Installaatio
Carl Andre | John Baldessari | Christo ja Jeanne-Claude | Jan Dibbets | Ian Hamilton Finlay | Hamish Fulton | Andy Goldsworthy | Hans Haacke | Michael Heizer | Robert Irwin | Nancy Holt | Richard Long | Walter de Maria | Ana Mendieta | Dennis Oppenheim | Robert Smithson | James Turrell | Wolf Vostell
Installaatio tai installaatiotaide (verbi installoida = asentaa) on erityisesti johonkin tilaan tai paikkaan tehtyä taidetta, joka käyttää tilan ominaisuuksia hyväkseen. Installaatiot rakennetaan useimmiten sisätiloihin. Ne ovat tavallisesti väliaikaisia taideteoksia, mutta myös pysyviksi tarkoitettuja installaatioteoksia on olemassa. Riippuen installaation kiinnitysalustasta tai sijaintipaikasta puhutaan lattia-, seinä-, avaruus- tai kattoinstallaatioista.
Installaatio voi koostua esimerkiksi arkisista esineistä, näyttelyrakenteista, valosta, äänestä ja videoprojisoinneista. Esitysinstallaatiossa voi olla myös ihmisiä. Installaation osat voivat olla toisistaan irrallisia ja edustaa erilaisia taiteen muotoja, mutta niitä yhdistää aina jokin teema, ajatus tai tavoite.[1]
Installoiminen voi tarkoittaa esineiden tai laitteiden asentamista tai asettamista paikoilleen, esimerkiksi teoksen installoimista kattoon tai sähkölaitteiden installoimista johonkin.
Installaatiot vetoavat usein moneen aistiin, sisältäen esineitä, kuvia, ääntä, materiaaleja, tuoksuja ja liikkuvia esineitä, kuten robotteja. Installaatio voi koostua myös esimerkiksi televisiomonitoreista, yhdestä tai useammasta projisoinnista, jolloin puhutaan videoinstallaatiosta.
Esineiden asettelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asetelmamaalausta, jossa esineiden asettelu, niiden väliset tilasuhteet ja se, mitä esineet itsessään kertovat, voi pitää eräänlaisena installaation esimuotona.
Yleisön kaikkien aistien huomioimista kehitti Richard Wagner vuonna 1849, kun hän keksi Gesamtkunstwerkin eli kokonaistaideteoksen idean näyttämölle suunnitellussa oopperateoksessaan, joka oli Antiikin kreikkalaisen teatterin innoittama. Se sisälsi kaikki pääasialliset taiteen muodot: maalaustaiteen, kirjallisuuden ja musiikin. Muodostamalla oopperateoksia, jotka ottivat haltuun yleisön aisteja Wagner huomioi myös arkkitehtuurin ja ilmapiirin.
Installaatiotaiteen synty 1970- ja 1980-luvuilla liittyy kuvanveiston "tilaspesifiin" vaiheeseen ja valmisesineiden (eli readymaden) käytön yleistymiseen. Fenomenologisen kuvanveiston piirissä työskentelevät taiteilijat alkoivat kiinnostua yhä enemmän siitä tilasta, johon taideteos suunniteltiin ja teoksia alettiin suunnitella - ei vain taiteilijan omaksi signeeraukseksi - vaan jotain paikkaa ja tilaa varten ja sen ehdoilla tehdyiksi kokonaisuuksiksi. Valmiita esineitä alettiin käyttää 1960 -luvulta alkaen yhä useammin taideteosten osina, mutta Suomessa vasta Ars 83 -näyttely vuonna 1983 toi installaatiot laajan yleisön tietoisuuteen. Vielä silloinkin uuden taiteen vastustajat arvostelivat installaatioita, siirtymistä "kestävän käyttötaiteen leivästä hetkellisen näyttelytaiteen sirkushuveihin, näihin kertakäyttöteoksiin, joita ei näyttelyn jälkeen enää ole". [2]
"Totaalinen installaatio"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton johtava toisinajattelijataiteilija Ilya Kabakov hahmotteli "totaalisen installaation" ideaa, jossa henkilö on samanaikaisesti sekä "uhri" että katsoja, joka toisaalta käy läpi ja arvioi installaation ja toisaalta seuraa niitä assosiaatioita ja muistoja, joita se hänessä herättää. Hänet saa valtaansa totaalisen illuusion intensiivinen ilmapiiri.
Lähes kaikille installaatioteoksille on yhteistä se, että taide ottaa huomioon sekä kokemuksen kokonaisuutena että sen esittämät ongelmat, välinpitämättömän kritiikin ja sympaattisen läsnäolon. Kabakovin mukaan ainoa, mistä katsoja voi olla varma hänen kokiessaan taideteosta, ovat hänen omat ajatuksensa ja ennakkokäsityksenä, sekä ajan ja tilan perussäännöt. Kaiken muun voi taiteilija muokata käsillään.
Installaatio on enemmänkin taiteen tekemisen keino kuin taidesuuntaus tai genre. Se on väline enemmän kuin päämäärä. Se on niin vakiintunut osa länsimaista nykytaidetta, että on vaikeaa, joskus mahdotonta ja ehkä tarpeetontakin, erottaa installaatiota maalauksesta, kollaasista, assemblaasista, arkkitehtuurista, veistoksesta, tilateoksesta, ympäristötaiteesta, performanssista, teatterista tai mediataiteesta.
Installaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Casagrande & Rintala, 1000 valkoista lippua, 2000, Kolin Kansallispuisto. -
Ilya Kabakovin veistosinstallaatio Münsterissä, Saksassa. -
Kabakovin teoksen teksti on Goethen. -
Nam-June Paikin installaatio Frankfurtin viestintämuseossa, Saksassa. -
Maurice Benayoun, Cosmopolis, 2005. -
César Manrique, Kaktuspuutarha Lanzarotessa, Espanjassa. -
Rachel Whiteread, installaatio Tate Modernissa, Lontoossa. -
Magdalena Abakanowiczin teos Poznańissa, Puolassa. -
Bruce Nauman, Trucated Pyramid Room, 2006. -
HA Schult, Trash People, 2006, Kölnissä, Saksassa.
.jpg)
Tunnettuja installaatiotaiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Installaatio Nykytaiteen sanasto. Nykytaiteen museo Kiasma. Viitattu 25.7.2023.
- ↑ Kastemaa, Heikki: ”Uusia tuulia”, Nykyaikojen kampanjat, s. 64. A.I.Roution kritiikistä Uusi Suomi 22.10.1983. Kuvataiteen keskusarkisto, Valtion taidemuseo, 2009.
- ↑ Kaarina Kaikkonen Kaarina Kaikkonen. Viitattu 27.1.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Installaatiotaiteilijat Valtion taidemuseon kokoelmissa[vanhentunut linkki]
- Installaatiotaiteilijoita ja -taidetta, the-artist.org (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)