Hermosto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hermosto
Rupikonnan hermosto

Hermosto on kompleksisen eliön hermosoluihin eli neuroneihin ja niiden sähkökemialliseen viestintään perustuva tiedonvälitys- ja säätelyjärjestelmä, joka vastaanottaa sekä eliön sisäistä, että sen ulkopuolelta tulevaa informaatiota, muokkaa sitä ja ohjaa sen perusteella elimistön toimintaa edistäen eliön sopeutumista ympäristöönsä.

Keskushermosto ja ääreishermosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermosto jakaantuu anatomisesti keskushermostoon eli sentraaliseen hermostoon ja ääreishermostoon eli perifeeriseen hermostoon,[1] joilla kummallakin on sekä somaattisia että autonomisia toimintoja. Keskushermostoon kuuluvat aivot ja selkäydin. Aivot vastaanottavat ja muokkaavat informaatiota sekä säätelevät monia elintoimintoja ja käyttäytymistä. Ns. korkeampia aivotoimintoja ovat muun muassa oppiminen ja muisti sekä ihmisillä kyky tuottaa puhetta. Selkäydin sijaitsee selkärangan suojaamassa selkärangankanavassa ja välittää viestejä aivojen ja ääreishermoston välillä. Ääreishermosto koostuu selkäydin- ja aivohermoista sekä niiden neuronien jatkeista. Neuroneissa impulssien liikkeen nopeus voi olla jopa sata metriä sekunnissa.

Ääreishermostossa autonomisen hermoston osat kulkevat pääasiassa erillään sensorisista, motorisista ja somaattisista hermosyistä.

Sekä ääreishermostossa että keskushermostossa on motorisia ja sensorisia neuroneja. Sensoriset hermosyyt välittävät aistinsoluissa syntyvän informaation keskushermostolle ja siksi sen hermosyitä kutsutaan tuoviksi eli afferenteiksi hermosyiksi (latina. affero = saapua). Motoriset hermosyyt puolestaan kuljettavat keskushermoston käskyt lihaksille, jonka vuoksi niitä kutsutaan efferenteiksi eli vieviksi hermosyiksi (latin. effero = poistua).

Somaattinen ja autonominen hermosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fysiologisesti ääreishermosto jaetaan somaattiseen ja autonomiseen hermostoon. Somaattinen hermosto on tahdonalainen ja sen avulla säädellään poikkijuovaisten lihasten eli luustolihasten liikkeitä. Autonominen hermosto eli vegetatiivinen hermosto on suurimmalta osin tahdosta riippumaton sillä se säätelee sydänlihaksen ja sileän lihaksiston toimintaa sekä vaikuttaa erilaisten rauhasten eritykseen. Se säätelee muun muassa sydämen sykettä, hengitystä, ruoansulatuselinten toimintaa ja hikoilua.

Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomisen hermoston toiminta jaetaan edelleen sympaattisiin ja parasympaattisiin toimintoihin. Yleisesti voidaan sanoa, että sympaattisen hermoston toiminnot ovat kehon energiavarastoja kuluttavia, kun taas parasympaattisen hermoston toiminta auttaa elimistöä palautumaan.

Sympatikus eli sympaattinen toimii yhtäkkisissä kriisitilanteissa, esimerkiksi pelästyttäessä tai suututtaessa. Tällöin muun muassa sydämen syke nopeutuu vilkastuttaen verenkiertoa, hengitystiet avautuvat ja hien eritys lisääntyy. Sympatikus osallistuu myös moniin ”normaalitoimintoihin” kuten kehon lämpötilan säätelyyn. Parasympaattinen hermosto vaikuttaa usein päinvastoin kuin sympaattinen hermosto, ei kuitenkaan aina. Se toimii vilkkaasti nukkuessa, levätessä ja ruokaa sulattaessa. Se muun muassa hidastaa sykettä ja nopeuttaa ruoansulatuskanavan toimintaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 178. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvilehto, Timo: Missä sielu sijaitsee?: Psyykkisen toiminnan hermostollinen perusta. Prometheus-sarja. Oulu: Pohjoinen, 1987. ISBN 951-749-180-8.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hermosto.