Kehitysapu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kehitysapu eli kehitysyhteistyö on julkisista varoista annettavaa tukea tai lainaa, jonka tarkoituksena on edistää taloudellista kehitystä ja hyvinvointia kehitysmaissa.[1] Erona kriisiapuun tai humanitaariseen apuun on se, että kehitysavulla pyritään parantamaan avunsaajamaan olosuhteita pitkällä aikavälillä, kun taas kriisiapu lievittää hetkellistä hätää. Avun muotoja ovat esimerkiksi infrastruktuurin (tiet, rakennukset, vedenjakelujärjestelmä, sähkö, viestintäyhteydet), peruspalveluiden (koulutus ja terveydenhuolto) sekä paikallishallinnon tukeminen ohjelmilla tai projekteilla. Myös humanitaarinen apu esimerkiksi konfliktin, epidemian tai luonnonkatastrofin aiheuttamassa hätätilanteessa on yksi kehitysavun muoto.[2]

Kehitystä on määritelty ainakin talouskasvun, hyvinvoinnin, toimintamahdollisuuksien ja köyhyyden vähenemisen käsitteillä. Kehitysyhteistyön päätavoite on äärimmäisen köyhyyden kitkeminen.[3] Samalla ajetaan useita muita päämääriä: vahvistetaan tasa-arvoa, ehkäistään konflikteja ja suojellaan ympäristöä. Parhaimmillaan kehitysyhteistyöllä voidaan luoda tehokkaita käytäntöjä ja toimintatapoja, joiden hyödyt moninkertaistuvat hallitusten jatkaessa niiden noudattamista. Kehitysyhteistyö ei rajoitu pelkkään rahoittamiseen: se on aina myös osaamisen jakamista ja poliittista dialogia. Silloinkin kun rahaa kanavoidaan kehitysmaan oman budjetin kautta, avunantajatahon asiantuntijat tukevat budjetin laatimista ja seuraavat sen toteutumista paikan päällä.

Kehitysyhteistyötä tekevät monet erilaiset toimijat aina valtioista kansainvälisiin kehityspankkeihin, YK-järjestöihin ja kansalaisjärjestöihin. Monien kansalaisjärjestöjen arvopohja on kristillinen.[4] Myös osa Suomen ulkoasiainministeriön tukea saavista niin sanotuista kumppanuusjärjestöistä on kristillisiä (esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura).[5] Kehitysyhteistyö on muuttunut viime vuosina huomattavasti, ja se on paljon muutakin kuin kaivojen ja koulujen rakentamista. Yhteistyöllä tuetaan esimerkiksi paikallista yrittäjyyttä, uusiutuvaa energiatuotantoa, korruption vastaisia toimia ja tietoyhteiskunnan rakentamista.

Avun antajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OECD-maat ovat merkittävä kehitysapua antava ryhmä ja apua tarkastellaankin usein osasta se jäseniä koostuvan kehitysyhteistyökomitean (Development Assistance Committee, DAC) kautta. Vuonna 2016 DAC:n jäsenmaat antoivat kehitysapua yhteensä 142,6 miljardia dollaria (noin 129 miljardia euroa), mikä oli 8,9 % enemmän kuin vuonna 2015.[6]

Vuonna 2007 avun määrä oli 103,7 miljardia dollaria, mikä oli 8,4 % vähemmän kuin vuonna 2006, jolloin apua annettiin 104,4 miljardia dollaria.[7] Lasku oli odotettu, sillä virallinen kehitysapu oli ollut avuksi laskettujen velkahelpotusten vuoksi poikkeuksellisen suurta vuosina 2005 ja 2006.[7] Avun määrä kääntyi vuonna 2007 ensi kerran laskuun sitten vuoden 1997.[8] Kehitysavun poikkeuksellisen korkea määrä vuosina 2005 ja 2006 johtui erityisesti velkahelpotuksista Irakille ja Nigerialle.[7]

Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden osuus maailman kehitysavusta on yli puolet, vuonna 2013 ne antoivat apua 56,5 miljardia euroa.[9] Vuonna 2006 EU antoi 0,43% bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön, joka on enemmän kuin Yhdysvaltojen tai Japanin asukaskohtaiset tukimäärät.[10] Samana vuonna yksittäisistä OECD:n kehitysyhteistyökomitean jäsenvaltioista eniten antoi Norja (0,95%) ja vähiten Kreikka ja Yhdysvallat (0,16%). Yhdysvallat antoi suhteellisesti vähän, mutta absoluuttisesti eniten kehitysapua: 21,75 miljardia dollaria.[11]

