Julkinen taide

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tapio Junno, Rakkaus ja valppaus, 1976. Veistos siirrettiin vuonna 2013 Myllynsiiven leikkikentältä Myllypuron keskustan uuteen puistoon. Tässä yhteydessä pronssiveistos sai uuden mustan diabaasijalustan.[1]

Julkinen taide on taideteoksia julkisessa tilassa. Teos voi olla joko julkisella tai yksityisalueella, se voi olla hankittu joko julkisella tai yksityisellä rahoituksella. Julkinen teos saattaa olla tilattu paikalle, jossa se sijaitsee. Julkista taidetta ovat monumentit, muistomerkit, patsaat ja veistokset.

Ne ovat julkisen taiteen tavanomaisimpia muotoja, mutta julkinen taide voi olla myös väliaikaista performanssien, tanssin, teatterin, runouden, graffitin, julisteiden, katutaiteen ja installaatioiden muodoissa.kenen mukaan?

Aikaisemmin julkisella taiteella tarkoitettiin julkisen sektorin julkisin tiloihin tuottamaa taidetta. Nykyisin julkinen taide koskee laajemmin ylipäätään kaikissa julkisissa tiloissa sijaitsevaa, saavutettavissa olevaa taidetta. Julkista taidetta toteutetaan siis myös muualla kuin julkisen sektorin hankkeissa.[2]

Propagandassa ja kansalaisprotestoinnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkinen taide voidaan nähdä usein poliittisena apuvälineenä, kuten Neuvostoliiton propagandajulisteina ja -veistoksina (sosialistinen realismi ja agit prop) tai Pohjois-Irlannin Unionistien seinämaalauksina. Julkinen taide voi olla myös kansalaisprotestoinnin muoto, kuten 1980-luvulla New Yorkissa tehdyt maanalaisten junien graffitit.[3]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prosentti taiteelle -hankkeen syksyllä 2014 tekemässä kyselytutkimuksessa 70 prosenttia vastaajista kertoi haluavansa taideteoksia arkiympäristöönsä, kuten asuinalueelleen, työpaikoille ja kouluihin. Kyselyn mukaan taiteen koetaan parantavan turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Taide nostaa myös asuinalueiden ja kiinteistöjen arvoa suomalaisten silmissä.[4]

Vaikka taidehankinta on vain pieni osa rakennushankkeiden kustannuksia, onnistunut taideteos voi olla merkitykseltään ja symboliarvoltaan rakennuksen kustannuksia suurempi. Taideteos voi kommentoida, nostaa esiin ja korostaa jotakin olennaista rakennuksen arkkitehtuurista tai käyttötarkoituksesta.[5]

Kautta aikojen yleisön ihastusta, vihastusta, harmistusta ja joskus välinpitämättömyyttä herättäneet julkiset veistoshankkeet ovat rakennetun ympäristön ohella kaupunkikuvan näkyvympiä elementtejä.[6]

Toteutus ja hankinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankittava taideteos voidaan toteuttaa paikkaan joka on jo valmis, tai se voi olla valmiiksi suunniteltu tai suunnitteilla oleva rakennus tai ympäristö.

Taidehankinta voidaan tehdä omana tilauksena, jolla on oma budjetti. Teos voidaan myös toteuttaa osana itse rakennusta tai paikkaa, jolloin kustannukset sidotaan osaksi rakentamiskustannuksia ja taideteoksen valmistaminen on osa rakentamisprosessia. Rakennuksen taidehankinnan vaiheet ovat tavallisesti lyhyempikestoisia kuin varsinainen rakennushankkeen toteutus.

Aluksi päätetään, miten taidehankinta tehdään ja miten se sijoittuu osaksi rakennushankkeen kokonaisuutta, sekä sen kustannuksista. Sovituista asioista kootaan taideprojektin ohjelma, joka muodostuu taidekonseptiksi. Konseptissa hahmotellaan yhteistyönä, mitä taiteella halutaan ilmaista ja minkä tyyppiset teokset voisivat sopia rakennushankkeeseen. Taiteilija pitäisi valita varhaisessa vaiheessa, jolloin hän voi olla mukana jo rakennushankkeen luonnos- ja piirustusvaiheissa.

Teos voidaan toteuttaa rakennusten sisälle, kuten porrashuoneisiin tai rakennusten julkisivuun, piha-alueille tai aukioille, puistoihin ja katutilaan tai muihin rakenteisiin. Tässä vaiheessa tarvitaan teknisten asiantuntijoiden ja taiteilijan yhteistyötä.

Kun teos on valmis, se luovutetaan tilaajalle.[7]

Prosenttiperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauko Räsänen Aapelus, 1967. Pronssireliefi toteutettiin Oulun Nuottasaaren koulun seinään prosenttiperiaatteella, joka otettiin käyttöön Oulussa vuonna 1964.
Pääartikkeli: Prosenttiperiaate

Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että tietty osuus rakentamisbudjetista käytetään kohteessa taiteen hankintaan tai taiteelliseen suunnitteluun. Osuus vaihtelee maittain, esimerkiksi 0,25–2 prosenttia. Näin huomioidaan taiteen käyttö rakennuksen viihtyvyyden, sosiaalisuuden, itsenäisen selviytymisen tai esimerkiksi turvallisuuden tunteen lisäämisessä.

