Päihtymys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Päihtymys eli päihtymystila on muuntunut tajunnantila, joka saavutetaan nauttimalla jotain psykoaktiivisesti vaikuttavaa ainetta eli päihdettä, kuten alkoholia, huumetta tai lääkettä. Myös esimerkiksi tupakalla, kahvilla ja energiajuomalla voi päihtyä.[1]

Päihtymisellä on tyypillisesti jokin tavoite. Ihminen voi päihtyä esimerkiksi pitääkseen hauskaa, saadakseen vaihtelua arkeen, ollakseen seurallinen, sopeutuakseen joukkoon, kapinoidakseen, ilmaistakseen vihaa, lievittääkseen fyysistä tai henkistä kipua, rentoutuakseen, tai pystyäkseen työskentelemään pitkään.[2] Psykedeelien aiheuttamalla päihtymyksellä voidaan tavoitella esimerkiksi mystisiä kokemuksia[3] tai terapeuttisia hyötyjä.[4]

Eri päihteiden vaikutukset keskushermostoon ja tajuntaan voivat olla euforisoivia, piristäviä, lamauttavia tai hallusinogeenisia. Esimerkiksi alkoholipäihtymys eli humalatila vaihtelee nautitusta alkoholimäärästä riippuen. Tyypillisiä lieviä oireita ovat estojen väheneminen, iloisuus, puheliaisuus ja punehtuminen. Juomisen jatkaminen aiheuttaa puheen sammallusta, kontrollin heikkenemistä ja tajunnan menettämisen.[5]

Päihtymisen halu on ollut ihmiskunnan historiassa tyypillistä käytännössä kaikissa kulttuureissa. Tutkijoiden mukaan ei ole ollut olemassa sellaisia yhteiskuntia, joissa psykoaktiivisia aineita ei olisi käytetty, lukuun ottamatta alkuperäisiä eskimokulttuureja, joissa päihdyttäviä aineita ei ollut saatavilla.[6]

Varhaisissa yhteiskunnissa päihtymisen kautta haettiin yhteyttä jumaliin. Myöhemmin päihtymiseen alettiin suhtautua kielteisesti, ja sitä alettiin pitää moraalittomana ja synnillisenä.[7]

Silloinkin kun päihtymys on nykyaikana hyväksyttyä, se on kuitenkin sallittua vain tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi julkinen päihtymystila on usein laissa kiellettyä, jotta sivullisille ei koituisi haittaa päihtyneen ihmisen toiminnasta. Myös päihtyneenä auton ajaminen on laitonta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hutton, Fiona (Cultures of Intoxication, 2020), s. ix–x, 3–4.
  2. Hutton, Fiona (Cultures of Intoxication, 2020), s. 4.
  3. Richard J. Miller: Religion as a Product of Psychotropic Drug Use The Atlantic. 27.12.2013. Viitattu 13.3.2017.
  4. Mo Costandi: A brief history of psychedelic psychiatry The Guardian. 2.9.2014. Viitattu 13.3.2017.
  5. Lyons, Antonia & Kersey, Kate (Cultures of Intoxication, 2020), s. 19–20.
  6. Hutton, Fiona (Cultures of Intoxication, 2020), s. 4, 12.
  7. Hutton, Fiona (Cultures of Intoxication, 2020), s. 4.
  8. Room, Robin (Cultures of Intoxication, 2020), s. 287–301.