Surrealismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joan Mirón Nainen ja lintu (1982) Barcelonassa.

Surrealismi (ransk. surréal, suom. ylitodellinen), superrealismi[1] on taidesuuntaus, jonka Max Ernst ja André Breton loivat tietoisesti vuonna 1919. Pyrkimyksenä ei ollut uudistaa taidetta tyylillisesti vaan olemukseltaan[1] ja kuvata ihmisen tiedostamatonta sielunelämää[1]. Surrealistisen liikkeen perusteksteihin kuuluu Bretonin surrealismin manifesti vuodelta 1924[1]. Manifestissa surrealismia kuvataan ilmauksella "puhdas automatismi". Lähimpinä lähtökohtina olivat dadaismi ja Sigmund Freudin psykoanalyyttiset tutkimukset[1].

Surrealistit hakevat innoituksensa usein alitajunnasta ja unista. Maalaustaiteessa surrealismille tunnusomaisia piirteitä ovat taianomaiset, mystiset, tunnelmaltaan epätodelliset ja unenomaiset sommitelmat, joissa on vertauskuvallisuutta ja omalaatuisesti käytettyjä aika- ja tilasuhteita[1][2][3].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealismin taustalta voidaan erottaa useita tekijöitä: symbolismi, futurismi, ekspressionismi sekä Lautréamontin, Alfred Jarryn ja Sigmund Freudin kirjoitukset. Keskeistä on myös loogis-rationaalisen, "porvarillisen" taidekäsityksen torjuminen. Surrealistien kritiikki kohdistui myös dadaan: kun Tristan Tzaran näytelmää Le Cœur à Gaz esitettiin Pariisissa heinäkuussa 1923, Louis Aragon, Benjamin Péret ja Breton hyökkäsivät näyttämölle ja kävivät käsiksi esiintyjiin.

Sanaa surrealismi käytetään myös yleisessä merkityksessä minkä tahansa taiteen herättämistä fantastisista, oudoista tai kauhistuttavista mielikuvista. Sanaa käytti ensimmäisen kerran Guillaume Apollinaire vuonna 1917 näytelmänsä Les Mamelles de Tirésias (Teiresiaan rinnat) alaotsikossa.

Ensimmäinen surrealistien maalaustaiteen yhteisnäyttely oli vuonna 1925[1]. Mukana olivat silloin muun muassa Hans Arp, Giorgio de Chirico, Max Ernst, Joan Miró ja Pablo Picasso[1]. Salvador Dalín ensimmäinen näyttely oli 1929[1].

Vaikka surrealismi syntyi yhteisen manifestin puitteissa ja noudatti melko pitkälle samoja periaatteita, ei surrealistien ryhmä ollut kovinkaan yhtenäinen.

Surrealistinen maalaustaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealistisia maalauksia on kahdenlaisia. Toinen niistä on "käsin maalattuja uniesineitä" (Salvador Dalín luonnehdinta), kuten Giorgio de Chiricon arvoitukselliset maalaukset ja Dalín valuvat kellot. Toinen esiintyy teknisesti innovatiivisina teoksina, kuten Max Ernstin frottage-työt. Liike oli huipussaan 1930-luvulla, jolloin surrealistisia ryhmiä syntyi Yhdysvalloissa, Pohjoismaissa ja Japanissa.

Automaattiset tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealistiset kirjailijat käyttivät luomisprosessissa niin sanottua automaattista kirjoitusta, jossa sanat, kirjaimet tai tekstipätkät valittiin sattumanvaraisesti ja liitettiin yhteen mielivaltaisessa järjestyksessä. Automaattisia tekniikoita käytettiin myös maalauksessa, jossa taidemaalari antoi siveltimensä ”kulkea vapaasti” kankaalla. [4]

Surrealistinen kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataiteen ohella tunnetuimpia surrealistisia teoksia ovat surrealistiset kirjalliset tuotokset, romaanit ja etenkin runot, jotka usein on kirjoitettu automaatiokirjoitusta hyväksi käyttäen.

Surrealistinen elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealistisista elokuvista kuuluisimpana on Luis Buñuelin ja Dalín Andalusialainen koira vuodelta 1929.

Ylitodellisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surrealismia ei voi verrata abstraktiin taiteeseen siinä mielessä, että surrealistinen taideteos kuvaisi pelkästään jotain esteettistä, pelkkää muotoa tai epätodellisia asioita. Nimensä mukaisesti surrealismi on ylirealismia, se kuvaa nimenomaan todellisuutta, mutta omin keinoin. Surrealismi kyseenalaistaa realismin ja naturalistisen kuvauksen. Surrealistien mukaan naturalistinen kuvaus lukitsee tietyn tavan nähdä todellisuus, ja tätä konventionaalisuutta surrealismi pyrkii rikkomaan.

Semioottisesti surrealismin voi sanoa luovan oman kohteensa viittaukselle. Esine, jota esimerkiksi maalaus kuvaa, korvataan jollakin luonnollisesta poikkeavalla. Surrealismin kuvaamien asioiden välillä vallitsee aina vähintäänkin assosiatiivinen yhteys. Tämä saa aikaan sen, että surrealismi kuvaa ulkopuolista todellisuutta. Poikkeavuus ei ole siinä mitä kuvataan, vaan kuvauksen tavassa. Surrealismi kyseenalaistaa ja laajentaa tottumusten ja tapojen riistämää todellisuutta, uudelleenrealisoi sitä.

Surrealismi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän tyylisuunnan edustajia oli 1920-luvun alussa Edwin Lydén[1]. Suomessa Otto Mäkilä perusti surrealistisen koulukunnan Ryhmä 9:n Turussa 1930-luvulla[5], toisen tiedon mukaan vasta 1940-luvulla[1]. Mukana olivat muun muassa Ole Kandelin ja Birger Carlstedt[1].

Juhani Linnovaara, Veijo Hukka ja Seppo Similä ovat esimerkkejä kotimaisista surrealisteista. Erkki Sakari Heinosen yhteiskunnallisesti kantaa ottavia maalauksia ja grafiikoita on luonnehdittu miehiseksi surrealismiksi.[6]

Suomessa surrealismia ovat tutkineet muun muassa Väinö Kirstinä ja Timo Kaitaro.

Tunnettuja surrealisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan Iso Fokus, Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, Osa 6, s. 3987, Otava 1974 ISBN 951-1-01236-3

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Otavan Iso Fokus, s. 3987
  2. Hakusana surrealismi teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 11. osa, Sip–Tal. Espoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07250-8.
  3. Hakusana surrealismi teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8.
  4. Surrealismi, Alitajunnan ja ylitodellisen kuvia Viitattu 25.6.2009.
  5. Rakel Kallio: Surrealismi (artikkeli teoksessa Taiteen pikkujättiläinen), s. 711–714. WSOY, 1991. ISBN 951-0-16447-X.
  6. Iina Antinluoma: Miehistä surrealismia ja tarkkaa ajankuvaa Turun sanomat. 12.11.2004. Viitattu 27.9.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Surrealismi.