Luomuviljely

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vihannesten luomuviljelyä Capayssa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa

Luomuviljely eli luonnonmukainen viljely on IFOAM:in mukaan omavaraista ja tasapainoista maanviljelyä, joka mahdollisimman pitkälle perustuu paikallisiin luonnonvaroihin ja jossa viljelytoimet sopeutetaan vallitseviin luonnonoloihin.[1] YK:n vuoden 2011 raportin mukaan luomuviljelyllä voitaisiin jopa tuplata sadot monissa maailman köyhimmissä maissa.[2] Luomuviljelyn määräyksiä Suomessa löytyy Ruokavirasto sivuilta.[3]

Suomen peltopinta-alasta oli luomuviljelyssä 13,1 % (296 645 hehtaaria) vuonna 2018.[4] Suomen viljasadosta luomun osuus oli 3,2 % (87 milj. kiloa) vuonna 2018.[5] Elintarvikkeiden kokonaismyynnin arvosta luomun osuus oli 2,4 % (336 milj. euroa) vuonna 2018.[6]

Luomutuotteiden viennin arvo oli vuonna 2018 arviolta 25-30 miljoonaa euroa, joka on n. 2% koko elintarvikeviennistä.[7] Vuonna 2012 luomun vienti oli arviolta alle 10 miljoonaa euroa [8], joten luomuviento oli kolminkertaistunut kuudessa vuodessa. Suomen tärkeimmät luomuvientimaat ovat Saksa ja Ruotsi.[9]

Luonnonmukaiselle tuotannolle maksetaan erityistukia tavanomaisten tukien lisäksi.[10] Luomuviljelylle maksettava tuki on tuotannon määrästä riippumatonta hehtaarikohtaista tukea. Vuonna 2013 erityistuen suuruus on 141 euroa/ha.[11]

Tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luomuviljelyssä käytetään lannoitteena muun muassa kivijauheita (apatiitti, biotiitti), kompostoitua karjan lantaa, kanankakkaa sekä luu- ja verijauhoa. Kasvinsuojelua hoidetaan vuoroviljelyllä, mahdollisesti lomittaisviljelyllä, mekaanisella torjunnalla (esimerkiksi liima-ansat) ja biologisella torjunnalla. Rikkaruohoja torjutaan esimerkiksi mekaanisesti, myöhästetyllä kylvöllä, kateviljelyllä ja perinteisesti kitkemällä. Luomutuotanto täyttää myös EU:n ympäristötuen ehdot.

Luonnonmukaisessa viljelyssä käytetään monivuotista viljelykiertoa, jossa eri kasvilajit vuorottelevat. Syväjuuristen kasvien viljelyllä parannetaan maan viljavuutta ja estetään eroosiota. Viljelykasvien vuorottelulla ehkäistään kasvintuhoojien säilymistä ja lisääntymistä kasvustossa.[12]

Luomuun siirtyvä viljelijä joutuu paitsi luopumaan keinotekoisten aineiden käytöstä, myös hoitamaan peltoa luomumenetelmällä vähintään kahden kasvukauden ajan. Vasta kolmannen vuoden sato voidaan tarkastusten jälkeen myydä luomuna.[13]

Luomuviljelijät on rekisteröity, ja heiltä edellytetään säännöllistä ammatillista kouluttautumista. Suomessa viranomaiset, lähinnä Evira ja Ely-keskukset, valvovat luomuviljelyä.

Luomuviljelyn ongelmana on sen teettämä työmäärä, joka on noin 30 prosenttia suurempi kuin tavallisessa viljelyssä. Siitä huolimatta satotasot jäävät pienemmiksi[14]. Tämä pitää luomun hintaa korkeammalla kuin tehoviljellyn ruuan.

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luomutuotanto aiheuttaa tavanomaista tuotantoa vähemmän rehevöittäviä päästöjä vesistöihin. Luomutuotannon edellyttämä mekaaninen kasvintorjunta saattaa joissain oloissa aiheuttaa vesistöille suuremman ravinnekuormituksen kuin kevyemmin muokattu tehoviljelty pelto. Erityisesti, jos huomioidaan luomutuotannon pienemmät sadot, tuotosyksikköä kohden aiheutuvat rehevöittävät päästöt ovat selvästi suuremmat.[15]

Luomu edistää luonnon monimuotoisuutta ja luomupelloilla elää n. 30% enemmän kasvi- ja eläinlajeja kuin tavanomaisilla pelloilla. [16]

