Kävely

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kävely on etenemistä jalkojen varassa syklisesti siirtämällä jalkaa toisen eteen ja liikuttamalla kehoa sen yli. Kävelyssä toinen jaloista on aina kosketuksissa jalustaan, askelsyklin kaksoistukivaiheessa molemmat. Ihminen oppii kävelemisen normaalisti noin yhden vuoden ikäisenä.

Biomekaniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi askelsykli muodostuu yhden askelparin aikana tapahtuvasta liikkeestä. Se jaetaan tukivaiheisiin ja heilahdusvaiheisiin.

Vauhdin mukaan kävely jaetaan kehittymisvaiheeseen, rytmiseen vaiheeseen ja hidastumisvaiheeseen. Kehittymisvaiheessa kävely alkaa seisovasta lepoasennosta ja vauhti kiihtyy kohti haluttua nopeutta. Rytmisessä vaiheessa nopeus pysyy tasaisena ja tapahtuu joukko syklisiä, toistuvia liikkeitä. Pysähtymiseen valmistautuminen tapahtuu hidastumisvaiheessa eli jarrutusvaiheessa. Tällöin liikkeiden rytmi muuttuu ja tasainen rytmikkyys katoaa.[1]

Yhdessä askelsyklissä vuorottelevat tukivaihe ja heilahdusvaihe. Tukivaihe alkaa kantaiskuvaiheella kun alaraaja osuu maahan, useimmiten kantapaään ulkosyrjä edellä. Keskitukivaiheessa jalkaterä pysyy alustalla rennosti paikallaan, siinä tapahtuu lievä joustopronaatio, ja keho liikkuu eteenpäin sen yli. Tässä vaiheessa koko kehon painoa kannatetaan yhdellä raajalla. Isovarpaan tyvinivel vakauttaa asentoa ja kantaa huomattavan osan kehon painosta. Jalkaterän joustopronaatio oikenee niin, että kantapää on suorassa. Tukivaheen lopussa tapahtuu varvastyöntö- eli ponnistusvaihe jalkaterä jäykkänä. Heilahdusvaiheessa kävelijä liikkuu eteenpäin.[2]

Askelpituus ja -leveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksilön askelpituus riippuu hänen alaraajojensa pituudesta, nopeiden ja hitaiden lihassolujen jakaumasta ja lihasvoimasta. Aikuisella miehellä askelpituus on keskimäärin 70–75 senttimetriä, naisella hieman vähemmän, mikä johtuu naisen pienemmästä koosta. Aikuisen askelpituus alkaa lyhentyä hyvin hitaasti 20–25 ikävuoden jälkeen. Seitsemänvuotiaan lapsen askelpituus on noin 48 senttimetriä, nelivuotiaan 39 senttimetriä ja yksivuotiaan 20 senttimetriä.[3]

Askelleveyteen vaikuttavat esimerkiksi yksilön lantion leveys, reisiluun kaulan kulma, raajojen pituus, polvien tietyt poikkeamat, lonkkanivelen lihastasapaino, jalkojen vahvuus ja lihashallinta, tasapainon hallinta sekä kävelyalustan kaltevuus ja liukkaus. Ikääntyneet ihmiset kävelevät jalat etäällä toisistaan säilyttääkseen tasapainonsa paremmin. Voimailijoiden paksut reisilihakset leventävät askelta. Liian kapea askel voi olla opittu virhe tai oire liian heikoista lonkan loitontajalihaksista.[4]

Painopisteen muutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kävellessään ihmisen painopiste liikkuu sinikäyrän muotoisesti pystysuunnassa keskimäärin 2,5 senttimetriä ylös ja 2,5 senttimetriä alas kaksi kertaa yhden askelsyklin aikana. Mitä vähemmän painopiste liikkuu, sitä vähemmän kävelijä kuluttaa energiaa. Ontuminen lisää painopisteen liikkuma-alaa ja sitä kautta myös energiankulutusta. Sivusuunnassa kävelijän painopiste liikkuu tukijalan mukaan niin ikään 2,5 senttimetriä kumpaankin suuntaan, mutta vain yhden kerran askelsyklin aikana.[5]

Jalkaterä kävellessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaterällä on kävelyssä kolme tehtävää. Se toimii iskunvaimentimena kun kehon paino siirtyy jalalta toiselle. Jalkaterä mukautuu alustalle sen lukuisien pienten luiden, nivelten, nivelsiteiden ja lihasten muodostaman rakenteen ansiosta. Ponnistusvaiheessa jalka jäykistyy tukevaksi vipuvarreksi, jonka pohjalta kävelijä ponnistaa eteenpäin.[6]

Jalkaterät osoittavat kävellessä normaalisti vain noin viisi astetta ulospäin eli ovat lähes suoraan eteenpäin. Tällöin jalka toimii tukevasti tasapainon perustana ja liikkeet toistuvat oikein. Jalan kääntyminen liiaksi ulospäin johtuu usein liian suuresta jalan keskiosan tai nilkan pronaatiosta.[7]

Kävelynopeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalankulkijoiden kadunylittämisnopeutta selvittäneessä tutkimuksessa alle 65-vuotiaiden kävelynopeus oli 5,4 km/h ja yli 65-vuotiaiden kävelynopeus oli 4,5 km/h.[8]

Kävelyn kehitys yksilöllä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsi konttaa ennen kuin oppii kävelemään keskimäärin noin 12 kuukauden ikäisenä. Normaalisti näkevä lapsi ei tarvitse opetusta kävelyn oppimiseen, vaan hän oppii katselemalla muita. Kaksivuotiaan lapsen kävelyssä on jo havaittavissa aikuisen normaalikävelylle tyypillisiä osia. Kolmen ja neljän ikävuoden välillä dynaaminen nivelkulmien käyttö alkaa olla kypsynyttä. Lapsen kasvaessa pituutta hänen askelpituutensa ja kävelynopeutensa kasvavat ja askeltiheys vähenee. Kouluiässä tuki-/heilahdusvaiheiden suhde on jo aikuismainen. Kahdenkymmenen vuoden iässä kävelyn rytmin, nopeuden ja liikelaajuuksien muuttujat ovat lähes stabiloituneet eivätkä normaalisti juurikaan enää muutu henkilön työiän aikana.[9]

Kuntoilumuotona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kävely voi olla ihmiselle hyötyliikuntaa, tai sitä voi harrastaa varta vasten kuntoilumielessä. Kävelyyn yhdistetään useita terveyshyötyjä. Erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet kävelyn kohentavan henkistä ja fyysistä hyvinvointia, hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä auttavan painonhallinnassa. Ikääntyneiden on todettu säilyttävän toimintakykynsä paremmin kun he kävelevät paljon.[10] Käveleminen on painoa kannattavaa liikuntaa ja siten ylläpitää etenkin reisiluun, lantion ja alaselän luuntiheyttä.[11]

Tavallinen kävelyvauhti nostaa kehon perusaineenvaihdunnan kolminkertaiseksi lepotilaan verrattuna. Esimerkiksi 60-kiloinen henkilö kuluttaa tunnin reippaalla kävelyllä 300 kilokaloria ja satakiloinen henkilö 480 kilokaloria. Kestävyyskunnon kohentaminen kävelemällä edellyttää noin 60 prosentin elimistön maksimityökyvystä saavuttamista. Tämä on mahdollista keski-ikäiselle ja vähän liikkuneelle ihmiselle mutta harvoin nuorelle ja säännöllisesti jo liikkuvalle.[12]

Tasamaalla käveleminen ei vaikuta paljonkaan lihaskestävyyteen ja lihasvoimaan. Lisää voimavaikutuksia kävelyyn saa ylämäkikävelyllä, porraskävelyllä, sauvakävelyllä ja lumikenkäkävelyllä, tai kantamalla mukana lisäpainoja.[13]

Kävely urheiluna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kilpakävely

Kävely on yleisurheilun kilpailumuoto. Ensimmäistä kertaa kävely oli olympiakisojen ohjelmassa Ateenan välikisoissa 1906, jossa käveltiin 1 500 metrin matka. Seuraavissa kisoissa lajista tuli virallinen olympialaji. Maantiekävely korvasi ratakävelyn Melbournen kesäkisoissa vuonna 1956. Naisten kävely oli ensimmäistä kertaa ohjelmassa vuonna 1992 Barcelonassa. Nykyään arvokisoissa miehet kävelevät 20 kilometrin ja 50 kilometrin matkat ja naiset 20 kilometriä. Vuodesta 1961 alkaen on suurin piirtein joka toinen vuosi järjestetty kävelyn maailmancup.

Kilpakävelyn erottaa tavallisesta kävelystä muun muassa suurempi etenemisnopeus ja pitempi askel, polven pitäminen ojennettuna etutukivaiheen aikana sekä käsien aktiivisempi käyttö.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Jarmo (toim.): Alaraajojen rakenne, toiminta ja kävelykoulu. VK-Kustannus, 1998. ISBN 951-9147-36-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ahonen 1998, s. 156.
  2. Liukkonen, Irmeli; Saarikoski, Riitta: Terveet jalat, s. 46–47. Duodecim, 2007. ISBN 978-951-656-231-8.
  3. Ahonen 1998, s. 162–163.
  4. Ahonen 1998, s. 164.
  5. Ahonen 1998, s. 168–170.
  6. Ahonen 1998, s. 166.
  7. Ahonen 1998, s. 165.
  8. Study Compares Older and Younger Pedestrian Walking Speeds
  9. Ahonen 1998, s. 161.
  10. Kävelyn hyödyt → Terveyshyödyt Pedia. Liikenteen tutkimuskeskus Verne. Viitattu 15.1.2020.
  11. Ahonen 1998, s. 4442.
  12. Ahonen 1998, s. 426–427.
  13. Ahonen 1998, s. 433.
  14. Ahonen 1998, s. 492.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kävely.