Työehtosopimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Työehtosopimus, eli TES[1] on Suomessa työntekijäjärjestön ja työnantajan tai työnantajien järjestön välinen sopimus alakohtaisista työehdoista kuten palkoista (ylityökorvauksineen), työajoista, lomista ja muista eduista, joita sopimuksen soveltamisalalla noudatetaan. Sopimukset ovat usein paitsi toimialakohtaisia myös palkansaajan ammattiasemaan sidottuja. Yksityisellä sektorilla työnantajia edustaa useimmin jokin Elinkeinoelämän Keskusliiton, EK:n, toimialaliitoista ja työntekijäpuolella taas jokin SAK:n, STTK:n tai Akavan jäsenliitoista. Julkisella sektorilla solmitaan virka- ja työehtosopimuksia. Niiden sopijaosapuolia ovat ammattiliitot ja Kuntatyönantajat KT, Valtion työmarkkinalaitos tai Kirkon työmarkkinalaitos.[2]

Sitova vai yleissitova työehtosopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työehtosopimukset voivat olla joko normaalisitovia tai yleissitovia. Normaalisitovat työehtosopimukset velvoittavat niitä osapuolia, jotka ovat sopimuksen allekirjoittaneet, tai jotka kuuluvat järjestöön, joka on solminut työehtosopimuksen. Normaalisitovaa työehtosopimusta on noudatettava myös silloin, kun työntekijä ei kuulu sopimuksen solmineeseen järjestöön. Suurin osa suomalaisista työnantajista on järjestäytynyt, joten ne noudattavat työehtosopimuksia niiden normaalisitovuuden perusteella.

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että myös järjestäytymättömän työnantajan on noudatettava niitä määräyksiä, joista on sovittu valtakunnallisessa, asianomaisella alalla edustavassa työehtosopimuksessa. Yleissitovia sopimuksia on Suomessa noin 180 ja niiden piirissä noin 90 prosenttia työntekijöistä. Yleissitovuus määritetään kullekin sopimukselle erikseen, ja määritetylle ajalle. Voimassa olevien yleissitovien sopimusten lista on julkinen.

Työehtosopimukset ovat pakottavia, eikä työsopimuksissa voida sopia niitä huonommista ehdoista työntekijän kannalta, ellei tällaista oikeutta nimenomaisesti työehtosopimuksessa mainita (nk. edullisemmuusperiaate). Työehtosopimusten katsotaankin turvaavan työmarkkinaosapuolten tasavertaisen aseman. Merkittävimmät työehtosopimukset ovat kansallisia, mutta työehtosopimuksia voidaan solmia myös yrityksen tasolla.[2] Sopimusala määrittyy yleensä työnantajaliiton toimialan mukaan. Sopimusten soveltamisala on taas yhteydessä palkansaajaliittoon. Siis esimerkiksi teknologiateollisuuden sopimusalalla on erikseen työntekijöiden, toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden soveltamisalan työehtosopimuksia.

Yleissitovuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työehtosopimusta on pidetty kattavana, kun sen allekirjoittaneiden työnantajien palveluksessa on yli puolet alan työvoimasta. Tätä rajaa ei kuitenkaan ole koskaan kirjattu lakiin, vaan se on muotoutunut korkeimman oikeuden vuonna 1974 tekemän päätöksen perusteella. Niinpä järjestäytyneisyyden astetta selvitettiin oikeusistuimissa pitkään muun muassa kuorma-autoalalla. Kuorma-autoalan oikeuskiistassa työnantaja kiisti lomapäiviin liittyvän maksuvelvollisuutensa vedoten siihen, ettei kuorma-autoalan sopimus ole yleissitova. Uusi työsopimuslaki vuodelta 2001 selvensi asiaa ja poisti ehdottoman 50 prosentin kattavuuden. Osapuolet ilmoittavat aina sopimuksen syntyessä muun muassa sen piiriin kuuluvien jäsentensä määrät työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamislautakunnalle, joka ratkaisee sopimuksen yleissitovuuden. Keskeinen tieto on työnantajaliittoon kuuluvien yritysten palkansaajien määrä, miltä pohjalta työehtosopimusten yleissitovuus paljolti ratkaistaan. Nykyään työehtosopimuuden yleissitovuuden vahvistaa työministeriön yhteydessä toimiva työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta. Työehtosopimusten kattavuus on noin 70 % teollisuudessa. Riitatilanteissa asian ratkaisee työtuomioistuin. Valtion ja kunnan sektoreilla työehtosopimukset kattavat kaikki julkisen sektorin palkansaajat. Näiden sopimusten osalta kattavuus on siis täydellinen eikä niiden yleissitovuutta arvioida.[2]

Sopimusten kesto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työehtosopimukset solmitaan määräajaksi. Jos työmarkkinaosapuolet ovat voimakkaasti eri mieltä uuden työehtosopimuksen ehdoista, valtakunnansovittelija pyrkii sovittelemaan osapuolten kantoja. Jos sovittelusta huolimatta edellinen työehtosopimus ehtii umpeutua, ollaan ns. sopimuksettomassa tilassa. Tällöin yleensä seuraa työtaistelun uhka, keinoina ovat muun muassa työntekijöillä lakko, saarto, ylityökielto ja työnantajilla työsulku.

