Hiljainen kansa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hiljainen kansa toukokuun alussa, talven jälkeen (2007).
Kesäparlamentti, 2009.

Hiljainen kansa on Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan vuonna 1994 suunnittelema ympäristötaideteos. Paikallinen pelto valtatie 5:n vieressä on täytetty variksenpelättimen kaltaisilla hahmoilla, joiden päät on tehty turpeesta ja vartalo puukepeistä. Hahmoilla on päällään vaatteet, jotka liikkuvat tuulessa.

Hiljaisen kansan keskellä on esitetty performansseja. Paikallinen työttömien yhdistys on pukenut hahmot vuodenajan mukaan.

Hiljainen kansa (englanniksi Haypeople) palkittiin Englannissa Kentin Medway-festivaalien visuaalisen taiteen kategoriassa joulukuussa 2008. Teos on ollut Medwayn alueella vuoden ajan esillä neljänä eri versiona, joissa on ollut yhteensä 400 hahmoa.[1] Hiljaisesta kansasta on ollut eri versioita esillä myös Suomessa. Salon taidemuseon edessä oli kesän 2009 teos Kesäparlamentti, jossa on 200 hahmoa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reijo Kelan Hiljainen kansa palkittiin Englannissa, Helsingin Sanomat 6.12.2008
  2. Maaseudun tulevaisuus, Taiteellinen kesänumero, Maanviljelijän unelma 23.5–23.8.2009, Näyttelyjulkaisu, s. 17

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomussalmen kunnan internetsivut[1]
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.