Tulovero

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tulovero tarkoittaa tuloista perittävää veroa. Suomessa tulovero jakautuu yksityishenkilöillä ansiotuloista ja pääomatuloista perittäviin tuloveroihin. Yhteisöt maksavat tuloistaan yhteisön tuloveroa. Tuloverotusta varten on annettava veroilmoitus.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisnettotuloihin perustuva verotus on historiallisesti katsoen varsin uutta. Nettotuloon perustuvan tuloverotuksen lähtölaukauksena pidetään vuoden 1799 tilapäistä veroa Isossa-Britanniassa Napoleonia vastaan käydyn sodan rahoittamiseksi.[1]

Tuloverotus alkoi vakiintua osaksi verojärjestelmiä 1800-luvun puolivälissä sen jälkeen, kun tuloverotus otettiin pysyvästi käyttöön Englannissa 1842.[2] Yhdysvalloissa tulovero otettiin käyttöön sisällissodan aikaan Unionissa, jossa silloinen valtiovarainministeri Salmon P. Chase määritteli yli 800 dollarin tuloihin 3 % tuloveron.[3]

Vanhimmissa tuloveroissa eri tulolajeja kohdeltiin usein eri tavoin. Ylimmät verokannat olivat usein 5–10 prosentin luokkaa. Britannian vuoden 1842 schedular tax -verossa verokanta riippui tulolajista, joita olivat mm. maanvuokrat, korot, voitot ja palkat. Progressiiviseen kokonaistulojen verotukseen (supertax) siirryttiin Britanniassa vasta 1909.[4]

Kansainvälinen konsensus tuloverotuksen periaatteista alkoi muotoutua 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä: veron tuli olla progressiivinen ja sitä tuli periä kokonaistuloista (työtulot ja pääomatulot). Tällaisen järjestelmän uskottiin jakavan verotaakan oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti. Kokonaistulot määrittivät veronmaksukyvyn. Tulo- ja varallisuuseroja voitiin tasoittaa progression avulla.[5]

Tanska otti tuloveron käyttöön 1870, Japani 1887, Preussi 1891, Ruotsi 1903, Britannia 1909, Yhdysvallat 1913 ja Ranska 1914.[5]

Ensimmäiseen maailmansotaan asti kaikki maat pitivät tuloveron veroprosentit erittäin maltillisina. Teollisuusmaissa verokanta oli korkeintaan kymmenen prosenttia korkeimmistakin tuloista. Sota merkitsi poliittista täyskäännöstä ja veroprosentit nousivat huomattavasti. Ranskassa ylin veroprosentti nousi 1920-luvulla 72 prosenttiin ja Yhdysvalloissa 77 prosenttiin.[5]

Tuloverotuksen historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tuloverotus (tulosuostuntavero) oli käytössä ensi kertaa vuosina 1865–1885. Valtion tulovero tuli pysyväksi vuonna 1921.

Tulovero Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloverotus on Suomessa nettoverotusta. Tämä tarkoittaa sitä, että bruttotuloista saadaan vähentää verovähennyksinä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot.[6]

Tuloverotus koskee luonnollisia henkilöitä, kuolinpesiä, yhteisöjä (monet yhtiöt), yhtymiä ja yhteisetuuksia. Näiden eri veronmaksajaryhmien tuloverotus poikkeaa toisistaan. Verotuksen kannalta merkitystä on myös sillä, mistä tulot ovat peräisin. Erilaisia ja eri tulolähteistä saatuja tuloja verotetaan eri tavoin.

Tuloverotus henkilöverotuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöverotus kattaa luonnolliset henkilöt ja kuolinpesät. Henkilöitä verotetaan erillisverotuksen periaatteella eli jokaista perheenjäsentä verotetaan erikseen.[7]

Henkilöverotuksessa tulot jaetaan kahteen tulolajiin. Tulolajit ovat ansio- ja pääomatulo. Pääomatuloa ovat tulot, joita varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen. Muut tulot, esimerkiksi palkka ja eläke, ovat ansiotuloa.[8] Yrittäjien verotuksessa yrityksestä saatu tulo jaetaan verotuksessa ansiotulo-osuuteen ja pääomatulo-osuuteen. Jako koskee yksityisiä elinkeinonharjoittajia, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehiä, maatalouden harjoittajia ja tietyissä tilanteissa myös osakkeenomistajien osinkotuloja.[9][10][11]

Verotusta varten lasketaan veronalainen ansiotulo ja veronalainen pääomatulo. Loppuosa tuloista on verovapaata tuloa. Veronalainen ansio- ja pääomatulo verotetaan toisistaan erillään. Molempia koskee nykyisin progressiivinen verotus, jossa kokonaisveroaste nousee tulojen noustessa. Ansiotulon perusteella peritään valtion tulovero, kunnallisvero sekä mahdollinen kirkollisvero. Ansiotuloon kohdistuu lisäksi veroluontoisia maksuja: sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu, sosiaaliturvamaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu. Pääomatulon perusteella peritään pääomatulovero.

