Leikkuupuimuri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykyaikainen leikkuupuimuri
Claas Dominator -leikkuupuimuri

Leikkuupuimuri on kone, jolla korjataan vilja ja erotellaan jyvät oljista ja ruumenista. Suomalaisten viljakasvien lisäksi leikkuupuimuri soveltuu herneen, härkäpavun, öljykasvien ja lisävarustettuna esimerkiksi maissin ja riisin korjuuseen.

Leikkuupuimurin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikkuupuimurin osat
1) Laonnostokela
2) Leikkuuterä
3) Syöttöruuvi
4) Syöttökuljetin
5) Kiviloukku
6) Puintikela
7) Varstasilta
8) Kohlimet
9) Viettopinta
10) Puhallin
11) Yläseula
12) Jyväseula
13) Rajaiskierukka
14) Rajaiselevaattori
15) Jyväkierukka
16) Viljasäiliö
17) Silppuri
18) Ohjaamo
19) Moottoritila
20) Tyhjennyskierukka
21) Olkikela
Kuvassa keltainen virta on oljet, oranssi ruumenet, sininen ilmavirta ja punainen jyvät.

Puimurissa etummaisena on leikkuupöytä, joka katkaisee viljan ja siirtää sen syöttökuljettimella puintikoneiston käsiteltäväksi. Leikkuupöydän korkeutta säädetään hydraulisylintereillä ja siinä on yleisimmin kaasukelloon perustuva kevennysjärjestelmä, joka auttaa pöytää myötäilemään maanpinnan muotoja. Laonnostokelan avulla ohjataan korret halutulla tavalla syöttöruuville.

Jyvät irrotetaan tähkistä puintikelalla, joka iskee jyvät irti oljista alla sijaitsevan varstasillan läpi. Materiaali siirretään seulastolle, jossa puhaltimen avulla erotellaan ruumenet jyvistä. Olkikela ohjaa oljet kohlimille, jotka ottavat talteen ne jyvät, jotka eivät irronneet puintikelalla. Kohlimet ovat porrastettuja levyjä, joita heilutetaan edestakaisin. Kohlimien korvaamiseksi on esitelty useita erilaisia ratkaisuja, lähinnä erilaisia pitkittäisiä ja poikittaisia erottelurumpuja. Näitä käytetään suurimmissa puimureissa.

Oljet voidaan silputa puimurin takaosassa olevalla silppurilla lyhyiksi kynnön helpottamiseksi. Jyvät siirretään elevaattorilla ja/tai ruuvilla viljasäiliöön. Viljasäiliö tyhjennetään tyhjennysruuvin avulla perävaunuun.

Kääntyvät pyörät ovat puimurissa takapäässä. Ohjaamo on sijoitettu useimmiten koneen keskelle puintikelan yläpuolelle. 1980-luvun alkupuolelta lähtien puimureissa on yleisesti ollut umpiohjaamo, joka parantaa huomattavasti työskentelymukavuutta pölyä ja sääolosuhteita vastaan.

Ajovoimansiirto on nykyisissä puimureissa hydrostaattinen. Aikaisemmin käytettiin kiilahihnavariaattoria ajonopeuden säätämiseen. Puimurin moottori on useimmiten suuri 4- tai 6-sylinterinen ahdettu dieselmoottori. Tehot ovat yleensä 150 hevosvoimasta ylöspäin.

Leikkuupuimurin historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljankorjuu oli hyvin työläs tehtävä ja apuneuvoja siihen kehitettiin 1700-luvun lopusta alkaen, kun muu tekninen kehitys antoi siihen mahdollisuuksia. Toimivan puimakoneen rakensi Andrew Meikle vuonna 1786 ja niittokoneen Patrick Bell vuonna 1826.[1] Englannissa patentoitiin vuonna 1799 elonkorjuukone. Hiram Moore esitteli vuonna 1835 ensimmäisen hevosvetoisen leikkuupuimurin.[2] Lyhteiden tekeminen oli käsityötä kunnes Cyrus McCormick vuonna 1870 teki koneen, joka leikkasi viljan ja sitoi sen rautalangoilla lyhteiksi. 1890-luvulla Kaliforniassa ilmestyivät hevosvetoiset leikkuupuimurit, joita saattoi vetää 24–36 hevosta. Näiden kehittäjä oli Benjamin Holtin ja hänen veljiensä yritys, joka alkujaan valmisti Kaliforniassa puisia kärrynpyöriä. Vuonna 1886 Benjamin Holt suunnitteli leikkuupuimurin, jossa voima puimurille saatiin pyöristä nivelhihnavälityksellä. Hevosten korvaaminen höyrykonetoimisilla traktoreilla ei ollut menestyksekästä, koska höyrykoneet olivat liian raskaita pehmeälle maalle. Ensimmäinen polttomoottorilla toimiva traktori nähtiin pellolla vuonna 1904, ja Winnipegissä vuonna 1908 ollut näytöstilaisuus sai monet vakuuttuneeksi traktorin tulevaisuudesta. Polttomoottoritoimisen itseliikkuvan leikkuupuimurin esitteli Holt Caterpillar company vuonna 1911. Caterpillar on sittemmin tullut tunnetuksi telaketjutraktoreistaan. Ensimmäinen leikkuupuimurikin perustui telaketjutraktoriin ja tähkäleikkurilaitteisto oli sen sivulla.[3][4]

Asema tieliikenteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikkuupuimuria saa ajaa tieliikenteessä ja sitä ei tarvitse rekisteröidä.[5] Leikkuupuimuria ei ole pakko liikennevakuuttaa.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
  • Kero, Reino ja Kujanen, Hannu (toim.): Kivikirveestä tietotekniikkaan, tekniikan sosiaalihistoriaa kivikaudesta nykypäivään. Turku: Turun yliopiston historian laitos, 1989. ISBN 951-880-296-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Esko Heikkonen: Maatalouden tuotantotekniikan kehitys keskiajalta 1800-luvun puoliväliin, s. 180–189.
  2. Chaline, s. 114–117.
  3. Chaline, s. 114–117.
  4. Kivikirveestä tietotekniikkaan, Esko Heikkonen: Maatalouden koneellistuminen 1850-luvulta nykypäiviin, s. 237–245.
  5. Päivi Meritähti/Yle Satakunta: Leikkuupuimuri on teiden kilvetön kummajainen 14.8.2014 klo 6:56. Yle Satakunta. Viitattu 28.8.2014.
  6. Liikennevakuutus Vakuutusyhtiö Turva. Viitattu 28.8.2014.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leikkuupuimuri.