Georgian talous

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Georgian talouden näkymät ovat hyvät vuoden 2009 jälkeen, milloin oli konflikti Venäjän kanssa. Georgian talous kehittyi hyvin vuonna 2017, ja BKT kasvoi huomattavasti 4,8 prosenttiin. Tämä johtui muun muassa yksityisen kulutuksen kasvusta ja finanssipolitiikan johdonmukaisesta kehityksestä.[1]

Viimeisen kymmenen vuoden aikana talous on kasvanut voimakkaasti noin 4,5 prosentin vuosivauhdilla huolimatta monista häiriötekijöistä. Vuosina 2007–2008 koettiin maailmanlaajuinen finanssikriisi, ja konflikti Venäjän kanssa vuonna 2008. Myös raaka-aineiden hintojen lasku vuodesta 2014 vaikutti keskeisiin kauppakumppaneihin. Georgiassa köyhyys väheni 32,5 prosentista 17,1 prosenttiin vuosina 2006–2016. Alemmat yhteiskuntaluokat ovat hyötyneet hallituksen tukemasta sosiaalipolitiikasta ja talouden tuomista mahdollisuuksista. Myös kotitalouksien hyvinvointi on parantunut.[1]

Talouden ja hallinnon uudistukset ovat nostaneet Georgiaa mainetta. Georgia on muuttanut mm lainsäädäntöä yksityisen sektorin tukemiseksi. Tämä on helpottanut liiketoimintaa, ja luokitukset ovat nostaneet maan kiinnostavaksi investointikohteeksi. Lisäksi alueellinen vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja vapaakauppasopimus Kiinan kanssa tuo lisää kauppayhteistyötä. [1]

Energia, turismi ja maataloustuotanto voivat edesauttaa maata integroitumaan globaalisti.[1]

Yrityksen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgiassa yrityksen perustaminen on melko nopeaa. Varaa nimi, käy rekisteröidyn agentin luona, täytä lomakkeet notariaatilla.

Yrityksen perustaminen kestää yhden päivän. Esim rajavastuu yhtiön (LLC ) rekisteröintiä varten tarvitaan kolme dokumenttia:

  • hakemus(Certified Application for Registration)
  • yhtiöjärjestys (Certified Memorandum of Association)
  • osakkaiden suostumukset
  • ALV (VAT) rekisteröinti, jos liikevaihto kalenterivuonna yli 100.000 GEL (35000 EUR)

Rekisteröintimaksu on 100 GEL (32,6 EUR) perusrekisteröinnistä tai GEL 200 pikarekisteröinnistä + GEL 1 (pankkikuluja) + GEL 5 per sertifioitu dokumentti.

Yhtiömuodoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toiminimi tai itsenäinen ammatinharjoittaja (Sole Proprietorship) on nopein tie ja hyvä. Tässä yhtiömuodossa sama kuin Suomessa eli yhteiset varat. Pienet aloituskulut.
  2. Rajavastuuyhtiössä (Limited Liability Company) voi olla useampi omistaja. Nopea aloitus. Tässä yhtiömuodossa vain ei sidonnaisuutta omiin varoihin. Enempi aloituskuluja, ei kuitenkaan alkupääomaa.
  3. Osakeyhtiö (Corporation), osakepääoma alussa, tuplaverotus, enempi paperityötä aloitusvaiheessa. Tässä yhtiömuodossa vain ei sidonnaisuutta omiin varoihin

[2]

Verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisveroaste Georgiassa on 16,4 (Euroopassa ja Aasiassa ka 33,1 ja OECD maissa ka 40,1)

Vero Veroaste Veroperuste Kokonaisvero
Yritysvero 15 % taxable profit 14.28
Omaisuusveor 1 % kaikki kiinteä miinus maa-ala 2,08
Kiinteistövero 0,24 GEL pem m2 maa-alueesta 0.04
Tulovero 20 % 0.00
ALV 18 % lisätään hintaan 0.00
Kaikki 16,4

[3]

BKT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017*
BKT reaali kasvu (%) 6.2 7.2 6.4 3.4 4.6 2.9 2.8 5.0
BKT per asukas USD 3073.0 3843.7 4249.8 4341.4 4438.3 3754.9 3857.3 4067.7
BKT milj. USD 11636.5 14438.5 15846.8 16139.9 16507.8 13988.1 14377.9 15164.5

[4]

Kuluttajahintaindeksi ja inflaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Keskimääräinen vuosimuutos 109.2 110.0 101.7 107.1 108.5 99.1 99.5 103.1 104.0 102.1 106.0
Inflaatio 2,6 2,4 –0,2 0,8 2,7 6,9 1,8

[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Georgia Overview worldbank.org.
  2. Doing Business in Georgia - World Bank Group doingbusiness.org.
  3. Doing Business in Georgia - World Bank Group doingbusiness.org.
  4. GeoStat.Ge geostat.ge.
  5. GeoStat.Ge geostat.ge.