Ympäristötaide
Carl Andre | John Baldessari | Christo ja Jeanne-Claude | Jan Dibbets | Ian Hamilton Finlay | Hamish Fulton | Andy Goldsworthy | Hans Haacke | Michael Heizer | Robert Irwin | Nancy Holt | Richard Long | Walter de Maria | Ana Mendieta | Dennis Oppenheim | Robert Smithson | James Turrell | Wolf Vostell
Ympäristötaide on rakennettuun kulttuuriympäristöön tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Ympäristötaiteeksi voidaan sanoa myös ekologisia asioita käsittelevää taidetta.
Ympäristötaide sai alkunsa 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa.[1] Aluksi ympäristötaide assosioitui selkeimmin veistoksiin, varsinkin maataiteessa ja paikkasidonnaisessa taiteessa (site-specific art). Aiempi kuvanveisto nähtiin vanhanaikaisena. Lisäksi katsottiin, ettei se ollut harmoniassa luonnon kanssa.
Lähellä ympäristötaidetta on tilataide, joka tarkoittaa erilaisiin paikkoihin tehtyjä kolmiulotteisia teoksia.[1] Esimerkiksi Kaarina Kaikkosen installaatiot ovat usein myös ympäristötaidetta.
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomeen ympäristötaide tuli kesänäyttelyiden rinnalla. Taiteilija saattoi muokata ympäristöä teokseksi sen sijaan että tuo valmiita objekteja puistoihin. Helsingin juhlaviikot oli tässä uranuurtaja.[2]
Helsingin taidemuseossa Meilahdessa järjestettiin ensimmäinen suomalaisen ympäristötaiteen näyttely Siirrettävä tuonela vuonna 1983. Myös rakennusta ympäröivä puisto on ollut näyttelykäytössä.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b ”Ympäristötaide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
- ↑ Paula Holmila: Surkean lomasään hyvä seuraus Uusi Suomi. 30.7.2008. Viitattu 29.12.2012.
- ↑ Seppo Heiskanen: Taiteilijat menivät metsään Demari. 12.7.2010. Demokraatti. Viitattu 29.12.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ympäristötaide Wikimedia Commonsissa
