Mämmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kulhollinen mämmiä kerman kera.

Mämmi on makea suomalainen perinneruoka, jota syödään varsinkin pääsiäisen aikaan. Sen arvellaan juhlaruokana olevan juutalaisen happamattoman leivän vastine.[1] Mämmi on imellytettyä puuroa, joka valmistetaan pääosin vedestä, rukiin maltaasta ja ruisjauhosta.[2] Tyypillisesti mukana on myös hieman suolaa ja pomeranssin tai hillottua appelsiinin kuorta.[3] Joissakin resepteissä on lisäksi siirappia.[4] On myös mämmiä, jonka tärkein raaka-aine on peruna.[5]

Suomessa täysin imelä mallaspitoinen mämmi oli vanhastaan vain länsisuomalainen ruoka. Muualla maassa ja etenkin idässä tunnettiin sen sijaan jauhoista imelletyt hapanimelät mämmit, kuten hapanmämmi ja syötävä taikina, jotka ovat vellimäisiä ja imeltämisen jälkeen lievästi hapatettuja. Nämä ovat myös laajalti tunnettuja itäeurooppalaisia ruokialähde?. Makea, maltaista ja jauhoista imellytetty pääsiäismämmi tuli tunnetuksi muualla Suomessa emäntäkoulujen, keittokirjojen ja sanomalehdissä olleiden reseptien kautta, mutta Etelä-Karjalassa ja Lapissa vasta 1940-luvulta.[2] Imellettyä puolukka-ruispuuroa kutsutaan joissain keittokirjoissa myös puolukkamämmiksi.[4]

Tuohesta valmistettua mämmin paisto-, säilytys- ja tarjoiluastiaa kutsutaan tuokkoseksi tai ropeeksi (rove).[6][7]

Nykyään mämmi tarjotaan yleensä jäähdytettynä sokerin ja kerman tai maidon kera,[2] mutta aikaisemmin sokeria ei käytetty ja kermakin oli hapanta ja smetanan tyyppistä. Teolliset mämmit ovat yleensä sesonkituotteita, joiden tavanomainen myyntiaika on tammikuun alusta pääsiäiseen saakka. Mämmiä myydään reilut pari miljoonaa kiloa vuodessa, josta noin viidennes muulloin kuin pääsiäisenä.[2] Suurista valmistajista vain Kymppi-Maukkaat (Kymppi Mämmi) valmistaa mämmejä ympäri vuoden. Mämmiä myydään niin kylmätuotteina kuin pakasteinakin.

S-ryhmän vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan eniten mämmiä asukasta kohti kuluttavia kuntia ovat Kitee, Kemijärvi ja Loimaa. Seuraavina listalla ovat Viitasaari, Virrat, Ikaalinen, Nivala, Parikkala, Juva ja Ilomantsi.[8]

Entinen maastohiihtäjä ja kansanedustaja Juha Mieto on tunnettu mämmin ystävä.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1700 Turun Akatemian teologian professori Daniel Juslenius kirjoitti väitöskirjan Aboa Vetus et Nova (Vanhaa ja uutta Turkua), jossa on ensimmäiset kirjalliset tiedot mämmistä pääsiäistraditiona.[10] Juslenius kertoo väitöskirjassa varsinaissuomalaisten valmistamasta puurosta, joka on mustaa ja makeaa. Juslenius mainitsee mämmin tulleen Suomeen kulttuuriperintönä lännestä 1200–1300-luvulla. Mämmi levisi koko maahan 1900-luvulla keittokirjojen ja emäntäkoulujen kautta. Mämmille ei ole haettu EU:n nimisuojaa.[11]

Paikannimissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikana, jolloin kievareita ei vielä ollut, yövyttiin tilapäisissä majapaikoissa, joista osa oli myös erämiesten sijoina. Historiantutkija Jaakko Masosen mukaan paikannimistön perusteella Hämeen Härkätien varrella tällaisia olivat Rengon Asemi, Tammelan Pyhäjärven Mämmi, Mämmikallio ja Mämmikari sekä Marttilan Pirttiniemi. Paikannimissä on säilynyt myös viittaus vanhaan hämäläiseen matkamuonaan, mämmiin eli imellettyyn jauhotahnaan. Muita matkaeväitä olivat puuro, talkkuna ja hapan kala.[12][13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sämänu, persialaisten kansojen makea ruoka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jani Kaaro: Ruoka-Kalevala. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2017

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jani Kaaro 2017, s. 235
  2. a b c d Hopsu-Neuvonen, Arja: Mämmin historia (teoksesta 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta (2008)) Martat.fi. Arkistoitu 26.11.2014. Viitattu 22.4.2014.
  3. Ragni Tennberg, Marketta Levanto: Kotiruoka. Keittokirja kotia ja kouluja varten, s. 405 (Mämmi). Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1980 (42. painos). ISBN 951-1-04383-8.
  4. a b Pojanluoma, Riitta: Perinnemakuja maakunnista, s. 136–137 (Mämmi / Häme), 254 (Marjamämmi/ Karjala). Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2764-8.
  5. Rakastatko mämmiä? Olet luultavasti kotoisin näiltä seuduilta Aamuposti. 23.3.2016. Viitattu 5.4.2021.
  6. Rove Kielitoimiston sanakirja. 2020. ”tuokkonen. | Marja-, mämmirove.” Viitattu 6.4.2021.
  7. Tuokkonen Kielitoimiston sanakirja. 2020. ”tuohesta tehty pienehkö nelikulmainen astia, tuohinen (2), rove. | Marja-, mämmituokkonen.” Viitattu 6.4.2021.
  8. S-ryhmä selvitti, missä mämmiä syödään eniten: ”Samankin maakunnan sisällä esiintyy reippaita poikkeamia” Uusi Suomi. 1.4.2018. Viitattu 15.12.2018.
  9. Pouta, Hellevi: Mieto. Hämeenlinna: Karisto, 2019. ISBN 978-951-23-6598-2.
  10. Jani Kaaro 2017, s. 234–235
  11. Jani Kaaro 2017, s. 235
  12. Masonen, Jaakko, Ojanen, Eero & Heikkinen, Markku: Härkätie – Hämeen Härkätien matkailuopas. Härkätie-toimikunta. Karisto, Hämeenlinna 1992. ISBN 952-90-3890-9
  13. Masonen Jaakko: Hämeen Härkätie. Teoksessa: Maata, jäätä, kulkijoita – tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860, toim. Tapani Mauranen. Tielaitos. Edita, Helsinki 1999. ISBN 951-37-1782-8

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikikirjasto
Wikikirjaston keittokirjassa on resepti aiheesta: