Luomueläintuotanto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kanoja Yhdysvaltalaisella luomutilalla

Luomueläintuotanto tarkoittaa tuotantoeläinten hyödyntämistä mahdollisimman luonnonmukaisella tavalla. Luomueläintuotannon tuotteita ovat esimerkiksi luomusianliha, luomunaudanliha, luomubroileri ja luomukananmunat, sekä lisäksi esimerkiksi luomuvilla ja -untuvat. Luomueläintuotannon määräyksiä Suomessa löytyy Eviran sivuilta [1].

Perusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotieläintaloudessa kiinnitetään erityistä huomiota eläinten lajityypilliseen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin sekä luonnollisten, lajinmukaisten rehujen käyttöön. Antibiootteja voidaan käyttää eläinten hoitoon eläinlääkärin ohjeistuksen mukaisesti.[2] Esimerkiksi kana pääsee luomutilalla kuopsuttamaan maata ja nukkumaan orrella. Sika saa tonkia ja lehmä elää laumassa. Luomueläimiä ei kytketä tai pidetä häkeissä. Ne myös ulkoilevat paljon ja laidunkauden ulkopuolella nauttivat ulkoilmasta jaloittelutarhoissa.[3] Ely–keskus voi myötään poikkeusluvan nautakarjaa kytkettynä pitämiseen, jos nautakarjaa korkeintaan yhteensä 30 eläinyksikköä. Kytkettynä pidettävän nautakarjan on oltava maidon- tai emolehmätuotannossa.[4]

Nautojen, lampaiden, vuohien ja hevosten päivittäisestä rehuannoksesta yli 60 prosenttia tulee olla karkearehua, yleensä tuoretta, kuivattua tai säilöttyä nurmea. Sioille ja siipikarjalle karkearehua annetaan päivittäin. Eläinlajista rippuen ravinnosta 80-100 prosenttia on luomua läpi elinajan.[5]

Luomurehu tuotetaan luomusäädösten mukaisesti ilman keinotekoisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. GMO-ainesosia luomurehussa ei sallita.[5]

Ekologisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lammas ja vuohi ovat ekologisia kotieläimiä, sillä ne ovat pienikokoisia ja eivät kovin vaativia laidunmaiden suhteen. Esimerkiksi vuohi pystyy käyttämään ravinnokseen myös pensaiden ja kaadettujen puiden lehtiä. Pääsääntöisesti lampaat syövät nurmea ja vuohet kaikkiruokaisesti hieman korkeampaa kasvistoa. Vuohia voidaan käyttää laitumien parantamiseen, sillä ne syövät pois sellaisia kasveja, mitä lampaat ja naudat välttävät ja antavat siten levitä. Lampaita ja vuohia voidaan laiduntaa viljelyyn sopimattomilla alueilla, esimerkiksi saarilla ja kivikkoisilla tai korkeuseroiltaan vaihtelevilla alueilla. Lampaat ja vuohet tuottavat kuitenkin merkittävästi kasvihuonekaasu metaania ja molempien ylilaidunnus voi aiheuttaa eroosiota.

Naudoista maitolehmiä laidunnetaan kesäisin nurmilla ja talvisin ne syövät pääasiassa nurmikasveista koostuvaa rehua. Lihanaudoille sen sijaan syötetään lihatuotannon maksimoimiseksi ohraa, maissia ja rypsin/rapsin tai soijapapujen valkuaista. Näiden valkuaispitoisten kasvien kasvatus vaatii nurmikasveja enemmän lannoitteita ja traktorityötä, ja ne sopisivat periaatteessa myös ihmisravinnoksi. Naudan hitaan täysikasvuisuuden saavuttamisen, suuren koon ja ohuen karvapeitteen vuoksi se kuluttaa paljon energiaa pelkkään olemiseen. Naudat vaativat paljon juomavettä, mikä voi muodostua kuivilla alueilla ongelmaksi. Erityisesti lihanaudat tuottavat runsaasti metaania.

Broileri on ekologisempi kuin sika, sillä se on pienikokoisempi ja kasvaa nopeammin. Broilerit ja siat vaativat kuitenkin myös ihmisravinnoksi kelpaavaa ravintoa, kuten ohraa, maissia tai valkuaiskasveja.

Kaikkien kotieläinten lantaa voidaan käyttää luonnonmukaisena lannoitteena pelloilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luomutuotannon ohjeet Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
  2. Mitä luomu on? Valio
  3. Jukka Rajala: 12 syytä valita luomu -kirjanen. 6) Eläimellistä elämää], Finfood Luomu, 2007?
  4. Laki luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta 294/2015 (Luku 4. 27 §) www.finlex.fi. Viitattu 14.7.2018.
  5. a b Jukka Rajala: 12 syytä valita luomu -kirjanen. Finfood Luomu, 2007?, 7) Luomua eläimille

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Sampsa: Vegaanin ystävä ja vastuullisen kuluttajan ateria – luonnonmukaisen kotieläintalouden kehitys Suomessa, s. 94–113 teoksessa Laari 2009, Suomen maatalousmuseon vuosikirja, Suomen maatalousmuseo Sarka 2011. ISSN 1796-3990.