Koronavirukset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Koronavirus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koronavirukset
Elektronimikroskooppikuva kahdesta koronaviruksesta.
Elektronimikroskooppikuva kahdesta koronaviruksesta.
Virusten luokittelu
Ryhmä: Virukset
Kunta: Riboviria
Lahko: Nidovirales
Heimo: Coronaviridae
Alaheimo: Orthocoronavirinae
Suvut
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Koronavirukset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Koronavirukset Commonsissa

Koronaviruksia. Koronaviruksille on tyypillistä niitä elektronimikros­koopilla katsottaessa ”halo” tai kruunun kaltainen (korona) olemus.

Koronavirukset[1] (Orthocoronavirinae tai Coronavirinae) on ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien RNA-virusten heimo, joka muodostaa alaheimon Coronaviridae-heimossa.[2] Koronaviruksia tunnetaan kymmeniä erilaisia, joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Niistä neljä aiheuttaa vain lieviä flunssaoireita, mutta kolme on aiheuttanut vakavan epidemian.[3] SARSin aiheuttajaksi paljastui vuonna 2003 ennestään tuntematon koronavirus SARS-CoV. Vuonna 2012 tavattiin Lähi-idästä tätä muistuttava koronaviruksen aiheuttama hengityselintulehdus MERS.[4] Vuonna 2019 Kiinan Wuhanissa tavattiin uusi COVID-19-tautia aiheuttava koronavirus SARS-CoV-2, joka leviää myös ihmisistä toisiin ja jonka Maailman terveysjärjestö julisti 11. maaliskuuta 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

Koronaksi heimon viruksia kutsutaan, koska mikroskoopissa ne muistuttavat Auringon ulompaa kaasukehää eli koronaa.[5]

Luokittelu ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koronavirukset muodostavat Coronaviridae-heimon Nidovirales-lahkossa.[6] Koronavirukset ovat vaipallisia, positiivissäikeisiä RNA-viruksia.[7] Niillä on RNA-virusten suurin genomi, joka sisältää noin 30 000 nukleotidia. Koronaviruksen halkaisija on 125 nanometriä, joten ne ovat melko suuria verrattuna muihin ihmisiä tartuttaviin viruksiin.[3]

Genomin ympärillä on proteiinista muodostunut nukleokapsidi, joka infektoituneessa solussa leviää vaihtelevasti solulimaan ja tumajyväseen. SARS-epidemian aiheuttaja näyttää suosivan erityisesti solulimaan leviämistä, mutta tämän asian kliinistä merkitystä ei tunneta.[8]

Ihmiseen tarttuvia koronaviruksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koronavirukset löydettiin 1960-luvulla, ja ne todettiin yleisiksi ihmisen nuhakuumeen aiheuttajiksi. Siihen aikaan arveltiin, että ne aiheuttavat kliinisen taudin noin puolella tartunnan saaneista. Taudinkuvat olivat yleensä lieviä, ja tauti tuntui olevan erityisesti teini-ikäisten muttei pikkulasten infektio. Erään ensimmäisistä 1900-luvun seurantatutkimuksista mukaan arveltiin noin kolmen prosentin nuhakuumeista aiheutuvan koronaviruksista, ja epidemioiden havaittiin esiintyvän lähinnä kevättalvisin. Taudin itämisajaksi pääteltiin hieman yli kolme vuorokautta.[9][10]

Seitsemästä ihmiseen tarttuvasta koronaviruksesta neljä aiheuttaa lieviä flunssaoireita: OC43, HKU1, 229E ja NL63. Kolme taas voi aiheuttaa vakavan taudin: SARS-CoV, MERS-CoV sekä SARS-CoV-2, jonka vuonna 2019 aiheuttama epidemia julistettiin pandemiaksi vuonna 2020.[3]

SARS-CoV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SARS-CoV voi aiheuttaa SARS-nimisen hengityselintulehduksen, joka havaittiin ensimmäistä kertaa Itä-Aasiassa helmikuussa 2003.

MERS-CoV:n elektronimikroskooppikuva.

MERS-CoV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti toukokuussa 2013, että uudentyyppinen koronavirus voi siirtyä ihmisestä toiseen. Tämän MERS-CoV:ksi nimetyn viruksen tiedettiin siihen mennessä aiheuttaneen Euroopassa ja Lähi-idässä 18 ihmisen kuoleman. Uusi virus tavattiin ensi kerran syyskuussa 2012. Koronavirustartuntoja on Euroopassa ilmoitettu myös Saksassa ja Britanniassa. Yhteensä niitä oli tuolloin löydetty maailmassa 34 kappaletta.[11]

Alissa Eckertin ja Dan Higginsin tunnetuksi tullut (virheellinen[12]) kolmiulotteinen havainnepiirros SARS-CoV-2-viruksesta

