Jaakko Iloniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaakko Iloniemi Helsingin kirjamessuilla 2015.

Jaakko Olavi Iloniemi (s. 30. toukokuuta 1932 Helsinki)[1] on suomalainen diplomaatti ja talouselämän vaikuttaja. Hän sai ministerin arvonimen vuonna 1994.[1]

Iloniemi oli keskeisesti mukana 1960-luvulla Paasikivi-seuran perustamisessa ja 1970-luvun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin järjestämisessä.[1] 1990-luvulla hän toimi Martti Ahtisaaren presidenttikauden neuvonantajana.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä syntynyt Iloniemi varttui Porissa ja kirjoitti ylioppilaaksi Porin lyseosta vuonna 1952.[3] Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1957 ja toimi 1961–1983 eri tehtävissä ulkoministeriössä. Vuosina 1965–1971 hän oli kehitysaputoimiston toimistopäällikkönä, alaisenaan Martti Ahtisaari.[2][4]

Vuosina 1971–1972 Iloniemi toimi Suomen pysyvän edustajan sijaisena YK:ssa. Presidentti Kekkosen suurhankkeen, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin, organisoimiseksi Iloniemi oli 1973–1975 ETYK-suurlähettiläänä Genevessä. Vuosina 1975–1977 hän oli ulkoasiainministeriön poliittisten asioiden alivaltiosihteerinä ja 1977–1983 Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläänä Washingtonissa.

Diplomaatin uralta Iloniemi siirtyi vuosiksi 1983–1990 Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäseneksi ja oli toteuttamassa suomalaispankkien fuusiota.[1] Kymmenvuotiskauden 1990–2000 hän toimi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) toimitusjohtajana ja sen jälkeen 2000–2003 Suomen itsenäisyyden juhlarahaston SITRAn projektipäällikkönä. Tältä ajalta Iloniemi muistetaan vahvana talousvaikuttajana[4].

Vuoden 1996 europarlamenttivaaleissa Iloniemi oli nuorsuomalaisten ehdokas, mutta jäi suuresta äänimäärästään (42 539) huolimatta valitsematta.

Ulkopolitiikkaa muovaamassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo vuonna 1957 Iloniemi oli vaikuttamassa Suomen ulkopolitiikan suuntaan ollessaan perustamassa Paasikivi-seuraa presidentti Kekkosen tueksi. Kekkosen tukimiehenä hän oli myös ETYK-prosessissa, johon hänet kutsuttiin New Yorkista. Tässä YK-tehtävässä oli ollut vasta vuoden päivät, kun ulkoministeri Kalevi Sorsa soitti Helsingistä ja pyysi mukaan pieneen ryhmään, joka valmistelee Euroopan turvallisuuskokousta. Iloniemi itse kuvaa rooliaan ETY-kokouksen valmistelussa seuraavasti:[5]

»Ulkoasiainministeriön historiassa väitetään yhdessä kohdassa, että minulla olisi ollut suorastaan ratkaiseva osa joihinkin vaiheisiin. Minusta se on mahtavaa liioittelua. Ei sellaista vaihetta ole ollutkaan. En kuvittele, että Suomen valtuuskunnan rooli olisi ollut ratkaiseva, mutta hyödyllinen kokouksen onnistumiselle se oli. Se riittää ihan hyvin.»

1990-luvulla Iloniemi oli tukemassa Suomen EU-jäsenyyshanketta. Vahva vaikutus Iloniemellä oli myös Martti Ahtisaaren valintaan Suomen presidentiksi 1994 esimerkiksi tämän puheiden taustakirjoittajana, vaikka alkuvaiheessa myös Iloniemeä itseään ehdotettiin SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Ahtisaari totesi Iloniemestä[2]:

»Jaakko Iloniemi on realistinen analyytikko, yksi keskeisimpiä ihmisiä elämässäni. – – Olimme anglosaksisia sosiaaliliberaaleja, innostuneita kehitysavusta ja solidaarisuusliikkeistä. Olemme toimineet yhdessä vuosikymmeniä ja se jatkuu yhä.»

2010-luvulla Jaakko Iloniemi viettää virallisesti eläkepäiviään, mutta hän on hän edelleen mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa luottamustoimiensa, luennointinsa sekä kansainvälisen politiikan ja talouden asiantuntijan tehtävien välityksellä.[4] Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Iloniemi tuki Sauli Niinistöä ja vuoden 2012 vaaleissa Paavo Lipposta.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iloniemen vanhemmat olivat palopäällikkö Toivo Iloniemi ja Vieno Viander.[7] Hänen puolisonsa oli käsityönopettaja Helena Iloniemi (o.s. Puukko, 1932–2009). Heillä on kolme lasta.[8][5]

Luottamustehtäviä ja kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iloniemi on toiminut muun muassa Suomen rakennustaiteen museon hallituksen puheenjohtajana 1985–1989, Suomen taideyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana 1992–1999, Paasikivi-seuran puheenjohtajana 1986−1994 sekä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kanslerina 1997-2005. Iloniemi toimi myös Suomen Atlantti-Seuran puheenjohtajana 1999-2001.lähde?

Iloniemi on toiminut Suomen Kuvalehden kolumnistina vuodesta 1990. Iloniemi oli Suomen edustajana Bilderberg-ryhmässä 1991–1997 ja osallistui ryhmän kokoukseen Torontossa vuonna 1996.lähde?

Iloniemi sai ministerin arvon vuonna 1994 ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin 1999. Hänestä tuli Valtiotieteiden kunniatohtori Helsingin yliopistosta vuonna 2000.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Iloniemi, Jaakko Upplagsverket Finland. venska folkskolans vänner. Viitattu 30.9.2015. (ruotsiksi)
  2. a b c Katri Merikallio & Tapani Ruokanen: Matkalla. Martti Ahtisaaren tarina, s. 63, 178, 193, 267. Helsinki: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-2112-6.
  3. Hammarberg, Ville: Jaakko Iloniemi olisi halunnut erilaisen ehdokasasettelun presidentinvaaliin 18.11.2017. Aamulehti. Viitattu 18.8.2021.
  4. a b c Jaakko Iloniemi, Vallan välimies, YLE. Viitattu 1.9.2014.
  5. a b Jaakko Iloniemi: Näin syntyi Ulkopolitiikka, Ulkopolitiikka.fi. Viitattu 1.9.2014.
  6. Ministeri loikkasi Niinistön joukoista Lipposen taakse: "En suosittele imagon muokkausta" Demari.fi. 3.11.2011. Viitattu 1.9.2014.
  7. Kuka kukin on 1978 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 278. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-10475-5-8. Projekt Runeberg.
  8. Helena Iloniemen muistokirjoitus (vain tilaajille) 21.2.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]