Hermopääte

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hermopääte on hermohaaran päättymisalue, joka voi olla paljas tai erilaistunut pääte-elin. Hermopäätteitä ovat sekä efferenttien hermosyiden ja niitä hermottavien elinten väliset liitokset että afferenttien hermosyiden aistinreseptorit.

Hyvä esimerkki efferentin hermosyyn hermopäätteestä on hermo-lihasliitos, joka on motorisen hermosyyn ja lihassyyn välinen, synapsin kaltainen liitos.

Afferenttien hermosyiden aistinreseptoreita yhdistävä piirre on, että ne kykenevät reagoimaan tiettyyn (joko elimistön ulko- tai sisäpuolelta tulevaan) ärsykkeeseen ja synnyttämään sen seurauksena hermoimpulssin.

Yksinkertaisimpia ja runsaslukuisimpia aistinreseptoreita ovat vapaat hermopäätteet, joita on ihon epiteelissä, sidekudoksessa ja karvafollikkeleiden läheisessä yhteydessä. Ne reagoivat melko epäspesifisti useisiin erilaisiin ärsykkeisiin kuten kylmään tai kuumaan. Osa reseptoreista reagoi alle 15 tai yli 45 asteen lämpötiloihin lähettämällä aivoihin kipuaistimuksen.[1] Karvatuppien ympärillä ne reagoivat hyvin herkästi karvan vähäisiinkin liikkeisiin ja toimivat siten mekanoreseptoreina. Vapaat hermopäätteet välittävät myös kipua; esimerkiksi hammasjuurissa on runsaasti vapaita hermopäätteitä. Niitä sijaitsee lihaksissa ja jänteissä, joissa ne toimivat proprioseptoreina eli kertovat elimistön asennosta, sekä useissa sisäelimissä kertomassa muun muassa virtsarakon täyttymisasteesta.

Muut ihon hermopäätteet ovat sidekudoksisen kapselin ympäröimiä, mm. kosketusta aistivat solut.[1] Näitä ovat esimerkiksi Pacinin keräset, Meissnerin keräset, Merkelin kiekot ja Ruffinin keräset. Samoja reseptoreita on myös nivelien, luukalvon ja sisäelinten yhteydestä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 - Ihmisen biologia, s. 122. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7.