Kemiallinen merkki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kloorimolekyyli

Kemiallinen merkki on lyhyt, latinalaisia aakkosia käyttävä merkintätapa alkuaineelle. Kaikilla luonnollisilla alkuaineilla on yksi tai kaksi kirjainta pitkä kemiallinen merkki, mutta joillakin keinotekoisilla alkuaineilla se on väliaikaisesti kolme kirjainta pitkä. Kemiallisilla yhdisteillä on niissä olevien alku­aineiden kemiallisista merkeistä yhdistämällä muodostetut kemialliset kaavat.

Kun alkuaineen kemiallisessa merkissä on kaksi kirjainta, on aina ensimmäinen kirjain isolla ja jälkimmäinen pienellä. Täten esimerkiksi Co on koboltin kemiallinen merkki, kun taas CO on hiilimonoksidin eli hiilen (C) ja hapen (O) yhdisteen kemiallinen kaava.

Kemiallisia merkkejä ja kaavoja käytetään esimerkiksi lyhenteinä, materiaalitekniikassa ilmaisemaan lejeerinkien seossuhteita ja reaktioyhtälöissä. Ne otettiin käyttöön 1800-luvun alkupuolella Jöns Jacob Berzeliuksen aloitteesta.[1] Merkit ovat alkuaineiden latinalaisten nimien lyhenteitä, esimerkiksi Au (kulta) on peräisin latinan sanasta aurum. Ne ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti, kun taas monien vanhoista ajoista tunnettujen alku­aineiden nimet vaihtelevat eri kielissä. Niinpä esimerkiksi natriumin ja kaliumin kemialliset merkit ovat kaikkialla maailmassa Na ja K, vaikka muun muassa englannin kielessä näiden alkuaineiden nimet ovatkin sodium ja potassium.

Alkuaineen merkki on sama saman alkuaineen kaikille isotoopeille. Mikäli ne on tarpeen erottaa toisistaan, esimerkiksi ydin­fysiikassa, lisätään merkin yhteyteen isotoopin massaluku, joka kirjoitetaan merkin eteen yläkulmaan. Esimerkiksi 14C tarkoittaa hiili-isotooppia, jonka massaluku on 14, eli ns. radio­hiiltä. Toisinaan lisätään myös alku­aineen järjestys­luku merkin eteen alakulmaan, jolloin mainitun isotoopin merkki on 146C.

Järjestysluvultaan suurimpia alkuaineita ei ole välttämättä vielä virallisesti nimetty, vaan ne ovat saaneet väliaikaisen nimen perustuen latinankielisiin lukusanoihin. Niiden väliaikaiset kemialliset merkit ovat kolmi­kirjaimisia, esimerkiksi alkuaine 119 on ununennium (Uue). Nykyisin suurin pysyvästi nimetty alkuaine on oganesson (Og), järjestysluku 118.[2]

Suomalaisista alkuaineelle nimensä on antanut Johan Gadolin (Gadolinium).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John Hudson: Suurin tiede - kemian historiaa, s. 138. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
  2. IUPAC announces the names of the elements 113, 115, 117, and 118 iupac.org. 30.11.2016. IUPAC. Viitattu 2.12.2016. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]