Pyöräliikenne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pyöräliikenne tarkoittaa pyöräilyä yhtenä liikennemuotona, ja se on osa ajoneuvoliikennettä. Erotuksena harrastuspyöräilyyn pyöräliikenteeseen lasketaan kuuluvaksi töihin tai opiskelupaikkaan tai esimerkiksi kauppaan pyöräily.[1][2]

Pyöräliikenteen edut ja haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyöräily on nopea ja tehokas liikennemuoto erityisesti lyhyehköillä matkoilla. Moottoriliikenteeseen verrattuna pyöräilyllä on useita etuja, kuten pienempi tilavaatimus pysäköinnissä ja ruuhkissa, olemattomat suorat ympäristö- ja meluhaitat sekä myönteiset terveysvaikutukset pyöräilijöihin itseensä.[3] Pyöräily ei myöskään edellytä minkäänlaista ajokorttia eikä liikennevakuutusta. Joukkoliikenteeseen verrattuna pyöräilyn etu on vapaa liikkuminen aikatauluista ja reiteistä riippumatta. Taajamissa polkupyörän on todettu olevan nopein kulkuneuvo alle seitsemän kilometrin matkoilla[4].

Pyöräilyn haittapuolina voidaan pitää alttiutta sääoloille, pyöräilijöiden suojattomuutta törmäyksissä, sekä pitempiä matka-aikoja (paitsi lyhyillä matkoilla taajamissa). Talvipyöräilyssä pyöräilyä harjoitetaan talvivarustein.

Lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polkupyörä on ajoneuvo siinä missä auto tai moottoripyöräkin, ja pyöräilijä on ajoneuvon kuljettaja. Polkupyörää koskevat liikenteessä siis suurelta osin samat säännöt kuin muitakin ajoneuvoja.[5] Polkupyörää tulee pääsääntöisesti kuljettaa pyörätiellä, tai ajoradalla, mikäli pyörätietä ei ole lähettyvillä. Mikäli ajoradan oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy päinsä ilman haittaa, polkupyörää tulee kuljettaa pientareella. Alle 12-vuotiaat lapset saavat ajaa polkupyörällä jalkakäytävällä, mikäli ajo ei aiheuta kohtuutonta häiriötä jalankululle.[6]

Suomessa lain mukaan pyöräilijän tulee yleensä käyttää kypärää. Kypärän käyttämättömyydestä ei rangaista, vaan säädöksen yksityiskohtaisen perustelun mukaan kyseessä on suositus.[7] Kypärättömyys ei myöskään johda onnettomuustilanteissa korvausten menettämiseen.[8]

Polkupyörällä saa tietyin ehdoin kuljettaa myös matkustajia tai rahtia. Suomen lain mukaan 15 vuotta täyttänyt henkilö saa kuljettaa kaksipyöräisellä polkupyörällä yhtä enintään 10-vuotiasta lasta ja 18 vuotta täyttänyt henkilö saa kuljettaa kahta enintään 6-vuotiasta lasta. Edellytyksenä molemmissa tapauksissa on, että polkupyörässä on istuin ja jalkojen suojukset kyydittävää varten. Kaksipyöräisellä polkupyörällä saa kuljettaa enintään 50 kilon tavarakuormaa. Kolmipyöräisellä polkupyörällä saa kuljettaa sadan kilon lastia, tai niin monta matkustajaa, kuin mille se on rakennettu. [9]

Suomen laki ei varsinaisesti kiellä päihtyneenä pyöräilyä. Rikoslaki tuntee liikennejuopumuksen moottorittomalla ajoneuvolla, mutta rikoksen täyttäminen edellyttää, että päihtyneen ajo aiheuttaa vaaraa toisen henkilön turvallisuudelle. Tästä rikoksesta voi seurata sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.[10]

Viimeaikaista kehitystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyöräliikenteen ja jalankulun suunnittelu omina kulkumuotoinaan on aloitettu Suomessa 2000-luvulla. Alankomaissa ja Tanskassa pyöräliikennettä on suunniteltu omana kulkumuotona 1930-luvulta asti. Ruotsissa pyöräliikennesuunnitteluun on siirrytty 1990-luvulla, kun vanha SCAFT-malli on nähty kaupunkeihin toimimattomana.[11]

Suomen ensimmäiset pyöräliikenteen omat suunnitteluohjeet valmistuivat Helsingin kaupungilta keväällä 2016.[12]

Suomessa useissa kaupungeissa on otettu viime vuosina käyttöön kaupunkipyöräjärjestelmä, esimerkiksi "Alepa-fillarit" Helsingissä 2016. Kaupunkipyöräjärjestelmiä on myös monien muiden Euroopan maiden kaupungeissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]