Charles Sandison
| Charles Sandison | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1969 Britannia |
| Taiteilija | |
| Ala | mediataide, installaatio, ympäristötaide, tilataide |
| Palkinnot | |
Carl Andre | John Baldessari | Christo ja Jeanne-Claude | Jan Dibbets | Ian Hamilton Finlay | Hamish Fulton | Andy Goldsworthy | Hans Haacke | Michael Heizer | Robert Irwin | Nancy Holt | Richard Long | Walter de Maria | Ana Mendieta | Dennis Oppenheim | Robert Smithson | James Turrell | Wolf Vostell
Charles Sandison (s. 1969 Skotlanti, Britannia) on Tampereella Petsamon kaupunginosassa[1] asuva mediataiteilija.[2] Hän tekee tietokonepohjaisia valoinstallaatioita, jotka yhdistävät sanoja, metaforia ja liikettä arkkitehtuurisiin tiloihin.[3] Sandison on opiskellut Glasgow School of Art -taidekoulussa Skotlannissa vuosina 1988–1993.[2]
Sandisonin teoksia on kuvailtu valorunoudeksi ja valo-ornamentiikaksi.[3] Ne perustuvat tietokoneella ohjelmoituihin ja projisoituihin sanoihin. Hänen ensimmäisiä tämäntyyppisiä töitään oli Living Rooms (2001), jossa valolla heijastetut sanat kuten mies, nainen, ruoka, isä, äiti, lapsi, vanha ja kuollut vaeltavat ympäri pimennettyä huonetta. Sanat elävät ja vuorovaikuttavat keskenään, mies-sanat etsivät ruokaa ja nainen-sanoja, joistä syntyy lapsi-sanoja. Välillä tappava virus tai vanhuus tuhoavat osan muista sanoista ja kaikki alkaa alusta.[4] Jo Sandisonin esikoisnäyttelyssä Lontoossa 1993 oli esillä tietokonepohjaisia monitoreihin perustuvia teoksia.[5]
Sandison on ollut mukana muun muassa Venetsian biennaalissa 2001 ja Ars-näyttelyssä 2006. Hänen Mika Waltarin kirjojen teksteihin perustunut teoksensa Sinuhe oli Waltari-näyttelyssä Ateneumin portaikossa 2007.[2] Häneltä tilattiin myös teos nobelkirjailija José Saramagon 85-vuotisjuhliin vuonna 2008. Sandison on pitänyt yksityisnäyttelyjä 2000-luvun lopulla Yvon Lambertin gallerioissa New Yorkissa ja Pariisissa sekä Pariisin Musée d'Orsayssa. Rooman uusi nykytaiteen museo kutsui hänet tekemään teoksen Forum Romanumille 2007. Ulkotiloissa olevien valoteosten rakentaminen vaatii usein suuria lavoja ja erikoisjärjestelyjä, joten käytännössä työ on alkanut muistuttaa suuren rock-konsertin roudaamista.[5]
Sandison muutti Suomeen 1995, Sandisonin puoliso on taiteilija Teija-Tuulia Ahola. Heillä on kaksi lasta.[1]
Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charles Sandisonille on myönnetty Ars Fennica -palkinto (2010) ja VII ARCOmadrid/BEEP de arte electrónico - nature morte (2013).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Anu Uimonen, Sähköinen taide syntyy Petsamossa, Helsingin Sanomat 26.11.2010 sivu C1
- ↑ a b c Sandisonin CV Ars Fennica 2010 -sivuilla
- ↑ a b Perttu Rastaan kirjoittama esittely Ars Fennican sivuilla
- ↑ Kiasman esittely Living Rooms -teoksesta
- ↑ a b Aamulehti
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Charles Sandisonin kotisivut
- Kuvia teoksista Baronian Francey -gallerian sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||
