Jalkaterä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aikuisen miehen jalkaterät.

Jalkaterä on ihmisen ja joidenkin muiden selkärankaisten jalan alaosa nilkasta lähtien. Ihmisen jalkaterä on monimutkainen rakenne, joka muodostuu luista, lihaksista, nivelistä ja muista pehmytkudoksista. Jalkaterän yläosaa kutsutaan jalkapöydäksi ja alaosaa jalkapohjaksi. Jalkaterän kärjessä ovat varpaat, joiden tyvessä jalkapohjan puolella on päkiä. Kantapää on kantaluun muodostama uloke.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen oikean jalkaterän luut ylhäältä katsottuna:[1]
1. Telaluu
2. Kantaluu
3. Ylärivissä sisin, keskimmäinen ja uloin vaajaluu, niiden alla vasemmalla veneluu, oikealla kuutioluu.
4. Jalkapöytäluut
5. Varpaiden luut (varpaan kärkiluu, keskiluu ja tyviluu)
Jalkaterän ylimmät lihakset.
Jalkaterän kolmas lihaskerros.

Jalkaterän luut ovat kantapäästä lukien kantaluu, telaluu, veneluu, kuutioluu, sisin, keskimmäinen ja uloin vaajaluu, viisi jalkapöytäluuta sekä varpaiden luut (varpaan kärkiluut, keskiluut ja tyviluut).[1]

Jalkaterän luut nivelpintoineen muodostavat jalkaan useita toiminnallisia kaarirakenteita eli holvirakenteita, joista osa on pitkittäisiä ja osa poikittaisia. Osa kaarista on joustavia, osa tukevia.[2]

Säären lihakset ohjaavat useita jalkaterän ja varpaiden liikkeitä. Jalkaterässä on neljä lihaskerrosta[3]. Jalkaterän lyhyet lihakset jalkapohjassa ylemmän nilkkanivelen alapuolella vaikuttavat pääasiassa varpaisiin, ja niiden tärkein vaikutus on jalkaholvia ylläpitävä. Ne voidaan ryhmitellä jalkapohjan lihaksiin, isovarpaan lyhyisiin lihaksiin, pikkuvarpaan lihaksiin ja jalkapöydän lihaksiin. [4]

Jalkapohjan lihaksia tukevat jalkaterän alaosassa kulkevat vahvat nivelsiteet, jotka estävät jalkaholvin luhistumisen. Nivelsiteet myös varastoivat työntövoimaa, jota ladataan kehonpainolla ja palautetaan kävellessä ja juostessa varpaiden kärjillä.[3]

Jo nykyihmistä edeltäneellä Homo erectuksella oli ilmeisesti nykyihmisen mallinen jalka 1,6 miljoonaa vuotta sitten. Sen jalkaterän kaareva rakenne teki siitä hyvän juoksijan. Homo erectusta edeltäneillä ihmislajeilla ja vielä selvemmin muilla nykyisillä ihmisapinoilla on lättäjalat, eli niiden koko jalkapohja koskettaa maata.[5]

Jalkaterän iho on kuusi kertaa vahvempaa kuin iho muualla kehossa.[6] Paljain jaloin kävelyn aloittaneen ihmisen jalkapohjan iho paksuuntuu muutamassa viikossa jopa sentin vahvuiseksi.[7] Jalkapohjassa on vähemmän pigmenttiä kuin muualla jalkojen ihossa. Jalkapohjassa on 125 000 hikirauhasta, ja jalkapohjassa ja varpaiden päissä on yli 200 000 hermopäätettä, mikä on enemmän kuin missään muualla kehossa.[8]

Useimpien ihmisten jalkaterät ovat hiukan erimittaiset, yleensä synnynnäisestä syystä. Kokoero voi olla 6–12 millimetriä. Vasen jalkaterä on pidempi neljä kertaa useammin kuin oikea. Seisomisen ja kävelemisen vaikutuksesta ihmisen jalkaterän koko kasvaa aamun ja illan välillä 4–8 prosenttia eli pituutta noin kolme millimetriä ja leveyttä päkiän kohdalta noin yhden millimetrin. Raskauden aikana naisen jalkaterä pitenee, sisäkaari madaltuu ja jalkaterän etuosa leviää. Myös ikääntyvän ihmisen jalkaterä suurenee. Jotkin sairaudet kuten diabetes ja nivelreuma voivat aiheuttaa jalkaterän rakennemuutoksia ja turvotusta.[9]

