Eero Haapalainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eero Haapalainen
Eero Haapalainen.JPG
Henkilötiedot
Syntynyt 27. lokakuuta 1880
Kuopio, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 27. marraskuuta 1937 (57 vuotta)
Petroskoi, Neuvostoliitto
Ammatti toimittaja, ammattiyhdistysmies, poliitikko
Puoliso Naimi Maria Eskola (1905–)
Muut tiedot
Järjestö SDP, SAJ

Eero Haapalainen (27. lokakuuta 1880 Kuopio27. marraskuuta 1937 Petroskoi) oli suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, toimittaja, Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja ja Suomen työväen punaisen kaartin ylipäällikkö Suomen sisällissodan aikana.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eero Haapalainen syntyi 1880 Kuopiossa työläisperheeseen. Hänen isänsä Aaro Fredrik Haapalainen oli kirvesmies ja Miina-äiti (Wilhelmiina) kutoi kotona kangasta Minna Canthin kangaskauppaan. Haapalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1901. Kouluvuosina hän ansaitsi rahaa rullatehtailija Saastamoisen vanhimman pojan yksityisopettajana historiassa ja matematiikassa. Vanhemmat toivoivat Haapalaisesta pappia, mutta jo hyvin nuorena hän liitti elämänsä työväenliikkeeseen. Hän luki lakitiedettä Helsingin yliopistossa 1901–1904, mutta varojen puutteessa loppututkinto jäi suorittamatta.

Haapalainen oli yksi niistä ikäpolvensa monista nuorista miehistä, joka uskoi sosialismin ihanteisiin niin paljon, että oli valmis puolustamaan niitä ase kädessä. Hänen radikalismilleen on useita selityksiä. Ensiksikin työväenliikkeessä toimivat akateemiset nuoret olivat radikaaleja. Toiseksi vaikutteita tuli idästä venäläisiltä sekä Ruotsista, sikäläisen sosiaalidemokraattisen nuorisoliikkeen parista. Kolmanneksi oma merkityksensä lienee ollut myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla.

1903–1906 Haapalainen oli Työmies-lehden toimittajana, Helsingin ammatillisen paikallisjärjestön sihteerinä 1906, ja viipurilaisen Työ-lehden päätoimittajana 1907.

Nuori vallankumouksellinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurlakossa 1905 Haapalainen kohosi näkyvälle paikalle yhtenä Punakaartin järjestäjänä.

Vuonna 1906 Haapalainen oli Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajana Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen IV edustajakokouksessa Tukholmassa. Istunnossa esitettiin Haapalaisen laatima puheenvuoro Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen näkökanta kysymyksessä valtion duumasta.

Samana vuonna Haapalainen osallistui Viaporin kapinaan toimien sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana Viaporin kapinaa valmistavassa maanalaisessa komiteassa.

Huhtikuussa 1907 Haapalainen valittiin Suomen ammattiyhdistyksen perustavassa kokouksessa järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Tehtävä oli päätoiminen. Hänen valintansa osoittaa, että hänet tunnettiin ammattiyhdistysmiehenä. Seitsemästä ehdokkaasta (mm. Yrjö Sirola, Emil Hytönen, Matti Paasivuori) hän sai eniten ääniä eli 233 ääntä. Lähinnä äänimäärässä oli K. Wartiainen, 25 ääntä, ja Lehokas, 20 ääntä. Haapalaisen puheenjohtajakaudella Suomen Ammattijärjestö oli kehittynyt aktiiviseksi taistelevaksi järjestöksi. Haapalainen toimi Suomen Ammattijärjestö -lehden päätoimittajana 1908–1918. Keväällä 1911 Haapalainen erosi Ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävistä, mutta hän jatkoi ammattiyhdistystoimintaa Sahateollisuuden Liiton asiamiehenä ja harjoitti laajaa ammattiyhdistysliikettä koskevaa julkaisutoimintaa. 1911 ilmestyi kirja Osuustoiminta ja ammattiyhdistysliike, 1913 Työväenjärjestöt ja työantajaliitot, 1917 Työehtosopimuksesta ja teollisuuslaillisuudesta. Hänen kirjojaan pidettiin ajankohtaisina. Haapalainen tavoitteli käytäntöä, jonka mukaan ammattiyhdistysliikkeen ensisijaisena tavoitteena tuli olla kollektiivisten työsopimusten aikaansaaminen yksilöllisten sijaan. Haapalainen keksi sanan "työehtosopimus", joka on nyt laajassa käytössä.

Sisällissota 1918[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haapalainen kuului jo vallankumouksen veteraaneihin, kun Suomi ajautui sisällissotaan 28. tammikuuta 1918.

Vuonna 1918 Haapalainen oli Suomen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja ja Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen sisä- ja sota-asioiden valtuutettuna.

Haapalainen määrättiin Suomen työväen punaisen kaartin ylipäälliköksi heti taistelujen alkaessa. Tässä tehtävässä hän oli 30. tammikuuta − 20. maaliskuuta 1918. Vaikka hänellä ei ollut sotilaskoulutusta, hän halusi johtaa tapahtumia itse ohi esikuntien.

Kun punaisten voitot muuttuivat jatkuviksi tappioiksi, tilanne koettiin pelastaa järjestämällä punakaartin ylipäällikkyys uudelleen. Haapalainen teki tutustumismatkan Tampereelle, jossa sortui juopottelemaan ja riitautui Vilppulan rintaman ylipäällikön Erkki Karjalaisen kanssa. Hugo Salmela sai tarpeekseen juoppolalliksi ruvenneesta Haapalaisesta ja passitti tämän Helsinkiin.

»Tulooko Haapalainen tänne? Vaikka mitäs apua hänestä olisi, eihän se mies osaa muuta kuin haukkua.»
(Pohjoisen rintaman päällikkö Hugo Salmela Haapalaisesta Tampereella 11. maaliskuuta 1918.[1])

Haapalainen erotettiin punakaartin ylipäällikkyydestä, mutta hän jatkoi vielä kansanvaltuutettuna, kunnes huhtikuussa Kansanvaltuuskunnan siirryttyä Viipuriin hänet jouduttiin erottamaan siitäkin toimesta. Juopumuksen, sopimattoman käytöksen ja aseen varomattoman käsittelyn vuoksi hänet lopulta pidätettiin ja 23. huhtikuuta Viipurin punainen sotaoikeus tuomitsi hänet menettämään palkkansa 25 päivältä ja lähetettäväksi rivisotilaana rintamalle. Päätös aiottiin julkaista punakaartin päiväkäskyssä, mitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.[2]

Huhtikuun 25. päivänä 1918 useimmat kansanvaltuutetut sekä muut ylimmät päälliköt pakenivat Viipurista laivalla Pietariin. Haapalainen kieltäytyi Edvard Gyllingin tavoin lähtemästä ja jäi Viipuriin. Hän onnistui pakenemaan Pietariin moottoriveneellä toukokuussa 1918.[3]

