Pauno Pohjolainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pauno Pohjolainen (s. 22. toukokuuta 1949 Kuopio) on suomalainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja kuvataiteilija.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolainen opiskeli Suomen taideakatemian koulussa 1976–1980. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1974.[1]

Pohjolaisen taiteelle on tyypillistä maalauksien ja veistoksen yhdistäminen bauhaus-tyylin tapaisesti sekä erilaisten ainesten yhdistäminen. Hänen työnsä esittävät usein liikettä tai liikkeen illuusiota.

Pohjolainen on tehnyt lukuisia julkisia teoksia. Hän on tehnyt muun muassa Canberraan Suomen Australian-suurlähetystöön teoksen Sauna ja sisu (2003) sekä Hesperian sairaalan julkisivua koristavan Elämänvirta (2005).[2] Pohjolainen tunnetaan myös alttariteoksistaan ja -reliefeistään. Hänen alttariteoksiaan on Rantasalmen ja Laajasalon kirkossa.

Vuonna 2008 Pohjolainen menetti varastotilansa ja poltti osan töistään.[1]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolainen on saanut Ars Fennica -palkinnon vuonna 1997 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2005.[2] Hän sai Saima-mitalin vuonna 2011 ja Anita Snellmanin säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2015[3].

Kuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uimonen, Anu: Taiteilija Pauno Pohjalaisen matka jatkuu HS.fi. 7.3.2015. Viitattu 9.10.2015.
  2. a b Curriculum vitae Paunopohjolainen.net. Viitattu 9.10.2015.
  3. Lankolainen, Eeva: Ibiza ja Neulalampi kohtasivat: Anita Snellmanin säätiö palkitsi Pauno Pohjolaisen Savon Sanomat. 9.10.2015. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 9.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]