Yllä mainitut luvut sisältävät kuitenkin vain valtion verovaroista antaman kehitysavun. Joissakin maissa kuten Yhdysvalloissa yksityisten antama tuki on huomattavasti valtion virallista kehitysapua suurempi. Kun yksityisten antama apu kehitysmaille huomioidaan, antoi Ruotsi kehitysyhteistyökomiten jäsenistä eniten tukea vuonna 2005 (1,19% BKTL:sta) ja yhteensä kahdentoista kehitysyhteistyökomitean jäsenvaltion kehitysapu ylitti 0,7% BKTL:stä mukaan lukien Yhdysvallat (0,98% BKTL:stä).[12]

Vuonna 1970 Yhdistyneiden kansakuntien 25-vuotisjuhlaistunnossa OECD:n jäsenmaat sopivat pyrkimyksestä antaa kehitysapua 0,7% BKTL:sta. Vuonna 2012 tavoitteeseen ylsi ainoastaan viisi kehitysyhteistyökomiteaan kuuluvaa valtiota: Luxemburg, Ruotsi, Norja ja Tanska.[13] Tavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2015 mennessä ovat sitoutuneet kaikki OECD:n jäsenvaltiot Yhdysvaltoja ja Sveitsiä lukuun ottamatta.[14] Tavoite on myös osa YK:n vuosituhattavoitteiden strategiaa. Muista noin 170 maailman valtiosta 0,7 % BKTL:sta ovat kertoneet saavuttaneensa Saudi-Arabia ja Kuwait, vaikka näiden antama kehitysapu ei ehkä täytäkään virallisen kehitysavun kriteerejä.[15]

Apu osana kansainvälisiä suhteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysavun ihanteena on yhteistyösuhde maiden välillä. Kehitysapu voi olla kahdenvälistä (esimerkiksi Suomen ja Tansanian bilateraaliset hankkeet) monenvälistä eli multilateraalista (esimerkiksi Maailmanpankin projektit) tai kansalaisjärjestöjen organisoimaa. Kehitysavun antaja voi sitoa avunsaajamaan itseensä yrittäessään saada avusta hyötyä itselleen[16], mutta monet kansalaisjärjestöt toimivat pyyteettömästi hyväntekeväisyyden tapaan. Avun sitomisesta avunantajamaahan pyritään luopumaan, sillä sitä ei pidetä tehokkaana kehitysapumallina.[17]

Apua on jaettu perinteisesti poliittisin perustein liittolaismaille. Näin esimerkiksi pidemmälle kehittyneet maat ovat saattaneet saada enemmän apua kuin kaikista köyhimmät. Heti kylmän sodan jälkeen apua vähennettiin tuntuvasti (esimerkiksi Suomessa, joskin se liittyi todennäköisesti enemmän Suomen 1990-luvun alun lamaan kuin maailmanpolitiikkaan).lähde?

Nykyään ajatellaan yleisesti, että vientiluottoina annettu apu on usein antajamaan omien yritysten tukemista, ja tästä avun muodosta pyritään luopumaan. Avun antamisen motiiveina on usein korostettu teollisuusmaiden velvollisuutta auttaa köyhien maiden ihmisiä. Mailla on myös paineita antaa apua, koska avun määrällä on merkitystä sille, mikä on maan asema kansainvälisessä yhteisössä. Kehitysmaiden asukkaat eivät välttämättä pidä apua tärkeimpänä asiana rikkaiden ja köyhien maiden välisissä suhteissa. Avun sijasta saatetaankin esimerkiksi pitää maailmankaupan rakenteiden muuttamista tärkeämpänä kehityksen onnistumisen kannalta.lähde?

Kehitysavun teho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK-yliopiston taloustutkimusinstituutti (WIDER) on päätynyt siihen, että jos apua annetaan 10 prosenttia vastaanottajan bruttokansantulosta, saadaan pitkällä aikavälillä aikaan keskimäärin puolentoista prosentin lisäkasvu. Saavutukset ovat merkittäviä, koska suhteutettuna ongelmien kokoon kehitysyhteistyö on mittakaavaltaan melko pientä. Kehitysapu tuo matalan tulotason maillekin keskimäärin vain yhdeksän prosenttia bruttokansantulosta, mikä on selvästi vähemmän kuin verot.lähde?