Luomutuotannon ilmastovaikuksista on erilaisia tutkimustuloksia, osassa tutkimuksista luomun ilmastovaikutukset on todettu tavanomaista pienemmiksi, osassa tutkimuksissa suuremmiksi. Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan luomuviljan tuotanto aiheuttaa 2–7 % vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. [17][18] Toisaalta toisessa tutkimuksessa luomulammas vähentää päästöjä jopa 42 % kun taas siipikarjalihan tuotanto aiheuttaa 30 % enemmän ja luomukananmunien tuotanto 15 % enemmän päästöjä tavanomaiseen verrattuna.[19] Eri tutkimuksia tarkastelleiden meta-analyysien mukaan luomun ja tavanomaisen tuotannon ilmastovaikutukset ovat kuitenkin keskimäärin samat yksittäisistä tutkimustuloksista huolimatta. [20][21][22]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://web.archive.org/web/20071008045724/http://www.luomu.fi/alkutuotanto/pdf/Seuri041005.pdf
  2. YK: Luomuviljely voisi tuplata sadon köyhissä maissa Helsingin Sanomat. Viitattu 16.3.2011.
  3. Luomun lomakkeet ja ohjeet Ruokavirasto. Viitattu 6.3.2019.
  4. [1] Ruokavirasto, luvussa on mukana myös siirtymävaiheessa oleva ala
  5. Luonnonvarakeskuksen tilastot stat.luke.fi. Viitattu 13.10.2019.
  6. [2] Pro Luomu ry:n keräämät tiedot
  7. Suomen luomuvienti on ottamassa kasvuloikkaa Pro Luomu. 13.3.2019. Viitattu 13.10.2019.
  8. [3] Pro Luomun teettämä selvitys (16.5.2013)
  9. Suomen luomuvienti on ottamassa kasvuloikkaa Pro Luomu. 13.3.2019. Viitattu 13.10.2019.
  10. [4] Ympäristötuen erityistukiesitteet (2012)
  11. [5] Luonnonmukainen viljely, erityistuki
  12. Luomu 28.06.2013. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Viitattu 3. heinäkuuta 2013.
  13. 12 syytä valita luomu -kirjanen. 4) Luonnollista kasvuvoimaa
  14. [6]MTT
  15. http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/luomupelto
  16. H. L. Tuomisto, I. D. Hodge, P. Riordan, D. W. Macdonald: Does organic farming reduce environmental impacts?--a meta-analysis of European research. Journal of Environmental Management, 15.12.2012, nro 112, s. 309–320. PubMed:22947228. doi:10.1016/j.jenvman.2012.08.018. ISSN 1095-8630. Artikkelin verkkoversio.
  17. Organic farms not necessarily better for environment 4.9.2012. University of Oxford. Viitattu 30.1.2019.
  18. Patrice Dumas, Tim Beringer, Stefan Wirsenius, Timothy D. Searchinger: Assessing the efficiency of changes in land use for mitigating climate change. Nature, 2018-12, nro 7735, s. 249–253. doi:10.1038/s41586-018-0757-z. ISSN 1476-4687. Artikkelin verkkoversio. en
  19. Williams, A.G., Audsley, E. and Sandars, D.L. 2006: Determining the environmental burdens and resource use in the production of agri-cultural and horticultural commodities. Main report. Defra Research Project IS0 205. Bedford: Cranfield University & Defra. http://www.organicagcentre.ca/ResearchDatabase/res_enviro_burdens.asp
  20. Koen Mondelaers, Joris Aertsens, Guido Van Huylenbroeck: A meta-analysis of the differences in environmental impacts between organic and conventional farming. BRITISH FOOD JOURNAL, 2009, nro 10, s. 1098–1119. doi:http://dx.doi.org/10.1108/00070700910992925. ISSN 0007-070X. Artikkelin verkkoversio.
  21. H. L. Tuomisto, I. D. Hodge, P. Riordan, D. W. Macdonald: Does organic farming reduce environmental impacts?--a meta-analysis of European research. Journal of Environmental Management, 15.12.2012, nro 112, s. 309–320. PubMed:22947228. doi:10.1016/j.jenvman.2012.08.018. ISSN 1095-8630. Artikkelin verkkoversio.
  22. Sanders J. ja Hess J. (toim.): Leistungen des ökologischen Landbaus für Umwelt und Gesellschaft. Thünen Report 65, 2019. Thünen-Institut.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]