Klofibraatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klofibraatti
Klofibraatti
Systemaattinen (IUPAC) nimi
Etyyli-2-(4-kloorifenoksi)-2-metyylipropanoaatti
Tunnisteet
CAS-numero 637-07-0
ATC-koodi C10AB01
PubChem 2796
DrugBank DB00636
Kemialliset tiedot
Kaava C12H15ClO3 
Moolimassa 242,69
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Kiehumispiste 148–150 °C (298–302 °F) [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus 95–99 %[2]
Proteiinisitoutuminen 95–97 %[2]
Metabolia Hepaattinen ja gastrointestinaalinen
Puoliintumisaika 18–22 h[2]
Ekskreetio Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus
Antotapa Oraalinen

Klofibraatti (C12H15ClO3) on orgaaninen yhdiste tarkemmin klofibriinihapon etyyliesteri. Yhdistettä käytettiin lääketieteessä vaikean hypertriglyseridemian hoidossa, mutta vedettiin markkinoilta vuonna 2002 yhdisteen aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi.[3]

Ominaisuudet, vaikutusmekanismi ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa klofibraatti on väritöntä öljymäistä nestettä. Yhdiste on veteen liukenematonta, mutta liukenee helposti orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin, dietyylieetteriin, asetoniin ja kloroformiin.[1]

Klofibraatti on aihiolääke, joka metaboloituu elimistössä klofibriinihapoksi. Klofibraatti alentaa veren tiheydeltään erittäin alhaisten lipoproteiinien eli VLDL-kolesterolin ja LDL-kolesterolin pitoisuutta veressä aktivoimalla lipoproteiinilipaasientsyymiä, jolloin näiden lipoproteiinien hydrolyysi kiihtyy. Samalla HDL-kolesterolin pitoisuus veressä kasvaa. Lääkeainetta käytettiin lähinnä vaikean kohonneen veren kolesterolipitoisuuden hoitoon, jos ruokavalio, liikunta ja muu lääkehoito eivät tehonneet.[2][4][3]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klofibraatin aiheuttamia haittavaikutuksia voivat olla huonovointisuus, ripuli, lihaskrampit, lihasten jäykkyys ja heikkous ja lihaskivut.[3] Yhdiste alentaa myös seksuaalista halua ja voi aiheuttaa miehillä impotenssia.[5]

WHO:n suuressa yli 5 000 potilasta kattaneessa tutkimuksessa klofibraatin havaittiin alentavan ei-kuolettavien sydänkohtauksien määrää ainoastaan potilailla, joilla ei ennen hoidon alkua oltu havaittu sydäntapahtumia. Klofibraattia saaneiden ryhmässä kuolleisuus muihin kuin sydän- tai verisuonitauteihin, kuten munuaisten ja virtsarakon syöpään, oli suurempi kuin lumelääkettä saaneiden ryhmässä.[6][7]

Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klofibraatin synteesin lähtöaineita ovat p-kloorifenoli, asetoni ja kloroformi, jotka kondensoituvat emäksisissä olosuhteissa muodostaen klofibriinihappoa. Klofibriinihappo reagoi etanolin kanssa rikkihapon toimiessa katalyyttinä muodostaen klofibraattia.[8][9]

Clofibrate synthesis.svg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 402. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. a b c d Clofibrate DrugBank. Viitattu 18.3.2015. (englanniksi)
  3. a b c Ernest Hodgson, Michael Roe: Dictionary of Toxicology, s. 86. Academic Press, 2014. ISBN 9780124202412. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.3.2015). (englanniksi)
  4. Gajanan S. Joshi & James C. Burnett: Cardiovascular Agents, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 18.3.2015
  5. Hannu Vanhanen: Sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes ja seksuaalisuus. Duodecim, 2003, 119. vsk, nro 3, s. 229–234. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.3.2015.
  6. Dennis E. Vance,Jean E. Vance: Biochemistry of Lipids, Lipoproteins, and Membranes, s. 131–133. Elsevier, 2002. ISBN 978-0-444-51138-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.3.2015). (englanniksi)
  7. Ralph Landau, Basil Achilladelis, Alexander Scriabine: Pharmaceutical Innovation, s. 206–207. Chemical Heritage Foundation, 1999. ISBN 0-941901-21-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.3.2015). (englanniksi)
  8. Axel Kleemann: Cardiovascular Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 18.3.2015
  9. Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 276. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)