Kasvavan lapsen jalkaterä pitenee 1–3 vuoden iässä noin 1,5–2 millimetriä kuukaudessa ja 3–6 vuoden iässä noin yhden millimetrin kuukaudessa.[9]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paljaat jalat jättävät pehmeälle alustalle kaarevat jalanjäljet jalan holvirakenteen vuoksi.

Jalkaterä kykenee spiraalirakenteidensa ansiosta mukautumaan erilaisille alustoille, niin koville kuin pehmeillekin.[10] Jalkaterässä on iskunvaimennusjärjestelmä, jonka osia ovat kantapään ja päkiän rasvapatjat, jalkaterän etuosien silmukkamainen lihasmuodostuma, jalkaterän sisäkaari, kantakalvo sekä joustopronaatio.[11] Ihmisen jalkaterän luu- ja pehmytkudosrakenne kestää monipuolista, hyvin suurta sekä toistuvaa kuormitusta.[6]

Jalkaterät ovat keskeisessä asemassa tasapainon hallinnassa. Tasapainoa pitää normaalisti kantapää. Sen irrotessa alustalta aktivoituvat varpaiden koukistajat, jolloin varpaat tarttuvat alustaan ja lisäävät tasapainon hallintaa.[12] Jalkapohjan tuntoaisti on oleellinen pystyasennon ylläpitämisessä ja säätelyssä.[8]

Päkiäjuoksussa, jota käyttävät etenkin pikajuoksijat, juoksija koskettaa maata ensin päkiällään, kantajuoksussa kantapäällään. Keskiosajuoksussa koko jalkaterä tulee melko tasaisesti alustalle.[13]

Runsas liikkuminen edistää jalkojen terveyttä.[6] Paljain jaloin kävely, toiminnallinen harjoittelu ja jalkavoimistelu aktivoivat ja vahvistavat jalkaterän lihaksia ja kehittävät jalkapohjan ihotuntoa.[14]

Pukeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaterät suojataan usein sukilla ja kengillä.[15]

Kengän käyttäminen muuttaa jalkaterän etu-, keski- ja takaosan asentoja ja jalkaterän kuormitusta sekä rajoittaa jalkaterän toimintoja. Kenkien käyttäminen pienentää jalkapohjan tukipintaa, mikä heikentää tasapainoa.[16] Kenkiä käyttävillä kansoilla esiintyy paljon enemmän jalkaterän vaivoja ja sairauksia kuin paljain jaloin liikkuvilla kansoilla.[17] Kengät haittaavat usein myös lasten jalkaterän toimintojen normaalia kehitystä ja aiheuttavat kasvaviin jalkoihin vaivoja.[18]

Kengissä voidaan käyttää pohjallisia, joilla voidaan muun muassa poistaa jalkaterästä kosteutta, vaimentaa iskuja ja ohjata jalkaterien toimintaa.[19]

Sukkien tehtävä on jalkaterien suojaaminen sekä jalkavaivojen ja -vaurioiden ehkäisy. Sukat pitävät jalkaterän ihon kuivana ja ehkäisevät iho- ja kynsivaurioiden sekä jalkainfektion kehittymistä. Vahvistetuilla sukilla voidaan tehostaa heikentynyttä jalkaterän iskunvaimennusta.[20] Vääränlaiset tai väärin puetut sukat voivat aiheuttaa kynsivaivoja, varpaiden asentopoikkeamia ja jalkainfektioita.[21]

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaterän haitallisia asentomuutoksia ovat vaivaisenluu, jäykkä isovarvas, vasaravarvas, lättäjalka ja kaarijalka.[22]

