Kloori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
RikkiKlooriArgon
F

Cl

Br  
 
 
Cl-TableImage.png
Yleistä
Nimi Kloori
Tunnus Cl
Järjestysluku 17
Luokka epämetalli
Lohko p
Ryhmä 17, halogeeni
Jakso 3
Tiheys0,0032 · 103 kg/m3
Värikellertävän vihreä
Löytövuosi, löytäjä 1774, Carl Wilhelm Scheele
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)35,453
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)100 (79) pm
Kovalenttisäde100[1] pm
Van der Waalsin säde175[1] pm
Orbitaalirakenne[Ne] 3s2 3p5
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 7
Hapetusluvut-I, I, III, V, VII
Kiderakenneortorombinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kaasu
Sulamispiste171,6[2] K (−101,5 °C)
Kiehumispiste239,11[2] K (−34,04 °C)
Moolitilavuus11,031[2] · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö10,2[2][3] kJ/mol
Sulamislämpö3,203[3] kJ/mol
Höyrynpaine100 Pa 153 K:ssa
Äänen nopeus206[2] m/s kaasuna, 273 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus3,16[2][3] (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,479 (Cl2) kJ/kg K
Sähkönjohtavuus0,01[2] S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) 0,0089[2] W/(m·K)
CAS-numero7782-50-5
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Kloori on halogeeneihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Cl (lat. chlorum), järjestysluku 17 ja atomimassa IUPACin standardin mukaisesti [35,446;35,457] amu[4]. Puhtaana se esiintyy kaksiatomisena kaasuna (Cl2).

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloorikaasua lasiampullissa

Fysikaaliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaana alkuaineena esiintyessään kloori on vihertävän keltainen, yli kaksi kertaa ilmaa tiheämpi, tukahduttavan hajuinen ja hyvin myrkyllinen kaasu.[5] Se on voimakas hapettava, valkaiseva ja desinfioiva aine. Sitä voi 10 °C:n lämpötilassa liueta 3,1 litraa yhteen litraan vettä.

Kemialliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloori on suoloja muodostava halogeeni. Se yhdistyy helposti lähes kaikkien alkuaineiden kanssa.

Yhdisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveys ja myrkyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloori koostuu lähinnä kahdesta isotoopista, Cl-35 ja Cl-37, joiden suhteelliset osuudet luonnossa ovat 75,77% ja 24,23%. Luonnosta löytyy myös pieniä määriä radioaktiivista isotooppia Cl-36 suhteessa 7⋅10−13:1. Ilmakehässä Cl-36-isotooppia syntyy argon-36:sta kosmisten säteiden protonien vaikutuksesta. Maan- tai merenpinnan alla Cl-36-isotooppia syntyy neutronikaappauksella Cl-35:stä tai myonikaappauksella kalsium-40:sta. Cl-36 hajoaa rikki-36:ksi tai argon-36:ksi yhdistetyllä 308 000 vuoden puoliintumisajalla. Tämän hydrofiilisen isotoopin puoliintumisaika tekee sen sopivaksi geologiseen ajoitukseen 60 000 – miljoonan vuoden ikäisiin kohteisiin. Suuri määrä Cl-36-isotooppia syntyi myös vedenalaisissa ydinräjäytyksissä vuosina 1952–1958.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloorin löysi vuonna 1774 Carl Wilhelm Scheele[6], mutta hän ei pitänyt sitä alkuaineena, vaan arveli flogistonin selittävän aineen.[7] Kloori sai nimensä 1810 Sir Humphry Davyltä[6], joka vakuutti sen olevan alkuaine.

Esiintyminen ja eristäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa kloorista on natriumkloridina merivesissä. Maankuoren massasta 0,055 % on klooria.[8]

Alkuainemuotoista klooria valmistetaan tavallisesti elektrolyysin avulla. Natriumkloridin vesiliuoksen läpi johdetaan sähkövirta, jolloin syntyy kloorikaasua. Ennen prosessissa on hyödynnetty elohopeakennoja, mutta nämä on korvattu turvallisemmilla materiaaleilla. Klooria voidaan valmistaa myös hapen avulla hapetuspelkistysreaktiolla suolahaposta käyttäen kuparikatalyyttiä, mutta tämä on melko tehoton keino. Klooria voidaan valmistaa hapetuspelkistysreaktion avulla antamalla suolahapon reagoida kupari(II)oksidin kanssa kuparikloridiksi, jonka jälkeen sen annetaan reagoida hapen kanssa.[9]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloori voidaan erottaa klorideista hapettamalla tai elektrolysoimalla. Teollisuudessa erotus tehdään tavallisimmin elektrolysoimalla natriumkloridia.[6] Laboratoriossa klooria valmistetaan antamalla kaliumpermanganaatin reagoida suolahapon kanssa.