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvosto-Venäjällä Haapalainen toimi monissa luottamustehtävissä, muun muassa vuonna 1918 Suomalaisen rykmentin sotilaskomissaarina, 1919–1920 punaupseerikoulun opettajana, 1920–1921 Karjalan Työkansan Kommuunin Vallankumousneuvoston teollisuusosaston metsätyösektorin johtajana, 1921–1924 Petroskoin opettajaseminaarin lehtorina, 1924–1929 Karellesin (sahateollisuus) palveluksessa. Päätyönsä ohella hän kirjoitti sanomalehtiin ja suomensi poliittista kirjallisuutta. Vuonna 1930 Haapalainen määrättiin Karjalan ASNT:n tieteellisen tutkimusinstituutin historian osaston johtajaksi. Haapalainen harjoitti laajaa julkaisutoimintaa: Suomen työväen ensimäinen nousu (1931)[4], Kansalaissota Karjalassa (1932), Viaporin kapina 1906 (1935), Kommuuni Kylväjä (1935). Hän laati aapisen suomen kielellä, lukukirjan lapsille, lukuopin ynnä muuta. Haapalaisen johdolla historian osaston tutkijat keräsivät aineistoa laajaa teosta, Karjalan historiaa, varten.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haapalainen kuoli Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 27. lokakuuta 1937 Petroskoissa syytettynä vastavallankumouksellisesta nationalistisesta toiminnasta. Haapalainen ei murtunut NKVD:n kuulusteluissa. Hän ei tunnustanut syytöstä oikeaksi ja Karjalan ASNT:n NKVD:n troikka tuomitsi hänet teloitettavaksi. Haapalainen ammuttiin 27. marraskuuta 1937 Petroskoissa. Hänet rehabilitoitiin täydellisesti syyttömänä 7. toukokuuta 1956.

Poliittisten vainojen uhrien muistopäivänä 30. lokakuuta 1994 Petroskoin Zarekan hautausmaalle siirrettiin Suolusmäen joukkoteloituspaikalta sorakuopasta löydetyt 38:n 27. marraskuuta 1937 teloitetun jäännökset. Yksi ammutuista oli Eero Haapalainen. Hänen jäännöksensä ovat poliittisten vainojen uhrien veljeshaudassa Zarekan hautausmaalla Petroskoissa.

Myös Eero Haapalaisen vanhin poika Toivo Haapalainen, Petroskoin suksitehtaan yli-insinööri, menetti henkensä Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 29. kesäkuuta 1938 ja ammuttiin 21. syyskuuta 1938 Petroskoissa. Toivo Haapalainen rehabilitoitiin 1956 täydellisesti syyttömänä. Hänen haudastaan ei ole tietoa.

Eero Haapalaisen syntymäkaupungissa Kuopiossa kiinnitettiin 14. syyskuuta 1989 Minna Canthin katu 49:n seinään muistolaatta: ”Tässä korttelissa sijaitsi Punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen 1880–1938 syntymäkoti”.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miksi vaadin elantopalkkaa ja kysynnän ja tarjonnan laki; Robert Blatchfordin esityksestä oloihimme soveltanut Eero Haapalainen. Suomen metallityöntekijäin lentokirja n:o 2. Helsinki 1909
  • Olet voimaton yksin, voimakas liitossa. Suomen metallityöntekijäin lentokirja n:o 1. Helsinki 1909
  • Kirje sinulle raataja!: Suomen ammattijärjestön toimikunnalta. Helsinki 1911
  • Osuustoiminta ja ammattiyhdistysliike. Suomen ammattijärjestön julkaisu n:o 4. Helsinki 1911
  • Työväenjärjestöt ja työnantajaliitot. Suomen ammattijärjestön julkaisu n:o 5. Helsinki 1913
  • Työehtosopimuksesta ja teollisuusperustuslaillisuudesta. Suomen ammattijärjestön julkaisu n:o 6. Helsinki 1917
  • Neuvostovallan lasten aapinen: oppikirja työkouluja varten. Valtion kustannusliike, Moskova 1924
  • Työläisten ja talonpoikain aapiskirja. Valtion kustannusliike, Moskova 1924
  • Kollektiivinen talous ja millä tavalla sen järjestämme. Kirja, Leningrad 1930
  • Työläisen ja talonpojan aapinen Punainen raataja. Kirja, Leningrad 1930
  • Suomen työväen ensimäinen nousu: muistelmia ja katsauksia vallankumousvuoden 1905 tapauksiin Suomessa. Kirja, Leningrad 1931
  • Suomenkielen oppikirja: kouluja, kursseja ja itseopiskelua varten. Kirja, Leningrad 1931
  • Kommuuni Kylväjä; laatinut E. Haapalainen; Karjalan tieteellisen tutkimus-instituutin vallankumous-historiallinen sektsio. Kirja, Petroskoi 1935
  • Suomen punakaartilaisten osanotosta Viaporin kapinaan teoksessa V. N. Sokolov: Viapori: sotilaskapina v. 1906. Kirja, Petroskoi 1935
  • Neuvostoliiton nainen: selostus N-liiton naisten asemasta ja elämästä. Vapaus, Sudbury, Ontario ei julk. vuotta

Toimitustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ammattiyhdistysliike Saksassa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Suomessa ja Kansainväliset työväenjärjestöt osa 1, Saksa; Suomen Ammattijärjestön järjestömuotokomitean toimeannosta toimittanut Eero Haapalainen. Suomen Ammattijärjestö, Kotka 1915
  • Ammattiyhdistysliike Saksassa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Suomessa ja Kansainväliset työväenjärjestöt osa 2, Englanti. Suomen Ammattijärjestö, Kotka 1915
  • Ammattiyhdistysliike Saksassa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Suomessa ja Kansainväliset työväenjärjestöt osa 3, Tanska, Ruotsi ja Norja. Suomen Ammattijärjestö, Kotka 1915
  • Ammattiyhdistysliike Saksassa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Suomessa ja Kansainväliset työväenjärjestöt osa 4, Ranska, Yhdysvallat ja Kansainväliset työväenjarjestöt. Suomen Ammattijärjestö, Kotka 1915
  • Yhteisvoima: lukukirja vähälukutaitoisia varten. Kirja, Leningrad 1930, 2. uud. painos Kirja, Petroskoi 1932
  • Neuvosto-Karjalan vaiheista. Kirja, Leningrad 1933

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Axel Danielson: Sosialidemokratia, sen synty ja kehitys vuoteen 1984. Sosialistin kirjapaino-osuuskunta, Turku 1908
  • Carl Legien: Saksan ammattiyhdistysliike. Savon työväen sanomalehti-osuuskunta, Kuopio 1910
  • William Clarke: Teollisuuden kehitys. Alex. Halonen, Tampere 1910
  • Kertomus kansainvälisestä ammattiyhdistysliikkeestä v. 1910: kansainvälisen Budapestissa v. 1911 pidetyn kokouksen kertomus: kansainvälisen sihteerin kertomus ja kansainvälisten kokousten päätökset; suomentanut E. Haapalainen. Helsinki 1912
  • S. I. Tshugunov: Kyläneuvostojen työ: kyläneuvostojen, niiden valiokuntien ja toimikuntien toimitsijoille. Kirja, Leningrad 1927
  • Imperialismin ajan luokkataistelujen historia: kolme lukua Drosdovin historiasta "Länsi-Europan ja Venäjän luokkataisteluliikkeen pääpiirteet XVIII-XX vuosisadalla"; suomentanut E. H. Kirja, Leningrad 1930
  • Kertomukset Talonpoika (Aleksander Jakovlev) ja Kolme valaskalaa (P. Romanov) teoksessa Talonpoika y. m. kertomuksia. Kirja, Leningrad 1930
  • V. Klishko: Karjalaiset "ihmeittentekijät"; suomentanut E. H. Kirja, Leningrad 1932

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pertti Haapala, Tuomas Hoppu et al.: Sisällissodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35452-0.
  • Julkiset muistokuvat ja muistomerkit. Muistolaatat: Riitta Huttunen. 1989, Kuopio.
  • Irina Takala: Haapalainen, Eero Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haapala, Hoppu et al, s. 118.
  2. Ohto Manninen ym. (toim.): Itsenäistymisen vuodet 1917-1920: 2. Taistelu vallasta, s. 589-590. Valtionarkisto, Helsinki 1993.
  3. Irina Takala: Haapalainen, Eero Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. http://www.finlandia.edu/hoglund-book-collection.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]