Kehitysyhteistyön tuloksellisuutta seurataan kahdellatoista mittarilla, joista on sovittu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD). Mittarit on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin vuonna 2005 (Pariisin julistus) ja 2008 (Accran toimintasuunnitelma). Yksi tavoite on avun pirstaleisuuden vähentäminen. Toinen tavoite on köyhien ihmisten ja maiden omien ponnistusten tukeminen eli omistajuuden siirtäminen heille itselleen. Käytännössä kehitysmaat pyrkivät laatimaan täsmällisiä kansallisia kehityssuunnitelmia ja avunantajat kohdentamaan tukensa näiden suunnitelmien toteuttamiseen.lähde?

Korruptio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiantuntija Erkki Pennasen mukaan suomalaisten kehitysapuun tarkoittamista rahoista murto-osa päätyy oikeisiin kohteisiin. YK:ta lähellä olevan Action Aidin varovaisen raportin mukaan puolet avusta menee perille. Kehitysapuun liittyy korruptiota ja erilaisia petoksia. Joissakin maissa esimerkiksi kirkon piispat ottavat avustuksista itselleen merkittävän osan.[18]

Kehitysmaissa eräs riskitekijä väärinkäytöksiin ja korruptioon on, etteivät paikallisten virkamiesten palkat aina riitä elämiseen. Teollisuusmaiden kriittisen äänestäjäkunnan luoma paine kiusallisten korruptiotapausten välttämiseen on suuri. Korruptiosääntöjä, -valvontaa ja kampanjoita on kiristetty lähes jokaisessa kehitysmaassa viimeisen 15 vuoden aikana. Suomi on lisännyt maatasolla avun käyttöä seuraavien suomalaisasiantuntijoiden lukumäärää ja määrärahoja on keskitetty Suomelle tuttuihin maihin. Paikallisia ihmisiä ja kansalaisjärjestöjä tuetaan valtion kehitysohjelmien seuraamisessa: heillähän apuvarojen oikean käytön varmistamiseen on kaikkein suurin intressi.lähde?

Ulkoministeriön hallinnonalaan kuuluva kehitysyhteistyö on tarkoin valvottua toimintaa. Rahankäyttöä ja kumppanimaiden kanssa sovittujen tulosten saavuttamista valvotaan ja tarkastetaan monin tavoin. Ulkoministeriön alueosastoilla on keskeinen vastuu omien hankkeidensa evaluoinnista ja tarkastuksesta.[19]

Hallintomenojen osuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön määrärahoista kului vuonna 2010 noin 10,1 %:ia hallintomenoihin[20]. Ulkoministeriön tukemien kansalaisjärjestöjen hankkeissa hallintokulut voivat olla enintään 10 prosenttia kokonaiskuluista, mutta ne ovat järjestelmällisesti pienempiä. Esimerkiksi Suomen suurimman kehitysyhteistyöjärjestön KUA:n menoista 2,7 % menee hallintokuluihin.[21][22]

Indikaattorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysavun tehoa mitattaessa on perinteisesti painotettu vain taloudellisia indikaattoreita, mutta nykyään käytetään myös muita, kuten inhimillisen kehityksen indikaattoreita. Maailman valuuttarahaston tutkijat tutkivat kehitysavun vaikutusta lapsikuolleisuuteen vuonna 2005 ja havaitsivat, että kansalaisjärjestöjen kehitysapu vähensi huomattavasti kehitysmaiden lapsikuolleisuutta. Valtioiden välinen kehitysapu toimi tästä näkökulmasta huonommin ja toisaalta apu ei suuntautunut maihin missä lapsikuolleisuus oli korkein vaan maihin missä sitä on jo onnistuttu vähentämään.[23] Juhani Koposen mukaan kehitysapu on vaikuttanut esimerkiksi Tansaniassa ennen kaikkea infrastruktuurin, kuten teiden ja sähkölinjojen rakentamisena, myös koulutusta on järjestetty apuvaroin. Maassa ei myöskään ole ollut vakavia konflikteja mikä saattaa johtua kehitysavusta. Toisaalta kehitysapua on myös suunnattu huonosti ja aikaansaatu odottamattomia ja kielteisiäkin vaikutuksia, kuten hallitusten aseman välillistä tukemista.[24] International Institute for Democracy and Electoral Assistance järjestön ohjelmajohtaja Leena Rikkilä huomauttaa, että "Kehitysyhteistyöraha ei synnytä talouskasvua, vaan sen sanelevat lopulta maailmantalouden pelisäännöt", ja näin ollen se tulisikin suunnata yhä enemmän hyvää hallintoa ja koulutusta edistävään työhön.[25]

Kehityspolitiikassa naisten, lasten ja nuorten aseman ja oikeuksien edistäminen on sekä tavoite että väline muiden kehityspoliittisten tavoitteiden kuten ruokaturvan ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen saavuttamiseen. Suomi pyrkiikin tukemaan naisten ja lasten oikeuksia läpileikkaavasti kaikessa kehitysyhteistyössään, oli työn alla vaikka terveydenhuollon, maatalouden tai tietoyhteiskunnan kehittäminen.