Yksityishenkilöiltä perittyjen tuloverojen tuotto vuonna 2012 oli 27 miljardia euroa. Tästä 25 miljardia koostui ansiotuloverosta ja loppu 1,8 miljardia pääomatuloverosta. Tuloveroja maksoi 4,2 miljoonaa henkilöä.[12] Ansio- ja pääomatuloverojen osuus palkansaajien veronalaisista tuloista oli 22,2 %, eläkeläisillä 17,8 %. Maatalouden harjoittajilla vastaava luku oli 23,5 % ja liikkeen- ja ammatinharjoittajilla 25,3 %.[13]

Yhteisöjen tuloverotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhteisövero

Yhteisöjä ovat verotuksessa monet yhtiöt kuten osakeyhtiöt, yhdistykset ja eräät muut itsenäiset verovelvolliset. Yhteisöjen tuloja ei jaeta ansio- ja pääomatuloiksi. Niiden saamia tuloja verotetaan yhteisön tuloverona eli yhteisöverona.

Yhtymien tuloverotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yhtymä (verotus)

Yhtymiä ovat verotuksessa eräät yhtiöt kuten kommandiittiyhtiö ja avoin yhtiö sekä tietyt muut yhteenliittymät. Yhtymät ovat verotuksessa ns. laskentasubjekteja. Ne eivät ole erillisiä verovelvollisia, vaan niille lasketaan tulo, joka jaetaan verotuksessa yhtymän osakkaiden tuloksi.

Tuloverolait ja tulolähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tulolähde

Verotusta varten verovelvollisen tulot jaetaan tulolähteisiin, joista lasketaan kustakin verot erikseen. Tulolähteet ovat henkilökohtainen tulolähde (ns. TVL-tulo), elinkeinotulo (EVL-tulo) ja maataloustulo (MVL-tulo). Kunkin tulolähteen tulos lasketaan erikseen oman verolakinsa mukaisesti. Henkilökohtaisen tulon verotusta säätelee Tuloverolaki, elinkeinotulon verotusta Laki elinkeinotulon verottamisesta ja maataloustulon verotusta Maatilatalouden tuloverolaki.[14][15]

Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Maataloutena pidetään maa- ja metsätalouteen liittyvää toimintaa kuten viljelyä ja tuotantoeläinten kasvatusta. Muut toiminnot kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen ja verotetaan tuloverolain mukaan. Yksityishenkilöllä henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluvat esimerkiksi eläke- ja palkkatulot. Kellä tahansa verovelvollisella voi olla kaikki kolme tulolähdettä, sillä jako ei riipu yhtiömuodosta.[15]

Kunkin tulolähteen tulos lasketaan erikseen ja myös ilmoitetaan omalla veroilmoituslomakkeellaan. Tulolähteiden verotus on erillistä siten, että toisen tulolähteen tappiota ei saa vähentää toisen tulolähteen voitosta.[14]

Verotietojen julkisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laista verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta seuraa, että verotettavien tulojen ja maksettavien verojen määrä ovat julkista tietoa. Sen sijaan verovapaiden tulojen määrä ei ole julkista tietoa.[16]

Muut tuloista perittävät verot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloveron lisäksi Suomessa on eräitä muitakin veroja, jotka peritään tuloista.

Yleisradiovero kannetaan tuloverotuksessa verotettavien tulojen perusteella.

Lähdevero peritään talletuksista ja joukkovelkakirjalainoista saaduista korkotuloista sen sijaan, että ne verotettaisiin pääomatulona.

Perintöveroa peritään perintönä tai testamentilla saadusta, lahjaveroa lahjaksi saadusta omaisuudesta. Perintöä tai lahjaa ei veroteta tuloverotuksessa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Linnakangas, Esko: Historiallinen verokirja (pdf) (ISBN 978-952-93-4711-7) 2014. Helsinki. Viitattu 7.2.2015.
  2. Nykänen, Pekka: Ulkomaalaisten yrittäjien vuosien 1865–1897 elinkeinosuostuntavero. Historiallinen aikakauskirja, , 2012. vsk, nro 1, s. 53–67. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362.
  3. Lincoln, Abraham: Domestic Affairs Millercenter.org. Viitattu 19.10.2011. (englanniksi)
  4. Piketty, s. 456
  5. a b c Piketty, Thomas: Pääoma 2000-luvulla, s. 454–. Suomentanut Ollila, Marja ja Tillman-Leino, Maarit. Helsinki: Into Kustannus, 2016. ISBN 978-952-264-649-1.
  6. Lehtonen, Asko: Tietokoneiden ja tietokoneohjelmien hankintamenon verokohtelusta henkilö- ja elinkeinoverotuksessa Luku 2. Henkilöverotus. 2002
  7. Valtiovarainministeriö: Henkilöverotus Viitattu 13.1.2014
  8. Verohallinto: Tulolaji
  9. Verohallinto: Tuloverotus - liikkeen- tai ammatinharjoittaja
  10. Verohallinto: Tuloverotus - avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö
  11. Veronmaksajat: Maatalouden veroilmoitus
  12. Verohallinnon tilastoja: Henkilöasiakkaiden tuloverot, veronpalautukset, jäännösverot ja veronsaajien osuudet alueittain verovuonna 2012 Verohallinnon tiedote, 1.11.2013
  13. Verohallinto: Taskutilasto 2014
  14. a b Koivumäki, Jukka: Tulolähteiden merkitys verotuksessa 02.11.2011
  15. a b Ilkka Ojala: Tuloverotuksen tulolähteet Tilisanomat, julkaistu 17.3.2005
  16. Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta