Kevyt liikenne
Kevyt liikenne on 1970-luvulla yleistynyt ja sittemmin vanhentuneena pidetty[1] suomalaisen liikennesanaston kattokäsite, jolla tarkoitetaan jalankulkua ja pyöräilyä. Käsitettä ei juurikaan tunneta Suomen ulkopuolella, eikä termille ole vastinetta muissa kielissä.[2] Muualla käytetään osittain vastaavaa käsitettä ”suojaamattomat tienkäyttäjät” (engl. unprotected road users, ruots. oskyddade trafikanter).[3]
Viime vuosikymmeninä kevyt liikenne -käsite on vähentänyt merkitystään suomalaisessa liikennesuunnittelussa, eikä sitä suositella käytettäväksi.[1][4] Kaupungeissa pyritään nykyään huomioimaan kävelyn ja pyöräilyn erilaiset liikkumistarpeet omina ryhminään. Vuoden 2020 jälkeen tieliikennelaki ei ole tuntenut ”kevyt liikenne” -käsitettä, vaan polkupyörällä kulkevaa on käsitelty ajoneuvon kuljettajana.
Määritelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleensä kevyt liikenne on tarkoittanut jalankulkua ja pyöräilyä, ja muita näihin rinnastettavia kulkumuotoja, kuten rullaluistimia, potkulautaa ja potkukelkkaa. Tapauksesta riippuen kevyt liikenne on voinut käsittää myös mopolla, skootterilla, hevosella[5] ja hevosajoneuvolla kulkemisen.[6] Kanootit ja melontalaudat (”SUP-laudat”) on toisinaan koottu kevyt vesiliikenne -käsitteen alle.[7]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa on liikennesuunnittelussa korostunut autoilun erottaminen muusta liikenteestä Ruotsissa 1960-luvulla kehitetyn ja sittemmin hylätyn SCAFT-mallin mukaisesti.[8] Siinä moottoriliikenteen sujuvoittamiseksi haluttiin poistaa hitaammat tienkäyttäjät (polkupyöräilijät) ajoradalta. Ne sijoitettiin jalkakäytävälle, joka sitten osoitettiin liikennemerkillä yhdistetyksi jalankulun ja pyöräilyn väyläksi. Tämä aiheutti kritiikkiä jo aikalaisissa; polkupyöräilyn sujuvuus heikkeni, sillä nyt se oli sijoitettu huomattavasti hitaampien jalankulkijoiden sekaan, kun taas jalankulkijoiden turvallisuus heikkeni nopeampien polkupyörien kulkiessa heidän joukossaan.[9][10][11] Nimenomaan liikennesuunnittelun nähtiin olevan syynä polkupyöräilyn suosion romahtamiselle.[12][13] ”Kevyt liikenne” -sana alkoi siis yleistyä 1970-luvun alussa kattokäsitteenä liikennemuodoille, jotka olivat henkilöautoa kevyempiä (vrt. raskas liikenne). Käsite oli laajalti käytössä seuraavat vuosikymmenet, ja 2000-lukuun mennessä käytännössä 90 prosenttia pyöräväylistä Suomessa oli yhdistettyjä jalankulun ja pyöräilyn väyliä.[14]
Nykyään jalankulku- ja pyöräliikenne on alettu ottaa huomioon erillisinä kulkumuotoina joissakin kaupungeissa.[15] Myös valtakunnallisissa suunnitteluohjeissa jalankulku- ja pyöräliikenne käsitellään erillisinä liikkumismuotoina, joilla on erilaiset ominaisuudet ja tarpeet.[16] Muun muassa Helsingissä määrittelemättömän kevyen liikenteen suunnittelu on lopetettu, ja kaupunki on siirtynyt eri kulkumuotojen huomioimiseen itsenäisinä yksiköinä liikennesuunnittelussa.[17]
Lainsäädännöllinen asema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1982 voimaan astuneessa tieliikennelaissa määriteltiin varovaisuusvelvollisuus kevyttä liikennettä kohtaan, johon kuului jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden lisäksi mopolla kulkija. Vuonna 1997 mopoliikenteen osalta tapahtui liikennesäännöissä suuri muutos, kun mopoilu siirrettiin ensisijaisesti ajoradalle ja ainoastaan lisäkilvellä sallituksi pyörätiellä.[18] Sittemmin useat kaupungit ovat siirtäneet mopot kokonaan ajoradalle poistamalla lisäkilvet pyöräteiltä. Oulussa muutos vähensi mopo-onnettomuuksia 60 prosenttia.[19] Vanhaa tieliikennelakia päivitettiin vielä vuonna 2009 asetuksella kevyen liikenteen väylistä, jossa määrättiin muun muassa kuntia järjestämään tarpeelliset yhteydet jalankululle ja pyöräilylle.[20]
Vuonna 2018 säädetyssä ja 2020 voimaan astuneessa uudessa tieliikennelaissa ei enää käytetä ”kevyt liikenne” -käsitettä, vaan jalankulkijoita ja polkupyöräilijöitä käsitellään erillisinä ryhminä, ja polkupyörä määritellään ajoneuvoksi.[21]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b HE 180/2017 vp www.eduskunta.fi. 23.11.2017. ”Kevyen liikenteen tienkäyttäjäryhmät ovat moninaisia, minkä vuoksi kevyt liikenne käsitettä voidaan pitää vanhentuneena.” Viitattu 10.2.2018.
- ↑ TLL 53 § (Tieliikennelain 53 § suomeksi kuuluu "Kevyen liikenteen väylät" ja ruotsiksi "Leder för gång-, cykel- och mopedtrafik" eli kirjaimellisesti väylät jalankulku-, pyöräily- ja mopoliikenteelle) finlex.fi.
- ↑ Pedestrians and Cyclists - Diagram & Summary (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje (PDF) (Sivu 5) Kuntek 6/2011. Kuntatekniikan keskus.
- ↑ Liikenneministeriö: Henkilöliikennetutkimus 1998 – 1999 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT: VALT-vuosiraportti 2012
- ↑ Helsingin uimarannoille tulee omat väylät kanooteille ja melontalaudoille Yle. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ The Paradigm of Urban- and Traffic Planning. A Study of SCAFT 1968, Precedents and Followers publications.lib.chalmers.se. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 22.2.2015.
- ↑ Sivu 19 - 29.07.1985 Helsingin Sanomat. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Sivu 14 - 23.05.1971 Helsingin Sanomat. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Sivu 66 - 18.05.1996 Helsingin Sanomat. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Sivu 12 - 16.05.1971 Helsingin Sanomat. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Polkupyörä paransi suomalaisten geeniperimää Hämeen Sanomat. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Kestävät kulkumuodot ottavat tilaa autoliikenteeltä AFRY. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ Pyöräliikenne kaupungissa - kohti uusia periaatteita
- ↑ Tulevaisuuden jalankulku- ja pyöräilyväyliä suunnitellaan liikennemuotokohtaisten ohjeiden avulla - Tulevaisuuden jalankulku- ja pyöräilyväyliä suunnitellaan liikennemuotokohtaisten ohjeiden avulla Väylävirasto. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne.fi. Arkistoitu 31.3.2018. Viitattu 30.3.2018.
- ↑ HE 251/1996
- ↑ Mopot siirrettiin autojen sekaan - onnettomuusmäärät romahtivat
- ↑ 267/1981 Finlex. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ 729/2018 Finlex. Viitattu 30.3.2025.