMed:22312347. doi:10.1155/2011/609465. ISSN 1687-8639. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]