MERS

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MERS-koronavirus (keltainen pallo). Kuva on väritetty läpäisyelektronimikroskooppikuva.

MERS (lyhenne eng. sanoista Middle East Respiratory Syndrome eli Lähi-idän hengitysoireyhtymä) on hengitystieinfektio, jonka aiheuttaa MERS-koronavirus eli MERS-CoV.[1] Kuolleisuus MERS:iin on noin 35 % Maailman terveysjärjestön mukaan.[2] Tauti on usein tappava iäkkäille ja pitkäaikaissairaille, mutta on hengenvaarallinen myös nuorille.[1]

MERS tarttuu ainakin dromedaareista ihmisiin ja ihmisistä ihmisiin. Se tarttuu ihmisistä ihmisiin huonosti ja tartunnan saaminen vaatii sairaan lähellä oleskelua.[2] MERS:in ensioireet ilmenevät pääsääntöisesti 5–7 päivän sisällä tartunnasta, mutta joskus jopa vasta 12 päivän kuluttua.[1] Yleisiä ensioireita ovat muun muassa kuumeisuus, kuiva yskä, kylmänväristykset, kurkkukipu ja hengenahdistus. Oireet voivat pahentua muutamassa päivässä johtaen esimerkiksi keuhkokuumeeseen. Vakavimmillaan voi ilmetä esimerkiksi äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä.[3] Taudin kesto riippuu iästä ja pitkäaikaissairauksista. Kesto voi olla viikoista kuukausiin.[4]

MERS-CoV löydettiin 2012. Se on sittemmin aiheuttanut paikalliseksi jääneitä epidemioita, joissa muutamia kymmeniä tai korkeintaan satoja ihmisiä on sairastunut MERS:iin.[3]

MERS:iin ei ole rokotetta tai siihen tehoavaa erityishoitoa.[2]

Virus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MERS-koronavirus eli MERS-CoV on beetakoronavirus ja positiivisjuosteinen RNA-virus eli ssRNA(+)-virus. Virus omaa rasva-ainekuoren, jonka sisällä on viruksen noin 30 000 emäspäria pitkä RNA-perimä. Kuoreen on upottautunutselvennä viruksen perimän koodaamia proteiineja, kuten useita tappimaisia spike-proteiineja. Ihmisissä virus tarttuu spike-proteiinien avulla sopivan solun solukalvossa oleviin CD26- eli DPP4-reseptoreihin. Näitä reseptoreita on muun muassa useissa epiteelin soluissa, kuten keuhkoissa, ja immuunijärjestelmän soluissa. Sitten virus päätyy klatriinivälitteisesti endosytoosilla kalvorakkulan sisällä soluun ja viruksen perimä vapautuu solulimaan. Virus voi päätyä soluun sulauttamalla rasva-ainekalvonsa solukalvoon, mutta tämä vaatii termodynaamisessa mielessä paljon energiaa ja on siksi epätodennäköinen tartuntatapa. Solu monistaa viruksen perimää ja tuottaa siitä proteiineja uusiin viruksiin, jotka poistuvat solusta eksosytoosilla.[3]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MERS-CoV:n alkuperää ei tiedetä. Se on ehkä kehittynyt jossakin lepakkolajissa. Merkittävänä väli-isäntäeläimenä toimivat kuitenkin dromedaarit, joista virus voi tarttua ihmisiin.[5] Tiettävästi ensimmäiset MERS-tapaukset ihmisillä ilmenivät 19.4.2012 Jordanian Zarqassa sairaalassa, jolloin 13 potilasta ja terveydenhuollon työntekijää sairastui tautiin. 2 heistä kuoli.[6][3]

Tarttuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virus tarttuu sairaalta ihmiseltä terveelle kosketustartuntana tai pisaratartuntana.[3] Virus ei tartu helposti ja vaatii läheisen kontaktin sairastuneeseen, kuten tilanteen, jossa terve hoitaa sairasta ilman sopivia varotoimia ja suojavälineitä. Riski sairastua on suuri esimerkiksi terveydenhuollon työntekijöillä ja potilailla sekä perheiden sisällä. Virus tarttuu myös eläimiltä ihmisiin, mutta tartuntatapoja ei tunneta hyvin. Dromedaarit ovat ainoita eläimiä, joiden tiedetään voivan tartuttaa viruksen ihmisiin.[2]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MERS:in ensioireet ilmenevät usein 5–7 päivän kuluttua tartunnasta ja harvoin jopa 12 päivän kuluttua.[1] Yleisiä ensioireita ovat kuumeisuus, kylmänväristykset, kurkkukipu, kuiva yskä ja hengenahdistus. Muita ensioireita ovat muun muassa nenän tukkoisuus, kurkun limaisuus, vinkuva hengitys, rintakipu, lihaskipu, päänsärky ja pahoinvointi. Ensioireet voivat pahentua muutamassa päivässä. Taudin pahenemisen yhteydessä ilmeneviä oireita ovat korkea kuume, sydämen tiheälyöntisyys ja matala verenpaine. Ripuli on yleisin ruuansulatusjärjestelmän oire. Sitä potee noin 7–26 % vakavasti sairaista. Lisäksi voi ilmetä oksentelua ja vatsakipua.[3] Kaikilla sairailla ei ilmene keuhkokuumetta.[2] Osa voi ehkä olla myös täysin oireettomia koko tartunnan ajan.[7]

Vakavissa tai kuolemaan johtaneissa tapauksissa on ilmennyt useimmin munuaisten vajaatoimintaa, shokki tai keuhkojen toiminnan pettäminen eli äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä.[1][3]

Kesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taudin kesto riippuu sairastuneen iästä ja pitkäaikaissairauksista. Esimerkiksi 33:stä sairaalaan päätyneestä potilaasta, joiden hoito ei vaatinut hengityskoneen käyttöä, tauti kesti lähes kaikilla enintään 21 päivää. Hengityskonetta edellyttäneet olivat sairaalassa 19–70 päivää.[4]

Riskiryhmät, ennuste ja kuolleisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman terveysjärjestön mukaan kuolleisuus MERS:iin on noin 35 % laboratoriovarmennettujen tapausten perusteella. Arvio voi olla liian suuri, sillä osa sairastuneista voi potea taudin lievänä, eikä heidän tautiaan siksi havaita ja testata.[2]

Vanhuksilla, heikentyneen immuunijärjestelmän omaavilla ja tiettyjä pitkäaikaissairauksia potevilla on suurin riski kuolla MERS:iin. Esimerkkejä näistä sairauksista ovat munuaisten vajaatoiminta, syöpä, keuhkojen vajaatoiminta ja diabetes.[2]

Erään tutkimuksen mukaan pitkäaikaissairauksia potemattomilla kuolleisuus MERS:iin oli 15–20 % 0–29-vuotiailla, 25–30 % 30–49-vuotiailla, 35 % 50–59-vuotiailla, 40 % 60–69-vuotiailla ja 46 % yli 70-vuotiailla. Tutkimus kattoi 1743 varmennettua MERS-tapausta ja siinä oli pyritty poistamaan pitkäaikaissairauksien vaikutus kuolleisuuteen. Muissa tutkimuksissa, joissa pitkäaikaissairauksien vaikutusta ei ole yritetty poistaa, kuolleisuus on iäkkäillä ollut huomattavasti korkeampi, jopa 84 % yli 70-vuotiailla, sillä iäkkäistä monet potevat pitkäaikaissairauksia.[8] Tietyt pitkäaikaissairaudet, kuten diabetes, ovat yleisiä esimerkiksi Saudi-Arabiassa, jossa pääosa MERS-tapauksista on todettu. MERS:in ja pitkäaikaissairauksien alueellinen rajoittuminen voivat siten vääristää pelkkään ikään perustuvan kuolleisuuden arviointia.[3]

Vain muutamia tapauksia tunnetaan, joissa raskaana oleva nainen on saanut MERS:in. Tiedetään ainakin yksi tapaus, jossa MERS:iin sairastunut nainen sai keskenmenon, mutta tapausten pienen lukumäärän takia MERS:in vaikutuksista raskauteen ei voida vetää yleisiä johtopäätöksiä.[1]

Epidemologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman terveysjärjestön mukaan vuoden 2012 huhtikuusta vuoden 2019 joulukuuhun mennessä tartuntoja on maailmanlaajuisesti varmistettu 2502, kuolemia 861 ja tartuntoja on todettu 27:ssä maassa.[9] Vuosien 2012 ja 2019 välillä Saudi-Arabiassa on ilmennyt noin 2000 MERS-tapausta, Etelä-Koreassa noin 200, Arabiemiraateissa 87, Jordaniassa 28, Omanissa 24 ja Qatarissa 19. Muualla, muun muassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, on ilmennyt vain muutamia tapauksia. Suomessa ei ole ilmennyt yhtäkään tapausta.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f P Dawson et al: What have we learned about Middle East respiratory syndrome coronavirus emergence in humans? A systematic literature review. Vector Borne and Zoonotic Diseases, 2019, 19. vsk, nro 3, s. 174–192. PubMed:30676269. doi:10.1089/vbz.2017.2191. ISSN 1530-3667. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c d e f g Middle East respiratory syndrome coronavirus (MERS-CoV) www.who.int. Viitattu 20.3.2020.
  3. a b c d e f g h J Chan et al: Middle East respiratory syndrome coronavirus: another zoonotic betacoronavirus causing SARS-like disease. Clinical Microbiology Reviews, 2015, 28. vsk, nro 2, s. 465–522. PubMed:25810418. doi:10.1128/CMR.00102-14. ISSN 0893-8512. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b HM Al-Abdely et al: Middle East respiratory syndrome coronavirus infection dynamics and antibody responses among clinically diverse patients, Saudi Arabia. Emerging Infectious Diseases, 2019, 25. vsk, nro 4, s. 753–766. PubMed:30882305. doi:10.3201/eid2504.181595. ISSN 1080-6040. Artikkelin verkkoversio.
  5. HA Mohd et al: Middle East respiratory syndrome coronavirus (MERS-CoV) origin and animal reservoir. Virology Journal, 2016, 13. vsk, nro 87. PubMed:27255185. doi:10.1186/s12985-016-0544-0. ISSN 1743-422X. Artikkelin verkkoversio.
  6. MM Al-Abdallat et al: Hospital-associated outbreak of Middle East respiratory syndrome coronavirus: a serologic, epidemiologic, and clinical description. Clinical infectious diseases, 2014, 59. vsk, nro 9, s. 1225–1233. PubMed:24829216. doi:10.1093/cid/ciu359. ISSN 1058-4838. Artikkelin verkkoversio.
  7. Frequently asked questions on Middle East respiratory syndrome coronavirus (MERS‐CoV) who.int. 21.1.2020. Viitattu 20.3.2020.
  8. Y Yang et al: Impact of comorbidity on fatality rate of patients with Middle East respiratory syndrome. Scientific Reports, 2017, 7. vsk. PubMed:28900101. doi:10.1038/s41598-017-10402-1. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio.
  9. MERS-CoV December 2019 (pdf) applications.emro.who.int.
  10. WHO MERS Global Summary and Assessment of Risk (pdf) 2019. World Health Organization. Viitattu 20.3.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]