Avun määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysyhteistyön tehoon liittyy myös avun määrä. Kansainvälisesti kehitysapua annetaan vuosittain noin 100 miljardia dollaria[26]. Esimerkiksi yksityiset investoinnit kehitysmaihin ovat vuosittain yli 200 miljardia dollaria[27]. Useimpien kehitysmaiden bruttokansantuotteesta ja vientituloista avun määrä on vain prosentin tai parin luokkaa, mutta apuriippuvaisimmissa maissa kehitysavun määrä saattaa muodostaa jopa kolmanneksen bruttokansantuotteesta[28].

Teollisuusmaiden kehitysyhteistyömäärärahat lähtivät nousuun sen jälkeen, kun vuosituhattavoitteista oli sovittu YK:ssa vuonna 2000. Euromääräisesti OECD-maiden määrärahat ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat ja Luxemburg ovat jo saavuttaneen 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitteen. Kiina ja muut nousevat taloudet kanavoivat Afrikkaan ja muihin kehitysmaihin paljon rahoitusta myös investointeina ja lainoina. Kiinan osuus kaikista Afrikkaan suuntautuneista investoinneista oli 6 %:ia jo vuonna 2008 ja sen jälkeen kasvu on jatkunut kiivaana.lähde?

Professori Koposen ja filosofian tohtori Maaria Seppäsen mukaan kehitysavun muutoksia käynnistävä ja nopeuttava merkitys voi olla tuntuva ja sen merkitys on etenkin köyhemmissä maissa tuntuva ja kantaa kauas talouden ulkopuolelle[29]. Kuitenkin sen osuus globaaleista resursseista on suhteellisen vähäinen eikä se voi yksin olla kattava ratkaisu kehitysmaiden ongelmiin.[30] Koposen mukaan esimerkiksi avun tehoa Afrikassa arvioitaessa on huomioitava, että "Afrikasta on todennäköisesti vuosien varrella virrannut pääomaa ulos huomattavasti enemmän kuin sinne on apuna saapunut. Se on tapahtunut velanmaksuna, ulkomaisten firmojen voittoina ja taseisiin kätkettyinä maksuina sekä lahjuksina korruptoituneiden afrikkalaisjohtajien veroparatiisitileille. Afrikkalaisilta vaaditaan hyvää hallintoa samalla kun kansainvälisen talousjärjestelmän sallitaan imeä mantereen resursseja ulos pääomina."[31]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysavun edistämiseen pyrkivän Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan mukaan kehitysapu toimii ja vähentää köyhyyttä, vaikka se ei ole ainoa kehitysmaihin vaikuttava tekijä, eikä kaikkia kehitysmaita köyhdyttäviä rakenteita, kuten länsimaiden kauppa- ja velkapolitiikkaa, ole onnistuttu poistamaan. Kepan mukaan kehitysavulla on saatu aikaan merkittäviä tuloksia.[32]. Vaikka myös AIDS, malaria ja muut sairaudet sekä luonnonkatasrofit ja kehitysmaiden hallinnolliset ongelmat kuten korruptio ovat vaikeuttaneet köyhyyden vähentämistä.[33]

Kuuluisan sambialaisen ekonomisti Dambisa Moyon bestsellerin Dead Aid mukaan loputon kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lopulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden.[34] Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa. Markkinaehtoinen kauppa, luotot ja mikroluotot ovat Moyon analyysin mukaan apua parempia vaihtoehtoja.

Erkki Tuomioja arvioi, että: "Moyon väärin suunnatun ja korruptiivisia rakenteita ylläpitävän kehitysyhteistyön kritiikki on täysin perusteltua samoin kuin hänen ohjelmallinen näkemyksensä, että kehitysyhteistyö tulee ajaa alas ja korvata normaaleilla kauppaan ja taloudelliseen yhteistyöhön liittyvillä rahavirroilla. [– –] Markkinavoimien kuri pitää huolen siitä, että rahahanat sulkeutuvat heti, jos tulosta ei synny tai raha katoaa väärinkäytöksiin." [35]

Moyon näkemyksiä tukevat myös muun muassa ghanalainen YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan,[36] kehitysapua vastustava Ruandan presidentti Paul Kagame[37][38][39] ja Senegalin presidentti Abdoulaye Wade.[38] Moyon mukaan kauppa on ensisijainen ratkaisu mutta myös luottoja ja mikroluottoja tarvitaan.