Kloori on tärkeä kemikaali vedenpuhdistuksessa, desinfiointiaineena mm. uimahalleissa ja valkaisuaineena (mm. paperiteollisuudessa). Klooria käytetään myös arkipäivän tuotteiden valmistuksessa. Lisäksi muun muassa PVC-muoveissa, lääkkeissä, tekstiileissä, maaleissa ja hyönteismyrkkyjen valmistuksessa käytetään klooria. Orgaaninen kemia käyttää klooria hapettimena ja korvautumisreaktioissa. Ilotulitteissa ja kiinanpommeissa saatetaan käyttää kloraattipohjaisia räjähteitä.

Klooria on käytetty myös taistelukaasuna ensimmäisessä maailmansodassa (ks. sinappikaasu)[6] ja nykyisin esimerkiksi Syyrian hallitus tekee maan sisällissodassa kloorikaasuiskuja[10].


Myrkyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kloorikaasu ärsyttää hengityselimiä ja silmiä[11] erityisesti lapsilla ja vanhuksilla. Sen kaasumainen olomuoto ärsyttää limakalvoja ja nestemäisenä se polttaa ihoa. Pitkäaikainen altistus pienellekin määrälle kloorikaasua heikentää keuhkoja ja altistaa muille keuhkovaurioille.lähde?

Jo 3,5 miljoonasosaa klooria riittää hajun aistimiseen. Kloorille altistuessa ei kaasunpitoisuus saa ylittää 0,5 miljoonasosaa (40 tunnin työviikossa). Hetkellinen altistus suurelle kloorikaasupitoisuudelle voi johtaa keuhkopöhöön, jossa nestettä kerääntyy keuhkoihin, mikä puolestaan voi johtaa tukehtumiskuolemaan (1000 miljoonasosaa tai enemmän).lähde?

Suomessa tapahtui kloorionnettomuus Rauma-Raahe Oy:n tehtaalla Raumalla vuonna 1947, jolloin 19 ihmistä kuoli ja yli sata altistui kloorikaasulle.[12]

Jos kloorivalkaisuainetta sekoittaa virtsa-aineeseen tai ammoniakkiin, voi syntyä myrkyllisiä höyryjä, jotka koostuvat mm. kloorista ja typpitetrakloridista.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • F. Albert Cotton, Geoffrey Wilkinson, Carlos A. Murillo, Manfred Bochmann: Advanced Inorganic Chemistry. New York: Wiley-Interscience, 1999. ISBN 0-471-19957-5. (englanniksi)
  • N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements. Oxford: Elsevier Ltd, 1997. ISBN 978-0-7506-3365-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Useita tekijöitä: ”6”, CRC Handbook of chemistry & physics. 98 p.. Taylor and Francis Group, LLC, 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.3.2016).
  2. a b c d e f g h Technical data for Chlorine periodictable.com. Viitattu 13.3.2016. (englanniksi)
  3. a b c Chlorine 3rd1000.com. Viitattu 13.3.2016. (englanniksi)
  4. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.6.2011. (englanniksi)
  5. {Kloorin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 7.7.2010
  6. a b c d Marko Hamilo: Luonnonsuojelijan päänsärky Helsingin Sanomat (alkuainesarjan artikkeli kloorista). Viitattu 7.7.2010.
  7. E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 58. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  8. Cotton s. 548-550
  9. Cotton s. 550
  10. Selvitys: Syyrian hallituksen joukot käyttäneet kemiallisia aseita - Aamulehti 25.8.2016. Viitattu 7.9.2016.
  11. Kodin turvaopas - Ympäristön uhkat turvaopas.pelastustoimi.fi. Viitattu 15.4.2011. [vanhentunut linkki]
  12. Veli Junttila: Suomi 1947 -kolumni: Rauman suuronnettomuus Turun Sanomat 2.11.1997

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kloori.