Tämä on lupaava artikkeli.

Kaarina Kaikkonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaarina Kaikkonen
Syntynyt 28. maaliskuuta 1952 (ikä 65)
Iisalmi
Kansallisuus suomalainen
Ala Maalaustaide
Kuvanveisto
Installaatio
Ympäristötaide
Tilataide
Kuuluisimpia töitä Tie (2000), Varjo (1999)
Palkinnot Kuvataiteen valtionpalkinto, Suomi-palkinto, Ympäristötaiteen palkinto[1]
Kaarina Kaikkonen, Omille siiville, 2012, Käpylän peruskoulu, Helsinki.
Kaikkosen teos Korkea veisu (2004) Lapinlahden lukion pihassa.

Kaarina Kaikkonen (s. 28. maaliskuuta 1952 Iisalmi) on suomalainen kuvanveistäjä, joka tunnetaan miesten pikkutakeista tekemistään installaatioista, kuten Tie, joka oli Helsingin tuomiokirkon portailla. Kaikkosesta on tullut yksi suomalaisen taiteen eturivin taiteilijoista, ja hän on saanut installaatioillaan kansainvälistä huomiota eri puolilla maailmaa.[2]

Kaikkosen installaatiot ovat kooltaan ja vaikutukseltaan monumentaalisia, mutta materiaalien suhteen maanläheisiä. Kierrätettyjen arkiesineiden merkitys voi nousta väkijoukkomaisesta anonyymiydestä tai toisaalta henkilökohtaisuudesta. Teokset herättävät mielikuvia suurista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja luonnonkatastrofeista, mutta moniselitteisyydestä huolimatta ne ovat helposti lähestyttäviä.[2]

Taiteellinen ura ja tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarina Kaikkonen on opiskellut Kuvataideakatemiassa 1978–1983, aiemmin hän opiskeli Kuopion yliopistossa lääketieteellistä fysiikkaa. Kaikkonen aloitti taidemaalarina, mutta hän tuli tunnetuksi veistäjänä ja installaatioiden tekijänä. Teoksissa onkin veisto- ja tilataiteen ohella elementtejä maalaustaiteesta, kuten pimeästä kohti valoa 'maalatut' asteikot, jotka on toteutettu erivärisiä paitoja tai puvuntakkeja lajittelemalla.[3]

Kaarina Kaikkosen suurikokoisten installaatioiden nimet liittyvät usein tiehen, polun etsimiseen tai lentämiseen.[4] Vaatteiden, kuten pikkutakkien, kravattien ja kauluspaitojen ohella Kaikkonen käyttää materiaalinaan myös muun muassa naisten kenkiä, vessapaperia ja kahvipakkauksia.[5] Kaikkosen materiaalit ovat usein kierrätysmateriaaleja, mutta kyse ei kuitenkaan ole vain kierrätyksestä. Ennemminkin käytetyt esineet tuovat mukanaan omia merkityksiään ja pienen viittauksen käyttäjäänsä.[6]

Kaikkonen on tehnyt veistoksia myös muun muassa lujitemuovista, kuten jättikokoisia syksyn lehtiä kuvannut Ja tuuli käy sinun ylitsesi (1992). Lapinlahden lukion pihalle vuonna 2004 pienempänä toteutettu pronssiveistos Korkea veisu liikkui samassa aihepiirissä.[7]

Installaatioiden vaikutusta on luonnehdittu dramaattiseksi. Takit luovat syvyysilluusioita ja perspektiivisiä näkymiä, jotka yleensä liittyvät klassiseen maalaukseen ja piirustukseen. [8] Näkymän tilallisuus syntyy muun muassa vaatteiden asettelusta eri sävyjen mukaan. Yksittäisten esineiden sommittelu massaksi antaa tilallisen ohella käsitteellistä ulottuvuutta. Tuloksena on puhuttelevia ja absurdeja tunnelmia, joissa ihmiskunnan jatkumo näyttäytyy laakeana maisemana.[9]