Martijn Nitzschen mukaan usein apuprojektien teknologia on liian vaikeasti ymmärrettävää ja korjattavaa. Usein paikallinen väestö ei myöskään ole kiinnostunut projektista vaan ennemmin pyrkii irrottamaan siitä materiaalia itselleen. Kyläläiset eivät myöskään välttämättä edes yritä ylläpitää projektia toivoessaan aputyöntekijöiden tai muiden korjaavan sen tarvittaessa.[40]

Kehitysavun lisäksi kehitysmaiden kehitykseen vaikuttavat monet muutkin tekijät ja pitkän aikavälin vaikutusten arviointi on vaikeaa. Esimerkiksi hankemuotoisista kehitysapuprojekteista Koponen toteaa, että ne saavuttivat suurin piirtein lyhyen tähtäyksen tulostavoitteet, mutta laajemmista vaikutuksista oli hyvin vähän näyttöä. Sitä vastoin useat Aasian maat kuten Kiina, Intia ja Vietnam ovat onnistuneet vähentämään köyhyyttä tuntuvasti talousuudistuksillaan.[41]

Maailmanpolitiikan professorin Liisa Laakson mukaan kehitysyhteistyö on myös ennalta ehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa, joka lisää globaalia turvallisuutta, eikä inhimillistä turvallisuutta voida lisätä ilman kehitysyhteistyötä.[42]

Kehitysmaatutkija Jeremy Gould korostaa tiedon puutetta avun pitkän aikavälin vaikutuksista. Hänen mukaansa kehitysapua koskevan keskustelun "kovat kannanotot avun puolesta tai sitä vastaan eivät siten perustu tieteelliseen konsensukseen". Gould on sitä mieltä, että: "kehitysapu kaipaa perusteellista uudelleenmiettimistä, ehkä lopettamistakin", mutta varoittaa leikkaamasta apua lyhyellä tähtäimellä, koska avun heilahtelu tuottaa ongelmia avun kohdemaan asukkaille.[43]

Cato-instituutin Cato Journal -lehdessä julkaistun, Maailmanpankin ekonomistin Simeon Djankovin ja kahden muun taloustieteilijän kirjoittaman artikkelin tekijät rinnastavat kehitysmaille annetut suorat rahalahjoitukset eli suoran budjettituen taloustieteessä tunnettuun luonnonvarojen kirous -hypoteesiin, jonka mukaisesti he uskovat sen heikentävän kohdemaiden talouskehitystä ja demokratiaa. Heidän mukaansa kyseessä on sama ilmiö kuin luonnonvaroista, kuten öljystä, saatavilla windfall-tuloilla: hallitsijat pyrkivät keskittämään näiden tulojen kontrollin itselleen, mikä heikentää demokratiaa.[44]

Mac Ramsayn lisensiaatintyön Det finländska biståndet samt dess tekno-ekonomiska profil (TKK 1993) mukaan kehitysapu on suomalaisen teollisuuden tukemista siten, että ylihintaan viedään sellaista tekniikkaa kehitysmaihin, joka ei sinne sovi. Taloudellisia laskelmia ei ole projektien kokonaiskuluista tai niiden tuloksista. Tärkein asia on kuluttaa myönnetyt rahat, jolloin projektit valitaan löysin perustein ja ne toteutetaan ylihintaan. Usein epäonnistuneet projektit kuten Usambaran metsäteollisuusprojekti Tansaniassa, jossa tuhottiin sademetsää, muutetaan kasvojen pelastamiseksi luonnonsuojeluprojektiksi. Ei avun laatu voi olla korkea jos päämääränä on rahojen nopea kuluttaminen ja suomalaisten yritysten tukeminen, mihin hintaan tahansa.lähde?

Yli 40 vuotta ulkoministeriön kehitysyhteistyössä työskennellyt ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen kritisoi kehitysapua Aamulehden haastattelussa 16.1.2015. Hänen mukaansa kehitysapu on puolittanut äärimmäistä köyhyyttä Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mihin kehitysapua annetaan eniten, äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt.[45] Kääriäinen on kirjoittanut aiheesta tammikuussa 2015 julkaistun kirjan Kehitysavun kirous.[46]

Somaliasta Suomeen muuttanut maahanmuuttajakonsultti Nur Mohamed arvosteli kehitysapua ja sanoi sen olleen vahingollista kehitysavun kohdemaista ainakin Somalialle. Mohamedin mielestä kehitysapu pitäisi muuttaa pääasiassa investoinneiksi.[47]

Kehitysyhteistyön muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysavusta kiistellään paljon. Kiistat koskevat esimerkiksi sitä, kuinka paljon kehitysapua pitäisi antaa, kenelle sitä pitäisi antaa, mitä kautta sitä pitäisi antaa, ja minkälaista sen tulisi olla. Kehitysyhteistyö on pitkään ollut hankemuotoista, mutta viime aikoina yksittäisistä kehitysprojekteista on siirrytty kohti suoraa budjettitukea.lähde?

