Ihmisen koronavirus 229E

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HCoV-229E
Virusten luokittelu
Ryhmä: (+)ssRNA-virukset
Kunta: Virukset
Luokka: Pisoniviricetes
Lahko: Nidovirales
Heimo: Coronaviridae
Suku: Alphacoronavirus
Laji: HCoV-229E

Ihmisen koronavirus 229E eli HCoV-229E on maailmanlaajuisesti levinnyt ihmisiä tartuttava koronavirus. Se leviää lähinnä yskimisen ja aivastamisen kautta. Yleensä se aiheuttaa 2–5 päivän jälkeen tartunnasta 2–18 päivää kestäviä lieviä ylähengitystieoireita, kuten yskää ja nuhaa.[1]

Muita yleisiä lieväoireisia ihmisten koronaviruksia ovat HCoV-OC43, -NL63 ja -HKU1. Yhdessä HCoV-229E ja nämä muut virukset aiheuttavat 15–30% kaikista maailman flunssista. Näistä HCoV-229E ja -NL63 ovat sukulaisuussuhteeltaan lähimpänä toisiaan.[2]

HCoV-229E aiheuttaa lauhkean vyöhykkeen maissa epidemioita lähinnä talvisin noin 2–3 vuoden välein. Se tarttuu ihmissoluihin solujen pinnan alaniiniaminopeptidaasireseptorien kautta.[1]

HCoV-229E nimettiin ja eristettiin ensi kerran 1966 Yhdysvalloissa lääketieteen opiskelijalta otetusta hengitystienäytteestä.[3][1] "229E" tulee näytteen tunnuksesta, josta virus eristettiin. "HCoV" on lyhenne englanninkielen sanoista human coronavirus. HCoV-229E:n arvellaan olevan peräisin jostakin afrikkalaisesta kaviokuonoyökkölajista ja levinneen niistä kameleihin. Kamelit ovat tiettävästi toimineet väli-isäntälajina ja levittäneet viruksen ihmisiin.[1]

Rakenne ja monistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HCoV-229E on positiivisjuosteinen RNA- eli ssRNA(+)-virus. Sen yhdestä RNA-säikeestä koostuva perimä on epäsymmetrisen (pleomorfisen) lipidikalvon sisällä, jonka halkaisija on noin 80–120 nanometriä. Perimän pituus on noin 27 500 nukleotidia. Sen 3'-päässä on poly-A-häntä ja 5'-päässä cap-rakenne. Perimän geenit koodaavat viruksen rakenteeseen kuuluvaa S-proteiinia (eng. spike), E-proteiinia (envelope), M-proteiinia (membrane) ja nukleokapsidia eli N-proteiinia. Näitä proteiineja on kussakin viruksessa monia. N-proteiinit päällystävät perimää, mutta muut edeltävistä proteiineista ovat kiinni viruksen kalvossa. Jokin viruksen ulkopinnalla olevista nuijamaisia ulokkeita muistuttavista S-proteiineista kiinnittyy viruksen tartuttaman solun pinnalla olevaan ihmisen alaniiniaminopeptidaasiin, joka toimii siten viruksen reseptorina. Kiinnittymisen avulla viruksen kalvo sulautuu osaksi solukalvoa, jolloin viruksen RNA-perimä vapautuu solulimaan.[1]

Viruksen perimä koodaa myös 16:ta rakenteeseen liittymätöntä nsp-proteiinia (eng. non-structural protein), joiden geenit ovat avoin lukukehys- eli ORF-alueella (eng. open reading frame). ORF-alueet kattavat pituudeltaan noin 2/3-osaa perimästä ja niitä on kaksi: ORF1a ja ORF1b. ORF-alueiden nukleotidisekvenssit menevät osin päällekkäin. Viruksen tartuttaman solun ribosomit transloivat ORF1a:n pp1a-proteiiniketjuksi. ORF1b ja osa ORF1a:sta transloituu ribosomivälitteisesti hieman pp1a:ta pidemmäksi pp1ab-proteiiniketjuksi. Ketjut laskostuvat ja hajottavat itse itsensä proteolyysin kautta nsp-proteiineiksi, joiden toiminta riippuu nsp-proteiinista. Niistä osa esimerkiksi toimii RNA-replikaasina tai sen kofaktoreina.[1]

Replikaasi tuottaa viruksen positiivista RNA:ta mallinaan käyttäen useita negatiivisia RNA:ita. Solun ribosomit käyttävät näitä mRNA:n tapaan tuottaen (katso translaatio) niiden koodin perusteella useita S-proteiineja ja muita viruksen rakenteeseen kuuluvia proteiineja. Replikaasi tuottaa negatiivisesta RNA:sta lisää positiivisia RNA:ita. Ribosomien tuottamat rakenneproteiinit ja positiiviset RNA kokoontuvat lähelle solukalvoa. Ne kuroutuvat ulos solusta uusiksi viruksiksi ottaen samalla osan solukalvoa mukanaan lipidikuorekseen.[1]

Tartunnan oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisillä HCoV-229E-tartunta alkaa oireilemaan noin 2–5 päivän kuluttua tartunnasta. Sairauden oireet kestävät 2–18 päivää. Oireina voivat olla muun muassa päänsärky, nenävuoto, aivastelu, kurkkukipu, väsymys, yskä tai kuume.[1]

Eritoten aikuisilla viruksen oireet ovat usein lieviä, jonka takia sitä vastaan ei ole kehitetty rokotteita. Vanhuksilla, vauvoilla, pikkulapsilla tai immuunivajetta potevilla tartunta voi kuitenkin aiheuttaa hengenvaarallisia oireita, kuten pienten keuhkoputkien tulehduksen (bronkioliitti) tai keuhkokuumeen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i DX Liu, JQ Liang, TS Fung: Human Coronavirus-229E, -OC43, -NL63, and -HKU1. Reference Module in Life Sciences, 2020. doi:10.1016/B978-0-12-809633-8.21501-X. Artikkelin verkkoversio.
  2. M Mesel-Lemoine et al: A human coronavirus responsible for the common cold massively kills dendritic cells but not monocytes. Journal of Virology, 2012, 86. vsk, nro 14, s. 7577–7587. PubMed:22553325. doi:10.1128/JVI.00269-12. ISSN 0022-538X. Artikkelin verkkoversio.
  3. D Hamre, JJ Procknow: A new virus isolated from the human respiratory tract. Proceedings of the Society for Experimental Biology and Medicine, 1966, 121. vsk, nro 1, s. 190–193. PubMed:4285768. doi:10.3181/00379727-121-30734. ISSN 0037-9727. Artikkelin verkkoversio.