Ruis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruis
Ruis.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Rukiit Secale
Laji: cereale
Kaksiosainen nimi

Secale cereale
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Ruis Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ruis Commonsissa

Ruis (Secale cereale) on viljelyskasvi. Noin 1,5 % maailman viljellystä viljasta on rukiita. Tästä käytetään ihmisravinnoksi noin kolmannes.

Viljelyrukiin alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruiskasvien suvussa on alueellisesti eriytyneitä, erilaistuneita lajeja Euraasiassa ja Afrikassa. Niistä viljelyrukiin (Secale cereale, alalaji cereale) luontaisen alkuperälajin (Secale cereale, alalaji segetale) viljely on tutkimustietojen mukaan lähtöisin itäisen Turkin vuoristoseuduilta.[1] [2] Varhaisimmat löydöt rukiin viljelystä ovat keskisestä ja itäisestä Turkista, noin 6000 eaa, nuoremmalta kivikaudelta.[3] Sieltä viljelyrukiin katsotaan levinneen eri suuntiin Eurooppaa (mm. Romania ja Puola jo ainakin 4500 eaa), aluksi osin muiden lähisukulaisviljakasvien (vehnä, ohra) joukossa, sekä erkaantuen ja jalostuen laajemmin omaksi viljelyviljaksi. Rukiin vehnää ja ohraa parempi kylmänkestävyys, parempi kuivuudenkestävyys ja niukemmat viljelymaavaatimukset sopivat suotuisammin pohjoisemmille ja vuoristoisemmille viljelyseuduillekin. Arkeologisia löytöjä ruislajien siementen käytöstä ihmisruokana on jo myöhäispaleoliittisen asutuksen keräilykulttuurin ajoilta Pohjois-Syyriasta, yli 10000 eaa.[4]

Rukiin viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruis tulee toimeen ravinteiltaan ja kosteudeltaan vaatimattomassa maassa ja ilmastoltaan karuissa oloissa. Se soveltuu vaatimattomuutensa vuoksi luomuviljelyyn parhaiten kaikista viljoista.

Rukiita viljellään pääasiassa vain Euroopassa, ja suurimmat tuottajamaat ovat Venäjä, Puola ja Saksa. Ruista syödään eniten sen pohjoisilla viljelyalueilla. Suomeen ruista tuodaan vuosittain merkittävä määrä.

Suomessa rukiin viljely on alkanut viimeistään 500-luvulla eaa. Rukiin suureen suosioon menneinä vuosisatoina on vaikuttanut mm. se, että rukiin puinti on helppoa yksinkertaisinkin välinein, ruumenista puhdistetut jyvät ovat suoraan valmiita jauhettaviksi ja syksyllä kylvettynä se ehtii valmistua lyhyenäkin kesänä, myös siitä tehty leipä säilyy hyvin pitkään. Vuonna 2003 Suomen ruissato oli 72 800 tonnia. Suomi ei ole rukiissa omavarainen: ruista kulutetaan vuosittain noin satatuhatta tonnia. Ruista tuodaan mm. Saksasta ja Puolasta.[5]

Rukiin sato Suomessa oli noin 108000 tonnia vuonna 2016.[6]

Monet viljelijät ovat jättäneet rukiin viljelyn pois, koska syysrukiin sadon onnistuminen on epävarmaa. Rukiin viljelystä on myös luovuttu, koska rikkakasvitorjunta-aineiden ansiosta peltoja ei enää tarvitse kesannoida rikkakasvien hävittämiseksi. Aiemmin ruis kuului oleellisena osana sekä kolmi- että monivuoroviljelyyn, joissa kierrätettiin viljelykasveja eri lohkoilla, ja sillä tavoin pidettiin rikkakasveja kurissa sekä parannettiin maan viljavuutta. Vanhat ruiskannat olivat hyvin pitkäkortisia, koska korkea kasvusto tukahdutti rikkakasvit, ja myös oljilla oli käyttöä, sillä niitä tarvittiin rehuksi, karjan kuivikkeiksi, kattoihin ja vuoteisiin. Pitkä kasvusto kuitenkin lakoontuu helposti, ja sitä on vaikea korjata leikkuupuimurilla. Lisäksi osa kasvutehosta kuluu korren kasvattamiseen, joten uudet ruislajikkeet ovat lyhytkortisia, eikä niitä enää voi käyttää entiseen tapaan torjunta-aineettomassa viljelyssä.