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on satoja kehitysyhteistyötä tekeviä kansalaisjärjestöjä: alan kattojärjestö Kepalla on 290 jäsenjärjestöä.[48] Suurimmilla järjestöillä kuten Kirkon Ulkomaanavulla, Punaisella Ristillä ja Plan Suomi Säätiöllä on kymmeniä työntekijöitä, mutta enemmistöllä järjestöistä ei ole ainuttakaan palkattua työntekijää. Suomen kehitysavusta noin kymmenen prosenttia kanavoidaan kansalaisjärjestöjen kautta.[49]

Kansalaisjärjestöjen avuja kehitysyhteistyössä ovat suorat kontaktit tuettavaan yhteisöön ja ihmisiin. Järjestöt pyrkivät antamaan yhteisöille mahdollisuuden kehittyä omilla ehdoillaan ja pääasiassa paikallisin voimin. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö keskittyy usein sellaisiin ihmisryhmiin, asioihin ja maantieteellisiin alueisiin, joita valtion tekemän kehitysyhteistyön on vaikea saavuttaa. Siksi järjestöjen kehitysyhteistyö täydentää ja tukee valtiollista kehitysyhteistyötä.lähde?

Budjettituki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutama prosentti Suomen kehitysavusta ohjataan suoraan kehitysmaiden budjetteihin niiden omien kehityssuunnitelmien toteuttamiseksi. Vuonna 2010 määrärahoista 2,7 prosenttia eli 27,5 miljoonaa euroa kanavoitiin Tansanian, Mosambikin ja Sambian budjetteihin. Lisäksi 6,7 prosenttia eli 68 miljoonaa euroa suunnattiin valikoitujen ministeriöiden budjetteihin tai yhdessä maan hallinnon kanssa toteutettaviin ohjelmiin.[50]

Budjettituen tavoitteena on, että maan hallinto kehittyy ja kehitysyhteistyö tekee lopulta itsensä tarpeettomaksi. Kokemus osoittaa, että oikeissa olosuhteissa budjettituki myös lisää tavallisten ihmisten ja paikallisten kansanedustajien mahdollisuuksia seurata julkisten varojen käyttöä. Myös Suomen lähetystöt seuraavat budjettituen käyttöä tarkasti.[51]

Suomen kehityspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi YK:n jäseneksi 1955, jolloin syntyi velvollisuus osallistua kehitysapuun, joka tapahtui YK:n kautta ja oli pienimuotoista. Ensimmäinen budjetoitu määräraha kolme miljoonaa markkaa annettiin 1961, mutta ensimmäinen bilateraaliprojekti toteutui jo vuonna 1957 Intiaan. Kehitysmaakomitea perustettiin 1961. Vuonna 1965 perustettiin kehitysaputoimisto, joka koordinoi kehitysavun. Komiteamietintö (1975:70,s55-7) totesi että ulkoministeriö on sopivin hallinnoimaan apua, avun poliittisen luonteen takia. Tätä hallinnointia on kritisoinut muun muassa Valtion Tarkastusvirasto (24/54/87). Sama virasto totesi vuonna 1980 etteivät kansanedustajat saa tarpeellista tietoa kehitysmaaprojekteista, jolloin kehitysapuun vaikuttamiseen ei voida vaikuttaa.lähde?

Suomen ensimmäinen kansainvälisen kehitysavun toimisto perustettiin vuonna 1965 ja sen johtajana toimi Jaakko Iloniemi. Toiminnassa oli mukana myös myöhemmin presidentiksi valittu Martti Ahtisaari. Vuodesta 2011 kehitysministerinä on toiminut Heidi Hautala. Alivaltiosihteerinä kehitystyöasioista vastaa Anne Sipiläinen.[52]

Kehityspolitiikka on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.[53] Kehityspolitiikan päämääriä ohjaavat YK:n vuosituhattavoitteet, jotka tähtäävät köyhyyden poistamiseen.[53] Kehityspolitiikan linjauksia käsitellään Suomen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa.[54] Kataisen hallituksen (2011–2014) hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettiin kansainvälisten sitoumusten mukaisesti Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä.[55]

