Luu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ihmisen värttinäluu

Luut (lat. os, mon. ossa) ovat selkärankaisilla sisäisen tukirangan eli luurangon osina esiintyviä elimiä.[1] Luut kiinnittyvät yleensä toisiinsa nivelin. Luun sisällä on pehmeä luuydin eli ydinluu, jossa muodostuu verisoluja.

Luusta on valmistettu esineitä jo muinoin. Norsunluu on ollut arvokas raaka-aine. Luita on käytetty myös taikuuteen.

Luun tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luuranko on kehoa tukeva ja suojaava rakenne. Luu on lisäksi kalsiumia, fosforia ja magnesiumia varastoiva elin. Luuydin muodostaa verisoluja. [1]

Luiden rakenne ja luuston anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luuranko

Luut voidaan jakaa muotonsa perusteella pitkiin (os longum, esimerkiksi värttinäluu), lyhyisiin (os breve), litteisiin (os planum, esimerkiksi rintalasta) ja epäsäännöllisiin (esimerkiksi selkänikama).[1]

Pitkistä luista voi erottaa pääosan (epifyysi, epiphysis) ja varren (diafyysi, diaphysis) sekä näiden välisen metafyysin (metaphysis).[1]

Luu taikakaluna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäinen luu on mytologiassa voimakas taikaväline. Arpa on tietäjän taikakalu, luu, joka pudotetaan rummun kalvolle. Siitä, mihin paikkaan ja asentoon arpa jää rummulle, ennustetaan esimerkiksi tulevia tapahtumia.

Sen jälkeen kun luuydin on maatunut, muodostaa luuytimen täyttämä tila pitkiin luihin tyhjän putken. Tämän putken vuoksi luut on koettu osoittamisen tai tuijottamisen välineeksi taikka vaarallisia voimia suuntaaviksi. Saamelaiset ovat rikkoneet luut ennen niiden jättämistä maastoon, ettei paha silmä olisi voinut katsoa niiden läpi. Australian aboriginaalit ovat uskoneet voivansa kirota jonkun kuolemaan tai sairastumaan taikka vaikkapa auton hajoamaan osoittamalla tätä luulla.

Luu raaka-aineena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 löydettiin Sloveniasta luuesine, jota arvellaan neandertalinihmisten valmistamaksi soittimeksi. Luolakarhunluisen esineen iäksi on arvioitu 50 000 vuotta.[2] Myöhemmin luusta on kuitenkin varmuudella tehty soittimia.

Raaka-aineina käytettävät norsunluu ja mursunluu eivät ole kyseisten eläinten mitä hyvänsä luuta, vaan niiden syöksyhampaita. Syöksyhampaaseen on helppoa työstää pikkutarkkoja yksityiskohtia, ja siitä tehdyt esineet ovat suhteellisen kestäviä. Norsunluu ja mursunluu ovat olleet kalliita ja hienona pidettyjä valmistusaineita. Usein niistä on tehty uskonnollista esineistöä kuten jumalten kuvia ja krusifikseja sekä myös esimerkiksi shakkinappuloita, soittimien koskettimia ja hienojen salonkipistoolien kahvoja.

Luu ravintona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiselle syömäkelpoista luussa on lähinnä luuydin. Monet petoeläimet eivät saa luuydintä esiin, mutta jo nykyihmisen edeltäjät oppivat murskaamaan luita kiviesineillä, vaikka ne ovatkin betonia vahvempia. Luuydinravintoa pidetään mahdollisena osasyynä ihmisten esivanhempien aivojen kehitykseen nykyihmisen tasolle.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ross, Michael H. ja Pawlina, Wojciech: Histology. A Text and Atlas, s. 202–206. Fifth Edition. Lippincott Williams & Wilkins, 2006. ISBN 978-0-7817-7221-1. (englanniksi)
  2. Boyle, Alan: Listening to the sounds of science 21.2.2000. MSNBC. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luu.