Työehtosopimusjärjestelmän kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Yrittäjät on tehnyt järjestökantelun Euroopan Neuvostoon siitä, että työehtosopimukseen perustuva oikeus paikalliseen sopimiseen on usein vain järjestäytyneillä työnantajilla, vaikka myös järjestäytymättömien työantajien on noudatettava työehtosopimusta sen yleissitovuuden vuoksi.[3] Vuonna 2004 hallituksen työllisyysohjelman johtaja Harri Skog esitti että pitkäaikaistyöttömille maksettaisiin työehtosopimuksia alempaa palkkaa, jotta pitkäaikaistyöttömät työllistyisivät paremmin. Skog huomauttaa, että hän ei kannata pysyvää matalapalkkaköyhälistöä.[4]

Työsopimukset ja palkanmaksu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työsopimuslaki, jota pidetään työelämän peruslakina, säätelee muun muassa työsopimuksen tekemistä, työsuhteen vähimmäisehtojen määräytymistä sekä työnantajan ja työntekijän velvollisuuksia. Työantajan päävelvoite on palkanmaksuvelvollisuus, jonka täyttämistä laki sääntelee tarkasti. Säädöksistä voidaan joiltakin osin poiketa työsopimuksella ja työehtosopimuksella. [5]

Palkka maksetaan yleensä rahana, ja rahapalkka voi perustua työhön käytettyyn aikaan, työn tulokseen tai näihin kumpaankin. Työntekijä ja työnantaja voivat sopia myös jostain muusta palkan perusteesta. Palkan lisäksi työntekijälle voidaan maksaa matkakustannuksia ja kulukorvauksia esimerkiksi oman työvälineen käytöstä. Työnantajan on annettava jokaisen palkanmaksun yhteydessä työntekijälle palkkalaskelma, josta ilmenee palkka ja sen määräytymisen perusteet. [5] Käytännössä palkoista on sovittu kattavasti työehtosopimuksilla. [6]

Työsopimuslaki velvoittaa työnantajaa maksamaan jokaiselle työehtosopimuksen piiriin kuuluvalle työntekijälle työehtojen ja paikallisen sopimuksen tai työaikalain mukaiset lisä- ja ylityökorvaukset sekä mahdolliset ilta- ja lauantailisät [7]. Tämän velvoitteen täyttäminen edellyttää työantajalta työehtosopimusten perusteellista hallintaa ja useimmissa tapauksissa myös järjestelmällistä työajanseurantaa.

TES-laskennan automatisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TES-laskennan ja palkkojen maksamisen lisäksi palkanlaskennassa on huolehdittava muun muassa vuosilomien laskemisesta, pidätysten tilittämisestä verottajalle sekä erilaisten tilastojen ja ilmoitusten laatimisesta viranomaisille. Varmistaakseen paljon asiantuntemusta vaativien lakisääteisten velvoitteiden täyttämisen moni yritys ja yhteisö automatisoi palkanlaskentansa. Tällöin myös työehtosopimusten tulkinta voidaan hoitaa keskitetysti ja automaattisesti, mikä säästää aikaa ja vähentää virheitä.

Osa työajanseurannan tietokoneohjelmistoista pystyy tulkitsemaan samanaikaisesti sekä TES-laskentasääntöjä että työntekijäkohtaisia sopimuksia. Niihin voidaan syöttää useita eri TES-laskentasääntöjä, jotka järjestelmä huomioi automaattisesti laskiessaan palkkoja, vuosilomia ja matkakorvauksia. Järjestelmästä on myös helppo tulostaa palkkalaskelmat, joissa näkyvät suoraan lisät ja muut palkan perusteet. [8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskinen, Seppo & Ullakonoja, Vesa: Oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa. 2. painos. Edita Publishing Oy, 2006. ISBN 951-37-4423-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 18.4.2014.
  2. a b c Ahtiainen, Lasse (2004). Työehtosopimusten kattavuus Suomessa vuonna 2004. Työpoliittinen tutkimus 2007. 328. Työministeriö. ISBN 978-952-490-057-7.
  3. Järjestökantelu järjestäytymisoikeutta loukkaavan Suomen lainsäädännön johdosta 21.6.2006. Helsinki: Suomen Yrittäjät. Viitattu 14.6.2009.
  4. Sisääntulopalkka työllistettäville TS.fi. 29.3.2004. Turku: Turun Sanomat. Viitattu 14.6.2009.
  5. a b Työaikalaki. Työnantajan ja työntekijän asema työsopimuslain mukaan 2013. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 15.7.2013.
  6. Työsuhdeasiat Mol.fi: Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 15.7.2013.
  7. Työsuhdeopas: Työaika Erto.fi: Toimihenkilöliitto Erto. Viitattu 23.7.2013.
  8. Työajanseurantajärjestelmän hyödyt Tustor International Oy. Viitattu 23.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]