Ilma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ainetta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Ilmakehän koostumus muuttuu hitaasti ajan kuluessa. Esimerkiksi happipitoisuus nousi yli 10 %:n vasta prekambrikauden lopulla.

Ilma on useiden eri kaasujen seos, joka muodostaa Maan ilmakehän.

Ilmaa pidettiin kauan yhtenä neljästä alkuaineesta. Vasta 1700-luvun lopulla osoitettiin, että se sisältää useita eri aineita, joista eniten on typpeä ja happea.

Maan pinnan läheisyydessä kuiva ilma sisältää eri kaasuja seuraavina pitoisuuksina (tilavuudesta):

Ilma sisältää myös vesihöyryä vaihtelevia määriä, yleensä noin 1 %.

Ilman ominaisuuksia:

  • Puhdas ilma on hajutonta, väritöntä ja mautonta.
  • tiheys IUPAC standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 0 °C, paine 1 000 hPa) 1,2754 kg/m3
  • tiheys lähteen ilmoittamissa olosuhteissa (lämpötila 0 °C, paine 1013 hPa) 1,293 kg/m3[1]
  • tiheys NIST standardin mukaisessa NTP-tilassa (lämpötila 20 °C, paine 1 013 hPa) 1,204 kg/m3
  • tiheys ISA Standardin mukaisessa ilmakehässä 1,225 1,293 kg/m3 (lämpötila 15 °C , paine 1 013 hPa)
  • ominaislämpökapasiteetti 1 010 J/(K·kg)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso Fokus, 2. osa (Em-Io), art. Ilma, Otava 1973, ISBN 951-1-00272-4

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto. Ursan julkaisuja 107. Helsingissä: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.

 

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.