Vuonna 2010 kehitysapuun käytettiin 0,55 % bruttokansantulosta, ja Suomi saavutti tavoitteen antaa kehitysapua 0,51 % BKTL:sta vuoteen 2010 mennessä. Kataisen hallituksen asettamasta avoitteesta ollaan jäämässä, sillä vuonna 2013 Suomi varasi kehitysyhteistyöhön 1 118 miljoonaa euroa, mikä on 0,55 % bruttokansantulosta.[56] Vuonna 2013 Suomi maksoi kehitysapua 1 081 miljoonaa euroa mikä oli 0,56 % bruttokansantulosta.[57]

Vuonna 2017 Suomen kehitysyhteistyön määrärahat ovat 881 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,40 % bruttokansantuotteesta.[58] Suomalaisista 15 % haluaisi laskea kehitysyhteistyön määrärahoja.[58] Suomalaiset haluaisivat tukea ennen kaikkea kehitysmaiden koulutusjärjestelmien kehittämistä.[58] Suomen ulkoministeriö on teettänyt vuosittain vuodesta 2002 alkaen mielipidetutkimuksen, jonka mukaan kehitysapua tuloksellisena pitävien osuus on vähitellen laskenut.[58] Korkeasti koulutetut suomalaiset pitävät kehitysyhteistyön tuloksia keskimäärin hieman muita vähäisempinä.[58]

Suomi käytti kehitysyhteistyöhön vuosina 1988–2008 yhteensä yli kymmenen miljardia euroa nykyrahassa mitattuna.[59] Vuonna 2016 suurimmat avunsaajamaat olivat Afganistan, Nepal, Etiopia, Tansania, Mosambik, Kenia, Myanmar, Etelä-Sudan, Vietnam ja Somalia.[60] Vietnamin tuki laskee tulevina vuosina, sillä maa on vaurastunut.[61]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous. Into Kustannus Oy, 2015, Helsinki. ISBN 978-952-264-361-2.
  • Virtanen, Rauli: Kaivoja köyhille. Suomalaisen kehitysyhteistyön vuosikymmenet. (WSOY, 2013)
  • Ramsay, Mac: Suomem Kehityspu "Follow the money" macram.simplesite.com