Maalauksista kohti tilaa ja kolmiulotteisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkonen valmistui taidemaalariksi 1980-luvun alussa. Jo maalauksissa hän pyrki vahvalla materiaalisuudella rikkomaan kaksiulotteisuutta samoin kuin muutama muukin samaan aikaan Taideakatemian koulussa opiskellut, kuten Marja Kanervo ja Pauno Pohjolainen. Melko pian hän tekikin selkeästi kolmiulotteisia teoksia ja rakensi niitä suoraan tilaan. Tilateoksia oli ensimmäisen kerran esillä ryhmänäyttelyssä 1985. Metallilangasta taivutettuihin herneenpalkomaisiin rakenteisiin oli kiinnitetty kipsisiä ja lasikuidusta tehtyjä kappaleita. Alumiinista Kaikkonen teki maalattuja lippuja, jotka olivat 1986 esillä Nervanderinkadun yllä Taidehallin Kuuntelua-näyttelyn yhteydessä.[10]

Kaikkonen muotoili tuolloin myös suuria aaltoilevia veistoksia kovetetusta ruskeasta voimapaperista. Muotoina hän käytti herneenpalkoja, veneitä, siemenkotia ja kohtumuotoja. Paperin rinnalla hän alkoi käyttää samaan tapaan lasikuitua ja miesten takkeja, housuja ja paitoja.[10]

Teokset muuttuivat yhä selkeämmin omiksi tiloikseen. Vaikuttavaksi mainittu Ja tuuli käy sinun ylitsesi -installaatio täytti 1992 Kuvanveistäjäliiton Galleria Sculptorin Kaikkosen kymmenennessä yksityisnäyttelyssä. Teos koostui suurista puun lehdistä, jotka oli työstetty lasikuidusta, hartsista ja paperista. Toisessa näyttelyssä Sculptorissa 1995 oli esillä myös luontoon ja puihin viittaava installaatio Meri, joka täytti gallerian koivun lehdettömillä oksilla.[11]

Puvuntakeista ja muista vaatteista tehdyt installaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkosen ensimmäiset pikkutakkiteokset olivat esillä Amerin galleriassa vuonna 1988[4] teoksessa Jo saavutettu etu, jossa kovitetuista takeista oli tehty matkalaukkuja muistuttavia riviin aseteltuja kappaleita. Määrällisesti näyttävässä asemassa pikkutakit olivat ensi kerran 1991 Savonlinnan taidemuseossa, jonne Kaikkonen teki 500 takin version Amer-galleriassa olleesta teoksesta.[12]

Käytetyt miesten takit nousivat 1990-luvulla pääosaan yhä useammissa teoksissa. Takki viittaa teoksissa enemmänkin ihmisyyteen yleisesti kuin vaikkapa sukupuoleen. Samaa muotoa toistavat teokset voi nähdä kommenttina urakilpailuun, jossa persoonallisuuden korvaa suureen massaan yhdistävä muotti. Monissa pikkutakkiteoksissa on ylevyyttä ja vaikuttavuutta, ja Kaikkonen on muunnellut materiaalia varsin erilaisten näkymien rakennusaineeksi.[12]

Tunnetuimmat teokset Tie ja Varjo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkosen tunnetuimmat, usein meren mieleen tuovat pikkutakkiteokset syntyivät 2000-luvun alkupuolella. Yksi niistä oli Tampereelle Satakunnankadun ylle rakennettu Varjo, joka oli Satakunnankadun yllä Finlaysonin ja Frenckellin välissä vuonna 1999. Teoksessa oli satoja miesten pikkutakkeja.[13] Varjo oli hyvin pidetty teos. Sen ostamista kaupungille harkittiin, ja teosta on kaivattu takaisin jälkeenpäinkin. Väliaikaisista materiaaleista tehtynä se ei kuitenkaan kestäisi pysyvänä taideteoksena.[14] Varjo oli esillä myös Nervanderinkadulla Helsingissä kesällä 2005.

Toinen, ehkä Kaikkosen tunnetuin teos oli Tie, joka oli Helsingin tuomiokirkon portailla kesällä 2000. Portaille levitetyistä yli 3000 miesten puvuntakista koostunut teos tuli koko maassa tutuksi televisiouutisten kautta.[15] Helsingissä se tuon kesän yleisenä puheenaiheena herätti myös arvostelua. Taidepiireissä Kaikkosen tuotantoon oli kiinnitetty huomiota jo pitkään, mutta suuren yleisön keskuudessa Tiestä tuli Kaikkosen tunnetuin teos.[12]

Moniväristen tummahkojen takkien massa vaaleni portaita ylöspäin mentäessä. Tie näkyi kauas Kauppatorille ja etelärantaan asti. Jo sijoituspaikalla Senaatintorilla on vahvoja poliittisia merkityksiä, eikä paikan valinta tullut sattumalta. Kaikkonen oli pohtinut takkiteoksen toteuttamista Tuomiokirkon portaille jo useita vuosia.[12]