Useissa Suomen kunnissa alettiin soveltamaan prosenttiperiaatetta 1960-luvulta alkaen. Esimerkiksi Oulussa prosenttiperiaate otettiin käyttöön vuonna 1964.

Soveltamisen laajentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vuoden 2016 alussa asiantuntijaryhmän ohjaamaan prosenttitaiteen periaatteen laajentamista. Periaatteen laajentaminen on hallituksen eräs kärkihankkeista. Tavoitteena on parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta sekä edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia. Hankkeella edistetään julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta. Hankkeella pyritään lisäämään eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelujen tarjontaa ja käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä, esimerkiksi sairaaloissa, vanhustenhuollossa ja lastensuojelussa.

Aiemmin lähinnä rakennushankkeissa sovellettua prosenttiperiaatetta on tarkoitus laajentaa siten, että taidehankinnat koskisivat nykyistä laajemmin myös muita taiteen muotoja kuin visuaalista taidetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksista varattaisiin osuus taide- ja kulttuuripalveluiden hankintaan tai taide- ja kulttuurilähtöisen hoito- ja asiakastyön kehittämiseen.

Hankkeelle on varattu kahden miljoonan euron rahoitus kolmivuotiskaudelle 2016-2018. Sillä tuetaan kuntia, kuntayhtymiä ja muita toimijoita hyvien käytäntöjen ja uusien toimintatapojen kehittämisessä.[8]

Taiteilijaseuran kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen taiteilijaseura julkaisi keväällä 2016 kannanoton prosenttiperiaatteen laajentamiseen. Sen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea ja hallituksen kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta voi tarjota mielekkäitä työtilaisuuksia entistä laajemmalle joukolle ammattikuvataiteilijoita. Seuran mukaan taiteelle ei kuitenkaan pidä sälyttää sellaisia tehtäviä, jotka eivät sille kuulu.[9]

Kuvausoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maisemanvapaus

Maisemanvapaus tai Freedom of Panorama sääntelee julkisella paikalla olevien rakennuksten ja taidetesoten kuvaamista sekä niistä otettujen kuvien julkaisemista ja käyttöä. Tekijänoikeuslain lainkohdan tarkoituksena on taata kohtuullinen vapaus valokuvata julkisilla paikoilla. Eri maiden lainsäädäntö poikkeaa toisistaan. Julkisia taideteoksia saa kuvata ja kuvia julkaista täysin vapaasti esimerkiksi Englannissa, Espanjassa, Saksassa ja Puolassa. Esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa, Italiassa ja Kreikassa julkisia taideteoksia ei saa kuvata.

Suomen tekijänoikeuslaki (§25) sallii pysyvästi paikalleen asennettujen taideteosten kuvaamisen julkisessa paikassa tai sen välittömässä läheisyydessä, mutta kieltää näiden kuvien käytön ansiotarkoituksessa.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Julkiset veistokset Helsingin taidemuseo. Viitattu 2.8.2014.
  2. Milla Järvipetäjä ja Aura Nikkilä: ”Esipuhe”, Taide rakennushankkeessa, opas tilaajalle, s. 9. Suomen Rakennusmedia OY, 2012. ISBN 978-952-269-027-2.
  3. Simon Wilson ja Jessica Lack: ”public art”, The Tate Guide to Modern Art Terms, s. 174. Tate Publishing, 2008. (englanniksi)
  4. Perttula, Elina: Julkinen taide kiinnostaa kuntia Ornamo. 26.5.2015. Viitattu 8.7.2016.
  5. Milla Järvipetäjä ja Aura Nikkilä: ”Esipuhe”, Taide rakennushankkeessa, opas tilaajalle, s. 13. Suomen Rakennusmedia OY, 2012. ISBN 978-952-269-027-2.
  6. Julkiset ulkoveistokset Oulun taidemuseo. Viitattu 8.7.2016.
  7. Milla Järvipetäjä ja Aura Nikkilä: ”Esipuhe”, Taide rakennushankkeessa, opas tilaajalle, s. 13-14. Suomen Rakennusmedia OY, 2012. ISBN 978-952-269-027-2.
  8. Prosenttitaiteen periaatetta laajennetaan (ministeriön tiedote) Opetus- ja kulttuurimisteriö. 23.2.2016. Valtioneuvosto. Viitattu 8.7.2016.
  9. Korhonen, Kirsi: Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää Helsingin Sanomat. 5.4.2016. Sanoma Media Finland. Viitattu 8.7.2016.
  10. Tekijänoikeuslaki Finlex. Edita Publishing Oy ja oikeusministeriö.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]