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kehitysapu 16.6.2016. Suomen YK-liitto. Viitattu 30.4.2016.
  2. Valia Wistuba: Mitä kehitysyhteistyö on ja mihin sitä tarvitaan? 25.2.2011. maailmantalous.net. Viitattu 30.7.2015.
  3. Eskelinen, Teppo: Filosofit kehityksen jäljillä. Kehitys-Utveckling, 2009, nro 3, s. 18.
  4. Virtanen, Juha Aleksi: Symboliymmärrys ja kehitysyhteistyön merkitys sansibarilaisen nuoren kokemana, s. 18. Tampere: Tampereen yliopisto, 2008. ISBN 978-951-44-7403-3. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 26.9.2013).
  5. Tuki kumppanuusjärjestöille 22.7.2013 (päivitetty). Ulkoasiainministeriö. Viitattu 26.9.2013.
  6. Salminen, Esa: OECD: Maailman kehitysapu ylsi uuteen ennätykseen 11.4.2013. Kepa. Viitattu 30.4.2017.
  7. a b c Debt Relief is down: Other ODA rises slightly 4.4.2008. OECD. Viitattu 18.11.2008.
  8. Debt Relief is down: Other ODA rises slightly - Tables and charts (PDF) 4.4.2008. OECD. Viitattu 18.11.2008.
  9. Kansainvälinen yhteistyö ja kehitysasiat (pdf) marraskuu 2014. Euroopan komissio. Viitattu päivitetty 9.9.2015.
  10. Euroopan Unioni:Kehitysyhteistyö, viitattu 18.11.2008
  11. Debt Relief is down: Other ODA rises slightly - Tables and charts (PDF) 4.4.2008. OECD. Viitattu 18.11.2008.
  12. The Index of Global Philanthropy 2007 (PDF) Hudson Institute. Viitattu 9.11.2008.
  13. OECD: Kehitysapu väheni neljä prosenttia vuonna 2012 4.4.2013. Kepa. Viitattu 26.9.2013.
  14. Millennium Development Goals: UNDP and its donors
  15. UNDP: Human Development Report (PDF) Viitattu 18.11.2008.
  16. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: ”Kehitysavun ulottuvuudet”, Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 337–338. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  17. http://www.oecd.org/dataoecd/3/23/36328553.pdf
  18. http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/asiantuntija-erkki-pennanen-suomen-afrikka-kehitysavusta-menee-jopa-90-prosenttia-rikollisille
  19. UM: Kehitysyhteistyön valvonta.
  20. UM: Kehitysyhteistyön totetutuneet maksatukset.
  21. UM: Hanketuen käsikirja
  22. Kua:vuosikatsaus 2008, viitattu 14.11.2008
  23. Imf
  24. kepa:Juhani koponen:Vaihtoehtoa ei ole, julkaistu 3.11.2008, viitattu 3.12.2008
  25. kehityspolitiikka:Suomessa puhutaan, Mediakatsaukset, 29.9.2006, viitattu 3.12.2008
  26. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 343. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  27. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 128. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  28. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 345-346. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  29. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 336. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  30. Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 361. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  31. HS:Kehitysapu toimii tavallaan paikallinen yhteiskunta omallaan, julkaistu 29.7.2008, viitattu 3.12.2008
  32. kepa:Tohtori toivo haastoi Kataisen talkoisiin
  33. Kepa: Myyttejä köyhyydestä, viitattu 14.11.2008
  34. "Foreign aid critic spreads theory far and fast" by William Wallis, Financial Times, 23 May 2009 (accessed 26 May 2009)
  35. "Herätys vasemmalla", Suomen Kuvalehti 6.8.2010, s. 3
  36. Moyon kirjan "Dead Aid" kansisitaatti
  37. Africa has to find its own road to prosperity ft.com, 7 May 2009
  38. a b "Aiding is Abetting: An interview with Dambisa Moyo", Guernica magazine, April 2009 (accessed 26 May 2009)
  39. "Rwanda wants a life without aid", NRC Handelsblad in partnership with RNW, 6 March 2009 (accessed 26 May 2009)
  40. Kijk magazine; oktober 2008, Gestrand Ontwikkelingswerk
  41. HS verkkoliite:Sunnuntai debaatti: raha ei pelasta kehitysmaita, Juhani Koponen, julkaistu 17.4.2005, viitattu 3.12.2008
  42. HS:kehitysyhteistyö lisää turvallisuutta, Liisa Laakso, julkaistu 1.7.2008, viitattu 3.12.2008.
  43. KEPAn sivujen nettikolumni, "Suomalainen lisäarvo", Jeremy Gould, 27.7.2010, viitattu 31.8.2010
  44. Djankov S, Montalvo JG ja Reynal-Querol M: Does Foreign Aid Help?. Cato Journal, 2006, 26. vsk, nro 1, s. 11, 24. Cato Institute. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9.11.2008.
  45. Kehitysapua jaetaan liikaa ja liian kauan Aamulehti. 16.1.2015. Viitattu 17.1.2015.
  46. Kehitysavun kirous Into Kustannus. Viitattu 17.1.2015.
  47. Maahanmuuttajan raju ulostulo: ”Muistan elävästi miten vahingollista kehitysapu on” Uusi Suomi. 30.5.2015. Helsinki. Viitattu 30.5.2015. Lainaus: "Muistan elävästi miten vahingollista ja haitallista kehitysapu on Somalialle. Kehitysapu nykyisessä muodossaan estää tehokkaasti paikallisen teollisuuden ja kaupankäynnin kehittymisen."
  48. Kepan jäsenjärjestöt
  49. UM: Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö
  50. UM: Suomen kehitysyhteistyön toteutuneet maksatukset
  51. UM: Ohjelmayhteistyö ja budjettituki
  52. UM: Alivaltiosihteeri (kehitysyhteistyö ja kehityspolitiikka).
  53. a b Kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön periaatteet 24.7.2013 (päivitetty). Ulkoasiainministeriö. Viitattu 27.9.2013.
  54. Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma 2012 6.3.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 27.9.2013.
  55. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma (s. 22) 22.6.2011. Viitattu 19.3.2015.
  56. Kehitysyhteistyön määrärahat ja niiden käyttö 20.5.2013 (päivitetty). Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 27.9.2013.
  57. http://www.hs.fi/kotimaa/a1396925342579
  58. a b c d e Kehitysyhteistyön kannatus lisääntyy Suomessa: yhä useampi nostaisi tuen tasoa Yle Uutiset. Viitattu 29.6.2017.
  59. Suomen kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset 1988-2008 sekä arvio vuosille 2009-2012 Kepa. Viitattu 27.9.2013.
  60. Kehitysyhteistyön määrärahat 24.4.2017. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.4.2017.
  61. Suomen kehitysyhteistyö Vietnamissa 12.8.2013. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 27.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]