Kolmas, sadasta erivärisestä takista lattialta seinälle nouseva Ja tyhjyys lepäsi herätti huomiota Suomen Kuvanveistäjäliiton näyttelyssä Malmössä vuonna 2000. Dagens Nyheterin kriitikko oli kokenut teoksen suorastaan jumalallisena näkynä, joka toi mieleen horisonttiin katoavan meren. Teos muistutti monia ihmisen pienuudesta luonnon edessä. Sama takkimaisema Helsingin Taidehallissa 2005 toi yleisön mieleen myös tsunamin.[12]

Venemuodot ja miesten paidat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takkiteoksia on ollut sekä sisä- että ulkotiloissa kesänäyttelyissä ympäri Suomea ja ulkomailla, kuten 2003 meren rannalla Havannan biennaalissa Kuubassa ja entisessä kirkossa Brightonissa. Näissä kahdessa paikassa takkiteokset muistuttivat suurta venettä tai laivaa. Suuria laivamuotoja Kaikkonen veisti myös lasikuidusta ja voimapaperista 1980-1990-luvuilla.[12] Veneteema näkyi myös valkoisista miesten paidoista koostuvassa Saavutinko satamaa?-installaatiossa 1998.[16]

Vene on arkkityyppinen muoto, mutta Kaikkonen on kertonut sen samoin kuin puvuntakkien muistuttavan myös hänen isästään. Kaikkonen souti lapsena venettä isän kalastaessa. Myös kalassa ja pellolla isä käytti valkoista paitaa ja tummaa miesten pukua, vaikka hän oli kotoisin köyhästä torppariperheestä. Isän merkitykseen vaikutti hänen äkillinen kuolemansa Kaikkosen ollessa 10-vuotias. Yksi puvuntakki-installaatio, joka oli esillä Karkkilassa 1993, olikin nimeltään Isä. Teos koostui sadoista kovitetuista takeista tehdystä päättömien ihmisten massasta.[16]

Miesten paitoja oli myös teoksessa Armon kerjäläinen, jolla oli putkimaiset eteenpäin kurottavat raajat.[17] Teoksen Like A Bridge Over Troubled Water' (2006) materiaalina oli muitakin vaatteita. Parisataametrinen silta toteutettiin Japanissa paikallisten ihmisten keräämistä vaatteista. Aiempia teoksia värikkäämpi sateenkaarimainen silta koostui vanhoista kimonoista ja se johti parkkipaikalta metsään vuoren laelle.[11]

Korkokenkäteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reliefimäinen Yön kuningatar -installaatio Galleria Artinassa 2005 sisälsi kasveja ja hyönteisiä muistuttavia muotoja, jotka oli tehty purkamalla ja leikkelemällä käytettyjä naisten kenkiä. Kaikkosen niin korkokengistä kuin muistakin naisiin liittyvistä esineistä tekemät teokset syntyivät hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Niin kuin muuttolintusen tie koostui Kaikkosen äidille kuuluneista esineistä. Korkokenkien ohella muun muassa hammasharjat, huulipunat ja papiljotit olivat muuntuneet eläimellisiksi ja inhimillisiksi hahmoiksi.[18]

Teoksissa oli mukana naisellinen kaunistautuminen, kun Kaikkonen oli yleensä noudattanut omaa makuaan, nykytaiteen avantgardesta periytyvän maskuliista askeesia. Kaikkosen äiti Aune Kaikkonen oli ollut itseoppinut taiteilija. Hän oli miehensä kuoleman jälkeen maalannut keittiön ja eteisen seinille suuria maalauksia. Lapset kuitenkin maalasivat ne peittoon, koska pelkäsivät kaverien ihmettelevän niitä. Taide jäi äidin elämästä pitkäksi aikaa, eikä hän myöskään hyväksynyt tyttärensä taideopintoja. Hän kiinnostui kuitenkin uudestaan taiteesta Kaikkosen valmistumisen jälkeen, ja alkoi muotoilla muun muassa suihkulähteitä ja joutsen-aiheisia veistoksia betonista. Hän kutoi myös mattoja ja maalasi jälleen kuvia seinille.[18]

