Liikuntakulttuuri
Liikuntakulttuuri on käsite, jolla tarkoitetaan liikunnan ja urheilun yhteistä kenttää sosiologisen ja kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Liikuntakulttuurin käsite yhdistää liikuntaa ja urheilua harrastavat, sitä seuraavat ja sille merkitystä antavat ihmiset liikunnan yhteisöllisestä käsityksestä käsin. Liikuntakulttuurin käsite on yleistynyt 1980-luvulta lähtien.[1]
Liikuntakulttuurin käsite sisältää useita alakulttuureja, kuten esimerkiksi eri urheilulajien alakulttuurit, vammaisurheilun ja liikunnan kulttuurit, nuoriso- ja järjestökulttuuri sekä liikunnan ja urheilun eri alakulttuurit lajeina, sääntöinä, normeina, makuina, haluina, erottautumisina ja tyyleinä. Liikuntakulttuuri on viime vuosikymmeninä myös organisoitunut, medioitunut, tuotteistunut, tavaramerkkistynyt ja faniutunut. Samanaikaisesti liikuntakulttuurin yksilöllistyminen ja omaehtoisuus on lisääntynyt sekä syntynyt löyhempää yhteisöllistymistä.[1]
Liikuntakulttuuri näkyy urheilussa ja liikunnassa, julkisuudessa ja erilaisissa yhteisöissä, joita yhdistävät samat kulttuuriset merkit, tavat ja käsitteet. Liikuntakulttuuri yhdistää koko liikunnan ja urheilun kenttää, mutta samanaikaisesti liikuntakulttuurin eri alakulttuurit eriytyvät toisistaan, mikä näkyy esimerkiksi uusien lajien, seurojen ja lajikulttuurien jatkuvana syntymisenä.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liikuntakulttuurin käsite on laajentuntunut aikojen saatossa. 1800-luvun lopulta aina 1960- ja 1970-luvuille saakka urheilu muodosti liikuntakulttuurin tärkeimmän merkitysmaailman. Tämän jälkeen liikuntakulttuuriin on liittynyt liikuntaan, liikkumiseen ja erilaisiin liikunnan ja urheilun muihin merkityksiin liittyviä asioita. Liikuntakulttuuriin sisälle on tullut terveysmotiivien lisäksi yleisemmät hyvinvointia ja hyvää elämää koskevat perustelut ja näiden rinnalla kansanterveyttä ja -taloutta sivuava argumentointi.[1]
1960-luvulla urheilun rinnalle tuli käsitteenä kuntourheilu, 1970-luvulla kuntoliikunta ja 1990-luvulla terveysliikunta. 2010-luvulla käsitteistössä on puhuttu pelkästään liikkumisesta. Samalla liikunnan käyttö yhteiskunnallisessa keskustelussa, esimerkiksi kestävyysvajeen estämisessä, on yleistynyt. Liikuntakulttuuri on siis yhteiskunnallistunut 1970-luvulta lähtien, vaikka sen näkyvä puoluepoliittisuus on vähentynyt.[1]