Puoliintumisaika

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Puoliintumisaika on aika, jonka kuluessa puolet aineesta on hajonnut, esim. radioaktiivisen aineen atomiytimistä on hajonnut toisiksi atomiytimiksi. Biokemiassa tai lääketieteessä puoliintumisajaksi nimitetään aikaa, jonka kuluessa puolet aineen molekyyleistä on hajonnut elimistössä ym. biologisessa systeemissä.

Joidenkin radioaktiivisten aineiden puoliintumisajat ovat sekunnin murto-osia, joidenkin taas miljardeja vuosia. Useimpien fissiotuotteiden puoliintumisajat ovat alle 100 vuotta, ja suurin osa läpitunkevaa säteilyä (gammasäteilyä) lähettävistä aineista häviää tuhannessa vuodessa. Esimerkiksi ydinenergian tuotannossa käytettävä uraanin isotooppi 235U puoliintuu noin 700 miljoonassa vuodessa. Vastaavasti fission tuloksena syntyvä Cesium-137 puoliintuu 30 vuodessa.

Aineen radioaktiivisuutta mitataan hajoamisten lukumäärällä aikayksikköä kohti. Yhden becquerelin aktiivisuus tarkoittaa yhtä hajoamista sekunnissa. Puoliintumisajan pituus ei kerro, kuinka vaarallista aine on. Käytännössä radioaktiivisuuden määrä ja haitallisuus riippuu tietysti myös säteilyn luonteesta.

Yhtälö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkitään radioaktiivisen aineen puoliintumisaikaa kirjaimella \ T ja aineen alkuperäistä määrää kirjaimella N_0\ . Tällöin ajan \ t kuluttua radioaktiivisen aineen määrä on

N\left(t\right)=N_0 \cdot \left(\frac{1}{2}\right)^{\frac{t}{T}}.

Hajoamisyhtälö voidaan ilmaista myös aineen hajoamisvakion \lambda avulla seuraavasti:

N\left(t\right)=N_0 \cdot e^{\lambda t}.

Aineen hajoamisvakion \lambda ja puoliintumisajan T välillä vallitsee yhteys

{T} = \frac {ln 2}{\lambda}.[1]

Samoja yhtälöitä voidaan soveltaa, paitsi radioaktiiviseen hajoamiseen, myös muihin ilmiöhin, joissa jokin suure pienenee eksponentiaalisesti.

Yhtälöstä voidaan myös ratkaista puoliintumisaika T \ , jos tiedetään hajaantuvan aineen alkuperäinen määrä N_0\ sekä aineen määrä N_t\ hetkellä \ t

\ T = t\ln(2)/\ln(N_0/N_t).

Keskimääräinen radioaktiivisen atomiytimen elinikä on :\ T/ln(2).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leena Lahti: Kvanttifysiikka, s. 133. Gaudeamus, 1977. ISBN 951-662-086-8.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]