Kenkäteoksissa on nähty myös lintu-teemaa. Yön kuningattaressa on kuvailtu naisten tanssikenkien muuttuvan sulokkaiksi japanilaishenkisiksi kukiksi, jotka tuovat muistumia Georgia O'Keeffen maalauksista ja surrealismista.[5]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Varjo, installaatio Satakunnankatu Tampere kesällä 1999 Taivas kattona -taidetapahtumassa
  • Tie, installaatio Helsingin tuomiokirkon portailla 2000
  • Virtaavien vetten tykö, miesten paidat, Jyväskylän kirkkopuisto 2006
  • Yön kuningatar, installaatio 122 x 452 cm, readymade-esineet, naisten kengät, ruokailuvälineet, 2004-2005

Julkiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taitettu taival, Hartolan museo 1988
  • Ohne Fahrkarte, Rikhardinkadun kirjasto Helsinki 1989-1993
  • Sanan miekka, Joensuun yliopisto, 1989
  • Muuri, Kivipankki Jämsä 1993
  • Toivo, Kirkonkulma Espoo,2000
  • Kohti aurinkoa, kohti kuuta, Viikin normaalikoulu, Helsinki 2004
  • Korkea veisu, Lapinlahden lukion piha, Lapinlahti 2004
  • Valon lapset, Savon Voima OY, Kuopio 2005
  • Kantavat siivet, Heinolan lukio, Heinola 2005
  • Ja tuuli käy sinun ylitsesi, Ylöjärven kaupungintalo 2006[1]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Iisalmen kaupungin taidepalkinto 1978
  • Kunniapalkinto Nürnbergin piirustustriennaalissa 1985
  • Kuvataiteen valtionpalkinto 1989
  • Taiteen Suomi-palkinto 2001
  • Ympäristötaiteen palkinto 2002
  • Publieksprisj, Den Haag Sculptuur, Hollanti 2004[19]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koko hajanainen kuva, suomalaisen taiteen 80-luku, 1993
  • Näköaloja, Retretti,1994
  • FACTA 2001 tietosanakirja
  • Äidin tanssikengät-Kaarina Kaikkosen taide, Maahenki 2005[1]

Dokumenttifilmi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuhansien takkien tie, TV1:n kulttuuridokumentti 2003[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivirinta, Marja-Terttu: ”Kaarina Kaikkonen”, Yhdeksän taiteilijaa, s. 47–81. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32435-6.
  1. a b c d Kaarina Kaikkonen taiteilijamatrikkelissa
  2. a b Kaarina Kaikkonen - Finnish Installation and Sculpture Kööpenhamina: Kunsthal Charlottenborg. Viitattu 11.9.2010. (englanniksi)
  3. Lokka, Leena; Jyväskylän taidemuseo: Kaarina Kaikkonen Holvissa ja Kirkkopuistossa Jyväskylä: Jyväskylän kaupunki. Viitattu 22.10.2009.
  4. a b Eemil.fi Viitattu 22.10.2009.
  5. a b Andrei Khlobystin: Suomalaiset yllättivät Pietarissa – Ars Libera, Sami Hyrskylahti, Kaarina Kaikkonen Helsinki: Taide-lehti. Viitattu 22.10.2009.
  6. Museoliitto.fi Viitattu 22.10.2009.
  7. Iisalmen sanomat Viitattu 23.10.2009.
  8. Julia P. Herzberg: Kaarina Kaikkonen, And It Was Empty, Gallery/Study Guide (pdf) University of Wyoming Art Museum. Viitattu 11.9.2010. (englanniksi)
  9. Opetusministeriö jakoi Suomi-palkinnot 10.12.2001. Helsinki: Opetusministeriö. Viitattu 11.9.2010.
  10. a b Kivirinta s. 69–70.
  11. a b Kivirinta s. 74, 81.
  12. a b c d e f Kivirinta s. 52, 57–58.
  13. Aamulehti Viitattu 22.10.2009.
  14. Kansalaiskioski Viitattu 22.10.2009.
  15. Jyväskylän taidemuseo Viitattu 22.10.2009.
  16. a b Kivirinta s. 61.
  17. Kivirinta s. 69.
  18. a b Kivirinta s. 63, 65, 69.
  19. Kaikkonen - Palkinnot, kunniamerkit ja arvonimet Verkkomartikkeli, Suomen kuvataiteilijat. Viitattu 4.10.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]