SARS-CoV-2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: ‎SARS-CoV-2

Vuonna 2019 raportoitiin Kiinan Wuhanissa koronavirus SARS-CoV-2, joka leviää myös ihmisistä toisiin ja joka aiheutti pandemian vuonna 2020. Virus on tiettävästi kehittynyt jossakin lepakkolajissa ja siirtynyt niistä mahdollisesti väli-isäntäeläimen kautta ihmiseen. Väli-isäntänä on ehkä ollut jokin muurahaiskäpylaji, mutta tämä ei ole varmaa.[13]

Eläinten koronavirukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläinten koronavirukset on tunnettu paremmin. Hiiren hepatiitin aiheuttavan koronaviruksen tiedetään tarttuvan herkästi. Siipikarjan tarttuvan bronkiitin aiheuttava koronavirus leviää ulosteella saastuneesta rehusta. Muita tauteja ovat sioilla esiintyvä tarttuva gastroenteriitti (TGE), porsaiden epideeminen ripulivirus ja porsaiden hemagglutinoiva enkefalomyeliitti, nautojen talvidysenteria ja kissan enteerinen suolistotulehdus (FECV) ja tarttuva vatsakalvontulehdus (FIPV).[14]

Huhtikuussa 2020 raportoitiin Yhdysvalloissa koronaviruksesta Bronxin eläintarhan kissapedoilla. Uutinen ei kerro, mikä virustyyppi on kyseessä.[15] New York Timesin mukaan kyseessä on uusi koronavirus, mutta eläintarhan tilanne on sellainen, että sitä ei ole syytä verrata yleisesti ottaen taudin tarttuvuuteen ihmisten ja eläinten välillä.[16] Samassa kuussa kerrottiin Hollannissa tarhattujen minkkien saaneen covid-19-tartunnan työntekijöiltä. Tarhat on eristetty.[17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. koronavirukset TERO. Finto. Viitattu 12.3.2020.
  2. Taxonomy International Committee on Taxonomy of Viruses. 6/2018. Viitattu 19.1.2020.
  3. a b c Cyranoski, David: Profile of a killer: the complex biology powering the coronavirus pandemic. Nature, 4.5.2020, 581. vsk, s. 22–26. doi:10.1038/d41586-020-01315-7. (englanniksi)
  4. Koronavirus Infektiotaudit ja rokotukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.10.2013.
  5. Koronavirus voi olla muuntunut tartuttavammaksi – syynä on yksi pienen pieni mutaatio www.aamulehti.fi. Viitattu 21.8.2020.
  6. Nidovirales: Evolving the largest RNA virus genome (PDF) idpublications.com. Arkistoitu 8.8.2017. Viitattu 25.9.2012. (englanniksi)
  7. Tervo, Annukka: Makrodomeeni-inhibiittorit antiviraalisina yhdisteinä (PDF) (pro gradu) helda.helsinki.fi. Viitattu 25.9.2012.
  8. McBride, Ruth; Zyl, Marjorie van; Fielding, Burtram C.: The Coronavirus Nucleocapsid Is a Multifunctional Protein: 3. Intracellular Localization of the Nucleocapsid Protein US National Library of Medicine: Viruses. 7.8.2014. National Institute of Health. Viitattu 16.3.2020. (englanniksi)
  9. Caringly Yours – Health and Wellness: What is Corona Virus
  10. Pertti Arstila ja Antti Vaheri: ”Akuuttien hengitysteiden etiologia”, Lääketieteellinen mikrobiologia, s. 537. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 1975. ISBN 951-99053-2-4.
  11. WHO: Uusi koronavirus tarttuu todennäköisesti ihmisestä toiseen Helsingin Sanomat. 12.5.2013. Viitattu 12.5.2013.
  12. Kuva piikikkäästä koronaviruksesta on kaikille tuttu – mutta virheellinen, sillä tutkijat tekivät sen kiireessä väärin ja sitten se lähti leviämään yle.fi. Viitattu 19.1.2021.
  13. KG Andersen et al: The proximal origin of SARS-CoV-2. Nature Medicine, 2020, 26. vsk, nro 4, s. 450–452. doi:10.1038/s41591-020-0820-9. ISSN 1546-170X. Artikkelin verkkoversio.
  14. Jalava, Katri & Leinikki, Pauli: Koronavirukset eläimillä yleisiä KTL. Arkistoitu 26.3.2006.
  15. Mika Hentunen: Kirjeenvaihtajalta: Tiikerikin sai tartunnan – Korona saalistaa Yhdysvaltain laitoksissa pedon lailla Yle Uutiset. 7.4.2020. Viitattu 7.4.2020.
  16. James Gorman: A Tiger Is Slightly Sick With the Coronavirus. Your Cats Are Probably OK. New York Times. 6.4.2020. Viitattu 7.4.2020 (englanniksi).
  17. 26.4. klo 15.12 Hollannissa kaksi minkkitarhaa pantiin karanteeniin – koko maassa kuolonuhreja jo 4475 YLE Uutiset/Reuters, AFP, kooste. 26.4.2020/27.4.2020. Viitattu 27.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]