Monien jalkavaivojen syynä ovat epäsopivat kengät, esimerkiksi lyhyet, päkiästä kapeat, korkeakorkoiset tai kärjestä kapeat tai matalat.[23] Paljain jaloin kävelijöillä on vähemmän jalkaterän vaivoja kuin kenkiä käyttävillä.[24]

Jalkaterän vammoja esiintyy muun muassa juoksijoilla, tenniksen pelaajilla ja jalkapalloilijoilla. Ylipaino lisää jalkaterän kuormitusta ja jalkapohjaan kohdistuvaa painetta. Ylipaino voi aiheuttaa muun muassa kroonista kantakipua, jännetulehduksia sekä lasten jalkaterän murtumia. Ylipaino voi myös madaltaa jalkaterän sisäkaarta ja suurentaa jalkaterää, mikä voi aiheuttaa kiputiloja ja asentopoikkeamia.[25]

Jalkaterän haitallisia ihomuutoksia ovat esimerkiksi kuiva iho, liikavarpaat ja kovettumat, kantapäähalkeamat ja varvasvälihautumat. Äkillisessä rasituksessa voi syntyä rakkoja. Kovettumia aiheuttavat esimerkiksi huono jalkahygienia, joustamattomat kävelyalustat, epäsopivat kengät ja liian ohuet sukat.[26] Jalkainfektioita voivat aiheuttaa bakteerit, silsasienet ja virukset. Infektioita ehkäisevään jalkahygieniaan kuuluu muun muassa jalkojen pesu, kuivana pitäminen, varpaankynsien hoito ja ihon rasvaaminen.[27]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Jarmo (toim.): Alaraajojen rakenne, toiminta ja kävelykoulu. VK-Kustannus, 1998. ISBN 951-9147-36-5.
  • Cregan-Reed, Vybarr: Homo sapiens: Luotu liikkumaan – Miten muuttamamme maailma muuttaa meitä. Suomentanut Ukskoski, Petri. Minerva, 2019. ISBN 978-952-312-919-1.
  • Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia. Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  • Stolt, Minna & Saarikoski, Riitta (toim.): Terveet jalat. Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-536-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Merja Wirtanen: Jalkaterän ja varpaiden anatomia, natiiviröntgen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Viitattu 13.1.2020.
  2. Ahonen 1998, s. 227, 244–252.
  3. a b Cregan-Reid 2019, s. 57.
  4. Hervonen 2004, s. 256–258.
  5. Cregan-Reid 2019, s. 48, 57–59.
  6. a b c Stolt & Saarikoski 2016, s. 11.
  7. Stolt & Saarikoski 2016, s. 63.
  8. a b Riitta Saarikoski, Minna Stolt ja Irmeli Liukkonen: Paljasjalkakävelyn vaikutukset 8.11.2010. Duodecim, Terveyskirjasto. Viitattu 3.8.2012.
  9. a b Stolt & Saarikoski 2016, s. 127–128.
  10. Stolt & Saarikoski 2016, s. 34.
  11. Stolt & Saarikoski 2016, s. 32–33.
  12. Stolt & Saarikoski 2016, s. 33.
  13. Stolt & Saarikoski 2016, s. 254–255.
  14. Stolt & Saarikoski 2016, s. 19.
  15. Stolt & Saarikoski 2016, s. 122.
  16. Stolt & Saarikoski 2016, s. 18.
  17. Stolt & Saarikoski 2016, s. 123.
  18. Stolt & Saarikoski 2016, s. 170.
  19. Stolt & Saarikoski 2016, s. 323–324.
  20. Stolt & Saarikoski 2016, s. 144.
  21. Stolt & Saarikoski 2016, s. 147–148.
  22. Stolt & Saarikoski 2016, s. 311.
  23. Stolt & Saarikoski 2016, s. 10.
  24. Stolt & Saarikoski 2016, s. 63–64.
  25. Stolt & Saarikoski 2016, s. 12.
  26. Stolt & Saarikoski 2016, s. 72–73.
  27. Stolt & Saarikoski 2016, s. 76–77.