Syysruis ja kevätruis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruis jaetaan kahteen päätyyppiin: syys- ja kevätrukiiseen. Syysruis kylvetään jo syyskesällä, ja se talvehtii oraina. Syysrukiin sato korjataan seuraavana vuonna heinä-elokuussa. Kevätruis eli toukoruis kylvetään keväällä, ja sen sato valmistuu saman vuoden syksyllä. Syysrukiilla oli aikoinaan olennainen osa peltojen vuoroviljelyssä. Edelleen suurin osa Suomessa viljeltävästä rukiista on syysruista.[7]

Yleisesti kevätrukiit ovat olleet maatiaiskantoja. Kylvösiemenen saantia helpottamaan tuli 2000-luvulla kotimainen Juuso-lajike. Tällä hetkellä Juuso on ainoa lajikelistalla oleva kevätruislajike. Juuso oli 2006 eniten viljelty ruislajike 4000 ha:n pinta-alalla mukaan lukien syysrukiit. Virallisissa lajikekokeissa Juuso-rukiista saatiin keskimäärin maalajista riippuen noin 2500–4000 kg:n sato hehtaarilta.[8]

Syysrukiisiin kuuluva ruistyyppi on vielä niin sanottu juhannusruis, joka kylvetään juhannuksen tienoilla. Siitä korjataan syksyllä viherrehusato, ja sen jyväsato valmistuu seuraavana kesänä.[9] Kaskissa ja erityisesti huhdissa viljeltiin aikoinaan erityistä kaskiruista, joka on tavattoman pensovaa. Yhdestä siemenestä voi kasvaa kymmeniä korsia. Se on myös herkästi karisevaa villiviljojen tapaan, eikä sen puimiseen välttämättä tarvittu riihtä, vaan jyvien irrottaminen voitiin hoitaa iskemällä lyhteitä varta vasten rakennettuun seinään. Kaskiruis menestyy huonosti pellossa ja on kaskeamisen loputtua hävinnyt lähes sukupuuttoon. Vanhat maatiaisrukiit ovat pitkäkortisia ja pienijyväisiä. Jalosteet ovat lyhytkortisia ja suurijyväisiä. Maatiaisruis ei kelpaa viralliseen viljakauppaan pienijyväisyytensä takia eikä sitä mainita virallisella lajikelistalla, mikä käytännössä tarkoittaa sen viljelyn kieltämistä. Näistä syistä maatiaisrukiiden viljely onkin lähes kokonaan loppunut. Ruis on tuulipölytteinen, ja sen eri lajikkeet ja kannat risteytyvät keskenään, jos niitä kasvatetaan lähekkäin.

Rukiin hinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukiin hintaa säädellään Euroopan unionissa Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisesti.lähde?

  • Suomi: 14/2011: 203 € / tn
  • Saksa: 14/2011: 240 € / tn
  • Puola: 14/2011: 200 € / tn

Ruis ruoanlaitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruisrouhetta

Ruis on voimakkaan makuinen ja hieman vaikeasti sulava ruoka-aineslähde?. Useat siitä valmistetut ruuat vaativat pitkähkön valmisteluajan. Rukiista tehdään ruisleipää, ja perinteisesti siitä on valmistettu muun muassa erilaisia imellettyjä tai hapatettuja kylmiä ja lämpimiä keittoruokia, joihin usein on vielä lisätty juureksia, palkoviljaa tai marjoja. Nykyisin näistä Suomessa on parhaiten tunnettu mämmi, joka on melko laajalti tunnettu itäeurooppalainen ruoka.

Ruista pidetään terveellisenä suuren kuitupitoisuutensa takia. Kuiduissa on mukana aineita, jotka suojaavat eräiltä syöpätyypeiltä. Rukiista 59 % on hiilihydraatteja, 2 % rasvaa, 10 % proteiineja, 14 % kuitua sekä loput vettä ja kivennäisaineita. Mikroravintoaineina on B-vitamiineja, magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja mangaania.[10]

Ruis sisältää gluteenia, joten se ei sovellu keliakiaa sairastaville.

Jyvämäärän monikymmenkertaistuminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun maatiaislajike antoi 5 jyvää rukiinsiemenestä, nykyinen hybridisiemen jopa 150 jyvää, 30 tähkää kohden. Suomessa on enää 3 000 rukiinviljelijää, mutta he tuottavat saman ruissadon kuin 1800-luvulla, jolloin ruis hallitsi peltoja.[11] Ruis oli Suomen tärkein vilja.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. On the origin of cultivated rye Biological Journal of the Linnean Society.
  2. On the Origins of Domestic Rye—Secale Cereale: the Finds from Aceramic Can Hasan III in Turkey Cambridge University Press.
  3. "On the Origins of Domestic rye: Secale Cereale: The Finds from Aceramic Can Hasan III in Turkey" (1978). Anatolian Studies 28: 157–174. doi:10.2307/3642748.  Malline:Subscription required
  4. "New evidence of Lateglacial cereal cultivation at Abu Hureyra on the Euphrates" (2001). The Holocene 11 (4): 383–393. doi:10.1191/095968301678302823. 
  5. Suomalainen ruisleipä Finfood.
  6. Tilastokeskus Suomen kesä 2016.
  7. Finfood
  8. Virallisten lajikekokeiden tulokset 1999–2006 MTT.
  9. Peltokasvit Helsingin yliopisto, Kansatiede.
  10. Myllyn paras
  11. Uudet katovuodet (38/2018, sivut 30-37) Suomen Kuvalehti. 21.9.2018.
  12. Ruis Peda.net. Viitattu 23.9.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rauramo, Ulla: Ruis: Suomalaisten salainen ase. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-321-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]